Forssa: Opisto sata: Tehtaankoululta Maakunnan kautta Kehräämölle -Forssan kansalaisopiston käsityöhistoriaa 1970-1980

Forssan opiston käsityöopetuksen vaiheita 1920-luvulta vuosituhannen vaihteeseen. Toinen osa: Vuosikymmenet 1970-1980.

Forssan työväenopiston tyyssija Tehtaankoulu, kuvassa vielä alkuperäisellä paikallaan. Kuva: https://bit.ly/2J84a6e

Opiston pitkäaikainen tekstiilityönopettaja Oili Jaatinen kirjoittaa: "Forssan kansalaisopisto tuli Forssan kaupungin omistukseen 1971. Tämä tarkoitti, että kaikkien opiston päätoimisten opettajien täytyi hakea omaa virkaansa uudelleen. Tammela ja Forssa tulivat opiston opetuksen piiriin. Koijärvellä opetusta oli kirkonkylässä, jossa opetettiin kudontaa ja ompelua, Matkussa kudontaa, Vuollussa oli kudontaa ja muita kursseja. Tammela maksoi Forssalle opetuksesta ja sinne piti järjestää kursseja samassa suhteessa. Niinpä vuosikymmenen varrella lisättiin opetusta kirkonkylässä alkaneen toiminnan lisäksi sivukyliin. Noin 20 % koko tuntimäärästä piti olla Tammelassa. Aluksi käsityökurssit olivat enimmäkseen ompeluja, kirkonkylässä oli sen lisäksi myös kudontaa. Vähitellen kankaankudonta tuli halutummaksi aineeksi ja kudontapisteitä oli Forssan ulkopuolella kymmenkunta. Kutojilta löytyi kangaspuita kotoa, opisto auttoi kykynsä mukaan. Kalustorahaa oli niukasti, mutta kaikki toimipisteet saivat jotakin. Opettajiakin niihin löytyi sopivasti."

Forssan lehti 13.5.1973:
"-Täällä aivan sormet syyhyvät, täältä kahmisi kaiken mukaansa, sanoi iki-ihastunut näyttelyvieras Forssan kansalaisopiston käsityö- ja askartelupiirien Kerholassa eilen avatussa kevätnäyttelyssä. Sormien syyhytystä ja silmän ruokaa on tarjolla salien täydeltä. Naisten käsityöpiiri hallitsee tyylikkäillä osastoillaan -tässä piirissä on jälleen lukuvuoden ajan käyty todellista hyvän maun koulua - mutta värikkään lisänsä tuovat myös monet askartelupiirit.
Omana osastonaan esittäytyy niinikään tuotteliaaksi osoittautunut taidepiiri parillakymmenellä maalauksella, ja mukana on jälleen myös porsliinimaalaus hienoilla aikaansaannoksillaan."

Forssan lehti 11.5.1974:

"Kudontapiirin osuus on entiseen tapaan hallitseva. Värillinen pellava tuli aikanaan jäädäkseen ja on nyt saanut yhä syvempiä sävyjä. Kuultokudokset näyttävät syrjäyttäneen täkänän ja vallanneen forssalaiset ja tammelalaiset parvekkeiden ovet. Esillä olevat ryijyt ovat kaikki modernia suunnittelua, raanuissa pitäydytään edelleen vanhoihin malleihin tai ainakin niiden sovelluksiin."

Kuvassa Tehtaankoulu vuonna 1953. Kuva Forssan kansalaisopiston opistolaiskunnan kokoelmasta. Rakennus jäi 1960-luvulla Kartanonkadulle rakennetun kerrostalon pihapiiriin. Rakennus siirrettiin lopulta Yhtiönpuiston puolelle marraskuussa 1979.
Tehtaankoulusta lisää Häme-Wikissä: https://bit.ly/2qpAPxD

Forssan lehti 3.11.1979.

Jaatinen kirjoittaa: "Vuonna 1977 tuli sitten aika, jolloin Tehtaankoulun aika käsitöiden osalta tuli päätökseensä. Olin itse työvuoden 1977-78 virkavapaalla (äitiysloma), kun käsky kuului, että kesken lukuvuoden, joululomalla 1978, on siirryttävä kimpsuineen kampsuineen Tehtaankoulusta muualle. Paikaksi osoitettiin entinen hotelli Maakunta Kauppakadulla, jossa oli ennen meitä toiminut väliaikaisesti musiikkikoulu. Muuttoruljanssin tekivät kutojat itse viransijaiseni kanssa."

Vaikka Tehtaankoulun kohtalo päättyikin onnellisesti kulttuuriystävien voittaessa sen purkupäätöksen esittäjät, ja rakennus siirrettiin mittansa päähän, talo ei kuitenkaan ollut enää riittävä käsityöpuolen tarpeisiin palata takaisin rakennukseen (Uusi-Hakimo 1995, 80-81).

Lean Mäkelän postikortti Ulla Nummikoskelle:
"Kyllä sydän sykähti ihan kurkkuun asti, kun astuin ovesta entiseen opinahjooni
Tehtaan kouluun. Kyllä oli ihanaa nähdä se kunnostettuna ja silti vanha säilytettynä.
Olin siellä Kultaisen isän piirin mukana sitä uudistamassa. Niin että kiitolliset terveiseni
puuhatytölle"

Kuva: Tämä Adolf Luomasen akvarellityössä oleva Maakunnan puurakenteinen osa tuhoutui vuonna 1989 tulipalossa, jonka jälkeen vähin vaurioin selvinnyt kivirakennus jatkoi majoitustoimintaansa ja on edelleen toiminnassa. Kuva: Tanja Härmä, Forssan museon kokoelmat
Kaikki kuvat saa isommiksi klikkaamalla.

Kuvassa vasemmalla puinen rakennus on entinen Lounais-Hämeen Kauppa Oy:n rakennes, johon perustettiin 1931 hotelliravintola Hotelli Maakunta Oy. Hotellin jatkeeksi rakennettiin 1938-1939 kuvassa oikealla oleva lisäosa.
Kuva Esko Aaltonen, ehkä vuonna 1939. Kuvalähde: Piipunjuurella.fi

Kuva: piipunjuurella.fi

Jaatinen jatkaa, että Maakunnan tila oli huonokuntoinen, lattiat notkuivat, sähkökatkaisijat olivat epäkunnossa, katto vuoti ja vuosikymmenien tupakansavu- ym. aromit olivat tallella. Hyvä puoli kuitenkin oli se, että saatiin yksi luokkahuone, jossa voitiin vihdoin aloittaa teoriaopetus. Pukuompelu joutui evakkoon vanhalle poliisitalolle Hämeentielle, johon sijoitettiin muutakin opiston toimintaa ja jota Kerhotaloksi kutsuttiin.

Vanha poliisitalo Hämeentiellä.
Valokuva: Tapio Tuomela. Forssan lehti 17.11.1991.

Forssan lehti 11.1.1978:

Kuvateksti: "Eilisiltana, kun vielä melkoinen osa kangaspuista, mm. mahtavat mattopuut oli pystyttämättä... Muuton ja toivottomilta näyttävien järjestelyjen suurimman helteen kantajina piirin ohjaaja Irja Myyryläinen ja opiston vahtimestari Impi Varjonen."

Muutossa purettiin ja kasattiin kahdetkymmenet kangaspuut ja muutto aiheutti keskeytyksen opintopiirin toiminnassa. Kangaspuihin on jonoa, joten vähentämiseen ei lähdetä. Forssan perinteisimpään opintopiiriin ilmoittautui syksyllä 250 kudonnan harrastajaa.

"Oppitunnin pituudeksi oli määrätty 45 minuuttia, koska kouluhallitus viisaudessaan katsoi, että mikään ryhmä ei jaksa opiskella tehokkaasti sitä pidempään. Kolme oppituntia peräkkäin välitunteineen tuli 2,5 tunnin pituiseksi. Koska käytännön ohjaustyö ja lisäksi puolen tunnin teoriajakso veivät ison osan tunneista, ruvettiin järjestelemään muuta käsityöopetusta uudella tavalla. Kirjonta ym. työtavoista alettiin pitää erillisiä kursseja, ns. lyhytkursseja. Kudontatunneista liikeni resursseja muihin käsitöihin, koska ryhmien kokoontumiskerran aika lyheni. Vuosikymmenen lopulla erilaisia lyhytkursseja olikin jo useita ja muissa opistoissa suuntaus oli samanlainen.

Luonnollisesti tarvittiin myös lisää opettajia. Ylhäältä oli tullut jo melkein määräyksiä, että opettajiksi pitää aina valita päteviä henkilöitä, jos heitä vain oli saatavissa. Tällöin jouduttiin tekemään vaikeitakin ratkaisuja. Meillä oli kuitenkin jo talossa opettajaharjoittelun suorittaneita ammattilaisia, joten kaikki ratkaisut tähtäsivät opistolaisten parhaaksi.

Ensimmäisen kudonnan teoriaa sisältäneen työvuoden lopussa tehtiin kysely, kuinka oppilaat halusivat jatkettavan, teorian kanssa vai ilman. 90 % vastasi, että teorian kanssa. Jotkut vastasivat oppineensa yhdessä vuodessa enemmän kuin kymmenessä edellisessä. Niinpä teoria jäi pysyvästi kudonnan opetuksen ohjelmaan. Perusasioiden lisäksi opetettiin monenmoista kangaspuissa toteutettavia tekniikoita käsityöhistoriaa ym.

Vuosikymmenen vaihteessa teimme yhdessä opiskelijoiden kanssa vetoomuksen kaupungille parempien tilojen puolesta.

Opettajan toimenkuva

Opistojen hallintoa organisoitiin 1980-luvulla oikein olan takaa. Päätoimisille opettajille annettiin vastuu koko oman alueensa toiminnasta. Työtehtävät jaettiin opetukseen ja ns. muuhun työvelvollisuuteen. Toimenkuva määriteltiin uudestaan; aikaisemmin riitti, että kaikki, mikä tehdään opiston hyväksi on ’oikeaa’ työtä.

Opettajan tehtäviin kuului tuntiopettajien hankkiminen, kurssien suunnittelu yhdessä tuntiopettajien kanssa, osallistuminen henkilökuntapalavereihin, järjestää palavereja tuntiopettajille, toimia heidän yhteyshenkilönään, osallistua täydennyskoulutukseen ja ohjata myös niihin tuntiopettajia, hankkia kirjallista oppimateriaalia, jota olikin jo pitkään ollut saatavilla ja myös hankittu. Opiston lukuvuoden ohjelmasisältö oman oppiaineen osalta tuli valmistaa, laatia toimintakertomus ja huolehtia monista muista oman alueen asioista. Arviointia korostettiin entisestään, vaikka varmasti jokainen vastuuntuntoinen opettaja teki sitä muutenkin. Kaikki aikaisemmin olemassa olleet omien kurssien työtehtävät eivät olleet mihinkään kadonneet, niin että toimenkuva muuttui paljon monimuotoisemmaksi.

Aikaa vuorokaudessa ei ollut enempää kuin ennenkään, mutta käsityöalueen hajaantuminen laajalle alueelle, ryhmien ja opettajien lukumäärän lisäännyttyä ja sen myötä ryhmien osallistumismäärän vähennettyä työn muuttuminen oli mahdollista. Mutta varsinkin kankaankudonta vaatii oppituntien ulkopuolella tehtävää käytännön ohjausta melko paljon, koska se on pitkäjänteistä työtä ja siinä on paljon yksityiskohtia, jotka vaativat kädestä pitäen neuvomista, varsinkin ensikertalaiset tarvitsevat paljon apua. Päätoimiselta opettajalta liikenee kuitenkin heille työaikaa muusta työvelvollisuudesta." (Jaatinen)

Käsityötilojen kulta-aika

Vuonna 1984 koitti Forssan kansalaisopiston käsityön opiskelijoille kulta-aika: Kehräämön neljänteen kerrokseen rakennettiin upouudet, loistavat työtilat. Opiston muutkin ryhmät saivat sieltä tiloja.
Opiston 75-vuotishistoriikki (Uusi-Hakimo 1995, 81-82) kertoo, että jo pitkään oli elätetty toivoa toimipaikasta, jossa päätoiminnot olisivat yhdessä hallinnon kanssa. Kun sitten Forssan kaupunki teki Oy Finlayson-Forssa Ab:n kanssa maakaupan, jossa tehtaanpuisto rakennuksineen siirtyi kaupungille, sai opistokin tulevat tilansa Kehräämöltä.

Jaatinen kirjoittaa: "Tosin tässäkin muutossa oli farssin piirteitä: Kangaspuut siirrettiin kesän ajaksi Tehtaankoululle, sieltä syksyllä Kehräämölle, mutta ei suinkaan vielä valmiiseen kutomaan, vaan tulossa olevan juhlasalin lattialle kasaan. Luokkahuoneet valmistuivat ensin, niitä saatiin kolme. Ompelukin voi tulla takaisin muun käsityön yhteyteen. Kudontaryhmiä oli yhdeksän, ompelua, nypläystä, kansallispukujen valmistusta ja lyhytkursseja yhteensä 11 ryhmää. Kursseja oli myös Paavolassa, Vieremässä ja vanhainkodilla.

Kutomo valmistui jouluksi, sitä ennen opeteltiin asioita teoriassa, suunniteltiin ja luotiin loimia valmiiksi. Varastotiloja oli yllin kyllin. Kopiokonekin oli samassa kerroksessa. Uusia työvälineitä hankittiin, mm. damastilisälaite yksiin kangaspuihin. Laitteella saadaan tehdyksi yksilöllisiä malleja monenlaisiin tekstiileihin, vain mielikuvitus on rajana. Monenlaista niillä tehtiinkin. Toivoimme myös sivukylien kankureiden tulevan kokeilemaan niitä ja jonkin verran heitä tulikin. Naapuriopistokin otti meistä mallia ja hankki kaikkiin kolmeen kudontapisteeseensä samalaisen laitteen.

Tuntiopettajia meillä oli tässä vaiheessa kymmenkunta ja heistä seitsemällä oli opettajakoulutus. Loputkin olivat toki kokeneita ammatin osaajia. Työt sujuivat hyvin. Kangaspuihin oli kuitenkin vielä tulijoita enemmän kuin ehdittiin kutoa. Siksi kaupunkiin alettiin suunnitella kudonta-asemaa kotiteollisuusneuvonnan yhteyteen helpottamaan opiston ruuhkaa. Siellä voisivat käydä kutomassa ne, jotka jo taidon osaavat ja jotka eivät halua tehdä kaikkia työvaiheita alusta asti vaan pääsisivät suoraan valmiiksi rakennettuun loimeen.

Hanke kudonta-asemasta toteutuikin: Toimipiste sijaitsi Hämeentiellä entisessä lääkärintalossa. Vuonna 1989 kotitalousneuvonta liitettiin kokonaan opiston hallintoon. Se merkitsi mm. sitä, että tunteja oli annettava sille, jotta se saataisiin valtionavun piiriin. Menetimme noin 500 tuntia. Muutenkin kaupunki supisti kulujaan myös opiston osalta, niin että tunnit menivät taas uusjakoon. Parhaimmillaan tekstiilitöihin oli osoitettu noin 2200 tuntia, nyt niitä oli noin 1700.

Ideoita kursseiksi saatiin kyselyillä näyttelyn yhteydessä, seuraamalla muiden opistojen ohjelmia, kollegoilta. Me Hämeen läänin, myöhemmin Kanta-Hämeen päätoimiset tekstiilityönopettajat järjestimme toisillemme koulutusta ja sitä kautta saatiin paljon uusia kurssi-ideoita. Myös lukuisista valo- ja diakuvista sekä erilaisista itse nauhoitetuista videofilmeistä poimittiin käsityötietoutta ja ideoita. Vähiten ei suinkaan uusia kursseja järjestetty täydennyskoulutuksen kautta. Kursseja tuli käytyä useita kymmeniä. Niitä voi hyödyntää suoraan kurssitarjontaan. Ne olivat mielestäni parempaa antia kuin laatuseminaarit, joiden hienot ajatukset helposti jäivät leijumaan ilmaan."

Tietokone tekee tuloaan

"Kaiken mullistava ihme tietokone alkoi tulla opistoihinkin. Oma reaktioni oli alussa, että ei enää sellaista opettelua, tähänkin asti on pärjätty ilman sitä. Mutta ensimmäisellä kurssilla, jossa jouduimme tutustumaan helppoon kudontasuunnitteluohjelmaan, olin myyty. Sehän helpottaisi mallien suunnittelua, auttaisi näkemään työn tuloksen etukäteen niin, ettei tarvitse yrityksen ja erehdyksen kauttakokeilla erilaisia versioita. Niinpä aloin heti pyydellä käsitöille tietokonetta. Eipä sitä tullut eikä ihmekään, sillä kansliassakaan ei sitä vielä silloin ollut. Kaupungiltakin sitä pyydettiin, tuloksetta. Asia siirtyi seuraavalle vuosikymmenelle.

Työolosuhteet olivat niin hyvät, että hehkutimme jo, ettei täältä (Kehräämön uusista tiloista) lähdetä kulumallakaan. Toisin kuitenkin kävi."

Tästä kerrotaan seuraavassa osassa, jossa Oili Jaatinen kirjoittaa Forssan kansalaisopiston käsitöiden vaiheista 1990 -luvulla.

Teksti: Opiston tekstiilityönopettajan Oili Jaatisen vuonna 2004 kirjoittama Työtuvasta tietokoneaikaan -Forssan opiston käsityöopetuksen vaiheita 1920-luvulta vuosituhannen vaihteeseen. Oili Jaatinen (1938-2019) toimi virassaan 39 vuotta 1962-2001. Seuraavassa osassa Oili Jaatinen kertoo Forssan opiston käsitöiden vaiheista 1990 -luvulla:
https://opistosata.blogspot.com/2019/11/kankuriopiston-1990-luku.html

Lähteenä on käytetty myös Lauri Uusi-Hakimon 1995 ilmestynyt opiston 75-vuotis historiikki Työväenopistosta Aikuisopistoksi, Forssan kansalaisopisto 75 vuotta.

Kirjoitus kuuluu Forssa: Opisto sata -sarjan kirjoituksiin. Kirjoituksen kokosi Tanja Härmä.