Forssa: Opisto sata: Että ihminen ihmisen löytää -Toveritoiminta opistoissa

Pitkäaikainen Forssan työväenopiston johtaja Elli Laurila (1882-1966) painotti vuonna 1964 ihmiselämän yhtä tärkeää osa-aluetta, eli ystäviä: Että ihminen ihmisen löytää. Hän nostaa esiin professori Casterinin puheesta opistoelämää koskevia ajatuksia, että opistosta voidaan lähestyä toisiaan vailla minkäänlaisia estoja ja raja-aitoja, avoimesti ja vain ihmisinä.

Kuvassa opistolaisia, toverikuntalaisia, opiston kesämökin kuistilla Tammelassa. Kuvassa takana keskellä Veikko Mikkola ja oikealla puolella Simo Virtanen. Huivi päässä oikealla on Lea Mäkelä.
Toveritoiminta on nykyiseltä nimeltään opistolaiskuntatoimintaa. Wahren-opistossa toimii opistolaiskunta nimellä: Forssan kansalaisopiston opistolaiskunta. Opistolaiskunnan nimeä ollaan juuri muuttamassa muotoon: Wahren-opiston opistolaiskunta. (Kuvat saa isommiksi klikkaamalla.)

Teksti on tässä samassa muodossa, kuin se ruutupapereille Laurilan kirjoittmana on:

”Työväenopisto-aatteen henkinen isä professori Zachris Castren (1868-1936), esitti eräässä 1920-luvun alkupuolella pidetyssä, koko maata käsittävässä ~~kesä~~ opistojen kesäjuhlassa alustuksen toveritoiminnasta ja sen merkityksestä. Alustuksen sisältö oli suurin piirtein seuraavanlainen:

Pysyäksemme ajan tasalla tässä nopeasti muuttuvassa maailmassa tarvitsemme entistä enemmän tietoja ja taitoja. Siksi on hyvin tärkeää, että me jatkuvasti kartutamme niitä. Siksi on ollut mieluisaa todeta sekin, että mm. muun muassa työväenopistojen lukumäärä on kasvanut ja että niissä toimivien opintopiirien työ on sekä monipuolistunut että syventynyt. Mielihyvin onkin todettava, että aikuisopetus on maassamme entistään laajentunut. Mm. on perustettu useita uusia työväenopistoja ja entisten opistojen opintopiirejä on monipuolistettu sekä työtä niissä syvennetty. Toivottavaa on, että työ niissä saadaan myös kiinteämmäksi ja säännöllisemmäksi ja siten entistään enemmän tuloksia tuottavaksi.

Toveritoimikunta 1930-1931. Kuva opistolaiskunnan kuvakokoelmasta.

Mutta yhtä tärkeää kuin säännöllinen opiskelu, on myöskin opistojen toveritoiminta ja sitä monestakin syystä. Tärkeimpänä syynä pidän sitä, että sen avulla päästään paraiten lähemmäs toisiamme. Johtaja oppii tuntemaan oppilaansa ja opiskelijat toinen toisensa. Jos istumme vaikkapa ihan vierekkäin, koko talvikauden oppitunnilla jonkun kanssa, emmekä ole missään muussa kosketuksessa häneen, ~~emme~~ on kaveri keväällä edelleen vain neiti, rouva tai herra, ’Se ja Se’, jota ~~ehkä ter~~ korkeintaan tervehdimme kadulla, mutta ihmisenä on hän meille täysin vieras. Ja kuitenkin eräs opisto-aatteen tarkoitus on – tai pitäisi olla – se, että opistopiirissä ihminen ihmisen löytää. Elämässähän kuljemme yleensä liian kaukana toisistamme. ~~Katselemme kyräillen ja epäluuloisina toisiamme ja rakennamme välillemme kaikenlaisia raja-aitoja, joiden yli emme uskalla emmekä ehkä voikaan hypätä~~.

Jaamme ihmiset monenlaisiin piireihin ja piirien väliin rakennamme raja-aitoja, joiden yli emme uskalla tai ehkä voikaan hypätä. Oman aitauksemme raoista katselemme sitten toisiamme kyräillen ja epäluuloisina. Siksi vallitseekin kaikkien sota kaikkia vastaan. Siksi moni yhteistä hyvää tarkoittava ajatus ja työ ei kannakaan hedelmää. Ja siksi on toivottavaa, että edes jossain – oman toivoni mukaan työväenopistoissa – voidaan lähestyä toisiaan vailla minkäänlaisia estoja, avoimesti ja vain ihmisinä. Reipas monipuolinen ja hyvin ohjattu toveritoiminta antaa siihen hyvän tilaisuuden.

Yhteiskunnassa tarvitaan ansiotyön rinnalla paljon ja monenlaista vapaaehtoista kansalaistoimintaa. Kunnallis- kirkollis- nuoriso – ym toiminta kaipaa taitavia, harkitsevia ja laajakatseisia työntekijöitä. Pohjakoulutuksen tällaisille toiminnoille voi ~~hyvin~~ monipuolinen toveritoiminta antaa

Sen puitteissa voi oppia, esim. kokoustekniikan, ajattelemaan omilla aivoillaan, sanomaan ajatuksensa selvästi ja johdonmukaisesti, ~~sekä~~ oppia punnitsemaan mielipiteensä sekä antamaan arvoa toistenkin mielipiteille.

Oma-aloitteisia, järjestely- ja esiintymiskykyisiä henkilöitä on yleensä hyvin vähän. Ja näin on siksi, ettei ole ollut tilaisuutta kehittyä sellaiseksi. Toveritoiminta ei vain anna tilaisuutta, se melkein pakottaa jäsenensä esiintymään milloin puhujana, lausujana, näyttelijänä, kuuluttajana jne.. Se pakottaa myös olemaan mukana järjestämässä juhlia, retkiä ym sentapaisia. Alku on jokaiselle aina hankala ja epämieluisa. Kukapa nyt haluaisi esim. pitää puheen. Mutta työ tekijänsä neuvoo ja harjoituksen avulla ovat monet piilevät lahjat tulleet esille sekä omaksi iloksi että yhteiskunnan hyödyksi.

Opistolaiskunnan mökillä Tammelassa kesätoiminta oli vilkasta.
Kuvat opistolaiskunnan kuvakokoelmasta.

Ja vielä. Toveritoiminta tarjoaa rajattomat mahdollisuudet hyvälle vapaa-ajan vietolla. Melkein joka opistossa on oma kesäkoti saunoineen ja saunarantoineen. Missäpä kesä kuluisi riemullisemmin kuin siellä? Voi saunoa, uida, soudella, tunnelmoida kuutamossa tai laulujen herkistämissä illan istujaisissa vieläpä voi päästää ilon irti oikein kattoon asti kesäkodin pikku hipoissa. Ja missään ei ole mitään mikä ei kestä arvostelua tai siedä päivänvaloa. Ilo ja ilonpito, sehän on osa elämää sekin. Ja sille voi ja pitääkin toveri-elämässä varata sijansa.

Näin suunnilleen puhui vanha, valkohapsinen ~~kunnioitettu~~ työväenopistoliikkeen kunnioitettu johtaja ja tienviitoittaja. Me nuoremmat sekä johtajat että opiskelijat kuuntelimme vastaanottavin sydämin hänen puhettaan ja koetimme sitten kukin parhaansa mukaan soveltaa käytäntöön hänen ajatuksiaan ja neuvojaan. Koko maata ajatellen olikin työväenopistojen toveritoiminnassa loistokausi Castrenin ajalla, toisin sanoen n. 1920-39.

Edellä olevan lisäksi eli loppulausunnoksi lisään vielä omana mielipiteenä yhden asian, joka sekin puhuu elinvoimaisen toveritoiminnan puolesta. Ne ystävyyssiteet, jotka solmittiin ns. Castrenin kaudella silloisissa opistoissa tuskin koskaan katkeavat. Kun tulemme vanhoiksi, meidät tavallisesti unohdetaan. Mutta se ystäväpiiri, johon liityimme opistossa noina nuoruuden kultaisina vuosina, ei meitä koskaan jätä. Kun taas ja taas yhtenen yhymme, elämme mennehet uudelleen. Muistatko? ” kysymme toisiltamme. Muistatko silloin Kuopiossa, kun pojat ostivat kokkelipiimää torilta?” ja iloinen nauru säestää tapauksen kerrontaa. Mutta jonkun silmästä kiiltää kaihoisa muiston kyynel.”

Elli Laurila

kirjoitettu sairaalassa keväällä 1964 Toverikunnan Kirjomus-lehteä varten

Elli Laurila kuvassa eturivissä toinen oikealla.

Elli Laurila (1882-1966) toimi Forssan työväenopiston johtajana

Lisää Elli Laurilasta seuraavassa blogikirjoituksessa, jonka tekstin on kirjoittanut Forssan kansalaispiston rehtorina 1959-1993 toiminut Lauri Uusi-Hakimo.

Kirjoituksen kokosi Tanja Härmä.

Opisto sata -blogikirjoitussarjan tekstit:

Kohti sataa vuotta:
https://opistosata.blogspot.com/2019/07/kokeilu.html

Työväenopiston mökin vieraita tapaamassa 1960-luvulla:

https://opistosata.blogspot.com/2019/08/tyovaenopiston-mokin-vieraita.html

Sivistysyhteiskunnan ja hyvinvoinnin yhtälö:
https://opistosata.blogspot.com/2019/08/sivistysyhteiskunnan-ja-hyvinvoinnin.html

Matka Aino Kilven kanssa työväenopiston näyttämölle:
https://opistosata.blogspot.com/2019/08/matka-aino-kilven-kanssa-tyovaenopiston.html

Aira Rauhala ja Lea Mäkelä -Silloin opiskelimme oppiaksemme elämää varten:

https://opistosata.blogspot.com/2019/09/silloin-opiskelimme-oppiaksemme-elamaa.html

Miina Sillanpää Forssan työväenopiston vieraana:
https://opistosata.blogspot.com/2019/09/miina-sillanpaa-forssan-tyovaenopiston.html

KÄSITYÖ -tuo uusi ja outo oppiaine. Forssan työväenopiston käsityöopetuksen vaiheita 1920-luvulta vuosituhannen vaihteeseen:
https://opistosata.blogspot.com/2019/09/kasityo-tuo-uusi-ja-outo-oppiaine.html