maanantai 30. syyskuuta 2019

KÄSITYÖ -tuo uusi ja outo oppiaine

Forssan työväenopiston käsityöopetuksen vaiheita 1920-luvulta vuosituhannen vaihteeseen. 
Ensimmäinen osa: Vuosikymmenet 1920-1960.

 Nykyisin käsityön, kädentaitojen yhteys hyvinvointiin on todistettua; käsityöt lisäävät elämän tarkoituksellisuuden tunnetta. Tuottamisprosessi on monipuolinen ja usein monimateriaalinen hidas prosessi, jossa opitaan kunnioittamaan materiaaleja ja tekniikoita, ja se vaatii intensiivista paneutumista. Käsityönä syntyvä tuote on tekijänsä persoonallisuuden ilmentymä ja saa usein arvostusta osakseen.  

Kun Forssan työväenopistoon 1923 tuli käsityön opetusta, se ei ollut lainkaan sen aikaisten opistojen pyrkimyksien mukaista ja koettu yhteiskunnallisesti sivistäväksi ja valistavaksi. Tälle tielle Forssan työväenopisto kuitenkin jälleen edelläkävijänä lähti huolimatta halventavista mielipiteistä ja vastustuksesta niin kouluhallituksessa kuin Työväenopistojen liitossakin. Tarmokkaan toiminnan ansiosta kotitalous (1922) ja käsityöt (1923) hyväksyttiin opetusohjelmaan.

 Käsityön opetus sai mahdollisuuden alkaa, kun tehtaan (Forssa Aktie Bolag, fuusioitiin 1934 Finlaysoniin, jonka nimi muuttui silloin Oy Finlayson-Forssa Ab:ksi) isännöitsijä professori Axel Werner Gardberg suostuteltiin järjestämään rahaa opetukseen. Vuonna 1922 Gardberg oli maininnut Forssan työväenopiston johtajattarelle Elli Laurilalle, että Forssaan olisi perustettava tyttöjen ammattikoulu, ammattikoulun tapainen iltakoulu naistyöntekijöille. Tässä asiassa opistotyön läpitunkema rouva Laurila oli nähnyt pahan uhan juuri 1920 perustetun opiston toiminnalle mm. opetustilojen poisottamisen muodossa, ja oli ehdottanut, että kun ammattikoulun aineista puuttui opistosta ainoastaan kotitalous ja käsityöt, otettaisiin nekin opiston aineiksi. Näin opisto tyydyttäisi ammattikoulun tarpeen paikkakunnalla. 
Harkinnan jälkeen tehdas suostui ehdotukseen ja rahoitti opettajat ja opetuksesta koituvat menot. Tehdasyhtiö tuki siis suureksi osaksi opistoa alusta alkaen ja varsinkin köyhinä aikoina tehtaan kankaiden jäännöspalat ja sekundat (sirosäkki) oli arvokasta materiaalia. 

 Lehtikirjoitus 5.5.1949: 
"Forssan työväenopisto on monessakin mielessä merkittävä laitos. Se on pian 30 vuotta toiminut paikkakunnallaan paisuen aivan pienestä, puoli leikillä ja kokeilumielessä toimeenpannusta alusta eräässä mielessä yhdeksi maamme johtavista työväenopistoista. Siellä on nimittäin jo varhain oivallettu teoreettisten opintojen rinnalla käytännöllisten taitojen kehittämisen tarpeellisuus, ja opiston kotitalous- ja käsityöpiirit ovat niin laajoja ja monipuolisesti toimivia, että moni maamme työväenopistoista ei varmaan voi vastaavaa esittää."

Tehtaankoulusta työväenopiston käsityösalista otetussa kuvassa: ”Pieni ryhmä käsityöpiiriläisiä. Kangaspuut seisovat jo tyhjinä lukukauden ollessa lopuillaan, mutta talvella ne ovat jatkuvasti käytössä.”

Forssan kansalaisopiston 75-vuotishistoriikki (Uusi-Hakimo 1995, 19-23) kertoo, että yhtiö tuli mukaan ensisijaisesti ajatellen oman työväkensä harrastusmahdollisuuksia ja Gardberg oli asettanut ehdoksi sen, että oppilaiksi valitaan ensisijaisesti tehtaan työläisiä ja heidän lapsiaan. Myöhemmin opisto taloudellisen vaikeuksien aikana vetosi siihen, että opisto oli yksi yhtiön sosiaalisista työmuodoista. Tehtaanjohto esittelikin mielellään vierailleen opistoa kotikulttuurin vaalimisen esimerkkinä ja vieraat vietiin joskus jopa tehtaantytön pieneen asuntoon katsomaan, mitä tämä oli tehnyt tehtaan ylläpitämässä opistossa. Opisto toimi näin myös yhtiön imagon luomisessa. 

Käsitöiden ottaminen mukaan opiston opetusohjelmaan piti alkuvuosina perustella kouluhallitukselle, koska sen ei katsottu olevan riittävän sivistävää toimintaa. Kaikkien käsityökursseille osallistuvien olikin velvoitteena kuunneltava kerran viikossa jokin yleissivistävä luento. Senaikaiset muiden opistojen ohjelmat painottuivat yksinomaan teoreettisiin opintoihin alkuperäisen työopistoaatetta seuraten ja kouluhallitus muistutti Forssan opiston liiallista painottumista käytännön aineisiin. Käsitöiden ohjelmaan ottamisen myötä Forssan opisto sai maankuulun maineen kankurien opistona vuosikymmeniksi eteenpäin, se oli yksi Forssan opiston laatumerkki. (kankuri = kankaankutoja). Aina kuitenkin, kun tehdään jotain uranuurtavaa, jota jäljitellään muualla, kuten työväenopiston suuntautuminen käytännönaineisiin, joissakin työväenopistopiireissä esiintyi arvostelua, että Forssassa oli alennettu keittiötasolle (Peltovuori 1993,443).


Valtakunnan ensimmäinen käsityönopettajan virka

 Vuonna 1923 perustettiin Forssan työväenopistoon käsityönopettajan virka, joka oli myös ensimmäinen laatuaan koko valtakunnassa. Seuraava vastaava virka Suomessa perustettiin vasta 45 vuotta myöhemmin vuonna 1968. Tuota ensimmäistä käsityönopettajan virkaa hoiti viisi vuotta käsityönopettaja Emmi Seppälä. Hänen seuraajansa kotiteollisuusopettaja Elli Rosi toimi opiston käsityönopettajana 34 vuotta (1928-1962). Vuodesta 1962 työn jatkajaksi tuli kotiteollisuusopettaja Oili Järveläinen (myöh. Jaatinen) toimien virassaan 39 vuotta, vuoteen 2001 asti.

Kuvassa Suomen ensimmäisen käsityönopettajan virkaa opistosaralla hoitanut Emmi Seppälä työskenteli Forssan työväenopistossa 1923-1928.

Kuvassa vasemmalla Tehtaankoulun rappusilla kotiteollisuusopettaja Elli Rosi, joka toimi käsityönopettajana 1928-1962. Kuvassa oikealla talousopettaja Saimi Sulkava. Forssan lehti 31.8.1948 kertoo, että Elli Laurilan kotiin järjestettiin juhlatilaisuus neiti Rosin 20-vuotisopettajuuden johdosta Forssan työväenopistossa. Opiston johtokunnan puheenjohtaja A. Gardberg kiitti Rosia hänen Forssan kotien kaunistamiseksi tehdystä suuriarvoisesta työstä ja uskollisuudesta työtään ja opistoa kohtaan ja ojensi hänelle hopeisen maljan.

 Laurila kertoo (Fl 100/1949), että Rosi on sellainen 'oikein vanhan hyvän ajan ihminen', joka ei laske työtuntejaan, eikä uhrauksiaan, ja on erinomaisen taitava ja innostava opettaja. Samassa lehtijutussa kerrotaan, että: "Materiaalipula on jo helpottunut, mutta varsinkin loimien kohdalla antavat työväenopiston käsityöpiiriläiset todellisen sisun ja kärsivällisyyden mestarinäytteitä solmiessaan kymmenien metrien pituisten kutomatöidensä loimet vajaan metrin mittaisista langanpätkistä, joita tehtaan koneiden hampaissa syntyneinä sieltä myydään. Valmiissa työssä eivät tuhkatiheät solmut lainkaan häiritse, mutta aikamoinen näpertäminen noissa sadoissa solmuissa on."  
"Melkein jokaisessa kodissa lienee merkkejä opiston käsityöryhmien toiminnasta. Ehkä arvokkaimman ja pysyvimman jäljen on Forssan koteihin jättänyt kudonnanopettaja Elli Rosi pitkäaikaisella toiminnallaan."

Oili Jaatinen toimi virassaan 39 vuotta vuoteen 2001 asti.

Kuva Forssan työväenopiston albumista 1930-luvulta. ”Käsityöopetus. Käsityöt on tyttöjen mieluisin opetusaine. Käsityöpiirejä on 5, yksi kunakin viikon iltana. Piirissä on 30-35 oppilasta. Käsityöopetukseen on liitetty teoreettista opetusta siten, että jokaisen oppilaan on kuunneltava luento viikossa.”
(Kuvat voi klikata isommiksi)


Kotikulttuuria luomassa

1930-luvulla työväenopisto oli saanut hyvän aseman kauppalan kulttuurikuvassa, jossa talous- ja käsityöpuoli antoivat monipuolisen mahdollisuuden sen kotikulttuurin luomisessa, jota varten kyseiset piirit alkujaan perustettiin. Tehtaan tilkut ja jäännöspalat muotoutuivat tehtaankoulun seinien sisällä erilaisiksi asusteiksi ja kodin tekstiileiksi. 1930-luvulla käsityöpiirit olivat suorastaan ylikansoitettuja ja yhdelle opettajalle melkein ylivoimaisen suuria. 1940-luvulla ohjelmaan otettiin myös pukuompelu, jonka opettajana tehtävää hoiti 34 vuotta Kerttu Virta. 

Oili Jaatinen kirjoittaa: ”Vaatetukseen liittyvät tuotteet tehtiin pukuompelussa kahdessa pienessä huoneessa ja koko muu käsityö isossa salissa. Kangaspuiden lisäksi huoneessa oli suuria pöytiä, joiden ääressä ommeltiin liinavaatteita, tehtiin kansallispukuja, opeteltiin kirjontaa, reikäompeleita, virkkausta, neuleita ym. soveltaen niitä kodintekstiileihin. Näitä muita käsitöitä tehtiin odottaessa vuoroa kangaspuihin ja samalla opittiin valtava määrä erilaisia arvokkaita suomalaisia käsityötekniikoita. Käsityöt olivat niin suosittuja, että yhdessä vaiheessa ei saanut osallistua molemmille puolille. Parin vuoden tauko tuli sota-aikana, kun Tehtaankoulua tarvittiin muihin tarkoituksiin.”
Sota-aikana Tehtaankoulu toimi sotilaskeskuksena, muistelevat silloin nuoret opistolaiset: ”Paikattiin, parsittiin sotilasvarusteita.”

Kuva Forssan työväenopiston albumista 1930-luvulta.” Käsityöpiireissä opetetaan kankaankudontaa, puku- ja liinavaateompelua y.m. Tarkoituksena on kätevyyden kehittäminen ja kotien kaunistaminen.”

Kansallispuvuissaan Ester Viljanen-Lampi ja Beda Hintsanen-Palmen. Kuva Forssan työväenopiston albumista 1930-luvulta

Sota-ajalla käsityöt saivat jatkaa 20.3.1940 asti (konekirjoituksen, kirjallisuuden ja ruotsin kielen ohella, muut piirit oli lopetettu väliaikaisesti 9.10.1939), sen jälkeen Tehtaankoulusta tuli sotasairaala. Opistolaiset tekivät kuitenkin vaatetavaraa sotilaille lähetettäväksi, sekä auttoivat siirtoväen majoituksessa ja muonituksessa. Kesäkuussa 1940 aloitettiin opetustyö siirtolaisten hyväksi: Käsitöitä tehtiin joka päivä ja teoria-aineita oli kahtena päivänä viikossa. Syksyllä käsitöihin olisi siirtolaisten lisäyksenä tullut enemmän opiskelijoita, kuin voitiin ottaa. Jatkosodan syttyessä 1941 opisto luovutti taas uudestaan tilojaan puolustusvoimien käyttöön ja opistotoimintaa supistettiin poikkeustilanteen vaatimuksiin. (Hakimo 1995, 40-41)

 Forssan Työväenopiston vuosikertomus vuodelta 1940 kertoo, että kulunut vuosi oli monessa suhteessa poikkeuksellinen. Kesäkuun alussa alkoi työ siirtoväen hyväksi. Vanhemmalle väellä annettiin käsityöopetusta viitenä päivän viikossa 9-14. Nuoremmille teoreettista opetusta kahdesti viikossa:


Forssan Työväenopiston toverikunnan ja toverikuntatoiminnan vuosikertomuksessa vuodelta 1939-1940 kerrotaan että toiminta keskittyi pääasiallisesti ompeluiltoihin, joita pidettiin monen viikon aikana joka ilta opistolla ja joissa valmistettiin sukkia, lapasia, flanellisia alusvaatekertoja ym. Kaiken kaikkiaan valmistettiin 3000 vaatekappaletta. 
Lukuvuodelta 1940-1942 vuosikertomus kertoo, että lukuvuosi 1942 asetti toiminnalle määrätyt rajansa. Poikkeuksellisten olojen vallitessa toiminta on keskittynyt ajan vaatimiin toimiin ja tehtäviin. Talvella kokoonnuttiin monina iltoina ompeluseuroihin, joissa ommeltiin ja kudottiin lämpöisiä vaatteita Itä-Karjalan lapsille, samoin parsittiin ja paikattiin puolustusvoimien sukkia.
Vuosikertomuksessa kiitetään Elli Laurilaa väsymättömästä työstä opiston hyväksi ja samalla kiitetään käsityönopettaja Elli Rosia, joka itseään säästämättä tänä poikkeuksellisena aikana, jolloin käsityötarpeiden saanti on ollut hyvinkin vaikeaa, on sanoisinko ’tuhattaiturina’ keksinyt ja ohjannut kaikkea mahdollista vanhasta uutta työtä ja opettanut tekemään yksinpä tilkuista kauniita käsitöitä.
Vuosikertomuksessa 1942-1944 kerrotaan, että opiston huoneet ovat olleet pariinkin otteeseen puolustusvoimien käytössä ja ajankohtaista toimintaa on ollut paikata ja kunnostaa Suomen Huollon siirtoväelle jaettavaksi koottuja vaatteita.

 Forssan lehti kirjoittaa joulukuussa 1941 Forssan työväenopiston syksyn käsityönäyttelystä: "Ehdimme jo ihmetellä mistä työainekset on saatu tähän kaikkeen, kun lähemmin tarkasteltuamme huomasimme, että osaksi oli käytetty korvikkeita, mutta niin kekseliäästi, että tulos veti täysin vertoja vanhan hyvän ajan aikaansaannoksille. 
Yhden ryijyn kyllä näimme, tiheän, villanukkaisen, mutta varsin sieviä korvikeryijyjä oli saatu nukittamalla silkkitrikoosta kudotulle pohjalle kuvioita vain sinne tänne. Erääseen mattoon oli kude otettu purkamalla karkeita ruskeita säkkejä." 


 Käytännölliset aineiden suosio

 Viisikymmentäluvulla Forssan työväenopistossa opiskeli noin 400 opiskelijaa. Heistä yli puolet osallistuivat naisten käsityöpiireihin. (1952 Forssassa oli 9000 asukasta ja vuonna 1957 se oli kohonnut 10000 asukkaaseen.) Yhdyslanka-lehdessä (1957?) kerrotaan, että piirien opettaja Elli Rosi kiinnittää erikoista huomiota käsitöiden taiteelliseen täysipainoisuuteen ja opiskelijoiden silmän ja maun kehittämiseen tässä suhteessa. Mitään epätaiteellisia ryijyaiheita ei valmisteta, vaan pyritään vaalimaan vanhoja kansallisia perinteitä, ja harrastetaan myös näihin pohjautuvaa modernia suomalaista ryijytaidetta. Opiskelijoiden väriaistin kouliminen on erittäin tärkeää. Käsityöpiirien kevätnäyttelyssä huomion kiinnitti juuri tämä värien hillitty ja tasapainoinen sommittelu.

Kansalaisopiston käsityöt

Jaatinen kirjoittaa: ”Uusi kansalaisopistolaki tuli voimaan vuonna 1963 ja sen seurauksena, samalla kun Forssasta tuli kaupunki, opiston nimi muutettiin Forssan kansalaisopistoksi.
Väkeä riitti. Vuonna 1962, jolloin tulin taloon, käsitöillä oli noin 150 henkilöä, parin vuoden päästä lähes 200 ja määrä paisui lopulta 300 paikkeille. Olihan selvää, että työmäärä nousi kohtuuttomaksi, varsinkin työvuorojen jako, materiaalien hankinta, mallien valmistelu, työnohjaus ja seuranta ja oppilaiden kannalta odottelu kävi lähes sietämättömäksi aiheuttaen monenlaisia ristiriitoja. Tässä vaiheessa ei ollut suositeltavaa rajoittaakaan oppilaiden määrää. Niinpä alettiin jakaa töitä useammalle henkilölle; otettiin kirjontatöihin tuntiopettaja. Päätoimisen opettajan tehtäviin kuului jo 1960- ja 1970-luvuilla opettajaharjoittelijoiden ottaminen seuraamaan tunteja, myös käsityön opetusta.


Opetuksellisuus onkin se johtolanka, joka varmaankin alusta asti on ohjannut forssalaisia opistolle tekemään kodintekstiilit siellä ja samalla oppimaan uusia asioita ja tapaamaan samanhenkisiä ihmisiä.
Kudontaa ja käsitöitä oli viitenä iltana viikossa, pukuompelua kolme, myöhemmin neljä. Oppitunti oli täydet kuusikymmentä minuuttia. Totesin heti 1960-luvun alussa, että teoriaopetus olisi paikallaan, koska se auttaisi kutojia oppimaan asioita nopeammin ja auttaisi itsenäiseen työskentelyyn kangaspuissa. Koska luokkatiloja ei ollut, ei varsinaisia oppitunteja ollut mahdollista järjestää. Kokeilimme luentotyyppistä opetusta, mutta se osoittautui liian hankalaksi. Niinpä opetus jatkui yksilöllisenä käytännön ohjauksena seuraavalle vuosikymmenelle.

Oppimateriaali oli lähes olematonta, mallikirjoja ei ollut, Kotiteollisuus-lehtiä kyllä. Tosin nekin olivat vanhanpuoleisia, mutta aito kotiteollisuustuote ja malli on ajaton, vaikka muoti kudonnassakin ajoittain muuttuu. Niinpä malleja oli tehtävä itse ja ohjattava oppilaitakin mahdollisuuksien mukaan siihen.
’Työtuvassa’ oli huisketta, tehtiin ryijyjä, raanuja, täkänöitä, mattoja, pöytäliinoja, vaatetuskankaita, pyyhe- ja tyynyliinoja ja paljon muuta. Kudontamateriaalit olivat enimmäkseen opettajan vastuulla, mutta muut tarvikkeet oppilaat toivat tullessaan. Työvälineet olivat melko vanhoja ja kuluneita. Opiston johtokunnalta saatiin kuitenkin lupa hankkia vuosittain yhdet uudet kangaspuut. Myöhemmin, kun toiminta laajentui useisiin työpisteisiin, välineitä tarvittiin myös niihin ja ’pääpaikan’ tarvikkeista jouduttiin tinkimään.

 Heti 1960-luvun alussa opistolle tehtiin tiettäväksi, että Tehtaankoulun viereen rakennetaan kerrostalo ja opiston on siirryttävä muualle. Aikaa annettiin viisitoista vuotta. Tästä alkoi käsityöpuolen pitkä ja vaiherikas muuttoseikkailu.”


Tekstin pohjana Oili Jaatisen 21.10.2004 kirjoittama Työtuvasta tietokoneaikaan -Forssan opiston käsityöopetuksen vaiheita 1920-luvulta vuosituhannen vaihteeseen. Oili Jaatinen (1938-2019) toimi tekstiilityön opettajan virassaan 39 vuotta vuodet 1962-2001.

Lähteinä Lauri Uusi-Hakimon 1995 ilmestynyt opiston 75-vuotis historiikki Työväenopistosta Aikuisopistoksi, Forssan kansalaisopisto 75 vuotta ja Risto Peltovuoren 1993 ilmestynyt Forssan historia. Sekä Forssan Työväenopiston toverikunnan ja toverikuntatoiminnan vuosikertomus lukuvuodelta  1939-40, 1940-1942 ja 1942-1944 ja Forssan Työväenopiston vuosikertomus vuodelta 1940. Yhdyslanka-lehden artikkeli (1957?) Forssan työväenopiston monipuoliselta työsaralta. Forssan lehden artikkeli Työväenopiston käsityönäyttely 16.12.1941. Turun Sanomat 8.1.1955. 
Lisää käsitöiden vaikutuksista: 
https://www.aineetonkulttuuriperinto.fi/assets/itsetekemisen-perinne.pdf

 Sirosäkistä lisää: 
http://vorssammuseo.blogspot.com/2017/02/oli-kuin-joulu.html 
sekä 
http://vorssammuseo.blogspot.com/2017/02/elama-on-kuin-tilkkutakki.html

 Kirjoituksen kokosi Tanja Härmä.
Toinen osa: Oili Jaatinen kertoo Forssan kansalaisopiston käsitöiden vaiheista 1970-1980 -luvuilla
Tehtaankoululta Maakunnan kautta Kehräämölle -Forsssan kansalaisopiston käsityöhistoriaa 1970-1980
https://opistosata.blogspot.com/2019/10/tehtaankoululta-maakunnan-kautta.html

 Kolmas osa:
Kankuriopiston 1990-luku
https://opistosata.blogspot.com/2019/11/kankuriopiston-1990-luku.html
Forssa: Opisto sata -blogikirjoitussarja:

Kohti sataa vuotta:
https://opistosata.blogspot.com/2019/07/kokeilu.html 

Työväenopiston mökin vieraita tapaamassa 1960-luvulla:

Sivistysyhteiskunnan ja hyvinvoinnin yhtälö:
https://opistosata.blogspot.com/2019/08/sivistysyhteiskunnan-ja-hyvinvoinnin.html

Matka Aino Kilven kanssa työväenopiston näyttämölle:
https://opistosata.blogspot.com/2019/08/matka-aino-kilven-kanssa-tyovaenopiston.html 

Aira Rauhala ja Lea Mäkelä -Silloin opiskelimme oppiaksemme elämää varten:

Miina Sillanpää Forssan työväenopiston vieraana:
https://opistosata.blogspot.com/2019/09/miina-sillanpaa-forssan-tyovaenopiston.html

Mennään tuonne opistolle, ei tämmöisenä lauantaina muutakaan keksi. Pentti Vahteran teksti:
https://opistosata.blogspot.com/2019/11/mennaan-tuonne-opistolle-ei-tammoisena.html

Tehtaankoulu ennen ja nyt
https://opistosata.blogspot.com/2019/11/tehtaankoulu-ennen-ja-nyt.html

Forssan työväenopiston kuusijuhla 1959
https://opistosata.blogspot.com/2019/12/forssan-tyovaenopiston-kuusijuhla-1959.html

Että ihminen ihmisen löytää -Toveritoiminta opistoissa
https://opistosata.blogspot.com/2020/01/etta-ihminen-ihmisen-loytaa.html

 Työväenopiston Hammerfestin matka 1956 -Eila Alénin albumista:


Lauri Uusi-Hakimo ja pelimannien elosoitto

Puolet sadasta vuodesta -Forssan työväenopiston historiaa https://opistosata.blogspot.com/2020/03/puolet-sadasta-vuodesta.html


klo Ei kommentteja:
Tunnisteet: , , , , , , , , , , ,

lauantai 21. syyskuuta 2019

Miina Sillanpää Forssan työväenopiston vieraana

Forssan työväenopistolla on ollut merkittävä vaikutus oman alueensa naisten käytännön elämäntaitojen opetuksessa ja sitä kautta ympäröivän alueen kehitykseen.


Forssan työväenopiston lehtileikkeitä

Hämeen Kansa kirjoittaa 10.11.1927:

Ministeri Sillanpää Forssan Työväenopiston vieraana

”T.k:n 5 pnä oli ministeri Miina Sillanpää Forssassa. Illalla järjesti työväenopisto illanvieton (tehtaankoululla), mihin ottivat osaa opiston johtokunta, opettajisto ja toveritoimikunta sekä juhlavieraana ministeri Sillanpää. Illanvietto oli mitä runsasohjelmainen, sillä mainittakoon opiston kuoron hyvin esitetyt laulut, johtaja Elli Laurilan antaumuksellinen puhe ministeri Sillanpäälle. Tässä puhuessaan johtaja huomautti, että ministerin elämänvaiheet ja nykyinen asema elävästi osoittavat, mihin päästään sitkeällä ja tarmokkaalla henkisten lahjojen kehittämisellä, jota työtä juuri työväenopistot palvelevat.

Ministeri vastasi puheeseen, leikillisesti huomattaen, että hän on tieteellisten avujensa alkeet hankkinut samassa huoneessa, missä nyt oltiin koolla: hän nimittäin kun oli noin 50 vuotta sitten työssä Forssan tehtaalla, yötyöviikoilla kävi päivisin kouluntapaista, mitä yhtiö sanotussa huoneistossa ylläpiti. Silloin oli koulunkäynti ollut monelle väkinäistä, sillä raskastahan oli olla päivisin koulussa ja yöt tehtaassa.

Kun nyt saapuu vapaaehtoisesti useaan sataan nouseva työläisjoukko opiskelemaan työväenopistoon, osoittaa se, että opinhalu on lisääntynyt. Mutta eihän se ole ihmekään, huomautti ministeri, sillä työväen joukkotoiminnalla on nykypolvelle työpäivän lyhentämisen kautta hankittu enemmän aikaa opiskelulle. -Myöskin lausui ministeri tyydytyksensä opiston talouspuolen opiskelumuodosta sekä piti luonnollisena että valtionavustuksen tulisi ulottua tukemaan sitäkin opiskelun alaa.

Ohjelmassa oli edellämainittujen lisäksi opistolainen Eva Autiolta esitelmä 'kuinka vietän vapaa-aikani?' sekä oppilaiden suorittamia lausunta y.m. Esityksiä, niiden lomassa ryypiskeltiin maukasta kahvia ja aika kului puoleen yöhön huomaamatta, väsymystä tuntematta.”

Talouspiiriläisiä tehtaankoulun portailla.









Voidaan kuvitella, että Miina Sillanpää on ollut erittäin tyytyväinen työväenopiston opetukseen ja siihen miten esimerkiksi Forssan työväenopisto erityisesti muihin verrattuna on ottanut opetustarjonnallaan naiset huomioon. 

 (Laki 8 tunnin työpäivästä tuli Suomessa vuonna 1917 ja se lisäsi vapaa-ajan kautta mahdollisuutta itsensä sivistämiseen ja osallistumaan enemmän harrastustoimintaan.) 

 Uusi-Hakimon historiikki kertoo, että Sillanpää suoritti virkansa puolesta opistossa jonkinlaisen tarkistuksen ja hänen lausuntonsa oli hyvin myönteinen, sillä nuorten tyttöjen koulutus oli hänen sydämenasiansa.
8.11.1927 Hämeen Kansa kirjoitti, että ministeri Sillanpää on tarkastanut kunnallisia laitoksia Forssassa ja Jokioisilla.

Kertomus Forssan työväenopiston toiminnasta kalenterivuonna 1928 kerrotaan: "Noin kolmeneljäsosaa opiskelijoista on naisia. Meidän opistossamme tämän omituisen suhdeluvun ymmärtää, kun ottaa huomioon sen, että talous- ja käsityöpuoli on kokonaan tyttöjä varten ja että tämä puoli on edelleen hyvin suosittu."

 Vuonna 1935 toimintakertomus kirjoittaa samasta teemasta: Sanottakoon opistosta mitä tahansa, arvosteltakoon opisto kuinka ankarasti tahansa, ei voida kieltää ainakaan sitä, että forssalaiset kodit ja forssalaiset naiset ovat opiston kautta ja välityksellä saaneet hyvin paljon ja että varsin huomattava prosentti Forssan nuorisosta on viettänyt vapaa-aikansa opiston hyvien harrastusten parissa."

 Vuoden 1936 toimintakertomus kertoo, että 90% opiston oppilaskunnasta on ruumiillisen työn tekijöitä: Enemmistönä ammatiltaan tehtaalaisia, liikeapulaisia ja perheen emäntiä.


Miina Sillanpään esineistöä löytyy Jokioisten pappilamuseosta:
https://mantanhistoriaploki.blogspot.com/2019/07/silmanrapayksia-pappilamuseossa.html

Miina Sillanpää syntyi Jokioisilla 4.6.1866. Sillanpää meni töihin 12-vuotiaana 
(1878), sen ajan mittapuun mukaan suhteellisen myöhään, Forssan kehruutehtaalle, jossa oli työssä paljon hänen ikätovereitaan. Ida Maria Saarinen (1900-1991) kirjoittaa Ihmisen ääni -teossarjassa, että ihmisenalku pääsi ihmisenkirjoihin vasta aloittaessaan leivän tienuun jossakin tehtaiden vähemmän taitoa vaativissa osissa. Tuohon elämän ensimmäiseen virstanpylvääseen asti lapsi oli 'hukkaansyäpä'. Oli iso asia, kun ylemmästä päästä joku saatiin vapriikki-ikäiseksi. Saarinen kuvailee, että tehtaan luske ja pauke oli halkaista ensikertalaisen korvat.  

 Lapset tekivät kehruutehtaalla samanlaisia vuoroja kuin aikuisetkin, myös yöllä; Työvuorot olivat 12-tuntisia, yövuorossa 8,5 tuntia. Yövuoroviikolla, 'työsuhde-etuna', oli velvoitus käydä päivisin neljä tuntia tehtaan koulua. 16-vuotiaana Sillanpää meni töihin Jokioisten naulatehtaaseen, missä hän muiden mukana istui korkealla pallilla ja syötti koneeseen nupirautaa. 18-vuotiaana hänelle tarjoutui tilaisuus lähteä Porvooseen piiaksi ja sitä kautta Sillanpään tie kulki yhteiskunnalliseksi vaikuttajaksi.

Ensimmäisissä eduskuntavaaleissa 1907, Sillanpää oli yksi yhdeksästätoista naiskansanedustajasta. Näissä vaaleissa naisilla oli ensimmäistä kertaa äänioikeus ja Suomi oli ensimmäinen yleisen ja yhtäläisen äänioikeuden ja vaalikelpoisuuden kansalaisilleen myöntänyt valtio koko maailmassa.
Sillanpää oli ensimmäinen suomalainen naisministeri (apulaissosiaaliministeri) ja yksi pitkäaikaisemmista naiskansanedustajista. Hänen 38 vuoden kansanedustaja-aikansa oli ylittänyt vain Sirkka-Liisa Anttila. Sillanpää työskenteli uutterasti naisten olojen parantamiseksi ja sosiaalisten uudistusten saavuttamiseksi.
Sillanpään muistomerkki löytyy Jokioisilta hänen synnyinkodinsa paikalta pappilamuseon läheisyydestä. Sillanpään hautakivi on Jokioisten hautausmaalla.

Miina Sillanpään ja kansalaisvaikuttamisen liputuspäivä on 1.10.



"Ei koskaan saa sanoa minä en osaa, 
vaan vaikeimmissakin tilanteissa pitää sanoa minä yritän." 
Miina Sillanpään naisille osoittamat sanat.


Kuvat saa isommiksi ja selkeämmiksi klikkaamalla.
Lähteet: Lehtikirjoitus Forssan työväenopiston arkistokansiosta:  10.11.1927 ja kuva lehtileikkeestä vuodelta 1929.
Lauri Uusi-Hakimon 1995 ilmestynyt opiston 75-vuotishistoriikki Työväenopistosta Aikuisopistoksi, Forssan kansalaisopisto 75 vuotta.
Kertomus Forssan työväenopiston toiminnasta kalenterivuonna 1928, 1935 ja 1936.
8 tunnin työpäivä (1917): https://fi.wikipedia.org/wiki/Ty%C3%B6aika
Nyt 2019 ilmaan on heitetty ajatus neljän tunnin työviikosta ja kuuden tunnin työpäivästä. Ajatuksen on esittänyt nainen. Kysellään paljon, kuka elää reaalimaailmassa... Naiset tekevät sitä (tosiolevassa maailmassa elämistä) edelleen suhteessa enemmän kuin miehet... mitä ennenkaikkea tässä asiassa pelätään paljastuvan? 
"Mitä nainen on tänään, sitä kansa on huomenna", sanoi Elli Laurilakin.

Miina Sillanpää: https://miinasillanpaaseura.fi/elama/
https://www.miinasillanpaa.fi/miina-sillanpaa/
https://www.jokioinen.fi/kunta/historia/miina-sillanpaa/
https://www.jokioinen.fi/matkailu/tutustumiskohteita/muistomerkkeja/
https://www.naistenaani.fi/miina-sillanpaa-vahva-kansalaisvaikuttaja/
https://valtioneuvosto.fi/hallitukset/ministeri/-/m/miina-sillanpaa
https://miinasillanpaaseura.fi/seura/miina-sillanpaan-liputuspaiva/
Forssan lehti 7.6.1966 ja 7.6.1986
Ihmisen ääni -teossarja: Ida Maria Saarinen. WSOY 1977.

 Saarinen kirjoittaa 'Kankurissa' työssäolostaan: "Silloin kun ei ollut ulkopuolista hommaa meille jäi iltapäivisin tunti, pari vapaata aikaa, jonka saimme viettää nurkassamme lattialla istuen ja käsitöitämme tehden (jokaisena iltapäivänä ei ollut lokotuntia). Pitsin virkkaaminen oli jokaisen harrastus. Joka ei ennestään osannut, oppi siellä. Tarvitsemamme langan otimme muina miehinä kutojille asettusta merkkipuolatelineestä, jossa oli esillä valkaistua ja värillistä lankaa. Siihen aikaan käytettiin ainoastaan valkoisia alusvaatteita. Niinpä valkoinen, kerrattu merkkilanka oli mainiota pitsin tekoon. Kaikki noppakonttorin tytöt virkkasivat itselleen leveät pitsit alushameisiinsa ja housunlahkeisiinsa ja paitoihin hienot sirkelit. Virkatessa laulettiin kaikki uudet rakkauslaulut." 

Kirjoituksen kokosi Tanja Härmä.

Vastustamattoman pakko tähän lopun pitkään sivulauseeseen vielä lisätä eräs toinen vastaantullut nainen, Fredrika Runeberg, (Juha Hurmeen kolumni: 
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2019/03/23/juha-hurmeen-kolumni-jos-vaitat-olevasi-sivistynyt-sinun-tulee-tietaa-reinhold)
jota voidaan pitää maamme ensimmäisenä naispuolisena sanomalehden toimittajana, mutta joka joutui kirjoittamaan salanimillä, sillä naistoimittajan pelättiin (1800-luvulla) aiheuttavan raivoa, vihaa, levottomuutta ja pikaisen maailmanlopun odotusta. 
Myös Fredrika aikanaan (1807-1879) taisteli tyttöjen koulutusmahdollisuuksien parantamiseksi ja naisten oikeudesta työhön. Hän perusti naisyhdistyksen ja varattomien tyttöjen koulun. Hänkin ymmärsi, että todellisuuden ydin on muutoksessa:
”Minä rakastan uutta aikaa, tuota suurta, eteenpäin rientävää. Jumalan kiitos, minä voin koko sieluni syvyydestä riemuita siitä, että maailma edistyy, ja se edistyy todellakin. Olen onnellinen, etten kuulu noihin vanhoihin ihmisiin, jotka luulevat että asiat ovat hullusti, kun ne eivät ole samalla kannalla kuin heidän nuoruudessaan ja että maailma aivan varmasti kaatuu kumoon, jos se saapi kulkea rataansa sillä tavalla kuin se tahtoo.”
Runebergistä päästäänkin hänen kaimaansa Wetterhoffiin. Fredrika Wetterhoff ei antanut sukupuolensa rajoittaa tekemisiään, joka oli tuohon aikaan erittäin poikkeuksellista. Wetterhoffin (1844-1905) elämäntyö oli vähävaraisten tyttöjen kouluttaminen, hän ajatteli, että ammatti ja toimeentulo suojaisivat tyttöjä ikävyyksiltä ja perusti 1885 tyttöjen työkoulun (kudonta). 
...ja Wetterhoffista on enää lyhyt matka takaisin Forssaan ja 1.10.2019 (1920 ensimmäinen Forssan työväenopiston yhteydenotto opiskelijoihin tapahtui 1.10.) 
ilmestyvään ensimmäiseen opiston käsityökirjoitus-osaan, jossa on pohjana opiston pitkäaikaisen tekstiilityöopettajan Oili Jaatisen kirjoittaman teksti: 

 Käsityö -tuo uusi ja outo oppiaine
https://opistosata.blogspot.com/2019/09/kasityo-tuo-uusi-ja-outo-oppiaine.html


Forssa: Opisto sata -blogikirjoitussarja:

Kohti sataa vuotta:
https://opistosata.blogspot.com/2019/07/kokeilu.html 

Työväenopiston mökin vieraita tapaamassa 1960-luvulla:

Sivistysyhteiskunnan ja hyvinvoinnin yhtälö
https://opistosata.blogspot.com/2019/08/sivistysyhteiskunnan-ja-hyvinvoinnin.html

Matka Aino Kilven kanssa työväenopiston näyttämölle:
https://opistosata.blogspot.com/2019/08/matka-aino-kilven-kanssa-tyovaenopiston.html 

Aira Rauhala ja Lea Mäkelä -Silloin opiskelimme oppiaksemme elämää varten:

Käsityö -tuo uusi ja outo oppiaine:

Tehtaankoululta Maakunnan kautta Kehräämölle -Forssan kansalaisopiston käsityöhistoriaa 1970-1980:

Kankuriopiston 1990-luku
https://opistosata.blogspot.com/2019/11/kankuriopiston-1990-luku.html

Mennään tuonne opistolle, ei tämmöisenä lauantaina muutakaan keksi. Pentti Vahteran teksti:
https://opistosata.blogspot.com/2019/11/mennaan-tuonne-opistolle-ei-tammoisena.html

Tehtaankoulu ennen ja nyt
https://opistosata.blogspot.com/2019/11/tehtaankoulu-ennen-ja-nyt.html

Forssan työväenopiston kuusijuhla 1959
https://opistosata.blogspot.com/2019/12/forssan-tyovaenopiston-kuusijuhla-1959.html

Että ihminen ihmisen löytää -Toveritoiminta opistoissa
https://opistosata.blogspot.com/2020/01/etta-ihminen-ihmisen-loytaa.html

 Työväenopiston Hammerfestin matka 1956 -Eila Alénin albumista:

klo Ei kommentteja:
Tunnisteet: , , , , , , , , , , , , ,

maanantai 9. syyskuuta 2019

Silloin opiskelimme oppiaksemme elämää varten -Aira Rauhala ja Lea Mäkelä

”Opistolla on opittu monenlaisia taitoja; Ensin opiskeltiin työelämää varten, myöhemmin itseään kehittäen.” 

 Aira Rauhala on ollut yksi opistolaiskunnan kantavista voimista ja hänellä on hallussaan suunnaton tietomäärä opiston historiasta. 

Ellin syntymäpäivillä

19. maaliskuuta 1952 teorialuokan ovessa Kartanonkadulla oli lappu, että kaikki ruotsinryhmäläiset Laurilaan Keskuskadulle. Aira katseli lappua hiihtovaatteet yllä; takana oli aamuinen pyörämatka Loimosista töihin Tammelan puhelinkeskukseen ja sieltä töiden jälkeen Forssaan opistoon. Vaikka tänään olisi vain opistolaisia ’rääppiäisissä’, ei Aira tuntisi sieltä kuin Mäkelän Lean.
Sinä päivänä Laurilassa Aira söi ensimmäistä kertaa elämässään hedelmäsalaattia. Ja oli kivaa, vaikka ei ensin tuntenut kuin Lean.

Kuva: Äidinkielen opiskelijoita opiston teoriapuolen toisessa luokkahuoneessa Kartanonkadulla. Opettajana Elli Laurila.
"Oven takaa kuuluu opistonjohtaja Elli Laurilan kantava ja miellyttävä ääni. Hän opettaa tottuneesti ja tiiviisti ruotsinkielen alkeita. Hän on kaikille opistolaisille tuttu ja kaikkien jakamattoman suosion saavuttanut. Hänen opetuksessaan ei synny kuolleita kohtia, eikä asian viereen sivuamisia." Näin kuvailee 'Aliisa' 31.10.1946 Laurilaa kirjoituksessaan Naisen näkökulmasta Työnvalta-lehdessä.


 Aira Rauhala tutustui ensimmäisen kerran opistoon vuotta aiemmin 1951. Hän tuli opiskelemaan ruotsia ja suomea Elli Laurilan johdolla. Elli on jäänyt erityisesti mieleen ’vaikuttavana daamina’. 
-Elli oli ihme, Aira sanoo. 
Kieliopintoja seurasivat kirjanpitokurssi ja konekirjoituskurssi, jonka Turun konekirjoituskoulu järjesti työväenopistossa. Sen jälkeen opistolla on opittu monenlaisia taitoja; Ensin opiskeltiin työelämää varten, myöhemmin itseään kehittäen. Erityisesti Erkki Tammen pikakirjoituskurssi on jäänyt mieleen. 
-Olisi tarvinnut harjoitella paljon, mutta ei ollut aikaa. 



1960-luvulla Aira kävi pitkään Uusi-Hakimon ’ihmistuntemuspiirissä’, siinä Uusi-Hakimo luki kirjaa, mistä sitten keskusteltiin. Piiri oli suosittu. Airalta löytyy myös autokouluopetuksen opinnot ja kirjakin on vielä tallessa. Parhaiksi työkseen opistolta hän mainitsee reikäompeleet Elli Rosin ja Oili Järveläisen opastuksella, sekä revinnäistyöt ja karjalankirjonta.
Opiston Lapin matkalta 1970: Aira tekee reikäommelta Tammelan pukuun Kemin kaupungintalon portailla.

(Kuvat saa selvemmiksi ja isommiksi klikkaamalla.)




Rauhala on ollut yksi opistolaiskunnan kantavista voimista vuodesta 1963 asti. Kuten työssään konttoristina Finlaysonilla vuoteen 1985, on Rauhala myös opistolaiskunnassa hoitanut tarkkuutta vaativia sihteerintehtäviä erinomaisesti ja asialle omistautuen yhteensä 31 vuoden ajan, sekä on toiminut myös opistolaiskunnan rahastonhoitajana ja tilintarkastajana. Hän on aina ollut valmis auttamaan omaa aikaansa säästämättä. Vuonna 1974 Kotkan opiston juhlassa Aira Rauhala ja Eila Alen saivat mitalin esimerkillisestä opistotoiminnastaan.
Opiston mökin 60-vuotisjuhlilla 16.6.1985. Aira vasemmalla.

-Opistotoiminta oli aktiivista, kaikki olivat aktiivisia. 
Opistolaiskunnan Kirjomus-lehteä tehtiin 1960-luvulla Airan työhuoneessa Kutomolla. Aira hoiti monistuksen ja mukana oli mm. Oili Järveläinen (myöh. Jaatinen), joka teki lehteen mm. ristisanatehtäviä.  Opistolaiskunnalla oli vähän rahaa ja juhlista otettiin pääsymaksua. Aira monisti monistuskoneella työpaikalla liput juhlia varten. Uusi-Hakimo vieraili myös usein työhuoneella, sillä opistolla ei ollut kanslistia ja monenlaista tekemistä riitti.
Aira kuvassa oikealla.

 Aira on pitänyt 1960-luvulta lähtien leikekirjaa opiston tapahtumista ja oma leikekirjansa on myös tehtaankoulusta, josta kirjoiteltiin paljon sen siirtämisen aikaan. Ilman Airaa moni tieto olisi hävinnyt; Aira on säilyttänyt suojissaan opiston ja  opistolaiskunnan materiaalia, joka muuten olisi vailla kontekstia ja hävitetty. Nyt ne ovat olleet korvaamaton tietolähde.


Aira leikkaa kakkua opiston 80-vuotisjuhlassa Tehtaankoululla 29.10.2000.

Askartelukerhon pikkujoulu 2002. Aira oikealla.



 Airan materiaalin joukosta löytyy Lea Mäkelän vastaukset:


Silloin opiskelimme oppiaksemme elämää varten

Opistossa seitsemällä eri vuosikymmenellä 1920-luvulta 1980-luvulle mukana ollut Lea Mäkelä (1908-1986) vastasi vuonna 1980 opiston rehtorin Lauri Uusi-Hakimon lähettämiin kysymyksiin, kun opisto lähestyi 60-vuotisjuhliaan. Nykyajan opisto on vallan erilaista, kun alkuaikojen opisto, Mäkelä kirjoittaa. ”Ei se voikaan olla sellaista ihmisläheistä, koska koko toiminta on niin laajaa. Siinä ei tulla kosketuksiin niin paljon kuin pienessä yhteisössä. Ja opiskelun tarvekin on niin erilaista. Kaikilla on pohjakoulutus ja valmius jo suurempi kuin meillä aikanaan.”

Monelle yksineläjälle opisto on tarjonnut omanlaisensa perheen ja kaivattua sosiaalista kanssakäymistä. Tätä aikakautta on peilattava Forssan naisvaltaisen tehdasyhdyskunnan ja kansalaissodan ja sota-ajan kautta.


24.9.1980: Hyvä opistolainen!

Kuten ehkä tiedättekin jo kansalaisopisto täyttää tänä syksynä 60 vuotta ja juhlia pidetään 25.-26-10.80. Juhlatoimikunta päätti että tehtäisiin muutamia lyhyitä haastatteluja entisistä opiston ajoista Forssan lehteä varten ja nimettiin 6 ansioitunutta ”uhria”, nimittäin Lea Mäkelä, Aune Kilpinen, Saara Wikström, Kalle Jyly, Akseli Mansikkala ja Pauli Virtanen.

Jutun teko kävisi mukavammin, jos jokainen vaivautuisi pistämään lyhyet vastaukset seuraaviin kysymyksiin. Saa kirjoittaa pitempäänkin. Ei tarvitse muotoa miettiä, sillä minä muutan niitä kuitenkin jonkin verran. Vastauslaput pyytäisin toimittamaan opiston kansliaan kauppaoppilaitokselle. Mieluummin jo viikon kuluessa. Kiitoksia etukäteen ja hyvää syksyä.
Opistoterveisin, Lauri Uusi-Hakimo

Lea Mäkelä vastaa:
Vastauksia kysymyksiinne syyskuun 24 päivältä yritän tässä vastata. Lyhyesti en osannut vastata, onhan tässä toimintaa lähes kuusikymmentä vuotta, siihen mahtuu niin paljon, paljon.

1. Milloin tulitte opistoon ja kuinka kauan suunnilleen olette olleet opiston kirjoissa?

Opistoon tulin vuonna 1923 (tai oikeastaan jo v.1922, mutta se oli sellainen epävirallinen piiri alaikäisille, joka toimi ilman laillista lupaa. Siellä sai opiskella vain tavallista laskentoa, suomea ja voimistelua. Opettaja oli maist. Jukka Saarinen ja voim.opettaja Helmi Numminen, myöhemmin rva Vuoriniemi.) Siitä alkaen olen ollut yhtäjaksoisesti opiston kirjoissa, siis 57 vuotta. Enkä ainoastaan kirjoissa, aina olen osallistunut johonkin opinto- tai luentopiiriin sekä toveritoimintaan.
(Vuonna 1922 Mäkelä oli 14-vuotias.)

2. Mitä aineita olette opiskellut?

Kyllä tänä aikana on tullut opiskeltua jo lukemattomia aineita. Käytännönaineista näyttämöpiiriin ja lausuntatunneille: Kotitaloutta, käsitöitä, matematiikkaa, kirjallisuutta, suomenkieltä, kunnallistietoa, yhteiskuntatietoa, kotiseutuoppia, ruotsinkieltä, asioimiskirjoitusta, kirjanpitoa, konekirjoitusta y.m. Nyt vanhempana Kultaisen iän piiri on mukava kun saa tavata niitä vuosien, sanoisinko kymmenien vuosien takaisia tovereita ja muistella menneitä.

3. Mitä luottamustehtäviä olette hoitanut opistossa ja kuinka kauan (johtokunta, toverikunta yms)?

Aikoja en tarkalleen muista, mutta vuosiahan niistä on kertynyt kaikista. Johtokunnassa olin ehkä 10-12 vuotta. Toverikunnassa n. kolmevuosikymmentä. (Niistä sihteerinä 15 vuotta.) Ravintolatoimikunnassa tuli häärityksi samoin n. 30 vuotta. Näiden lisäksi oli Kesämökkitoimikunta y.m.s. toimikuntia. Kesämökkihän hankittiin huhtikuussa 1925 toverikunnan ja koko opistoväen ripeän toiminnan ansiosta. Järjestettiin arpajaiset, iltamia j.m.s.


4. Ketkä opettajat ovat jääneet alkuajoilta erikoisesti mieleen ja miksi?

Alkuaikojen opettajista väikkyy aina päällimmäisenä mielessä Elli Laurila, joka ihmisläheisenä veti mukaan tällaisetkin hitaat hämäläiset ja tehtaanvarjossa elävät nuoret. Toinen oli pankinjohtaja Hemmi Helle, joka opetti laskentoa. Hän oli opettaja, joka opetti kaikkia yhteisesti ja jokaista erikseen, ei siinä päässyt pinnaamaan, jos nyt kenelläkään olisi ollut haluakaan pinnata. Silloin opiskelimme oppiaksemme elämää varten. Sitten tietysti talousopettaja Kaarin Walström ja käsityönopettaja Emmi Seppälä on jäänyt mieleeni, jotka kädestä pitäen meitä opettivat. Eihän silloin ollut vielä kouluissa kotitaloutta ja käsitöissäkin useimmiten oli epäpäteviä opettajia. Ei ollut jatkokouluja, tavallisesti 4-6 vuotta kansakoulua. Kaikilla ei sitäkään.

5. Mitkä tapahtumat tai asiat ovat jääneet erikoisesti mieleen opiston menneisyydestä?

Minulle on sekä omasta että opiston varhaisnuoruudesta muistikuvat joulujuhlista ja äitienpäiväjuhlista, jolloin Kerholan seinät olivat liian lähellä toisiaan. Oli eteistä myöden täynnä väkeä. Ja tietysti ne matkat, kun pääsi matkustamaan oikein Helsinkiin saakka junalla. Pääsiäisenä v.1924 (Mäkelä oli 16-vuotias) olimme ensimmäisellä opiston matkalla Helsingissä. Se oli jotain se. Se ei koskaan ole peittynyt myöhempien pitkienkään matkojen kokemuksiin. Silloin en ollut nähnyt paljon muuta kuin Ronttismäen linjat ja Wiksbergin tehtaan tien. 
Ryhmäkuva tästä Helsingin matkasta kirjoituksessa: 
https://opistosata.blogspot.com/2019/07/kokeilu.html 

6. Mikä on suhteenne tämän hetken kansalaisopistoon ja mitä siltä mahdollisesti toivotte?

Tämän hetken opistosta en oikein osaa sanoa mitään, koska en tunne sitä kovin hyvin. Tietysti se on vallan erilaista kun alkuvuosien opisto. Ei se voikaan olla sellaista ihmisläheistä, koska koko toiminta on niin laajaa. Siinä ei tulla kosketuksiin niin paljon kuin pienessä yhteisössä. Ja opiskelun tarvekin on niin erilaista. Kaikilla on pohjakoulutus ja valmius jo suurempi kuin meillä aikanaan. Toivon, että opisto edelleenkin olisi tiennäyttäjä nuorille. Kyllä sitä tietoa ja taitoa tarvitaan aina. Eikä sitä paljon puhuttua vapaa-ajan ongelmaakaan taitaisi suuremmin olla.

7. Muuta opistoaiheista kerrottavaa?

Muistan aina kiitollisuudella kaikkia opiston opettajia, joista niin monet jo ovat muuttaneet ajan rajan yli. Samoin opistotovereita vuosikymmenien takaa. Olen elänyt koko elämäni niin lähellä opistoa ja saanut niin paljon hyvää opistosta, että väkisinkin nyt myöhemmin kun ajattelee tuota kaikkea, niin tulee millaista elämä olisi ollut ilman tällaista opinahjoa. Ei tämä pitkän tien kulkeminen ole ollut mitään epäitsekkyyttä kohdallani, se on ollut pakon sanelemaa. Oppia elämää varten. Se kai on ollut minun elämäni laatua.

(Kuvat saa siis isommiksi ja selvemmiksi klikkaamalla)



Kirjoituksen kokosi Tanja Härmä.

Forssa: Opisto sata -blogikirjoitussarja:

Kohti sataa vuotta:
https://opistosata.blogspot.com/2019/07/kokeilu.html 

Työväenopiston mökin vieraita tapaamassa 1960-luvulla:

Sivistysyhteiskunnan ja hyvinvoinnin yhtälö
https://opistosata.blogspot.com/2019/08/sivistysyhteiskunnan-ja-hyvinvoinnin.html

Matka Aino Kilven kanssa työväenopiston näyttämölle:
https://opistosata.blogspot.com/2019/08/matka-aino-kilven-kanssa-tyovaenopiston.html

Miina Sillanpää Forssan työväenopiston vieraana:

Käsityö -tuo uusi ja outo oppiaine:

Tehtaankoululta Maakunnan kautta Kehräämölle -Forssan kansalaisopiston käsityöhistoriaa 1970-1980:

Kankuriopiston 1990-luku

Mennään tuonne opistolle, ei tämmöisenä lauantaina muutakaan keksi. Pentti Vahteran teksti:
klo Ei kommentteja:
Tunnisteet: , , , , , , , , , , , , , , ,
Tilaa: Blogitekstit (Atom)