sunnuntai 21. kesäkuuta 2020

Opistosata-näyttely



Opistosata-näyttely oli avoinna Forssan kaupunginkirjaston näyttelytila Vinkkelissä poikkeusaikojen vuoksi keväällä 2020 kahteen otteeseen; Ensin vain muutaman päivän maaliskuussa, sitten toisen kerran kesäkuussa 1.-17.6.

Tässä muutamia otteita näyttelystä. Kuvat kannattaa klikata selvyyden saamiseksi isommiksi.






Opiston historiaan kuuluu kiinteästi Tehtaankoulu.
Tehtaankoulun historia löytyy: 
https://opistosata.blogspot.com/2019/11/tehtaankoulu-ennen-ja-nyt.html




Forssan työväenopiston johtajasta Elli Laurilasta lisää:
https://opistosata.blogspot.com/2020/03/forssan-tyovaenopiston-aiti-elli-laurila.html











Forssan työväenopisto otti ensimmäisenä opistomaailmassa ohjelmaansa käsityöt. Siitä lisää: 
https://opistosata.blogspot.com/2019/09/kasityo-tuo-uusi-ja-outo-oppiaine.html


Näyttelyssä oli esillä Irma Karan Tammelan puku.



Aira Rauhalasta ja Lea Mäkelästä lisää:
https://opistosata.blogspot.com/2019/09/silloin-opiskelimme-oppiaksemme-elamaa.html



Kuvassa vasemmalta: Eila Alèn, Ulla-Maija Leino, Irma Vihtaniemi, Impi Varjonen, Saila Honka, Anita Virtanen, Helmi Vihtaniemi, Aira Rauhala ja Tuija Sulonen.



Opistolaiskunnan kahvipannut ovat kulkeneet mukana matkoilla. Kuvassa viiden litran pannu. 
Opistolaisten Hammerfestin matkasta lisää:
https://opistosata.blogspot.com/2020/02/tyovaenopiston-hammerfestin-matka-1956.html



Opisto ei alkuaikoina pyörinyt ilman aktiivista toverikuntaa (nykyinen opistolaiskunta). Opiston mökki hankittiin 1925.



Opiston mökistä lisää:
https://opistosata.blogspot.com/2019/08/tyovaenopiston-mokin-vieraita.html


 Turkulaisia vieraita kesäkodillamme. Mökki oli aktiivisessa käytössä koko kesäkauden ja siellä vieraili opistoväkeä useista muista opistoista. 








Näyttämötoiminta oli vireää. Opiston näytelmistä ja Aino Kilvestä lisää:
https://opistosata.blogspot.com/2019/08/matka-aino-kilven-kanssa-tyovaenopiston.html




Vinkkelin seinille oli koottu opistossa tehtyjä ryijyjä.






Opiston toisesta pitkäaikaisesta rehtorista Lauri Uusi-Hakimosta lisää:
https://opistosata.blogspot.com/2020/05/vuonna-85-lauri-uusi-hakimo-ja.html




Video näyttelystä:






Opiston ensimmäinen kieli oli esperanto. Siitä lisää: 

Näyttelyssä oli esillä kalligrafiaryhmän töitä viimevuosilta:



Tv-näytöllä näyttelyssä pyöri Wahren-opiston Ensimmäinen sata -dokumentti. Se tässä:




Opistosata-näyttelyn kokoaja Tanja Härmä.



Muut Opisto sata -blogikirjoitussarjan tekstit:

koonnut Tanja Härmä

Kohti sataa vuotta:
https://opistosata.blogspot.com/2019/07/kokeilu.html 

Työväenopiston mökin vieraita tapaamassa 1960-luvulla:

Sivistysyhteiskunnan ja hyvinvoinnin yhtälö:
https://opistosata.blogspot.com/2019/08/sivistysyhteiskunnan-ja-hyvinvoinnin.html

Matka Aino Kilven kanssa työväenopiston näyttämölle:
https://opistosata.blogspot.com/2019/08/matka-aino-kilven-kanssa-tyovaenopiston.html 

Aira Rauhala ja Lea Mäkelä -Silloin opiskelimme oppiaksemme elämää varten:

Miina Sillanpää Forssan työväenopiston vieraana:
https://opistosata.blogspot.com/2019/09/miina-sillanpaa-forssan-tyovaenopiston.html

KÄSITYÖ -tuo uusi ja outo oppiaine. Forssan työväenopiston käsityöopetuksen vaiheita 1920-luvulta vuosituhannen vaihteeseen:
https://opistosata.blogspot.com/2019/09/kasityo-tuo-uusi-ja-outo-oppiaine.html

Tehtaankoululta Maakunnan kautta Kehräämölle -Forssan kansalaisopiston käsityöhistoriaa 1970-1980:
https://opistosata.blogspot.com/2019/10/tehtaankoululta-maakunnan-kautta.html

Kankuriopiston 1990-luku
https://opistosata.blogspot.com/2019/11/kankuriopiston-1990-luku.html

Mennään tuonne opistolle, ei tämmöisenä lauantaina muutakaan keksi. Pentti Vahteran teksti:
https://opistosata.blogspot.com/2019/11/mennaan-tuonne-opistolle-ei-tammoisena.html

Forssan työväenopiston kuusijuhla 1959
https://opistosata.blogspot.com/2019/12/forssan-tyovaenopiston-kuusijuhla-1959.html

Että ihminen ihmisen löytää -Toveritoiminta opistoissa
https://opistosata.blogspot.com/2020/01/etta-ihminen-ihmisen-loytaa.html

Työväenopiston Hammerfestin matka 1956 -Eila Alénin albumista:


Forssan työväenopiston äiti Elli Laurila

Lauri Uusi-Hakimo ja pelimannien elosoitto

keskiviikko 6. toukokuuta 2020

Lauri Uusi-Hakimo ja pelimannien elosoitto

Yksi opiston leikekirjoista 1970-luvun lopulta vuoteen 1998 on täynnä kansanmusiikkia, erityisesti pelimanneja.

Otsikoita: Häme valtasi Kaustisen, Hämeen kevätsoitto, Pelimannien elosoitto, Pelimanni-iltamat, Pelimanni-tanssiaiset, Pelimannivieraita Södertäljestä, Soittamisen ilo on pelimannin palkkio, Pelimannit tunteitten tulkkeina jne jne. 
Leikekirjassa on myös paljon kuolinilmoituksia näistä 1900-luvun alussa syntyneistä pelimanneista.


Kuva otettu 26.5.1979 Rautatienkadulta Antin Valinnan edestä.

Lounaishämäläiset pelimannit ovat opinhaluista joukkoa, kertoo lehtileike vuodelta 1983. Lounaishämäläisten pelimannien ja kurtunsoittajien opinhaluisuudesta ei jää epäilystä. Sinä vuonna yhtenä sunnuntaina pidettiin Tehtaankoulussa alueen pelimanneille ja hanuristeille tarkoitettu kansanmusiikkikurssi ja osanotto oli lähes sataprosenttinen, yli 50 musiikkimielistä opiskeli kansanmusiikkitietoutta ja tämmäystä. 
Selitetään myös, että tämmäys tarkoittaa mielenkiintoista ja vaihtelevaa säestystä hanurilla ja se tapahtuu niin, että vasemmalla kännyllä haetaan bassosävel ja oikealla näpelöidään sointuja. 

Kuva Ronttismäen tehtaalaismuseolta vuodelta 1986. Etualalla Lauri Uusi-Hakimo.


Leikekirjan sisuksista löytyy myös 1985 vuonna tehty HAASTATTELU FORSSAN KANSALAISOPISTON JOHTAJASTA LAURI UUSI-HAKIMOSTA. 

"-Minä olen Lauri Uusi-Hakimo, syntynyt Pohjanmaan porstuassa, eli Ähtärissä vuonna -30. Olen Forssan kansalaisopiston rehtori. Epävirallisia 'sivupersoonia' on kaksi, lähinnä -kirjailija ja pelimanni."



Uusi-Hakimo kertoo, että hän tuli Forssaan vuonna 1959 eli 26. vuosi on menossa (vuonna 1985). Sitä ennen hän oli kolme vuotta Suonenjoella. Ja koko elämänsä hän kertoo olevansa olleen kansalaisopistossa.
Hän kertoo, että työväenopistot ja kansalaisopistot ovat kehittyneet muutaman kymmenen vuoden aikana aivan toisenlaisiksi laitoksiksi, kuin silloin, kun hän lähti alalle. Aikaisemmin ne toimivat 'toisten nurkissa', kun ei oikein kansakouluihinkaan päässyt, nyt tilanne on toinen; saadaan valtionapua ja yleinen arvostus on noussut. Uusi-Hakimo sanoo, että hän ei muuta ammattia voisi ajatellakkaan näiden sivupersoonien suhteen. Työ on ollut erittäin mielenkiintoista ja paljon antavaa, jossa saa olla lähellä luovia voimia, jotka hakeutuvat vapaa-aikaopistoon, siellä on kuvaamataitoa, musiikkia ja teatteria. 

Vuonna 1985 Forssan kansalaisopistossa opintoryhmiä oli alun kolmattasataa ja oppilaita kolmisentuhatta. Tuntiopettajia yhteensä 70 ja vakinaisia opettajia Uusi-Hakimon lisäksi neljä.
Opisto oli erittäin tyytyväinen tiloihinsa. Yhteistä opistorakennusta ei ole, opisto on hajallaan, mutta tilat ovat omia. Vanhalla poliisilaitoksella on puoli taloa ja Tehtaankoulu ja juuri valmistumassa Kehräämön yläkertaan 1100 neliötä hienoa toimitilaa, jota tehdään Kurssikeskuksen oppilastyönä. (Nykyisin tila on HAMK:in tiloina) Muuttoruljanssista kertoo Oili Jaatisen teksti: 

Kysymykseen ovatko kaikki aineet yhtä suosittuja, vai onko paineita jollekin alueelle, Hakimo vastaa, että: "Vanhastaan meillä on kudontaan ja tekstiiliin paineita. Täällä ollaan kankaan varjossa eletty vuosikymmenet. Kun opiston on näinkin suureksi paisunut, ovat nämä aineet jääneet sentään suhteelliseen osaan. Ryhmiin tulee opiskelijoita n. 500-600. Muina suurina ryhminä ovat kielet. Niissä on myös satoja opiskelijoita. Taideaineissa on runsaasti opiskelijoita. Parin vuoden ajan on moderni tanssi ollut kova sana meillä, kun on ammattitaitoinen opettaja. Opettajan mukanahan ryhmät usein syntyvät, pysyvät ja kaatuvat."
Kyseisenä vuonna Uusi-Hakimolla oli 75 opetustuntia, hän piti kynäilypiiriä ja luentoja eri puolilla ryhmissä. Täällä oli ollut perinteinen tapa, että piti käydä ompeluseuroissa puhumassa joka ilta. "Kun tulin tänne, oli kauhea paikka keksiä aina puhuttavaa. Tilanne ajautui kirjallisuuden esittelyksi, mikä tavallaan olikin hyvä, kun joutui paneutumaan kirjoihin ja tekemään niistä analyysejä, etsimään niistä sanottava ja kertomaan enemmän kuin juonen. Se kasvatti kirjaan kiinni sisältäpäin."




Kirjailijanurastaan Uusi-Hakimo kertoo, että on harrastanut pienimuotoista kirjoittamista 60-luvulta lähtien ja lähetti kirjoituksiaan kustantajallekin saaden aina hyviä palautteita, joissa innostettiin jatkamaan. Aina välillä saattoi olla vuosikin kirjoittamatta. Sitten vuonna 1977 sattui sopiva kilpailu, kun Maaseudun sivistysliitto julisti romaanikilpailun, joka kuvaa maaseudun murrosta. Uusi-Hakimo voitti kilpailun Isältä pojalle -romaanilla. 
Sen jälkeen on syntynyt kuusi romaania, seitsemäs oli haastattelun aikaan juuri kustantajalla ja tavallaan kahdeksas täysimittainen romaani julkaisiin Pellervo-lehdessä. Esitettyjä näytelmiä on kymmenen. Forssan teatterilla on harjoituksen alla Sampo, joka on tehty Kalevalan juhlavuoden merkeissä, ja viimeisenä on lapualaisille tehty Isänmaan miehet, joka kertoo Vihtori Kosolasta ja kumppaneista. Sampo-näytelmän sanoma on Sammon taonta, joka symbolisesti edustaa teollista kehitystä ja mitä se on tuonut lieveilmiöineen mukanaan. 
"Voidaan todeta, että tämä teollisuus ei tuo ihmisen onnea lopultakaan, vaan se löytyy luonnonläheisestä elämästä -paluusta maalle."

"-Koskaan ei kysytä, kuinka monta näytelmää olet kirjoittanut, vaan kuinka monta romaania. Kaikki kirjailijat mitataan romaanien määrällä. Romaani on ylittänyt kynnyksen ja saanut tunnustusta. Se on eräänlainen arvonmitta."



Vuonna 1974 Uusi-Hakimo oli opiston kevätjuhlapuheessaan ollut huolissaan 'ihmisen paketoinnista'; Teollistunut yhteiskunta on vähentänyt keksimisen ja uuden luomisen tarvetta kaikilla elämän aloilla rakennustaiteesta pikkulasten leikkeihin. "-Nyky-yhteiskunnan tunnuspiirteenä on paketointi: Pellot pakettiin, karja pakettiin pois tuottamasta. Psykologit ovat viime vuosina heränneet sen totuuden edessä, että suurimpana henkisen kehityksen vaarana on ihmisen paketointi pois luovasta toiminnasta jonkin tuotannollisen toiminnan nimissä. Mielikuvitukselta leikataan siivet jo koulussa, se haudataan hyödyttömänä reaalitietojen alle. Yhä uudet sukupolvet puristetaan vanhentuneisiin kaavoihin. Uuden koulun opetussuunnitelmatkaan eivät tarjonne tässä suhteessa mullistavaa parannusta.  Edelleen jää paljon nuorekasta luomisvoimaa paketoiduksi. On väärin luulla, että se energia voidaan käyttää hyväksi toisaalla, tuotantoelämässä.
-Henkinen kehitys ja luova toiminta edellyttävät aina jonkinlaista murtautumista materian kahleista, päätti rehtori Uusi-Hakimo runsaasti ajattelemisen aihetta antaneen puheensa."

Pelimanni

Pikkupojasta ja huuliharpusta lähtien on pelimanniasia ollut mukana Uusi-Hakimon elämässä. Hänellä on kymmenen haitaria ja vahvin laji niistä on kaksirivinen. Kaustisilla esiintymässä hän on ollut kymmenenä vuonna. Haudankorvan pelimannien nimellä he ovat kierrelleet tapahtumissa ja isommissa pelimanniyhtyeissä Hakimo on soittanut vielua ja jousiorkesterissa harmoonia.
"-Kansanmusiikki on nyt niin kehittynyttä, ettei siinä enää riitäkään jousen pärryyttäminen ja yhteen ääneen soittaminen, vaan siihen ovat tulleet sovitukset ja monet muut musiikilliset tunnusmerkit. Sitä on mukavampi kuunnella ja sille annetaan enemmän arvoa. Mutta sovitukset ovat tuoneet nuotit mukaan, eikä aidossa pelimannimusiikissa saanut ennen käyttää nuotteja."

Soittaminen on Uusi-Hakimolle vastapainoa työlle ja kirjoittamiselle. Pelimannit ovat käyneet paljon sairaaloissa, vanhainkodeissa ja laitoksissa soittamassa ja he ovat nähneet kuinka vähällä ihmiset saa iloisiksi.





Opistosata-näyttelyn (14.3.-2.4.2020) 'Lassenurkkaus'.


Työmatkalla

Uusi-Hakimolla riittää aikaa vielä pyöräilyyn ja kun tiet sulavat, hän kiertelee pyörällä Tammelan kautta töihin. Hän asuu omakotitalossa Kurkelanmäessä vaimonsa Hilkan kanssa. Kolme poikaa ovat jo lähteneet kotoa. Heidän seuranaan on koira Fiia. 

Pohjanmaan poikana Uusi-Hakimo on aina sanonut Forssaan kotiutumisestaan, että on työmatkalla. 
"-Mutta kyllä Lounais-Häme on sopiva paikka pohjalaiselle. Täällähän on pohjalainen yhdistys, jonka perustajajäseniä olen, ensimmäinen puheenjohtaja myös. Kaikkien mielestä tämä on hyvin sopivaa kotiseutua myöskin pohjalaiselle. Olemme samantapaisia ihmisiä, joilla on hidas ja jäyhä luonne. Pohjalaiset ovat hyvin kotiutuneet tänne."



Lauri Uusi-Hakimo toimi Forssan kansalaisopiston rehtorina 1959-1993, 34 vuoden ajan. 
Hän kuoli 19.2.2018.
Hänen mittavasta tuotannostaan löytyy listaa: 
https://fi.wikipedia.org/wiki/Lauri_Uusi-Hakimo




Tuomo Väkevä kuvassa vasemmalla. Kuva otettu opiston mökillä.


9.9.1995
Forssan lehden yleisönosastolla pelimanni Tuomo Väkevä kysyy: Miksi kenkää pelimanneille?

Väkevä oli selannut Aikuisopiston ohjelmaa, eikä löytänyt sieltä enää pelimannit-nimistä ryhmää. Tiedusteluunsa opiston rehtorilta, hän sai vastauksen, että uudelle opettajalle tarvittiin tunteja ja että pelimannit on ollut niin kauan toiminnassa ja jos sitten katsottaisiin kevätpuolella...
Väkevä tunsi itsensä loukatuksi kaikkien pelimannien puolesta. Viimeksi juuri pelimanneja oli pyydetty soittamaan opiston mökin 70-vuotisjuhlassa elokuussa. Homma hoidettiin kahdeksan miehen voimin ja sitten kuukauden kuluttua katsotaan, että meitä ei tarvita. 

Kaupunkilaiset ovat kuulleet pelimanneja opiston tilaisuuksissa, Ronttismäellä, urheilutalossa ja monissa muissa paikoissa. Kahvipalkalla pelimannit ovat käyneet soittamassa vanhainkodissa parin viikon välein, vähän harvemmin Tammelan vanhainkodissa ja monena vuonna myös Nokan sairaalassa ym. 
Vastataanko nyt Hämeen kansanmusiikkiyhdistyksen kevätsoittokutsuun, että pelimanneja ei virallisesti ole enää olemassa. Vuosittain tulee myös Kaustisen kansanmusiikkijuhlilta ilmoittautumiskaavake. Se voidaan katsoa kunnianosoitukseksi, sillä niille juhlille on esiintyjätungosta. 
Nyt asianomaisia ei ole kuultu lainkaan, vaan ryhmä on vain lopetettu. 

Väkevä pyytää vastausta seuraaviin kysymyksiin:
1) Kuka tai ketkä määräävät aikuisopiston piirien perustamisesta tai lopettamisesta?
2) Millä perusteilla pelimanneilta pyyhkäistiin tunnit pois?


Aikuisopiston silloinen rehtori Jyrki Jokinen vastaa 13.9.1995:
Aikuisopiston piirejä täytyy voida joskus myös lakkauttaa

Koska kevätkaudella oli varatusta määrärahasta mennyt jo 2/3 oli pakko ryhtyä karsimaan jo suunniteltuja opintopiirejä. Opintopiirien laukkauttamisen kriteerit olivat jo keväällä hyväksytyt opiston vapaan sivistystyön tuloksellisuuskriteerit, joita ovat mm. piirin ikä, uusiutuminen, ainutlaatuisuus, ryhmän koko jne. 
Tästä syystä juuri pelimannipiiri oli heikoilla, huolimatta pitkään tehdystä hyvästä työstä, esiintymisistä jne. oli tilaa saatava vaihteeksi myös muulle musiikille, koska opiesto oli palkannut yhdessä musiikkiopiston kanssa uuden musiikinopettajan. Samoin tilaa tarvittiin kuvataiteille ja tanssitaiteelle. 

"On hyvä että piirit reagoivat lakkauttamiseen, mutta täytyy myös voida ymmärtää se , että joskus on vanhojen piirien tilalle saatava uutta; aina ei voida mennä niinkuin ennenkin."



Leikekirjan loppu: 



Uusi-Hakimo kirjoitti Forssan lehteen nimellä Tarhuri. 28.6.1996 hän on kirjoittanut ns. muistokirjoituksen Allan Valolle 

Allanin laulu

"Vaikka syntymä ja kuolema kuuluvat elämän kuvaan luonnollisina tapahtumina, on jokainen lähtö omaisten ja tuttavien keskuudessa ainutkertainen ja hiljentävä tapahtuma. Forssalaisen pelimannin Allan Valon matkan pää oli nähtävissä jo monen vuoden ajan, mutta syntymälahjana saatu mielen virkeys ja hyvä fyysinen peruskunto pitivät elämää yllä vielä sairasvuoteellakin keskimääräistä pitempään. Ensi vuonna olisi tullut 90 vuotta täyteen.

Edellisen kymmenluvun täyttyessä Allanille omistettiin oma laulu, jossa vanhan pelimannin mandoliini soittaa kiitosta koko elämälle ja sen muistoille Kaukolanharjun maisemien lapsuusvuosista Tehtaanpuiston pikkuiseen kamariin, josta ohikulkija saattoi kuulla mandoliinin helisevän vielä viimeisinä vuosina. Siihen väliin mahtui elämänikäinen päivätyö tehdasyhtiön palveluksessa. Muistoissaan Allan usein kiersi hevosen perässä kartanon peltoja. Niillä ei miehen kertoman mukaan löytynyt yhtään hänen tallaamattansa jäänyttä paikkaa. Aikanaan oli juhlava näky, kun kymmenien hevosten kulkue lähti aamukuudelta talleilta peltotöihin. Niiden aikojen terveellinen ulkotyö oli omiaan vahvistamaan hyvää fyysistä kuntoa.

Pelimannimusiikki oli aina ollut Allanille tie arjesta juhlaan. Nimensä mukaan tämä sympaattinen ja kaikille ystävällinen mies säteili musiikin valoa myös ympäristöönsä. Syntymälahjana saatu musikaalisuus ohjasi miehen jo nuoruusvuosina soiton pariin, näppäilemään maniskaa ja rumpaliksi tanssiyhtyeisiin. Vanhan rumpalin rytmitaju ja tarkka sävelkorva kelpuuttivat miehen vielä myöhäisilläkin ikävuosillaan minkä tahansa pelimanniporukan jäseneksi. Parikymmentä vuotta Allan Valo oli kansalaisopiston pelimannien uskollinen jäsen ja siinä ohessa myös pienempien ryhmien luotettava soittaja. Tunnettua oli, että hän soitti nuotteja tuntematta outojakin kappaleita ryhmän mukana mistä sävellajista hyvänsä ja osasi pysytellä taustalla silloin, kun epävarmuus yllätti. Usein tarvittiin Allanin maniskan aata, kun joukko viritteli soittimiaan eikä virallista koneaata ollut saatavilla.

Vanhainkodit ja muut laitokset olivat myös Allanille viimeiseen asti mieluisia vierailukohteita. Heikanrinteestä tuli myös hänen viimeinen kotinsa. Sielläkin otettiin huomioon entisen musikantin tausta. Käytännössä hänen soittimensa vaikeni jo muutama vuosi sitten, kun sormet kieltäytyivät hyppimästä otelaudalla yhtä vikkelästi kuin parhaina vuosina. Mutta rapistuvan kuoren alla eli pelimanni loppuun asti. Vielä muutama viikko sitten Heikanrinteen hoitajat työnsivät Allanin vuoteen soittoryhmän viereen ruokasaliin. Se oli hoitoa parhaimmillaan. Vanha pelimanni eli mukana täysin aisten, vaikka suullinen yhteydenpito oli jo vaikeaa.

Allanin laulu on jäänyt soimaan nyt matkansa päättäneen pelimannin muistoksi. Viimeksi tämä Erkki Lehtisen säveltämä ja Tarhurin sivupersoonan sanoittama laulu esitettiin Hämeen kevätsoitossa Tammelassa pari kuukautta sitten. Solistina oli Lintulan Taisto. Allanin muisto elää siinä laulussa vielä pitkälle ensi vuosituhannelle. Sellaisena se on myös kunniaksi koko pelimannien perinnekulttuurille."

Tarhuri

Tekstin kokosi Tanja Härmä.


Muut Opisto sata -blogikirjoitussarjan tekstit:


Työväenopiston mökin vieraita tapaamassa 1960-luvulla:

Sivistysyhteiskunnan ja hyvinvoinnin yhtälö:
https://opistosata.blogspot.com/2019/08/sivistysyhteiskunnan-ja-hyvinvoinnin.html

Matka Aino Kilven kanssa työväenopiston näyttämölle:
https://opistosata.blogspot.com/2019/08/matka-aino-kilven-kanssa-tyovaenopiston.html 

Aira Rauhala ja Lea Mäkelä -Silloin opiskelimme oppiaksemme elämää varten:

Miina Sillanpää Forssan työväenopiston vieraana:
https://opistosata.blogspot.com/2019/09/miina-sillanpaa-forssan-tyovaenopiston.html

KÄSITYÖ -tuo uusi ja outo oppiaine. Forssan työväenopiston käsityöopetuksen vaiheita 1920-luvulta vuosituhannen vaihteeseen:
https://opistosata.blogspot.com/2019/09/kasityo-tuo-uusi-ja-outo-oppiaine.html

Tehtaankoululta Maakunnan kautta Kehräämölle -Forssan kansalaisopiston käsityöhistoriaa 1970-1980:
https://opistosata.blogspot.com/2019/10/tehtaankoululta-maakunnan-kautta.html

Kankuriopiston 1990-luku
https://opistosata.blogspot.com/2019/11/kankuriopiston-1990-luku.html

Mennään tuonne opistolle, ei tämmöisenä lauantaina muutakaan keksi. Pentti Vahteran teksti:
https://opistosata.blogspot.com/2019/11/mennaan-tuonne-opistolle-ei-tammoisena.html

Forssan työväenopiston kuusijuhla 1959
https://opistosata.blogspot.com/2019/12/forssan-tyovaenopiston-kuusijuhla-1959.html

Että ihminen ihmisen löytää -Toveritoiminta opistoissa
https://opistosata.blogspot.com/2020/01/etta-ihminen-ihmisen-loytaa.html

Työväenopiston Hammerfestin matka 1956 -Eila Alénin albumista:


Forssan työväenopiston äiti Elli Laurila