Näytetään tekstit, joissa on tunniste sivistys. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sivistys. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 4. marraskuuta 2020

Puolet sadasta vuodesta -Forssan työväenopiston historiaa

Kun Forssan kansalaisopisto täytti 50 vuotta oli vuosi 1970. (Vuonna 1963 työväenopisto nimi oli vaihdettu kansalaisopistoksi.)

Kartanonkatua 1970-luvulla. Kuva Liisi Aromaa. Lähde piipunjuurella.fi

Opiston historiapapereista löytyy kirjoituskoneellakirjoitettu nitojalla yhteenliitetty kuusisivuinen paperipino, jonka on kirjoittanut Lauri Uusi-Hakimo, toimiessaan opiston rehtorina 1959-1993. Se kertoo meille tiivistetysti opiston viisikymmenvuotisen historian:


Forssan kansalaisopisto 50-vuotias

”Maamme itsenäistymisvaiheessa (1917) koki myöskin kaksikymmentävuotias työväenopistoliike oman vapautensa koittavan. Venäjän vallan loppuaikoina oli opistojen työtä nimittäin vähintään epäilty maanalaisuudesta ja kumouksellisuudesta siitä huolimatta, että niiden ohjelmat jo silloin oli laadittu pelkästään kansansivistysperiaatteelle. Monien opistojen perustaminen lykkääntyi sen vuoksi odottamaan parempia aikoja.

Forssassakin oli opistoajatus ollut esillä työväestön keskuudessa, mutta varsinainen toimeenpaneva aloite lähti yksityisen kahviseurueen toimesta eräänä huhtikuun iltana 50 vuotta sitten. Maaliskuun 19 pnä pidettiin työväentalossa yleinen neuvottelu, johon oli kutsuttu esitelmöijäksi tri Engelberg. Hän puhui aiheesta 'Vapaan valistuksen opinlaitokset silmällä pitäen erikoisesti työväen opetusta'. Tilaisuus johti edelleen jatkotoimenpiteisiin. Valittiin toimikunta asiaa viemään eteenpäin. Siihen tulivat työväenyhdistyksen edustajina Aug. Hurme, Joose Palmén ja John Seppälä sekä yksityiset asianharrastajat K. Pylkkänen, Esko Aaltonen ja Elli Laurila. Lisäjäseneksi pyydettiin yhteiskoulun opettaja maiseteri J.G. Vuoriniemi, josta sitten tuli opiston ensimmäinen johtaja muutamaksi kuukaudeksi.
Vuoriniemi ryhtyi tarmokkaasti ajamaan asiaa. Seuraavana syksynä (1920) laitokselle laadittiin väliaikaiset säännöt ja pyydettiin rahaa Tammelan kunnanvaltuustolta ja Forssa Oy:ltä. Edellinen antoikin 8.000 mk ja yhtiö 6.000 mk ja lisäksi toimintaa varten luokkahuoneen tehtaan kansakoulusta.


Kuvan lähde piipunjuurella.fi Käsityöläiskadun ja Keskuskadun kulmassa sijaitsi
 Forssan Vapaapalokunnan talon sali. Palokunta oli ostanut toimintansa lopettaneen 
Käsityöläisklubin talon vuonna 1914. 

Kun lokakuun 1 pnä 1920 pidettiin sisäänkirjoittautuminen palokunnan talolla, ilmoittautui heti 113 oppilasta, miehiä ja naisia suurin piirtein yhtä paljon. Innostus oli kova. Lisää oppilaita ilmottautui syksyn aikana niin että ensimmäisen lukukauden oppilasmäärä kohosi 142:een.
Ensimmäiset tunnit pidettiin marraskuun 4. pnä ja suurin osa oppilaista oli mukana kaikilla tunneilla ja piirit saattoivat sen vuoksi olla sadankin hengen ryhmiä.

Ensimmäisessä opetusohjelmassa oli suomenkieltä, kirjallisuuden historiaa, lausuntaa, esperantoa, laskentoa, historiaa, kemiaa ja laulua. Opettajina toimivat maisterit Esko Aaltonen, J. Saarinen, J.G. Vuoriniemi ja opettajat Janne Suonio, Aapo Mäkinen, K. Pylkkänen ja Elli Laurila sekä ins. J. Ignatius.

Oppilaat alkoivat toimia heti aktiivisesti myös opistolaiskuntana. Ensimmäisten opiskelijoiden joukossa olivat esimerkiksi seuraavat vieläkin opistossa tunnetut nimet: Reino Rantanan (opp. N:o 1), Kalle Jyly (ent. Gylden), kumpikin nykyisiä johtokunnan jäseniä, Aune Kilpinen, Elsa Manninen, Alma Nieminen (nyk. Kivinen), Rauha Salmi, Kosti Peltonen, Linda Lindstedt, Ebba Tallberg (nyk. Mansikkala), Eeva Autio ja Martti Laitinen.



Uusille linjoille

Ensimmäisen vuoden ohjelma oli siis varsin koulumainen, mutta jo toisena vuonna heräsi ajatus saada ohjelmaan jotakin käytännöllistä ja naisille sopivaa toimintaa. Kotitalous tuntui viehättävän, mutta mistä varat ja tilat. Onnelliset sattumat ovat usein johdatelleet hyviä yrityksiä, niin nytkin. Oy Forssan silloinen isännöitsijä prof. A. Gardberg, joka tunnettiin silloin lämpinä työväestön sivistysharrastuksen vaalijana, oli nimittäin suunnitellut jonkinlaista ilta-ammattikoulua naistyöläisilleen ja laatinut ohjelmankin sitä varten asiantuntijoille esitettäväksi. Suunnitelma tuli opiston johtokunnan tietoon ja sai aikaan toiveikkaan herätyksen. Johtokunnan asiantuntijat lähetettiin Gardbergin puheille taivuttamaan tätä opiston suunnitelmiin. Hänelle selitettiin, ettei kannattanut Forssan kokoisessa kylässä pitää kahta likipitäen samanlaista koulua, vaan voimat on keskitettävä. Opisto huolehtisi kyllä toiminnasta, jos vain professori hankkisi rahat ja tilat.
Perusteellisten harkintojen jälkeen prof. Gardberg taipui ja tuota pikaa oli talouskoulu valmis. Opettajaksi valittiin neiti Karin Wallström (kuvassa keskellä). Opetukseen oli sellainen ryntäys, että oli heti ryhdyttävä karsimaan. Valitut 48 soppakoululaista kokoontuivat sitten kaksi kertaa viikossa neljänä ryhmänä.

Forssan työväenopistossa kotitaloutta on ollut vuodesta 1922. Ensimmäisenä koko valtakunnassa.
Kuvassa kotitalouden ryhmä. Forssan työväenopistossa kotitaloutta on ollut vuodesta 1922, ensimmäisenä koko valtakunnassa.


Liittyessään näin kiinteästi opiston työhön Oy Forssa vaati, että opistolla tuli olla myös johtajatar. Ehtoon luonnollisesti suostuttiin ja siitä alkaen op. Elli Laurila oli mukana opiston johtoportaassa, parin vuoden päästä johtajana.

Kun Forssa-yhtiöltä näin oli pikkusormi saatu, ruvettiin jo seuraavana syksynä mankumaan lisää. Kotikulttuurin alue kaipasi laajennusta opiston ohjelmassa ja tällä kertaa keskityttiin käsitöihin.
Prof. Gardberg ol isaanut hyvän käsityksen yhteistyöstä ja taipuikin nopeammin kuin ensimmäisellä kerralla. Hän sai yhtiön myöntämään vuosivoitoistaan niin suuren lisäavun, että opistolle saatettiin hankkia tarpeellinen kästyökalusto ja palkata opettaja. Ensimmäinen käsityönopettaja oli Emmi Seppälä. Opetusohjelman painopiste siirtyi näin joidenkin mielestä liikaakin käytännön linjoille, mutta sittenkin se oli opiston hyväksi.

Kesämökki hankitaan

Jo neljännen vuoden keväällä virisi opistolaisten keskuudessa toive oman kesänviettopaikan saamisesta. Pian osoittautuikin, ettei se ajatus ollutkaan vain sen kevään tuulen tuomaa, sillä se innosti vielä samana syksynä (1924) toimintaan, joka hakee vertaansa minkä järjestön historiassa tahansa.

Perustettiin ompeluseura, tehtiin arpajaisvoittoja, juostiin jalat rakoilla pitämässä iltamia naapuripitäjiä myöten. Sillä tavalla saatiin kuin saatiinkin kokoon rahat huvilan ostoa varten.
Sopiva huvila löytyi Pyhäjärven rannalta ja se ostettiin apteekkari Hjeltiltä huhtikuussa 1925. Seuraavina vuosina sitä kunnostettiin ja laajennettiin. Vuonna 1928 ostettiin myös sen 1,2 ha:n suurinen maapalsta omaksi. Kesämökki annettiin opiston johtokunnan haltuun. Kesämökin hankinnan yhteydessä on erityisesti tuotava esiin silloisen toverikunnan puheenjohtajan nimi, Kosti Peltonen.



Ohimenevästi pilvistä

Kun kesämökki parhaillaan loi uutta sisältöä opiston toimintaan, tuli Forssa Oy:ltä ikävä sanoma käsityö- ja kotitalouspiirien toiminnan lopettamisesta. Uusi isännöitsijä ilmoitti, ettei yhtiö voinut enää pitää yllä mainittua toimintaa. Johtokunta yritti pelastaa piirit kaikkia mahdollisia keinoja käyttäen, palkkoja ja maksuja myöten. On selvää, että toiminta kärsi siitä.

Tilanne selkiintyi, kun v. 1927 tuli voimaan ensimmäinen työväenopistolaki, joka takasi 50% valtionapua opiston todellisista menoista. Opisto joutui siinä vaiheessa muutenkin mukautumaan lain vaatimuksiin: juridiseksi omistajaksi oli perustettava kannatusyhdistys, opistolle oli vahvistettava ohjesääntö väliaikaisten sääntöjen tilalle, joiden mukaan oli toimittu tähän asti.

Toiminta vakiintuu

1930-luku on opiston historiassa vakiintumisen ja selkiintymisen aikaa. Pääkannattaja oli edelleen Forssa-yhtiö, vaikka se olikin sanoutunut irti käsityö- ja talousopetuksen ylläpitämisestä.

Oppilasmäärä vaihteli kolmen ja neljänsadan välillä. Toiminnan pääpaino oli edelleen käytännön aineissa, ja se pohja on pysynyt pitävänä tähän päivään asti. Ehkä siksi miesten suhteellinen lukumäärä pysyi verrattain alhaisena, muulloinkin kuin sotavuosina, jolloin miesten lukumäärä monena lukukautena jäi alle kahdenkymmenenkin.

Käytämmön linjat osoittautuivat pulavuosina tarpeellisiksi. Taitoja ja kikkoja tarvittiin, kun luotiin vanhasta vaatteesta uutta ja melkein tyhjästä poikkeusjan suuhunpantavaa. Sota-aikana toimi opiston sivuosasto myös Jokioisilla, missä sen johtajana oli opiston tämänhetkinen kirjanpidon opettaja opetusneuvos Olov Larkka.

Toverikunnalle vahvistettiin säännöt v. 1933 ja kesämökki Pyhäjärven rannalla oli tärkeä toiminnan keskus. Sinä aikana opiston näkyväksi henkilöksi tuli Pauli Virtanen, ensin toverikuntaan ja sen puheenjohtajaksi, sitten opiston johtokuntaan varauheenjohtakasi ja taloudenhoitajaksi jne. Hänen panoksensa opiston toiminnassa ja erityisesti kesäkiinteistön hoidossa on ollut korvaamaton. 1930-luvun tunnetuista opistolaisista olisi mainittava monia muitakin vielä mukana olevia opiston ystäviä, mutta koska ulkopuolisen on vaikea nähdä selvästi erottuvaa ryhmää, on viisanta kai olla nimeämättä ketään. Kuitenkin heidän joukostaan voi erottaa Lea Mäkelän jo senkin vuoksi, että hänestä tuli opiston johtokunnan jäsen kymmeniksi vuosiksi.


Sodan jälkeen paukkuivat kangaspuut entistä kiivaammin käsityösalissa. Muutkin piirit täyttyivät uuden innostuksen voimasta. Kuusi vuotta sodan päättymisen jälkeen tuli ensimmäinen johtajan vaihdos pitkästä aikaa. Rouva Laurilan terveys alkoi osoittaa horjuvuuden merkkejä ja lyhyiden virkavapauksien jälkeen hän luopui kokonaan johtajan tehtävistä. Mutta vuosia sen jälkeen 'Mamman' luomien perinteiden kunnioitus on ollut vallitseva henki työtä suunniteltaessa ja johdettaessa.
1950-luvulla opiston johtajina toimivat Sakari Linkola, Pentti Helle, Matti Luoma, Yrjö Helenius ja Lauri Uusi-Hakimo, joka on edelleen opiston rehtorina.

Uudistusten 1960-luku

Ratkaisevan parannuksen opistotyöhön toi uusi laki kansalais- ja työväenopistojen valtionavusta v. 1963. Sen mukaan valtionapu nostettiin 70%:iin ja muitakin uudistuksia työskentelyehtoihin hyväksyttiin. Pakollisen ohjesäännön uudistamisen yhteydessä Forssan työväenopisto muutettiin Forssan kansalaisopistoksi, monien muiden esimerkin tavoin. Uusi neutraalimmaksi katsottu nimitys oli otettu laissa ensisijaiseksi. Samaan aikaan oppilasmäärä alkoi selvästi lisääntyä. Kun oppilaita 1960-luvun alkuvuosina oli n. 550, on se kymmenessä vuodessa kaksinkertaistunut. Vuonna 1969 opisto sai siirtyä vanhasta puurakennuksesta Kartanonkadulta Lounais-Hämeen Kauppaoppilaitoksen viihtyisiin suojiin ja sekin muutos toi varmasti lisää oppilaita. Tällä hetkellä oppiaineita on kolmattakymmentä ja opintoryhmiä lähes 50. Käsityöpiirit toimivat edelleen vanhoissa paikoissa.

Opisto siirtyy kaupungille

Oppilasaineksen muuttuminen alkuperäisestä tehdastyöväestöstä heterogeeniseksi on vahvistanut sitä ajatusta, että 50-vuotiasta tehdasyhtiön suojattikoulua on ruvettu yleisesti pitämään julkisena palvelulaitoksena. Koska toiminnan laajentuminen kannatusyhdistyksen puitteissa tuntui epävarmalta, alkoi opiston johtokunta jo vuosia sitten suunnitella opiston siirtämistä kaupungin omistukseen. Forssan kaupunki tunteekin monien valtuutettujensa kautta opiston kuuluvan kiiteästi kaupungin historialliseen kuvaan ja kaupungin moderni johto on alun alkaen ymmärtänyt, että kansalaisopistotoiminta kuuluu tarpeellisena nykyaikaisen kaupungin palvelumuotoihin. Oman tehtävänsä kaupungin palvelujen joukossa opisto toivookin pystyvänsä täyttämään entistä paremmin.
Tällä hetkellä on vireillä myöskin opistotoiminnan laajentaminen Tammelaan. Mikäli suunnitelmat toteutuvat, opintopiirit saadaan käyntiin Tammelan kunnassa jo ensi syksynä. Forssan kansalaisopistolla on perinteitä, jotka vetävät sitä vanhaan emäpitäjään. Paljon puhuttu opiston kesähuvila on Tammelan kirkolla. Tammelan kunta on ollut ensimmäiseksi tukemassa opiston alkuun lähtöä Forssassa. Tammelasta opisto on myöskin saanut vuosien mittaan uskollisia opiskelijoita. Kun lisäksi kaikessa nykyaikaisessa kulttuurityössä pyritään siirtymään paikallisesta alueelliseen toimintaan, sopii toiminta-alueen laajentuminen hyvin ajan kuvaan.

Opiston johto

Opiston ensimmäisen johtokunnan muodostivat Tammelan kunnan edustajina op. T. Hirsjärvi ja joht. J. Rintala; Oy Forssan edustajina ins. J. Ignatius (puheenjohtajana v:een 1928) ja kehruumestari K. Aaltonen; oppilaiden edustajina Mikko Salmi ja John Seppälä. Sen jälkeen johtokunnan puheenjohtajina ovat toimineet isännöitsijät prof. Axel Cardberg 1928-1950, dipl.ins. Arvi Jäättelä 1951-1962 ja dipl.ins. Pentti Vaarna v:sta 1963 lähtien.
Nykyiseen johtokuntaan kuuluvat hänen lisäkseen Pauli Virtanen, varapuheenjohtajana ja taloudenhoitajana (kuulunut johtokuntaan v:sta 1936), Reino Rantanen (v:sta 1928 lähtien), Kalle Jyly (v:sta 1933 lähtien, Eila Soini, Veikko Mikkola ja opiston rehtori sekä opistolaiskunnan puhevaltaisina edustajina Impi Varjonen ja Tuija Sulonen. Muita johtokunnan pitkäaikaisia jäseniä ovat olleet Lea Mäkelä ja Viljo Wallenius, kumpikin yli 20 vuotta. Edellä mainittujen puheenjohtajien lisäksi toimi 1950-luvun alussa jonkin aikaa johtokunnan puheenjohtajana myös koulutuspäällikkö Matti Luoma.

Opiston johtajina ovat olleet seuraavat henkilöt:
Maist. J.G. Vuoriniemi, 1920 syysl.: opettajat Aapo Mäkinen 1921-1923, Ville Hynynen 1923-1924, Elli Laurila 1925-1951. (Hänen aikanaan viransijaisuuksia hoitivat maisterit Hj. Salomaa 1936-1937 ja Jouko Jaakko Laurila 1937-1938; maist. Sakari Linkola 1951-1952, maist. Pentti Helle 1953-1955, maist. Matti Luoma 1955-1956, maist. Yrjö Helenius 1956-1959 ja maist. Lauri Uusi-Hakimo v:sta 1959 alkaen.

Vakinaisina opettajina Kaisu Wallström, Liisa Melander, Vieno-Kaisa Lahdensuo, Eeva Toivonen, Saimi Sulkava, Helga Salonen ja Aino Rauvola kotitaloudessa; Emmi Seppälä, Elli Rosi (34 v.), Oili Järveläinen v:sta 1962 alkaen naisten käsitöissä.
Opiston taloudenhoitajina ovat tulleet tunnetuiksi Aarne Jäntti 1928-1934, Teofilus Kaivos 1934-1939 ja Pauli Virtanen v,sta 1940 alkaen.
Opiston vahtimestareina ovat olleet Laina Pakkanen v:een 1933, Uuno Honka 1933-1937, Maire Stark 1937-1960, Irja Viljanen 1961-1966, Kerttu Vanhtera 1966-1970 ja tällä hetkellä Impi Varjonen.
Tuntiopettajina ovat toimineet sadat henkilöt Forssasta ja sen ulkopuolelta.




Muut Opisto sata -blogikirjoitussarjan tekstit:

koonnut Tanja Härmä

Kohti sataa vuotta:
https://opistosata.blogspot.com/2019/07/kokeilu.html 

Työväenopiston mökin vieraita tapaamassa 1960-luvulla:

Sivistysyhteiskunnan ja hyvinvoinnin yhtälö:
https://opistosata.blogspot.com/2019/08/sivistysyhteiskunnan-ja-hyvinvoinnin.html

Matka Aino Kilven kanssa työväenopiston näyttämölle:
https://opistosata.blogspot.com/2019/08/matka-aino-kilven-kanssa-tyovaenopiston.html 

Aira Rauhala ja Lea Mäkelä -Silloin opiskelimme oppiaksemme elämää varten:

Miina Sillanpää Forssan työväenopiston vieraana:
https://opistosata.blogspot.com/2019/09/miina-sillanpaa-forssan-tyovaenopiston.html

KÄSITYÖ -tuo uusi ja outo oppiaine. Forssan työväenopiston käsityöopetuksen vaiheita 1920-luvulta vuosituhannen vaihteeseen:
https://opistosata.blogspot.com/2019/09/kasityo-tuo-uusi-ja-outo-oppiaine.html

Tehtaankoululta Maakunnan kautta Kehräämölle -Forssan kansalaisopiston käsityöhistoriaa 1970-1980:
https://opistosata.blogspot.com/2019/10/tehtaankoululta-maakunnan-kautta.html

Kankuriopiston 1990-luku
https://opistosata.blogspot.com/2019/11/kankuriopiston-1990-luku.html

Mennään tuonne opistolle, ei tämmöisenä lauantaina muutakaan keksi. Pentti Vahteran teksti:
https://opistosata.blogspot.com/2019/11/mennaan-tuonne-opistolle-ei-tammoisena.html

Forssan työväenopiston kuusijuhla 1959
https://opistosata.blogspot.com/2019/12/forssan-tyovaenopiston-kuusijuhla-1959.html

Että ihminen ihmisen löytää -Toveritoiminta opistoissa
https://opistosata.blogspot.com/2020/01/etta-ihminen-ihmisen-loytaa.html

Työväenopiston Hammerfestin matka 1956 -Eila Alénin albumista:


Forssan työväenopiston äiti Elli Laurila

Lauri Uusi-Hakimo ja pelimannien elosoitto

Opistosata-näyttely



keskiviikko 18. maaliskuuta 2020

Forssan työväenopiston äiti Elli Laurila

"Mitä nainen on tänään, sitä kansa on huomenna."

ELLI LAURILA (1882-1966) on jättänyt nimensä Forssan ja koko opistoliikkeen historiaan. Vuosikymmenien ajan Forssan työväenopiston (perustettu 1920) toiminta keskittyi Elli Laurilan ympärille niin tiiviisti, että hän sai opistolaisilta opistoäidin kunnioittavan nimityksen. Omassa käytössä tämä nimitys kuului pehmeämmin 'mamma'.



Elli Laurila oli työväenopistontyön edelläkävijä. Laurilan opistotyö rakentui paikallisten opiskelutarpeiden realistiselle pohjalle ja se loi arvostetun perustan koko toiminnalle. Käytännön aineiden (kotitalous 1922 ja käsityöt 1923) opetuksen merkitys nähtiin ensin opistotyöhön kuulumattomana ja sen valtakunnallinen arvostus nousi esiin myöhemmissä vaiheissa (sota-aika).

Paikalliset olosuhteet ja opiskelutarpeet antavat pääkehyksen koko toiminnalle. Harrastuspohjaista opistotyötä on vaikea säännellä teoreettisilla suunnitelmilla. Jokainen vuosi on kokeilun vuosi ja toiminta etenee aina siltä pohjalta.

Laurilan oma valmistautuminen opistotyöhön oli tapahtunut ns. pitkän linjan tietä, mikä monessa kasvatusalan ja elävää elämää palvelevassa työssä on korvaamaton tie. Elämänkoululla ja omalla kokemuspääomalla ja käytännöntaidoilla on opistotyössä ratkaiseva merkitys. Siinä suhteessa Laurila oli enemmän kuin sopiva kasvattaja ja opettaja opistotyöhön.

Elli Maria Vihonen syntyi Porvoossa 1882. Ensimmäisen kerran Lounais-Hämeeseen ja Forssaan hänen tiensä kulki, kun hänet Senaatin juhlallisella päätöksellä hyväksyttiin farmasian oppilaaksi samoilla edellytyksillä kuin miespuoliset hakijat. 
Ollessaan Lopella apteekkiharjoittelijana Elli hakeutui Forssan yhteiskoulun yksityisoppilaaksi ja suoritti loput kesken jääneestä keskikoulusta eli 4. ja 5. luokan työnsä ohessa ja sai todistuksen vuonna 1903, tuona Forssan merkkivuotena, jolloin paikkakunnalla valettiin pohjaa laajemmallekin tulevaisuudelle historiallisessa puoluekokouksessa.
Keskikoulututkinnon suorittaminen yksityisesti lienee myös ensimmäisiä lajissaan ja osoittaa sitä, että ihminen halusi elämässään eteenpäin. Se edistäminen oli siitä alkaenkin oman tien raivaamista.



Farmasiaoppilas Elli Wihonen Lopella.

Vihonen oli Kannuksessa apteekkioppilaana ja tutustui opettaja Jaakko Laurilaan, ja pari kihlautui. Lapuan Haapakosken koulussa oli sijaisen paikka, johon Vihonen haki ja pääsi. Pirteä ja paikalliseen elämänmenoon alusta alkaen osallistuva opettajatar otettiin avosylin vastaan Lauriloitten sukuun. Koulunpito tuntui heti luontuvan hyvin ja ilmeisesti perheen yhteiselle päätökselle hän anoi Keisarilliselta senaatilta alemman opettajan tutkinnon. Vanhan ajan upeassa asiakirjassa myönnettiin Elli Laurilalle oikeus hakea opettajan virkoja useampiopettajaisiin kouluihin (ala- ja yläkoulu) sen jälkeen, kun hän on seminaarin opettajakunnan edessä suorittanut hyväksyttävän soittonäytteen ja tutkinnot muutamissa tärkeimmissä aineissa. Todistus tästä pätevyyestä tuli 1912, kun Elli Laurila oli 30-vuotias.

Muutaman vuoden kuluttua hän suoritti vielä ylemmän opettajatutkinnon ja silloin oli tie auki kaikkiin kouluihin. Se olikin tarpeen, koska aviomies Jaakko Laurila eteni koulu-urallaan tarkastajana ja perhe muutti paikkakunnalta tiselle hänen virkapaikkojensa mukaan. Muutama vuosi meni Mikkelin kouluissa. Mikkelissä Elli valittiin eduskuntaan 1918, aika jäi kuitenkin lyhyeksi eduskunnan hajottamisen takia.

Sitten tuli muutto Forssaan 1919 (37-vuotias). Ellin osalta samaan kouluun, josta hän 16 vuotta aikaisemmin oli saanut keskikoulutodistuksen. Tällä välin hän opettajatutkinnon lisäksi oli suorittanut ylimääräisiä kursseja esimerkiksi lausunnassa, äänenmuodostuksessa ja piirustuksessa sekä hankkinut mm. käsityönopettajan pätevyyden ja tehnyt opintomatkoja myös ulkomaille. Kaiken lisäksi hän oli ehtinyt hankkia jo monipuolista kokemusta yhdistyselämässä ja kunnallisessakin toiminnassa. Mikkelissä hän oli ehtinyt jo kunnallisvaltuustoonkin.

Forssaan Laurila tuli yhteiskoulun opettajaksi ja opetti äidinkieltä, historiaa, kirjoitusta, piirustusta ym. sellaisia aineita, jotka sopivat kansakoulun opettajalle. Oli luonnollista, että kansakoulujen tarkastajan perhe osallistui Forssan kulttuuririentoihin. Elli-rouvakin sitä huolimatta, että perheessä oli kolme poikaa. Lapset olivat syntyneet jo Lapuan aikoina 1906, 1907 ja 1909.

Forssan työväenopisto

Eräillä kahvikutsuilla (helmikuussa 1920) keskusteltiin Forssan kulttuurielämästä ja kuinka ollakaan, tuli puheeksi, että paikkakunnalle tulisi perustaa työväenopisto. 
Kenties Laurila jo siinä vaiheessa näki tulevaisuutensa kuvia sellaisessa opistossa. Suomessa oli siihen aikaan vain kahdeksan opistoa, joten hanke li todella edistyksellinen. - Forssan työväenopisto oli ensimmäinen maalaiskuntaan perustettu työväenopisto. (Kohti sataa vuotta, opiston perustaminen) 

Kun työväenopisto myöhemmin samana vuonna 1920 perustettiin, kävi ilmi, että tehdasyhtiössä (Forssa Ab, myöhemmin Oy Finlayson-Forssa Ab) suunniteltiin talouskursseja tehtaan nuorille naisille. Siitä ajatus, että eikö työväenopisto ja nämä kurssit voisi yhdistää. 

Se onnistui: Tehdasyhtiö antoi Tehtaankoulun (Tehtaankoulun historia) käyttöön käytännönaineiden pitopaikaksi ja pytingin Kartanonkadulta muiden aineiden opetustiloiksi ns. teoriapuoleksi. Sillä nimellä tilat kulkivat kymmeniä vuosia. Opiston muodolliseksi omistajaksi perustettiin kannatusyhdistys, jonka johtokunnan puheenjohtaja oli itseoikeutetusti tehtaan isännöitsijä, ensimmäisenä professori Gardberg. Yhtiö antoi tilojen lisäksi pääosan kaikista menoista. Valtionapu oli alkuaikoina harkinnanvaraista, ensimmäinen sitä koskeva laki tuli vuonna 1927. Myös kauppalan tuki oli vielä pitkään neuvottelujen takana. 

Laurila oli luonnollisesti mukana opiston toiminnassa alusta alkaen, ensin pari vuotta tuntiopettajana, sitten johtajattarena kansanopistojen mallin mukaan lähinnä tyttöjä varten, kunnes hänet vuonna 1924 valittiin opiston varsinaiseksi johtajaksi. 


Opiston johtokunta. Laurila edessä oikealla.

Yhteys tehdasyhtiöön oli kiinteä ja opisto palveli aluksi melkein yksinomaan tehtaanväkeä. Talousopetuksen rinnalle syntyi heti käsityöt, ja niistä sen perinne alkoi. Tietysti teoriapuolella opiskeltiin muitakin aineita, osittain samoja kuin kansakoulussakin. Ohjelmassa oli kirjoittamista ja laskentoa, asioimiskirjoitusta, konekirjoitusta, lausuntaa jne. 

Myöhemmin erityisesti teatteri sai vahvan sijan opistotyön henkisellä puolella. Useimpia ryhmiä opetti alkuaikoina Laurila itse, mutta tietenkin opettajakunta kasvoi vuosien myötä. Oppilaita ilmoittautui varsinkin käytännön puolelle syksyisin enemmän kuin voitiin ottaa vastaan. Se oli selvä osoitus opiston tarpeellisuudesta.

Myös vapaan opistotoiminnan osalta opisto perustettiin kuin ajan tilauksesta. Elli Laurilan persoonan ympärille syntyi aktiivinen opistolaisjoukko, joka oli valmis kaikkeen innostavan johtajansa perässä.

Sen joukon aikaansaamisista on vieläkin valtaisena todistuksena huvila Tammelan Hevoniemssä. Loputtomia talkoita, iltamia, myyjäisiä, arpajaisia tarvittiin, ennen kuin päästiin omaan saunaan ja huvilaan. Ilman Elli Laurilaa sitä tuskin olisi saatu koskaan. Ei ainakaan siinä vaiheessa.


Jokainen retki ja yhdessäolo oli myös kasvatustapahtuma. Niissä sovellettiin käytäntöön niitä hyviä käytöstapoja, joita Laurila korosti joka vaiheessa. Sen aikaiset opistolaiset muistelevat, miten retkellä oltaessa oli ruokalassa syötävä ihmisiksi veitsellä ja haarukalla, monen ensimmäistä kertaa koko elämässään. Pöydästä ottaminen kohteliaassa järjestyksessä, tervehtiminen ja vanhemman ihmisen puhutteleminen ynnä muut tärkeät käytännön asiat olivat opetustilanteen yleisiä aiheita. 

Nykyään uhutaan täydennyskoulutuksesta myös opettajien osalta. Siinäkin suhteessa Laurila lienee ollut vapaaehtoinen edelläkävijä. Vaikka hän oli jo opistoon tullessaan monipuolisesti valmentautunut tehtäväänsä, on tallessa todistuksia jatko-opiskelusta tietojen ja käytännöntaitojen kehittämiseksi mm.yliopistokursseja myöten.




Vuosikymmenien ajan opiston toiminta keskittyi Elli Laurilan ympärille niin tiiviisti, että hän sai opistolaisilta opistoäidin kunnioittavan nimityksen. Opistoäidille 'mammalle' pojat lähettivät kiitoskirjeensäkin rintamalta saatuaan paketin, jonka tämä koko joukostaan huolehtiva äiti oli saanut aikaan opiston sotilaspojille.




Vastuunkantamisesta ja uhrautumisesta on useita todistuksia ja kunniakirjoja. Ne ovat kiitoksena työstä opiston ulkopuolellakin. Näitten huomionosoitusten rinnalla oli väkevässä ristiriidassa se epäkohta, ettei yhteiskunta voinut maksaa hänelle eläkettä, kun voimat vähenivät ja työaika päättyi. Epäkohta tunnustettiin aivan kouluhallitusta myöten, ja jonkinlaiseksi kiertotieksi siellä hyväksyttiin Elli Laurilan pitäminen opiston palkkalistoilla kuolemaansa asti opettajana ja apulaisjohtajan epämääräisessä tehtävässä. Sitä jatkui kokonaista 15 vuotta. Eläkeasiat korjaantuivat vasta samoihin aikoihin, kun suuri opistolaisjoukko vuonna 1966 saatteli mammansa Tammelan hautausmaahan.



1950-luvulla Laurilan johtajanpaikkaa kokeilivat monet miehet. Mutta ainakin minua (pohjalla Lauri Uusi-Hakimon teksti) edeltänyt Yrjö Helenius oli vielä sitä mieltä, että paikka oli vieläkin liian kuuma rauhallisen miehen täytettäväksi. Ei Elli Laurila pyrkinyt vaikuttamaan eikä ohjailemaan seuraajiensa työtä, vaikka olikin nimellisesti apulaisjohtaja, mutta koko opiston henkin oli niin lujasti kiinni hänen perinnössään, että se tuntui joka paikassa.

Kaiken kaikkiaan Elli Laurila on jättänyt nimensä ei vain Forssan historiaan, vaan koko opistoliikkeen historiaan. Hän on ollut yksi uranuurtaja koko opistokentällä ja sellaisena hänen arvonsa vain nousee ajan kuluessa. 



Vuodelta 1951: Forssan Työväenopiston johtaja jättää toimensa
"Kun kuulimme, että Forssan Työväenopiston johtaja Elli Laurila aikoo jättää toimensa, pyysimme pientä haastattelua.
'Kuinka kauan olette olleet opistotyössä?' kysyimme aluksi.
-'Vaatimattomat 31 vuotta. Aluksi olin opettajana, sitten johtajattarena ja syksystä 1924 johtajana.'

'Työ on kai miellyttänyt, koska olette siinä niin kauan olleet.'
'On se miellyttänyt. Olisin jäänyt paljosta vaille tässä elämässä, ellen, melkein kuin sattumalta olisi joutunut tähän työhön. Olen nähnyt ympärilläni niin paljon hyvää, että taidan jo liiaksikin luottaa elämän myönteisyyteen. Se elämänusko, että ihminen on paha hamasta jne., on minulle melkein vieras. Ja kuinka paljon todella hienoja luonteita olen oppinut tuntemaan ja kuinka voimakasta eteenpäinpyrkimystä olen nähnyt. Ja kaikki ovat olleet minulle hyviä. Valitan vain sitä, etten ole voinut antaa niin paljon, kuin olisi pitänyt. Se on koko ajan painanut tuntoani, joskus siinä määrin, että olen aikonut erota, mutta sydän on ollut kiinni työssä, etten taas ole malttanutkaan.'
'Haluaisitte varmaankin sanoa jotain ikään kuin viimeisenä sanananne. Mitähän se mahtaisi olla?'

'Ensin ja ennen muuta. Käyttäkää hyväksenne opiston tarjoamaa opetusta. Elämässänne tarvitsette tietoja ja taitoja. Älkää peljätkö liittyä opistoon senvuoksi, että tiedätte siellä olevan toisinkin ajattelevia. Ne 'toisinajattelevat' ovat opistossa vain ihmisiä, jotka eivät halua muuttaa kenenkään elämänkatsomusta'."


Kirjoituksen kokosi Tanja Härmä.
Kirjoituksen alku pohjautuu Lauri Uusi-Hakimon tekstiin Elli Laurilasta. 


Lisää Elli Laurilasta: 
https://www.hamewiki.fi/wiki/Elli_Laurila

sekä edellisiä kirjoituksia Elli Laurilaan liittyen: 
https://opistosata.blogspot.com/2020/01/etta-ihminen-ihmisen-loytaa.html




Forssa: Opisto sata -blogikirjoitussarja:

Kohti sataa vuotta:

Työväenopiston mökin vieraita tapaamassa 1960-luvulla:

Sivistysyhteiskunnan ja hyvinvoinnin yhtälö. Miten sivistys nähtiin sata vuotta sitten?

Matka Aino Kilven kanssa työväenopiston näyttämölle:

Silloin opiskelimme oppiaksemme elämää varten -Aira Rauhala ja Lea Mäkelä

Miina Sillanpää Forssan työväenopiston vieraana:

Käsityö -tuo uusi ja outo oppiaine:

Tehtaankoululta Maakunnan kautta Kehräämölle -Forssan kansalaisopiston käsityöhistoriaa 1970-1980:

Kankuriopiston 1990-luku

Mennään tuonne opistolle, ei tämmöisenä lauantaina muutakaan keksi. Pentti Vahteran teksti:

Konekirjoituskurssilla


Puolet sadasta vuodesta -Forssan työväenopiston historiaa https://opistosata.blogspot.com/2020/03/puolet-sadasta-vuodesta.html





torstai 12. maaliskuuta 2020

Ni lernas esperanto

- me opiskelemme esperantoa. 

Forssan työväopiston ensimmäisessä opetusohjelmassa 1920 vieraita kieliä edusti ensimmäisenä esperanto.



Esperantoa opiskeltiin vielä Forssan kansalaisopisto-aikanakin. Siitä löytyy kansalaisopiston leikekirjasta lehtileike, jossa kerrotaan että esperanto-piirissä on innokkaita opiskelijoita, jotka ovat pyytäneet kevätkauden päätteeksi vielä lisätunteja. Jutun yhteydessä ei ole vuositietoa, mutta se on 1970-1980 -lukujen taitteesta.
Forssan kansalaisopistossa opiskeltiin esperantoa kahdessa ryhmässä: alkeisryhmässä eli alaluokassa ja pidemmälle olevien yläluokassa. Kumpikin ryhmä toivoi oppitunteja lisättävän yhdestä viikkotunnista kahteen tuntiin. 

Lehtijutussa kerrotaan, että maailmassa on tehty paljon työtä kansainvälisen yleiskielen kehittämiseksi. Eniten käytännöllistä merkitystä on saavuttanut Zamenhofin 1880-luvulla rakentama esperanto, joka on osoittautunut kilpailijoitaan käyttökelpoisemmaksi. Jokapäiväiseen puhekäyttöön riittää noin 500 sanaa. Ja esperannon muoto-oppi on suppea. Tietyillä päätteillä saadaan loputtomasti uusia vivahteita. 

Suomen kielestä esperannoksi on käännetty mm. Kalevala, jonka poljennon uusi kieli tuo mahtavasti esiin. 
https://www.youtube.com/watch?v=i7x40z6aKEU




-Esperanto on luonnollisiin kieliin perustuva keinotekoinen kansainvälinen apukieli. Sen tarkoitus ei ole korvata luonnollisia kielia, vaan helpottaa erikielisten ihmisten kommunikointia. 





Kuvat saa isommiksi ja selkeämmiksi klikkaamalla. 



Forssan kansalaisopistossa käytössä olevat oppikirjat on painettu Ranskassa, mutta opiskelu perustuu kokonaisuudessaan kuvasymboliikkaan. 
Kirjassa sanotaan, että esperantoa puhuvalla on ystäviä kaikkialla maailmassa. 
Suomalaisilla esperanteilla on oma kesäseminaarinsa, jossa on mukana myös ulkomaisia osanottajia. Opettaja Veera Tietti innostaa oppilaitaan kansainvälisiin kosketuksiin. 

Useimmat kurssilaiset ovat opiskelleet myös muita kieliä. Esperanto on kuulemma sellainen kieli, jota voi todella oppia puhumaan ja hallitsemaan. 



Kuvissa oleva esperanton kirja on lahjoitettu Forssan museolle. Se on ollut käytössä ehkä jo Forssan työväenopiston aikaan. Forssan kansalaisopistoksi nimi vaihtui 1963.  

Kirjan välistä löytyneet muistiinpanot:




Esperannoksi tämä:



Kirjoituksen kokosi Tanja Härmä.

Opisto sata -blogikirjoitussarjan tekstit:

Kohti sataa vuotta:
https://opistosata.blogspot.com/2019/07/kokeilu.html 


Työväenopiston mökin vieraita tapaamassa 1960-luvulla:

Sivistysyhteiskunnan ja hyvinvoinnin yhtälö:
https://opistosata.blogspot.com/2019/08/sivistysyhteiskunnan-ja-hyvinvoinnin.html


Matka Aino Kilven kanssa työväenopiston näyttämölle:
https://opistosata.blogspot.com/2019/08/matka-aino-kilven-kanssa-tyovaenopiston.html 

Aira Rauhala ja Lea Mäkelä -Silloin opiskelimme oppiaksemme elämää varten:

Miina Sillanpää Forssan työväenopiston vieraana:
https://opistosata.blogspot.com/2019/09/miina-sillanpaa-forssan-tyovaenopiston.html

KÄSITYÖ -tuo uusi ja outo oppiaine. Forssan työväenopiston käsityöopetuksen vaiheita 1920-luvulta vuosituhannen vaihteeseen:
https://opistosata.blogspot.com/2019/09/kasityo-tuo-uusi-ja-outo-oppiaine.html


Tehtaankoululta Maakunnan kautta Kehräämölle -Forssan kansalaisopiston käsityöhistoriaa 1970-1980
https://opistosata.blogspot.com/2019/10/tehtaankoululta-maakunnan-kautta.html

Kankuriopiston 1990-luku
https://opistosata.blogspot.com/2019/11/kankuriopiston-1990-luku.html

Mennään tuonne opistolle, ei tämmöisenä lauantaina muutakaan keksi. Pentti Vahteran teksti:
https://opistosata.blogspot.com/2019/11/mennaan-tuonne-opistolle-ei-tammoisena.html

Tehtaankoulu ennen ja nyt
https://opistosata.blogspot.com/2019/11/tehtaankoulu-ennen-ja-nyt.html

Forssan työväenopiston kuusijuhla 1959
https://opistosata.blogspot.com/2019/12/forssan-tyovaenopiston-kuusijuhla-1959.html


Että ihminen ihmisen löytää -toveritoiminta opistoissa
https://opistosata.blogspot.com/2020/01/etta-ihminen-ihmisen-loytaa.html

Työväenopiston Hammerfestin matka 1956 -Eila Alénin albumista
Forssan työväenopiston äiti Elli Laurila

maanantai 27. tammikuuta 2020

Että ihminen ihmisen löytää -Toveritoiminta opistoissa


Pitkäaikainen Forssan työväenopiston johtaja Elli Laurila (1882-1966) painotti vuonna 1964 ihmiselämän yhtä tärkeää osa-aluetta, eli ystäviä: Että ihminen ihmisen löytää. Hän nostaa esiin professori Casterinin puheesta opistoelämää koskevia ajatuksia, että opistosta voidaan lähestyä toisiaan vailla minkäänlaisia estoja ja raja-aitoja, avoimesti ja vain ihmisinä.


Kuvassa opistolaisia, toverikuntalaisia, opiston kesämökin kuistilla Tammelassa. Kuvassa takana keskellä Veikko Mikkola ja oikealla puolella Simo Virtanen. Huivi päässä oikealla on Lea Mäkelä.  
Toveritoiminta on nykyiseltä nimeltään opistolaiskuntatoimintaa. Wahren-opistossa toimii opistolaiskunta nimellä: Forssan kansalaisopiston opistolaiskunta. Opistolaiskunnan nimeä ollaan juuri muuttamassa muotoon: Wahren-opiston opistolaiskunta. (Kuvat saa isommiksi klikkaamalla.)

Teksti on tässä samassa muodossa, kuin se ruutupapereille Laurilan kirjoittmana on:

”Työväenopisto-aatteen henkinen isä professori Zachris Castren (1868-1936), esitti eräässä 1920-luvun alkupuolella pidetyssä, koko maata käsittävässä  kesä opistojen kesäjuhlassa alustuksen toveritoiminnasta ja sen merkityksestä.  Alustuksen sisältö oli suurin piirtein seuraavanlainen:
Pysyäksemme ajan tasalla tässä nopeasti muuttuvassa maailmassa tarvitsemme entistä enemmän tietoja ja taitoja. Siksi on hyvin tärkeää, että me jatkuvasti kartutamme niitä. Siksi on ollut mieluisaa todeta sekin, että mm. muun muassa työväenopistojen lukumäärä on kasvanut ja että niissä toimivien opintopiirien työ on sekä monipuolistunut että syventynyt. Mielihyvin onkin todettava, että aikuisopetus on maassamme entistään laajentunut. Mm. on perustettu useita uusia työväenopistoja ja entisten opistojen opintopiirejä on monipuolistettu sekä työtä niissä syvennetty. Toivottavaa on, että työ niissä saadaan myös kiinteämmäksi ja säännöllisemmäksi ja siten entistään enemmän tuloksia tuottavaksi.

Toveritoimikunta 1930-1931. Kuva opistolaiskunnan kuvakokoelmasta.

Mutta yhtä tärkeää kuin säännöllinen opiskelu, on myöskin opistojen toveritoiminta ja sitä monestakin syystä. Tärkeimpänä syynä pidän sitä, että sen avulla päästään paraiten lähemmäs toisiamme. Johtaja oppii tuntemaan oppilaansa ja opiskelijat toinen toisensa. Jos istumme vaikkapa ihan vierekkäin, koko talvikauden oppitunnilla jonkun kanssa, emmekä ole missään muussa kosketuksessa häneen, emme on kaveri keväällä edelleen vain neiti, rouva tai herra, ’Se ja Se’, jota ehkä ter korkeintaan tervehdimme kadulla, mutta ihmisenä on hän meille täysin vieras. Ja kuitenkin eräs opisto-aatteen tarkoitus on – tai pitäisi olla – se, että opistopiirissä ihminen ihmisen löytää. Elämässähän kuljemme yleensä liian kaukana toisistamme. Katselemme kyräillen ja epäluuloisina toisiamme ja rakennamme välillemme kaikenlaisia raja-aitoja, joiden yli emme uskalla emmekä ehkä voikaan hypätä. 
Jaamme ihmiset monenlaisiin piireihin ja piirien väliin rakennamme raja-aitoja, joiden yli emme uskalla tai ehkä voikaan hypätä. Oman aitauksemme raoista katselemme sitten toisiamme kyräillen ja epäluuloisina. Siksi vallitseekin kaikkien sota kaikkia vastaan. Siksi moni yhteistä hyvää tarkoittava ajatus ja työ ei kannakaan hedelmää. Ja siksi on toivottavaa, että edes jossain – oman toivoni mukaan työväenopistoissa – voidaan lähestyä toisiaan vailla minkäänlaisia estoja, avoimesti ja vain ihmisinä. Reipas monipuolinen ja hyvin ohjattu toveritoiminta antaa siihen hyvän tilaisuuden.

Yhteiskunnassa tarvitaan ansiotyön rinnalla paljon ja monenlaista vapaaehtoista kansalaistoimintaa. Kunnallis- kirkollis- nuoriso – ym toiminta kaipaa taitavia, harkitsevia ja laajakatseisia työntekijöitä. Pohjakoulutuksen tällaisille toiminnoille voi hyvin monipuolinen toveritoiminta antaa
Sen puitteissa voi oppia, esim. kokoustekniikan, ajattelemaan omilla aivoillaan, sanomaan ajatuksensa selvästi ja johdonmukaisesti, sekä oppia punnitsemaan mielipiteensä sekä antamaan arvoa toistenkin mielipiteille.
Oma-aloitteisia, järjestely- ja esiintymiskykyisiä henkilöitä on yleensä hyvin vähän. Ja näin on siksi, ettei ole ollut tilaisuutta kehittyä sellaiseksi. Toveritoiminta ei vain anna tilaisuutta, se melkein pakottaa jäsenensä esiintymään milloin puhujana, lausujana, näyttelijänä, kuuluttajana jne.. Se pakottaa myös olemaan mukana järjestämässä juhlia, retkiä ym sentapaisia. Alku on jokaiselle aina hankala ja epämieluisa. Kukapa nyt haluaisi esim. pitää puheen. Mutta työ tekijänsä neuvoo ja harjoituksen avulla ovat monet piilevät lahjat tulleet esille sekä omaksi iloksi että yhteiskunnan hyödyksi.

Opistolaiskunnan mökillä Tammelassa kesätoiminta oli vilkasta. 
Kuvat opistolaiskunnan kuvakokoelmasta.



Ja vielä. Toveritoiminta tarjoaa rajattomat mahdollisuudet hyvälle vapaa-ajan vietolla. Melkein joka opistossa on oma kesäkoti saunoineen ja saunarantoineen. Missäpä kesä kuluisi riemullisemmin kuin siellä? Voi saunoa, uida, soudella, tunnelmoida kuutamossa tai laulujen herkistämissä illan istujaisissa vieläpä voi päästää ilon irti oikein kattoon asti kesäkodin pikku hipoissa. Ja missään ei ole mitään mikä ei kestä arvostelua tai siedä päivänvaloa. Ilo ja ilonpito, sehän on osa elämää sekin. Ja sille voi ja pitääkin toveri-elämässä varata sijansa.
Näin suunnilleen puhui vanha, valkohapsinen kunnioitettu työväenopistoliikkeen kunnioitettu johtaja ja tienviitoittaja. Me nuoremmat sekä johtajat että opiskelijat kuuntelimme vastaanottavin sydämin hänen puhettaan ja koetimme sitten kukin parhaansa mukaan soveltaa käytäntöön hänen ajatuksiaan ja neuvojaan. Koko maata ajatellen olikin työväenopistojen toveritoiminnassa loistokausi Castrenin ajalla, toisin sanoen n. 1920-39.


Edellä olevan lisäksi eli loppulausunnoksi lisään vielä omana mielipiteenä yhden asian, joka sekin puhuu elinvoimaisen toveritoiminnan puolesta. Ne ystävyyssiteet, jotka solmittiin ns. Castrenin kaudella silloisissa opistoissa tuskin koskaan katkeavat. Kun tulemme vanhoiksi, meidät tavallisesti unohdetaan. Mutta se ystäväpiiri, johon liityimme opistossa noina nuoruuden kultaisina vuosina, ei meitä koskaan jätä. Kun taas ja taas yhtenen yhymme, elämme mennehet uudelleen. Muistatko? ” kysymme toisiltamme. Muistatko silloin Kuopiossa, kun pojat ostivat kokkelipiimää torilta?” ja iloinen nauru säestää tapauksen kerrontaa. Mutta jonkun silmästä kiiltää kaihoisa muiston kyynel.”

Elli Laurila
kirjoitettu sairaalassa keväällä 1964 Toverikunnan Kirjomus-lehteä varten


Elli Laurila kuvassa eturivissä toinen oikealla.
Elli Laurila (1882-1966) toimi Forssan työväenopiston johtajana
Lisää Elli Laurilasta seuraavassa blogikirjoituksessa, jonka tekstin on kirjoittanut Forssan kansalaispiston rehtorina 1959-1993 toiminut Lauri Uusi-Hakimo.





Kirjoituksen kokosi Tanja Härmä.


Opisto sata -blogikirjoitussarjan tekstit:

Kohti sataa vuotta:
https://opistosata.blogspot.com/2019/07/kokeilu.html 

Työväenopiston mökin vieraita tapaamassa 1960-luvulla:

Sivistysyhteiskunnan ja hyvinvoinnin yhtälö:
https://opistosata.blogspot.com/2019/08/sivistysyhteiskunnan-ja-hyvinvoinnin.html

Matka Aino Kilven kanssa työväenopiston näyttämölle:
https://opistosata.blogspot.com/2019/08/matka-aino-kilven-kanssa-tyovaenopiston.html 

Aira Rauhala ja Lea Mäkelä -Silloin opiskelimme oppiaksemme elämää varten:

Miina Sillanpää Forssan työväenopiston vieraana:
https://opistosata.blogspot.com/2019/09/miina-sillanpaa-forssan-tyovaenopiston.html

KÄSITYÖ -tuo uusi ja outo oppiaine. Forssan työväenopiston käsityöopetuksen vaiheita 1920-luvulta vuosituhannen vaihteeseen:
https://opistosata.blogspot.com/2019/09/kasityo-tuo-uusi-ja-outo-oppiaine.html

Tehtaankoululta Maakunnan kautta Kehräämölle -Forssan kansalaisopiston käsityöhistoriaa 1970-1980
https://opistosata.blogspot.com/2019/10/tehtaankoululta-maakunnan-kautta.html

Kankuriopiston 1990-luku
https://opistosata.blogspot.com/2019/11/kankuriopiston-1990-luku.html

Mennään tuonne opistolle, ei tämmöisenä lauantaina muutakaan keksi. Pentti Vahteran teksti:
https://opistosata.blogspot.com/2019/11/mennaan-tuonne-opistolle-ei-tammoisena.html

Tehtaankoulu ennen ja nyt
https://opistosata.blogspot.com/2019/11/tehtaankoulu-ennen-ja-nyt.html

Forssan työväenopiston kuusijuhla 1959
https://opistosata.blogspot.com/2019/12/forssan-tyovaenopiston-kuusijuhla-1959.html

Työväenopiston Hammerfestin matka 1956 -Eila Alénin albumista:
https://opistosata.blogspot.com/2020/02/tyovaenopiston-hammerfestin-matka-1956.html


Lauri Uusi-Hakimo ja pelimannien elosoitto

Puolet sadasta vuodesta -Forssan työväenopiston historiaa https://opistosata.blogspot.com/2020/03/puolet-sadasta-vuodesta.html