ELLI LAURILA (1882-1966) on jättänyt nimensä Forssan ja koko opistoliikkeen historiaan. Vuosikymmenien ajan Forssan työväenopiston (perustettu 1920) toiminta keskittyi Elli Laurilan ympärille niin tiiviisti, että hän sai opistolaisilta opistoäidin kunnioittavan nimityksen. Omassa käytössä tämä nimitys kuului pehmeämmin 'mamma'.
Elli Laurila oli työväenopistontyön edelläkävijä. Laurilan opistotyö rakentui paikallisten opiskelutarpeiden realistiselle pohjalle ja se loi arvostetun perustan koko toiminnalle. Käytännön aineiden (kotitalous 1922 ja käsityöt 1923) opetuksen merkitys nähtiin ensin opistotyöhön kuulumattomana ja sen valtakunnallinen arvostus nousi esiin myöhemmissä vaiheissa (sota-aika).
Paikalliset olosuhteet ja opiskelutarpeet antavat pääkehyksen koko toiminnalle. Harrastuspohjaista opistotyötä on vaikea säännellä teoreettisilla suunnitelmilla. Jokainen vuosi on kokeilun vuosi ja toiminta etenee aina siltä pohjalta.
Laurilan oma valmistautuminen opistotyöhön oli tapahtunut ns. pitkän linjan tietä, mikä monessa kasvatusalan ja elävää elämää palvelevassa työssä on korvaamaton tie. Elämänkoululla ja omalla kokemuspääomalla ja käytännöntaidoilla on opistotyössä ratkaiseva merkitys. Siinä suhteessa Laurila oli enemmän kuin sopiva kasvattaja ja opettaja opistotyöhön.
Elli Maria Vihonen syntyi Porvoossa 1882. Ensimmäisen kerran Lounais-Hämeeseen ja Forssaan hänen tiensä kulki, kun hänet Senaatin juhlallisella päätöksellä hyväksyttiin farmasian oppilaaksi samoilla edellytyksillä kuin miespuoliset hakijat.
Ollessaan Lopella apteekkiharjoittelijana Elli hakeutui Forssan yhteiskoulun yksityisoppilaaksi ja suoritti loput kesken jääneestä keskikoulusta eli 4. ja 5. luokan työnsä ohessa ja sai todistuksen vuonna 1903, tuona Forssan merkkivuotena, jolloin paikkakunnalla valettiin pohjaa laajemmallekin tulevaisuudelle historiallisessa puoluekokouksessa.
Keskikoulututkinnon suorittaminen yksityisesti lienee myös ensimmäisiä lajissaan ja osoittaa sitä, että ihminen halusi elämässään eteenpäin. Se edistäminen oli siitä alkaenkin oman tien raivaamista.
Farmasiaoppilas Elli Wihonen Lopella.
Muutaman vuoden kuluttua hän suoritti vielä ylemmän opettajatutkinnon ja silloin oli tie auki kaikkiin kouluihin. Se olikin tarpeen, koska aviomies Jaakko Laurila eteni koulu-urallaan tarkastajana ja perhe muutti paikkakunnalta tiselle hänen virkapaikkojensa mukaan. Muutama vuosi meni Mikkelin kouluissa. Mikkelissä Elli valittiin eduskuntaan 1918, aika jäi kuitenkin lyhyeksi eduskunnan hajottamisen takia.
Sitten tuli muutto Forssaan 1919 (37-vuotias). Ellin osalta samaan kouluun, josta hän 16 vuotta aikaisemmin oli saanut keskikoulutodistuksen. Tällä välin hän opettajatutkinnon lisäksi oli suorittanut ylimääräisiä kursseja esimerkiksi lausunnassa, äänenmuodostuksessa ja piirustuksessa sekä hankkinut mm. käsityönopettajan pätevyyden ja tehnyt opintomatkoja myös ulkomaille. Kaiken lisäksi hän oli ehtinyt hankkia jo monipuolista kokemusta yhdistyselämässä ja kunnallisessakin toiminnassa. Mikkelissä hän oli ehtinyt jo kunnallisvaltuustoonkin.
Forssaan Laurila tuli yhteiskoulun opettajaksi ja opetti äidinkieltä, historiaa, kirjoitusta, piirustusta ym. sellaisia aineita, jotka sopivat kansakoulun opettajalle. Oli luonnollista, että kansakoulujen tarkastajan perhe osallistui Forssan kulttuuririentoihin. Elli-rouvakin sitä huolimatta, että perheessä oli kolme poikaa. Lapset olivat syntyneet jo Lapuan aikoina 1906, 1907 ja 1909.
Forssan työväenopisto
Eräillä kahvikutsuilla (helmikuussa 1920) keskusteltiin Forssan kulttuurielämästä ja kuinka ollakaan, tuli puheeksi, että paikkakunnalle tulisi perustaa työväenopisto.
Kenties Laurila jo siinä vaiheessa näki tulevaisuutensa kuvia sellaisessa opistossa. Suomessa oli siihen aikaan vain kahdeksan opistoa, joten hanke li todella edistyksellinen. - Forssan työväenopisto oli ensimmäinen maalaiskuntaan perustettu työväenopisto. (Kohti sataa vuotta, opiston perustaminen)
Kun työväenopisto myöhemmin samana vuonna 1920 perustettiin, kävi ilmi, että tehdasyhtiössä (Forssa Ab, myöhemmin Oy Finlayson-Forssa Ab) suunniteltiin talouskursseja tehtaan nuorille naisille. Siitä ajatus, että eikö työväenopisto ja nämä kurssit voisi yhdistää.
Se onnistui: Tehdasyhtiö antoi Tehtaankoulun (Tehtaankoulun historia) käyttöön käytännönaineiden pitopaikaksi ja pytingin Kartanonkadulta muiden aineiden opetustiloiksi ns. teoriapuoleksi. Sillä nimellä tilat kulkivat kymmeniä vuosia. Opiston muodolliseksi omistajaksi perustettiin kannatusyhdistys, jonka johtokunnan puheenjohtaja oli itseoikeutetusti tehtaan isännöitsijä, ensimmäisenä professori Gardberg. Yhtiö antoi tilojen lisäksi pääosan kaikista menoista. Valtionapu oli alkuaikoina harkinnanvaraista, ensimmäinen sitä koskeva laki tuli vuonna 1927. Myös kauppalan tuki oli vielä pitkään neuvottelujen takana.
Laurila oli luonnollisesti mukana opiston toiminnassa alusta alkaen, ensin pari vuotta tuntiopettajana, sitten johtajattarena kansanopistojen mallin mukaan lähinnä tyttöjä varten, kunnes hänet vuonna 1924 valittiin opiston varsinaiseksi johtajaksi.
Opiston johtokunta. Laurila edessä oikealla.
Yhteys tehdasyhtiöön oli kiinteä ja opisto palveli aluksi melkein yksinomaan tehtaanväkeä. Talousopetuksen rinnalle syntyi heti käsityöt, ja niistä sen perinne alkoi. Tietysti teoriapuolella opiskeltiin muitakin aineita, osittain samoja kuin kansakoulussakin. Ohjelmassa oli kirjoittamista ja laskentoa, asioimiskirjoitusta, konekirjoitusta, lausuntaa jne.
Myöhemmin erityisesti teatteri sai vahvan sijan opistotyön henkisellä puolella. Useimpia ryhmiä opetti alkuaikoina Laurila itse, mutta tietenkin opettajakunta kasvoi vuosien myötä. Oppilaita ilmoittautui varsinkin käytännön puolelle syksyisin enemmän kuin voitiin ottaa vastaan. Se oli selvä osoitus opiston tarpeellisuudesta.
Myös vapaan opistotoiminnan osalta opisto perustettiin kuin ajan tilauksesta. Elli Laurilan persoonan ympärille syntyi aktiivinen opistolaisjoukko, joka oli valmis kaikkeen innostavan johtajansa perässä.
Sen joukon aikaansaamisista on vieläkin valtaisena todistuksena huvila Tammelan Hevoniemssä. Loputtomia talkoita, iltamia, myyjäisiä, arpajaisia tarvittiin, ennen kuin päästiin omaan saunaan ja huvilaan. Ilman Elli Laurilaa sitä tuskin olisi saatu koskaan. Ei ainakaan siinä vaiheessa.
Jokainen retki ja yhdessäolo oli myös kasvatustapahtuma. Niissä sovellettiin käytäntöön niitä hyviä käytöstapoja, joita Laurila korosti joka vaiheessa. Sen aikaiset opistolaiset muistelevat, miten retkellä oltaessa oli ruokalassa syötävä ihmisiksi veitsellä ja haarukalla, monen ensimmäistä kertaa koko elämässään. Pöydästä ottaminen kohteliaassa järjestyksessä, tervehtiminen ja vanhemman ihmisen puhutteleminen ynnä muut tärkeät käytännön asiat olivat opetustilanteen yleisiä aiheita.
Nykyään uhutaan täydennyskoulutuksesta myös opettajien osalta. Siinäkin suhteessa Laurila lienee ollut vapaaehtoinen edelläkävijä. Vaikka hän oli jo opistoon tullessaan monipuolisesti valmentautunut tehtäväänsä, on tallessa todistuksia jatko-opiskelusta tietojen ja käytännöntaitojen kehittämiseksi mm.yliopistokursseja myöten.
Vuosikymmenien ajan opiston toiminta keskittyi Elli Laurilan ympärille niin tiiviisti, että hän sai opistolaisilta opistoäidin kunnioittavan nimityksen. Opistoäidille 'mammalle' pojat lähettivät kiitoskirjeensäkin rintamalta saatuaan paketin, jonka tämä koko joukostaan huolehtiva äiti oli saanut aikaan opiston sotilaspojille.
Vastuunkantamisesta ja uhrautumisesta on useita todistuksia ja kunniakirjoja. Ne ovat kiitoksena työstä opiston ulkopuolellakin. Näitten huomionosoitusten rinnalla oli väkevässä ristiriidassa se epäkohta, ettei yhteiskunta voinut maksaa hänelle eläkettä, kun voimat vähenivät ja työaika päättyi. Epäkohta tunnustettiin aivan kouluhallitusta myöten, ja jonkinlaiseksi kiertotieksi siellä hyväksyttiin Elli Laurilan pitäminen opiston palkkalistoilla kuolemaansa asti opettajana ja apulaisjohtajan epämääräisessä tehtävässä. Sitä jatkui kokonaista 15 vuotta. Eläkeasiat korjaantuivat vasta samoihin aikoihin, kun suuri opistolaisjoukko vuonna 1966 saatteli mammansa Tammelan hautausmaahan.
1950-luvulla Laurilan johtajanpaikkaa kokeilivat monet miehet. Mutta ainakin minua (pohjalla Lauri Uusi-Hakimon teksti) edeltänyt Yrjö Helenius oli vielä sitä mieltä, että paikka oli vieläkin liian kuuma rauhallisen miehen täytettäväksi. Ei Elli Laurila pyrkinyt vaikuttamaan eikä ohjailemaan seuraajiensa työtä, vaikka olikin nimellisesti apulaisjohtaja, mutta koko opiston henkin oli niin lujasti kiinni hänen perinnössään, että se tuntui joka paikassa.
Kaiken kaikkiaan Elli Laurila on jättänyt nimensä ei vain Forssan historiaan, vaan koko opistoliikkeen historiaan. Hän on ollut yksi uranuurtaja koko opistokentällä ja sellaisena hänen arvonsa vain nousee ajan kuluessa.
Vuodelta 1951: Forssan Työväenopiston johtaja jättää toimensa
"Kun kuulimme, että Forssan Työväenopiston johtaja Elli Laurila aikoo jättää toimensa, pyysimme pientä haastattelua.
'Kuinka kauan olette olleet opistotyössä?' kysyimme aluksi.
-'Vaatimattomat 31 vuotta. Aluksi olin opettajana, sitten johtajattarena ja syksystä 1924 johtajana.'
-'Vaatimattomat 31 vuotta. Aluksi olin opettajana, sitten johtajattarena ja syksystä 1924 johtajana.'
'Työ on kai miellyttänyt, koska olette siinä niin kauan olleet.'
'On se miellyttänyt. Olisin jäänyt paljosta vaille tässä elämässä, ellen, melkein kuin sattumalta olisi joutunut tähän työhön. Olen nähnyt ympärilläni niin paljon hyvää, että taidan jo liiaksikin luottaa elämän myönteisyyteen. Se elämänusko, että ihminen on paha hamasta jne., on minulle melkein vieras. Ja kuinka paljon todella hienoja luonteita olen oppinut tuntemaan ja kuinka voimakasta eteenpäinpyrkimystä olen nähnyt. Ja kaikki ovat olleet minulle hyviä. Valitan vain sitä, etten ole voinut antaa niin paljon, kuin olisi pitänyt. Se on koko ajan painanut tuntoani, joskus siinä määrin, että olen aikonut erota, mutta sydän on ollut kiinni työssä, etten taas ole malttanutkaan.'
'Haluaisitte varmaankin sanoa jotain ikään kuin viimeisenä sanananne. Mitähän se mahtaisi olla?'
'Ensin ja ennen muuta. Käyttäkää hyväksenne opiston tarjoamaa opetusta. Elämässänne tarvitsette tietoja ja taitoja. Älkää peljätkö liittyä opistoon senvuoksi, että tiedätte siellä olevan toisinkin ajattelevia. Ne 'toisinajattelevat' ovat opistossa vain ihmisiä, jotka eivät halua muuttaa kenenkään elämänkatsomusta'."
Kirjoituksen kokosi Tanja Härmä.
Kirjoituksen alku pohjautuu Lauri Uusi-Hakimon tekstiin Elli Laurilasta.
Lisää Elli Laurilasta:
https://www.hamewiki.fi/wiki/Elli_Laurila
sekä edellisiä kirjoituksia Elli Laurilaan liittyen:
https://opistosata.blogspot.com/2020/01/etta-ihminen-ihmisen-loytaa.html
Forssa: Opisto sata -blogikirjoitussarja:
Kohti sataa vuotta:
Kohti sataa vuotta:
Työväenopiston mökin vieraita tapaamassa 1960-luvulla:
Sivistysyhteiskunnan ja hyvinvoinnin yhtälö. Miten sivistys nähtiin sata vuotta sitten?
Matka Aino Kilven kanssa työväenopiston näyttämölle:
Silloin opiskelimme oppiaksemme elämää varten -Aira Rauhala ja Lea Mäkelä
Miina Sillanpää Forssan työväenopiston vieraana:
Käsityö -tuo uusi ja outo oppiaine:
Tehtaankoululta Maakunnan kautta Kehräämölle -Forssan kansalaisopiston käsityöhistoriaa 1970-1980:
Kankuriopiston 1990-luku
Mennään tuonne opistolle, ei tämmöisenä lauantaina muutakaan keksi. Pentti Vahteran teksti:
Tehtaankoulu ennen ja nyt
Forssan työväenopiston kuusijuhla 1959
Että ihminen ihmisen löytää -Toveritoiminta opistoissa
https://opistosata.blogspot.com/2020/02/tyovaenopiston-hammerfestin-matka-1956.html
Ni lernas esperanto -me opiskelemme esperantoa
Konekirjoituskurssilla
Lauri Uusi-Hakimo ja pelimannien elosoitto
https://opistosata.blogspot.com/2020/05/vuonna-85-lauri-uusi-hakimo-ja.html
https://opistosata.blogspot.com/2020/05/vuonna-85-lauri-uusi-hakimo-ja.html
Opistosata-näyttely
2020 https://opistosata.blogspot.com/2020/03/puolet-sadasta-vuodesta.html
Puolet sadasta vuodesta -Forssan työväenopiston historiaa https://opistosata.blogspot.com/2020/03/puolet-sadasta-vuodesta.html
