Näytetään tekstit, joissa on tunniste käsityönopettaja. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste käsityönopettaja. Näytä kaikki tekstit

tiistai 5. marraskuuta 2019

Kankuriopiston 1990-luku


Ainoa pysyvä asia on muutos, todetaan opistossa taas jälleen 1990-luvulla. Mutta onneksi käsityö on taidekasvatuksen osa-alueena luovaan ongelmanratkaisuun perustuvaa toimintaa. Pitkäaikainen tekstiilityönopettaja Oili Jaatinen kertoo Opisto sata -sarjan kolmannessa osassa Forssan opiston käsitöiden vaiheista 1990-luvulla. 
Nykyisin käsityöt kuuluvat itsestään selvästi opistojen kurssitarjontaan, mutta 1920-luvulla niiden ei ollenkaan katsottu kuuluvan työväenopistojen sivistävään ohjelmaan. Siitä ensimmäisessä osassa: Käsityö -tuo uusi ja outo oppiaine.

Kuva Tanja Härmä.


Jaatinen kirjoittaa: ”1990-luvulla käsityöopetuksen tuntien vähenemisen myötä oli taas harkittava kurssien sisältöä. Koetettiin järjestää toiveiden mukaisia kursseja. Vuosikymmenen alussa Kehräämöllä oli koko vuoden kursseista kuusi kudontaryhmää, kaksi ompeluryhmää, kaksi nypläysryhmää ja yksi kansallispukuryhmä. Lyhempiä kursseja oli 15. Lisäksi toimivat Tammelan ja Koijärven piirit.

Heti 90-luvun alkupuolella alkoi kuulua kummia: Upeita tilojamme tarvittaisiinkin kauppaopistolle. Uutista oli vaikea uskoa todeksi, seihän tällainen tuhlaus ollut mahdollista, Kehräämöllä kun oli muualla tiloja yllin kyllin. Mutta niin vain tapahtui. Keväällä 1994 meidän piti siirtää kangaspuut ja muut tavarat huhtikuun loppuun mennessä rakentamisen tieltä pois. Paikkaa tavaroille ei ollut, ennen kuin viime hetkellä kolmannesta kerroksesta löytyi varasto, johon jälleen sullottiin koko valtava tavaramäärä. Evakkoreissu taas, nyt saatiin muuttoapua keilamiehiltä. Tyhjässä suuressa tilassamme järjestettiin vielä sen vuoden kevätnäyttely. Hienon näyttelyn jälkeen olimme taas epävarmuuden tilassa.

Syksyllä saatiin tilat Kehräämön toisesta kerroksesta. Kutomo oli melko suuri ja valoisa, luokkia saatiin vain kaksi. Siitä aiheutui ongelmia kurssien sijoittamisessa ja vuorottelemisessa. Kun viikonloput otettiin käyttöön, saatiin jotenkuten taas opetus käyntiin. Ei meillä silloinkaan juuri valittamista ollut, monet sivupisteet toimivat tosi alkeellisissa olosuhteissa.

Kuva Tanja Härmä.

Tietokone saadaan kuin saadaankin

Olin hankkinut oman tietokoneen vuonna 1990. Toin sitä joskus opistolle kokeiltavaksi ja tein mallisuunnittelua kutojille kotona. Näyttelyn yhteydessä oli tullut yleisöltä kyselyjä, eikö olisi mitään myytävää. Niinpä päätettiin järjestää myyjäisiä, olihan esim. Kultaisen iän kerho pitänyt sellaisia jo useita vuosia. Kangaspuissa alkoi olla sen verran tilaa, että voitiin kutoa mattoja, kaitaliinoja ym. myytäväksi. Moni opistolainen kutoikin omalla kudontavuorollaan työnsä myyjäisiin. Oppimistahan senkin kutominen oli. Kun kalustorahatkin pienenivät pienenemistään, ostimme myyjäisrahoilla työvälineitä, kirjoja ym. tarpeellista materiaalia kaikkien yhteiseen käyttöön. Ne koituivat myös niiden kutojien hyväksi, jotka eivät ehtineet tai halunneet osallistua talkoisiin.

Vihdoin saatiin koottua rahat myös tietokonetta varten. Käytettynä sen ostaminen ei ollut mahdotonta. Eihän se nykyajan mittapuulla ole kuin vanhanaikainen hidas laite neulaprinttereineen, mutta omaan tarkoitukseensa riittävä, eikä vuosituhannen vaihteeseen mennessä kertaakaan sanonut sopimustaan irti, vaan oli meille suureksi avuksi. Ohjelma saatiin opistolta. Moni opistolainen kokeilikin mallin tekoa: Damastimallien tekemisessä kone oli verraton, samoin pöytäliinojen ja mattojen erilaisia versioita suunniteltaessa ja monessa muussa työssä. Silkkiset damastihuivimme pääsivät Taito-lehteenkin malleiksi. Sidosopin opetuksessa kone on oiva apu havainnollistamaan lankojen kulkua kankaassa. Olin sitä mieltä, että muillekin aloille pitää saada tietokone, koska ohjelmia oli saatavilla. Ohjasin ompeluopettajan kursseille ja niinpä aikanaan ompelupuolellakin tehtiin kaavoja tietokoneella.

Taiteen perusopetus ja käsityö

Uutena asiana opistoihin tuli käsityön taiteen perusopetus, niin myös meille Forssan kansalaisopistoon, jossa ensimmäiset lasten ryhmät aloittivat vuonna 1992. Ensin aloitettiin yhdellä ryhmällä ja vähitellen niitä lisättiin neljään. Koska Forssassa toimii myös kuvataidekoulu ja tuntimäärä alkoi vähentyä, päätettiin pitää lasten ryhmät neljässä, jotta aikuisille jäisivät omat piirinsä. Säästösyistä tunteja piti taas vähentää sillä seurauksella, että kursseja oli rukattava. Sivukylien tuntimäärää vähennettiin niin, että useat ryhmät voivat kokoontua vain joka toisella viikolla. Kutomaan sentään pääsi muinakin aikoina. Toinen toistaan auttamalla siitäkin selvittiin. Kehräämön kaikille kursseille sai myös tulla mistäpäin tahansa, vaikka eri pitäjästä.
Tärkeä alue oli mielestäni myös käsityön laaja-alaisuuden tunteminen. Myös kansainvälisyys kuuluu nykyaikaan. Unkarin ja Viron käsityömatkoilta toin terveisiä omille opistolaisilleni.

Ainoa pysyvä asia on muutos

Vuonna 1994 opiston nimi muuttui jälleen: Kuhalan lukion iltalinja yhdistettiin opistoon ja nimeksi tuli Forssan aikuisopisto. Nimi säilyi, vaikka lukio-opetus jäikin sittemmin opistosta pois.
Yllätys kohtasi käsitöitä taas vuosikymmenen lopulla. Tiloja tarvittiin ammattikorkeakoululle ja mistäpä muualta kuin opistolta! Nyt saatiin kuitenkin lupaus, että kangaspuita ei tarvitse siirtää välivarastoon, vaan suoraan tuleviin tiloihin ensimmäiseen kerrokseen. Pääsimme suunnitteluihin mukaan kuten aikaisemminkin.

Kuva Oili Jaatisen opiston albumista: Kudontatilan muuttotyöt.

Jatkuvat muutot ja taistelu tiloista veivät paljon energiaa, joka olisi ollut hyödyllisempää suunnata opetukseen. Asioille ei kuitenkaan mitään voitu. Vuoden 2000 kevätpuolella tiloja alkoi valmistua tähän ensimmäiseen kerrokseen vähän kerrallaan. Ensin saatiin luokat ja kudonta-asema, joka nyt sijoitettiin opiston kanssa samaan kerrokseen, seinän taakse. Sinne saatiin tilapäisesti muutamat kangaspuut myös opiston puolelta. Opiston puut olivat siten kahdessa kerroksessa, ilmastointiputkien ja pölyisen sekamelskan keskellä koetettiin sinnitellä. Monet joutuivat jättämään työvuoden kesken pölyallergian takia. Tilat tulivat valmiiksi, tällä kertaa puut voisiin siirtää tavarahissillä kokonaisina. Muutossa olivat taas apuna keilamiehet. Kun kudonta-asema oli seinän takana, sen kanssa tehtiin yhteistyötä työvälineiden ja mallien vaihdolla, tietokoneopetuksen parissa ym.

Lukuvuonna 2000-2001 tilat osoittautuivat toimiviksi ja olivat täystehollisessa käytössä varastoineen kahvioineen. Kurssitarjonta muotoutui niin, että kudontaryhmiä oli kolme ja ompelu- ja muita kursseja yhteensä 20. Työvälineet olivat riittävät, kangaspuitakin myyjäisrahoilla ostettiin 4-5 lisää, niin että puita oli yhteensä 28. Lehtiä ja kirjoja oli melkoinen määrä, myös aivan uusia.

Kurssien kysyntä ja tarjonta elää ajan mukana ja niin pitääkin olla. Opiston on joustava ja pienelläkin varoitusajalla pystyy järjestämään opetusta, jos joku suunnitelluista kursseista ei lähde käyntiin. Mikään muu laitos ei varmaan pysty samaan.
Forssan opisto tunnettiin aikanaan kankureiden opistona missä tahansa Suomessa opistolaiset liikkuvatkin. Käsityön opetukseen liittyneet edellä kerrotut seikat velvoittavat nykyisiä opettajia vaalimaan Forssan opiston pitkiä perinteitä ja pitämään hyvää huolta hyvistä tiloista historiallisessa ympäristössä Forssan syntysijoilla. Mikään ei ole itsestään selvää eikä lopullista. Perinne on voimavara, kivijalka, jolle on hyvä rakentaa ja kehittää toimintaa. Toivottavasti kukaan ei koe sitä taakaksi.”


Teksti: Opiston tekstiilityönopettajan Oili Jaatisen 2004 kirjoittama Työtuvasta tietokoneaikaan -Forssan opiston käsityöopetuksen vaiheita 1920-luvulta vuosituhannen vaihteeseen. 
Oili Jaatinen (1938-2019) toimi virassaan 39 vuotta 1962-2001.








Kirjoituksen kokosi Tanja Härmä.

Ensimmäinen osa: 

KÄSITYÖ -tuo uusi ja outo oppiaine. Forssan työväenopiston käsityöopetuksen vaiheita 1920-luvulta vuosituhannen vaihteeseen:
https://opistosata.blogspot.com/2019/09/kasityo-tuo-uusi-ja-outo-oppiaine.html

Toinen osa:
Tehtaankoululta Maakunnan kautta Kehräämölle -Forssan kansalaisopiston käsityöhistoriaa 1970-1980
https://opistosata.blogspot.com/2019/10/tehtaankoululta-maakunnan-kautta.html




Muut Opisto sata -blogikirjoitussarjan tekstit:

Kohti sataa vuotta:

https://opistosata.blogspot.com/2019/07/kokeilu.html 

Työväenopiston mökin vieraita tapaamassa 1960-luvulla:

Sivistysyhteiskunnan ja hyvinvoinnin yhtälö:
https://opistosata.blogspot.com/2019/08/sivistysyhteiskunnan-ja-hyvinvoinnin.html

Matka Aino Kilven kanssa työväenopiston näyttämölle:

Aira Rauhala ja Lea Mäkelä -Silloin opiskelimme oppiaksemme elämää varten:

Miina Sillanpää Forssan työväenopiston vieraana:
https://opistosata.blogspot.com/2019/09/miina-sillanpaa-forssan-tyovaenopiston.html

Mennään tuonne opistolle, ei tämmöisenä lauantaina muutakaan keksi. Pentti Vahteran teksti:
https://opistosata.blogspot.com/2019/11/mennaan-tuonne-opistolle-ei-tammoisena.html

Tehtaankoulu ennen ja nyt
https://opistosata.blogspot.com/2019/11/tehtaankoulu-ennen-ja-nyt.html

Forssan työväenopiston kuusijuhla 1959
https://opistosata.blogspot.com/2019/12/forssan-tyovaenopiston-kuusijuhla-1959.html

Että ihminen ihmisen löytää -Toveritoiminta opistoissa
https://opistosata.blogspot.com/2020/01/etta-ihminen-ihmisen-loytaa.html

Työväenopiston Hammerfestin matka 1956 -Eila Alénin albumista:


Lauri Uusi-Hakimo ja pelimannien elosoitto

Opistosata-näyttely 2020

Puolet sadasta vuodesta -Forssan työväenopiston historiaa https://opistosata.blogspot.com/2020/03/puolet-sadasta-vuodesta.html


sunnuntai 20. lokakuuta 2019

Tehtaankoululta Maakunnan kautta Kehräämölle -Forssan kansalaisopiston käsityöhistoriaa 1970-1980

Forssan opiston käsityöopetuksen vaiheita 1920-luvulta vuosituhannen vaihteeseen. Toinen osa: Vuosikymmenet 1970-1980.


Forssan työväenopiston tyyssija Tehtaankoulu, kuvassa vielä alkuperäisellä paikallaan. Kuva: https://bit.ly/2J84a6e
Opiston pitkäaikainen tekstiilityönopettaja Oili Jaatinen kirjoittaa: "Forssan kansalaisopisto tuli Forssan kaupungin omistukseen 1971. Tämä tarkoitti, että kaikkien opiston päätoimisten opettajien täytyi hakea omaa virkaansa uudelleen. Tammela ja Forssa tulivat opiston opetuksen piiriin. Koijärvellä opetusta oli kirkonkylässä, jossa opetettiin kudontaa ja ompelua, Matkussa kudontaa, Vuollussa oli kudontaa ja muita kursseja. Tammela maksoi Forssalle opetuksesta ja sinne piti järjestää kursseja samassa suhteessa. Niinpä vuosikymmenen varrella lisättiin opetusta kirkonkylässä alkaneen toiminnan lisäksi sivukyliin. Noin 20 % koko tuntimäärästä piti olla Tammelassa. Aluksi käsityökurssit olivat enimmäkseen ompeluja, kirkonkylässä oli sen lisäksi myös kudontaa. Vähitellen kankaankudonta tuli halutummaksi aineeksi ja kudontapisteitä oli Forssan ulkopuolella kymmenkunta. Kutojilta löytyi kangaspuita kotoa, opisto auttoi kykynsä mukaan. Kalustorahaa oli niukasti, mutta kaikki toimipisteet saivat jotakin. Opettajiakin niihin löytyi sopivasti."



Forssan lehti 13.5.1973:
"-Täällä aivan sormet syyhyvät, täältä kahmisi kaiken mukaansa, sanoi iki-ihastunut näyttelyvieras Forssan kansalaisopiston käsityö- ja askartelupiirien Kerholassa eilen avatussa kevätnäyttelyssä. Sormien syyhytystä ja silmän ruokaa on tarjolla salien täydeltä. Naisten käsityöpiiri hallitsee tyylikkäillä osastoillaan -tässä piirissä on jälleen lukuvuoden ajan käyty todellista hyvän maun koulua - mutta värikkään lisänsä tuovat myös monet askartelupiirit.
Omana osastonaan esittäytyy niinikään tuotteliaaksi osoittautunut taidepiiri parillakymmenellä maalauksella, ja mukana on jälleen myös porsliinimaalaus hienoilla aikaansaannoksillaan."


Forssan lehti 11.5.1974:
"Kudontapiirin osuus on entiseen tapaan hallitseva. Värillinen pellava tuli aikanaan jäädäkseen ja on nyt saanut yhä syvempiä sävyjä. Kuultokudokset näyttävät syrjäyttäneen täkänän ja vallanneen forssalaiset ja tammelalaiset parvekkeiden ovet. Esillä olevat ryijyt ovat kaikki modernia suunnittelua, raanuissa pitäydytään edelleen vanhoihin malleihin tai ainakin niiden sovelluksiin."

Kuvassa Tehtaankoulu vuonna 1953. Kuva Forssan kansalaisopiston opistolaiskunnan kokoelmasta. Rakennus jäi 1960-luvulla Kartanonkadulle rakennetun kerrostalon pihapiiriin. Rakennus siirrettiin lopulta Yhtiönpuiston puolelle marraskuussa 1979. 
Tehtaankoulusta lisää Häme-Wikissä: https://bit.ly/2qpAPxD


Forssan lehti 3.11.1979.

Jaatinen kirjoittaa: "Vuonna 1977 tuli sitten aika, jolloin Tehtaankoulun aika käsitöiden osalta tuli päätökseensä. Olin itse työvuoden 1977-78 virkavapaalla (äitiysloma), kun käsky kuului, että kesken lukuvuoden, joululomalla 1978, on siirryttävä kimpsuineen kampsuineen Tehtaankoulusta muualle. Paikaksi osoitettiin entinen hotelli Maakunta Kauppakadulla, jossa oli ennen meitä toiminut väliaikaisesti musiikkikoulu. Muuttoruljanssin tekivät kutojat itse viransijaiseni kanssa."  



Vaikka Tehtaankoulun kohtalo päättyikin onnellisesti kulttuuriystävien voittaessa sen purkupäätöksen esittäjät, ja rakennus siirrettiin mittansa päähän, talo ei kuitenkaan ollut enää riittävä käsityöpuolen tarpeisiin palata takaisin rakennukseen (Uusi-Hakimo 1995, 80-81).


Lean Mäkelän postikortti Ulla Nummikoskelle:
"Kyllä sydän sykähti ihan kurkkuun asti, kun astuin ovesta entiseen opinahjooni
Tehtaan kouluun. Kyllä oli ihanaa nähdä se kunnostettuna ja silti vanha säilytettynä.
Olin siellä Kultaisen isän piirin mukana sitä uudistamassa. Niin että kiitolliset terveiseni
puuhatytölle"

Kuva: Tämä Adolf Luomasen akvarellityössä oleva Maakunnan puurakenteinen osa tuhoutui vuonna 1989 tulipalossa, jonka jälkeen vähin vaurioin selvinnyt kivirakennus jatkoi majoitustoimintaansa ja on edelleen toiminnassa. Kuva: Tanja Härmä, Forssan museon kokoelmat
Kaikki kuvat saa isommiksi klikkaamalla.


Kuvassa vasemmalla puinen rakennus on entinen Lounais-Hämeen Kauppa Oy:n rakennes, johon perustettiin 1931 hotelliravintola Hotelli Maakunta Oy. Hotellin jatkeeksi rakennettiin 1938-1939 kuvassa oikealla oleva lisäosa.  
Kuva Esko Aaltonen, ehkä vuonna 1939. Kuvalähde: Piipunjuurella.fi   


Kuva: piipunjuurella.fi

Jaatinen jatkaa, että Maakunnan tila oli huonokuntoinen, lattiat notkuivat, sähkökatkaisijat olivat epäkunnossa, katto vuoti ja vuosikymmenien tupakansavu- ym. aromit olivat tallella. Hyvä puoli kuitenkin oli se, että saatiin yksi luokkahuone, jossa voitiin vihdoin aloittaa teoriaopetus. Pukuompelu joutui evakkoon vanhalle poliisitalolle Hämeentielle, johon sijoitettiin muutakin opiston toimintaa ja jota Kerhotaloksi kutsuttiin. 


Vanha poliisitalo Hämeentiellä.
Valokuva: Tapio Tuomela. Forssan lehti 17.11.1991.

Forssan lehti 11.1.1978:



Kuvateksti: "Eilisiltana, kun vielä melkoinen osa kangaspuista, mm. mahtavat mattopuut oli pystyttämättä... Muuton ja toivottomilta näyttävien järjestelyjen suurimman helteen kantajina piirin ohjaaja Irja Myyryläinen ja opiston vahtimestari Impi Varjonen."

Muutossa purettiin ja kasattiin kahdetkymmenet kangaspuut ja muutto aiheutti keskeytyksen opintopiirin toiminnassa. Kangaspuihin on jonoa, joten vähentämiseen ei lähdetä. Forssan perinteisimpään opintopiiriin ilmoittautui syksyllä 250 kudonnan harrastajaa.




"Oppitunnin pituudeksi oli määrätty 45 minuuttia, koska kouluhallitus viisaudessaan katsoi, että mikään ryhmä ei jaksa opiskella tehokkaasti sitä pidempään. Kolme oppituntia peräkkäin välitunteineen tuli 2,5 tunnin pituiseksi. Koska käytännön ohjaustyö ja lisäksi puolen tunnin teoriajakso veivät ison osan tunneista, ruvettiin järjestelemään muuta käsityöopetusta uudella tavalla. Kirjonta ym. työtavoista alettiin pitää erillisiä kursseja, ns. lyhytkursseja. Kudontatunneista liikeni resursseja muihin käsitöihin, koska ryhmien kokoontumiskerran aika lyheni. Vuosikymmenen lopulla erilaisia lyhytkursseja olikin jo useita ja muissa opistoissa suuntaus oli samanlainen.

Luonnollisesti tarvittiin myös lisää opettajia. Ylhäältä oli tullut jo melkein määräyksiä, että opettajiksi pitää aina valita päteviä henkilöitä, jos heitä vain oli saatavissa. Tällöin jouduttiin tekemään vaikeitakin ratkaisuja. Meillä oli kuitenkin jo talossa opettajaharjoittelun suorittaneita ammattilaisia, joten kaikki ratkaisut tähtäsivät opistolaisten parhaaksi.
Ensimmäisen kudonnan teoriaa sisältäneen työvuoden lopussa tehtiin kysely, kuinka oppilaat halusivat jatkettavan, teorian kanssa vai ilman. 90 % vastasi, että teorian kanssa. Jotkut vastasivat oppineensa yhdessä vuodessa enemmän kuin kymmenessä edellisessä. Niinpä teoria jäi pysyvästi kudonnan opetuksen ohjelmaan. Perusasioiden lisäksi opetettiin monenmoista kangaspuissa toteutettavia tekniikoita käsityöhistoriaa ym.
Vuosikymmenen vaihteessa teimme yhdessä opiskelijoiden kanssa vetoomuksen kaupungille parempien tilojen puolesta.

Opettajan toimenkuva

Opistojen hallintoa organisoitiin 1980-luvulla oikein olan takaa. Päätoimisille opettajille annettiin vastuu koko oman alueensa toiminnasta. Työtehtävät jaettiin opetukseen ja ns. muuhun työvelvollisuuteen. Toimenkuva määriteltiin uudestaan; aikaisemmin riitti, että kaikki, mikä tehdään opiston hyväksi on ’oikeaa’ työtä.
Opettajan tehtäviin kuului tuntiopettajien hankkiminen, kurssien suunnittelu yhdessä tuntiopettajien kanssa, osallistuminen henkilökuntapalavereihin, järjestää palavereja tuntiopettajille, toimia heidän yhteyshenkilönään, osallistua täydennyskoulutukseen ja ohjata myös niihin tuntiopettajia, hankkia kirjallista oppimateriaalia, jota olikin jo pitkään ollut saatavilla ja myös hankittu. Opiston lukuvuoden ohjelmasisältö oman oppiaineen osalta tuli valmistaa, laatia toimintakertomus ja huolehtia monista muista oman alueen asioista. Arviointia korostettiin entisestään, vaikka varmasti jokainen vastuuntuntoinen opettaja teki sitä muutenkin. Kaikki aikaisemmin olemassa olleet omien kurssien työtehtävät eivät olleet mihinkään kadonneet, niin että toimenkuva muuttui paljon monimuotoisemmaksi.
Aikaa vuorokaudessa ei ollut enempää kuin ennenkään, mutta käsityöalueen hajaantuminen laajalle alueelle, ryhmien ja opettajien lukumäärän lisäännyttyä ja sen myötä ryhmien osallistumismäärän vähennettyä työn muuttuminen oli mahdollista. Mutta varsinkin kankaankudonta vaatii oppituntien ulkopuolella tehtävää käytännön ohjausta melko paljon, koska se on pitkäjänteistä työtä ja siinä on paljon yksityiskohtia, jotka vaativat kädestä pitäen neuvomista, varsinkin ensikertalaiset tarvitsevat paljon apua. Päätoimiselta opettajalta liikenee kuitenkin heille työaikaa muusta työvelvollisuudesta." (Jaatinen)

Käsityötilojen kulta-aika

Vuonna 1984 koitti Forssan kansalaisopiston käsityön opiskelijoille kulta-aika: Kehräämön neljänteen kerrokseen rakennettiin upouudet, loistavat työtilat. Opiston muutkin ryhmät saivat sieltä tiloja. 
Opiston 75-vuotishistoriikki (Uusi-Hakimo 1995, 81-82) kertoo, että jo pitkään oli elätetty toivoa toimipaikasta, jossa päätoiminnot olisivat yhdessä hallinnon kanssa. Kun sitten Forssan kaupunki teki Oy Finlayson-Forssa Ab:n kanssa maakaupan, jossa tehtaanpuisto rakennuksineen siirtyi kaupungille, sai opistokin tulevat tilansa Kehräämöltä.

Jaatinen kirjoittaa: "Tosin tässäkin muutossa oli farssin piirteitä: Kangaspuut siirrettiin kesän ajaksi Tehtaankoululle, sieltä syksyllä Kehräämölle, mutta ei suinkaan vielä valmiiseen kutomaan, vaan tulossa olevan juhlasalin lattialle kasaan. Luokkahuoneet valmistuivat ensin, niitä saatiin kolme. Ompelukin voi tulla takaisin muun käsityön yhteyteen. Kudontaryhmiä oli yhdeksän, ompelua, nypläystä, kansallispukujen valmistusta ja lyhytkursseja yhteensä 11 ryhmää. Kursseja oli myös Paavolassa, Vieremässä ja vanhainkodilla.

Kutomo valmistui jouluksi, sitä ennen opeteltiin asioita teoriassa, suunniteltiin ja luotiin loimia valmiiksi. Varastotiloja oli yllin kyllin. Kopiokonekin oli samassa kerroksessa. Uusia työvälineitä hankittiin, mm. damastilisälaite yksiin kangaspuihin. Laitteella saadaan tehdyksi yksilöllisiä malleja monenlaisiin tekstiileihin, vain mielikuvitus on rajana. Monenlaista niillä tehtiinkin. Toivoimme myös sivukylien kankureiden tulevan kokeilemaan niitä ja jonkin verran heitä tulikin. Naapuriopistokin otti meistä mallia ja hankki kaikkiin kolmeen kudontapisteeseensä samalaisen laitteen.

Tuntiopettajia meillä oli tässä vaiheessa kymmenkunta ja heistä seitsemällä oli opettajakoulutus. Loputkin olivat toki kokeneita ammatin osaajia. Työt sujuivat hyvin. Kangaspuihin oli kuitenkin vielä tulijoita enemmän kuin ehdittiin kutoa. Siksi kaupunkiin alettiin suunnitella kudonta-asemaa kotiteollisuusneuvonnan yhteyteen helpottamaan opiston ruuhkaa. Siellä voisivat käydä kutomassa ne, jotka jo taidon osaavat ja jotka eivät halua tehdä kaikkia työvaiheita alusta asti vaan pääsisivät suoraan valmiiksi rakennettuun loimeen.
Hanke kudonta-asemasta toteutuikin: Toimipiste sijaitsi Hämeentiellä entisessä lääkärintalossa. Vuonna 1989 kotitalousneuvonta liitettiin kokonaan opiston hallintoon. Se merkitsi mm. sitä, että tunteja oli annettava sille, jotta se saataisiin valtionavun piiriin. Menetimme noin 500 tuntia. Muutenkin kaupunki supisti kulujaan myös opiston osalta, niin että tunnit menivät taas uusjakoon. Parhaimmillaan tekstiilitöihin oli osoitettu noin 2200 tuntia, nyt niitä oli noin 1700.

Ideoita kursseiksi saatiin kyselyillä näyttelyn yhteydessä, seuraamalla muiden opistojen ohjelmia, kollegoilta. Me Hämeen läänin, myöhemmin Kanta-Hämeen päätoimiset tekstiilityönopettajat järjestimme toisillemme koulutusta ja sitä kautta saatiin paljon uusia kurssi-ideoita. Myös lukuisista valo- ja diakuvista sekä erilaisista itse nauhoitetuista videofilmeistä poimittiin käsityötietoutta ja ideoita. Vähiten ei suinkaan uusia kursseja järjestetty täydennyskoulutuksen kautta. Kursseja tuli käytyä useita kymmeniä. Niitä voi hyödyntää suoraan kurssitarjontaan. Ne olivat mielestäni parempaa antia kuin laatuseminaarit, joiden hienot ajatukset helposti jäivät leijumaan ilmaan."




Tietokone tekee tuloaan

"Kaiken mullistava ihme tietokone alkoi tulla opistoihinkin. Oma reaktioni oli alussa, että ei enää sellaista opettelua, tähänkin asti on pärjätty ilman sitä. Mutta ensimmäisellä kurssilla, jossa jouduimme tutustumaan helppoon kudontasuunnitteluohjelmaan, olin myyty. Sehän helpottaisi mallien suunnittelua, auttaisi näkemään työn tuloksen etukäteen niin, ettei tarvitse yrityksen ja erehdyksen kauttakokeilla erilaisia versioita. Niinpä aloin heti pyydellä käsitöille tietokonetta. Eipä sitä tullut eikä ihmekään, sillä kansliassakaan ei sitä vielä silloin ollut. Kaupungiltakin sitä pyydettiin, tuloksetta. Asia siirtyi seuraavalle vuosikymmenelle.

Työolosuhteet olivat niin hyvät, että hehkutimme jo, ettei täältä (Kehräämön uusista tiloista) lähdetä kulumallakaan. Toisin kuitenkin kävi."

Tästä kerrotaan seuraavassa osassa, jossa Oili Jaatinen kirjoittaa Forssan kansalaisopiston käsitöiden vaiheista 1990 -luvulla.


Teksti: Opiston tekstiilityönopettajan Oili Jaatisen vuonna 2004 kirjoittama Työtuvasta tietokoneaikaan -Forssan opiston käsityöopetuksen vaiheita 1920-luvulta vuosituhannen vaihteeseen. Oili Jaatinen (1938-2019) toimi virassaan 39 vuotta 1962-2001. Seuraavassa osassa Oili Jaatinen kertoo Forssan opiston käsitöiden vaiheista 1990 -luvulla:
https://opistosata.blogspot.com/2019/11/kankuriopiston-1990-luku.html

Lähteenä on käytetty myös Lauri Uusi-Hakimon 1995 ilmestynyt opiston 75-vuotis historiikki Työväenopistosta Aikuisopistoksi, Forssan kansalaisopisto 75 vuotta.
Kirjoitus kuuluu Forssa: Opisto sata -sarjan kirjoituksiin. Kirjoituksen kokosi Tanja Härmä.


Ensimmäinen osa: 
KÄSITYÖ -tuo uusi ja outo oppiaine. Forssan työväenopiston käsityöopetuksen vaiheita 1920-luvulta vuosituhannen vaihteeseen:
https://opistosata.blogspot.com/2019/09/kasityo-tuo-uusi-ja-outo-oppiaine.html

Kolmas osa:
Kankuriopiston 1990-luku
https://opistosata.blogspot.com/2019/11/kankuriopiston-1990-luku.html




Muut Opisto sata -blogikirjoitussarjan tekstit:

Kohti sataa vuotta:
https://opistosata.blogspot.com/2019/07/kokeilu.html 

Työväenopiston mökin vieraita tapaamassa 1960-luvulla:

Sivistysyhteiskunnan ja hyvinvoinnin yhtälö:
https://opistosata.blogspot.com/2019/08/sivistysyhteiskunnan-ja-hyvinvoinnin.html

Matka Aino Kilven kanssa työväenopiston näyttämölle:
https://opistosata.blogspot.com/2019/08/matka-aino-kilven-kanssa-tyovaenopiston.html 

Aira Rauhala ja Lea Mäkelä -Silloin opiskelimme oppiaksemme elämää varten:

Miina Sillanpää Forssan työväenopiston vieraana:
https://opistosata.blogspot.com/2019/09/miina-sillanpaa-forssan-tyovaenopiston.html

Mennään tuonne opistolle, ei tämmöisenä lauantaina muutakaan keksi. Pentti Vahteran teksti:
https://opistosata.blogspot.com/2019/11/mennaan-tuonne-opistolle-ei-tammoisena.html

Tehtaankoulu ennen ja nyt
https://opistosata.blogspot.com/2019/11/tehtaankoulu-ennen-ja-nyt.html

Forssan työväenopiston kuusijuhla 1959
https://opistosata.blogspot.com/2019/12/forssan-tyovaenopiston-kuusijuhla-1959.html

Että ihminen ihmisen löytää -Toveritoiminta opistoissa
https://opistosata.blogspot.com/2020/01/etta-ihminen-ihmisen-loytaa.html

Työväenopiston Hammerfestin matka 1956 -Eila Alénin albumista:

Lauri Uusi-Hakimo ja pelimannien elosoitto

Puolet sadasta vuodesta -Forssan työväenopiston historiaa https://opistosata.blogspot.com/2020/03/puolet-sadasta-vuodesta.html


maanantai 30. syyskuuta 2019

KÄSITYÖ -tuo uusi ja outo oppiaine

Forssan työväenopiston käsityöopetuksen vaiheita 1920-luvulta vuosituhannen vaihteeseen. 
Ensimmäinen osa: Vuosikymmenet 1920-1960.

Nykyisin käsityön, kädentaitojen yhteys hyvinvointiin on todistettua; käsityöt lisäävät elämän tarkoituksellisuuden tunnetta. Tuottamisprosessi on monipuolinen ja usein monimateriaalinen hidas prosessi, jossa opitaan kunnioittamaan materiaaleja ja tekniikoita, ja se vaatii intensiivista paneutumista. Käsityönä syntyvä tuote on tekijänsä persoonallisuuden ilmentymä ja saa usein arvostusta osakseen.  

Kun Forssan työväenopistoon 1923 tuli käsityön opetusta, se ei ollut lainkaan sen aikaisten opistojen pyrkimyksien mukaista ja koettu yhteiskunnallisesti sivistäväksi ja valistavaksi. Tälle tielle Forssan työväenopisto kuitenkin jälleen edelläkävijänä lähti huolimatta halventavista mielipiteistä ja vastustuksesta niin kouluhallituksessa kuin Työväenopistojen liitossakin. Tarmokkaan toiminnan ansiosta kotitalous (1922) ja käsityöt (1923) hyväksyttiin opetusohjelmaan.

Käsityön opetus sai mahdollisuuden alkaa, kun tehtaan (Forssa Aktie Bolag, fuusioitiin 1934 Finlaysoniin, jonka nimi muuttui silloin Oy Finlayson-Forssa Ab:ksi) isännöitsijä professori Axel Werner Gardberg suostuteltiin järjestämään rahaa opetukseen. Vuonna 1922 Gardberg oli maininnut Forssan työväenopiston johtajattarelle Elli Laurilalle, että Forssaan olisi perustettava tyttöjen ammattikoulu, ammattikoulun tapainen iltakoulu naistyöntekijöille. Tässä asiassa opistotyön läpitunkema rouva Laurila oli nähnyt pahan uhan juuri 1920 perustetun opiston toiminnalle mm. opetustilojen poisottamisen muodossa, ja oli ehdottanut, että kun ammattikoulun aineista puuttui opistosta ainoastaan kotitalous ja käsityöt, otettaisiin nekin opiston aineiksi. Näin opisto tyydyttäisi ammattikoulun tarpeen paikkakunnalla. 
Harkinnan jälkeen tehdas suostui ehdotukseen ja rahoitti opettajat ja opetuksesta koituvat menot. Tehdasyhtiö tuki siis suureksi osaksi opistoa alusta alkaen ja varsinkin köyhinä aikoina tehtaan kankaiden jäännöspalat ja sekundat (sirosäkki) oli arvokasta materiaalia. 

Lehtikirjoitus 5.5.1949: 
"Forssan työväenopisto on monessakin mielessä merkittävä laitos. Se on pian 30 vuotta toiminut paikkakunnallaan paisuen aivan pienestä, puoli leikillä ja kokeilumielessä toimeenpannusta alusta eräässä mielessä yhdeksi maamme johtavista työväenopistoista. Siellä on nimittäin jo varhain oivallettu teoreettisten opintojen rinnalla käytännöllisten taitojen kehittämisen tarpeellisuus, ja opiston kotitalous- ja käsityöpiirit ovat niin laajoja ja monipuolisesti toimivia, että moni maamme työväenopistoista ei varmaan voi vastaavaa esittää."

Tehtaankoulusta työväenopiston käsityösalista otetussa kuvassa: ”Pieni ryhmä käsityöpiiriläisiä. Kangaspuut seisovat jo tyhjinä lukukauden ollessa lopuillaan, mutta talvella ne ovat jatkuvasti käytössä.”

Forssan kansalaisopiston 75-vuotishistoriikki (Uusi-Hakimo 1995, 19-23) kertoo, että yhtiö tuli mukaan ensisijaisesti ajatellen oman työväkensä harrastusmahdollisuuksia ja Gardberg oli asettanut ehdoksi sen, että oppilaiksi valitaan ensisijaisesti tehtaan työläisiä ja heidän lapsiaan. Myöhemmin opisto taloudellisen vaikeuksien aikana vetosi siihen, että opisto oli yksi yhtiön sosiaalisista työmuodoista. Tehtaanjohto esittelikin mielellään vierailleen opistoa kotikulttuurin vaalimisen esimerkkinä ja vieraat vietiin joskus jopa tehtaantytön pieneen asuntoon katsomaan, mitä tämä oli tehnyt tehtaan ylläpitämässä opistossa. Opisto toimi näin myös yhtiön imagon luomisessa. 

Käsitöiden ottaminen mukaan opiston opetusohjelmaan piti alkuvuosina perustella kouluhallitukselle, koska sen ei katsottu olevan riittävän sivistävää toimintaa. Kaikkien käsityökursseille osallistuvien olikin velvoitteena kuunneltava kerran viikossa jokin yleissivistävä luento. Senaikaiset muiden opistojen ohjelmat painottuivat yksinomaan teoreettisiin opintoihin alkuperäisen työopistoaatetta seuraten ja kouluhallitus muistutti Forssan opiston liiallista painottumista käytännön aineisiin. Käsitöiden ohjelmaan ottamisen myötä Forssan opisto sai maankuulun maineen kankurien opistona vuosikymmeniksi eteenpäin, se oli yksi Forssan opiston laatumerkki. (kankuri = kankaankutoja). Aina kuitenkin, kun tehdään jotain uranuurtavaa, jota jäljitellään muualla, kuten työväenopiston suuntautuminen käytännönaineisiin, joissakin työväenopistopiireissä esiintyi arvostelua, että Forssassa oli alennettu keittiötasolle (Peltovuori 1993,443).


Valtakunnan ensimmäinen käsityönopettajan virka

Vuonna 1923 perustettiin Forssan työväenopistoon käsityönopettajan virka, joka oli myös ensimmäinen laatuaan koko valtakunnassa. Seuraava vastaava virka Suomessa perustettiin vasta 45 vuotta myöhemmin vuonna 1968. Tuota ensimmäistä käsityönopettajan virkaa hoiti viisi vuotta käsityönopettaja Emmi Seppälä. Hänen seuraajansa kotiteollisuusopettaja Elli Rosi toimi opiston käsityönopettajana 34 vuotta (1928-1962). Vuodesta 1962 työn jatkajaksi tuli kotiteollisuusopettaja Oili Järveläinen (myöh. Jaatinen) toimien virassaan 39 vuotta, vuoteen 2001 asti.

Kuvassa Suomen ensimmäisen käsityönopettajan virkaa opistosaralla hoitanut Emmi Seppälä työskenteli Forssan työväenopistossa 1923-1928.

Kuvassa vasemmalla Tehtaankoulun rappusilla kotiteollisuusopettaja Elli Rosi, joka toimi käsityönopettajana 1928-1962. Kuvassa oikealla talousopettaja Saimi Sulkava. Forssan lehti 31.8.1948 kertoo, että Elli Laurilan kotiin järjestettiin juhlatilaisuus neiti Rosin 20-vuotisopettajuuden johdosta Forssan työväenopistossa. Opiston johtokunnan puheenjohtaja A. Gardberg kiitti Rosia hänen Forssan kotien kaunistamiseksi tehdystä suuriarvoisesta työstä ja uskollisuudesta työtään ja opistoa kohtaan ja ojensi hänelle hopeisen maljan.

Laurila kertoo (Fl 100/1949), että Rosi on sellainen 'oikein vanhan hyvän ajan ihminen', joka ei laske työtuntejaan, eikä uhrauksiaan, ja on erinomaisen taitava ja innostava opettaja. Samassa lehtijutussa kerrotaan, että: "Materiaalipula on jo helpottunut, mutta varsinkin loimien kohdalla antavat työväenopiston käsityöpiiriläiset todellisen sisun ja kärsivällisyyden mestarinäytteitä solmiessaan kymmenien metrien pituisten kutomatöidensä loimet vajaan metrin mittaisista langanpätkistä, joita tehtaan koneiden hampaissa syntyneinä sieltä myydään. Valmiissa työssä eivät tuhkatiheät solmut lainkaan häiritse, mutta aikamoinen näpertäminen noissa sadoissa solmuissa on."  
"Melkein jokaisessa kodissa lienee merkkejä opiston käsityöryhmien toiminnasta. Ehkä arvokkaimman ja pysyvimman jäljen on Forssan koteihin jättänyt kudonnanopettaja Elli Rosi pitkäaikaisella toiminnallaan."

Oili Jaatinen toimi virassaan 39 vuotta vuoteen 2001 asti.

Kuva Forssan työväenopiston albumista 1930-luvulta. ”Käsityöopetus. Käsityöt on tyttöjen mieluisin opetusaine. Käsityöpiirejä on 5, yksi kunakin viikon iltana. Piirissä on 30-35 oppilasta. Käsityöopetukseen on liitetty teoreettista opetusta siten, että jokaisen oppilaan on kuunneltava luento viikossa.”
(Kuvat voi klikata isommiksi)


Kotikulttuuria luomassa

1930-luvulla työväenopisto oli saanut hyvän aseman kauppalan kulttuurikuvassa, jossa talous- ja käsityöpuoli antoivat monipuolisen mahdollisuuden sen kotikulttuurin luomisessa, jota varten kyseiset piirit alkujaan perustettiin. Tehtaan tilkut ja jäännöspalat muotoutuivat tehtaankoulun seinien sisällä erilaisiksi asusteiksi ja kodin tekstiileiksi. 1930-luvulla käsityöpiirit olivat suorastaan ylikansoitettuja ja yhdelle opettajalle melkein ylivoimaisen suuria. 1940-luvulla ohjelmaan otettiin myös pukuompelu, jonka opettajana tehtävää hoiti 34 vuotta Kerttu Virta. 



Oili Jaatinen kirjoittaa: ”Vaatetukseen liittyvät tuotteet tehtiin pukuompelussa kahdessa pienessä huoneessa ja koko muu käsityö isossa salissa. Kangaspuiden lisäksi huoneessa oli suuria pöytiä, joiden ääressä ommeltiin liinavaatteita, tehtiin kansallispukuja, opeteltiin kirjontaa, reikäompeleita, virkkausta, neuleita ym. soveltaen niitä kodintekstiileihin. Näitä muita käsitöitä tehtiin odottaessa vuoroa kangaspuihin ja samalla opittiin valtava määrä erilaisia arvokkaita suomalaisia käsityötekniikoita. Käsityöt olivat niin suosittuja, että yhdessä vaiheessa ei saanut osallistua molemmille puolille. Parin vuoden tauko tuli sota-aikana, kun Tehtaankoulua tarvittiin muihin tarkoituksiin.”
Sota-aikana Tehtaankoulu toimi sotilaskeskuksena, muistelevat silloin nuoret opistolaiset: ”Paikattiin, parsittiin sotilasvarusteita.”

Kuva Forssan työväenopiston albumista 1930-luvulta.” Käsityöpiireissä opetetaan kankaankudontaa, puku- ja liinavaateompelua y.m. Tarkoituksena on kätevyyden kehittäminen ja kotien kaunistaminen.”

Kansallispuvuissaan Ester Viljanen-Lampi ja Beda Hintsanen-Palmen. Kuva Forssan työväenopiston albumista 1930-luvulta

Sota-ajalla käsityöt saivat jatkaa 20.3.1940 asti (konekirjoituksen, kirjallisuuden ja ruotsin kielen ohella, muut piirit oli lopetettu väliaikaisesti 9.10.1939), sen jälkeen Tehtaankoulusta tuli sotasairaala. Opistolaiset tekivät kuitenkin vaatetavaraa sotilaille lähetettäväksi, sekä auttoivat siirtoväen majoituksessa ja muonituksessa. Kesäkuussa 1940 aloitettiin opetustyö siirtolaisten hyväksi: Käsitöitä tehtiin joka päivä ja teoria-aineita oli kahtena päivänä viikossa. Syksyllä käsitöihin olisi siirtolaisten lisäyksenä tullut enemmän opiskelijoita, kuin voitiin ottaa. Jatkosodan syttyessä 1941 opisto luovutti taas uudestaan tilojaan puolustusvoimien käyttöön ja opistotoimintaa supistettiin poikkeustilanteen vaatimuksiin. (Hakimo 1995, 40-41)

Forssan Työväenopiston vuosikertomus vuodelta 1940 kertoo, että kulunut vuosi oli monessa suhteessa poikkeuksellinen. Kesäkuun alussa alkoi työ siirtoväen hyväksi. Vanhemmalle väellä annettiin käsityöopetusta viitenä päivän viikossa 9-14. Nuoremmille teoreettista opetusta kahdesti viikossa:


Forssan Työväenopiston toverikunnan ja toverikuntatoiminnan vuosikertomuksessa vuodelta 1939-1940 kerrotaan että toiminta keskittyi pääasiallisesti ompeluiltoihin, joita pidettiin monen viikon aikana joka ilta opistolla ja joissa valmistettiin sukkia, lapasia, flanellisia alusvaatekertoja ym. Kaiken kaikkiaan valmistettiin 3000 vaatekappaletta. 
Lukuvuodelta 1940-1942 vuosikertomus kertoo, että lukuvuosi 1942 asetti toiminnalle määrätyt rajansa. Poikkeuksellisten olojen vallitessa toiminta on keskittynyt ajan vaatimiin toimiin ja tehtäviin. Talvella kokoonnuttiin monina iltoina ompeluseuroihin, joissa ommeltiin ja kudottiin lämpöisiä vaatteita Itä-Karjalan lapsille, samoin parsittiin ja paikattiin puolustusvoimien sukkia.
Vuosikertomuksessa kiitetään Elli Laurilaa väsymättömästä työstä opiston hyväksi ja samalla kiitetään käsityönopettaja Elli Rosia, joka itseään säästämättä tänä poikkeuksellisena aikana, jolloin käsityötarpeiden saanti on ollut hyvinkin vaikeaa, on sanoisinko ’tuhattaiturina’ keksinyt ja ohjannut kaikkea mahdollista vanhasta uutta työtä ja opettanut tekemään yksinpä tilkuista kauniita käsitöitä.
Vuosikertomuksessa 1942-1944 kerrotaan, että opiston huoneet ovat olleet pariinkin otteeseen puolustusvoimien käytössä ja ajankohtaista toimintaa on ollut paikata ja kunnostaa Suomen Huollon siirtoväelle jaettavaksi koottuja vaatteita.

Forssan lehti kirjoittaa joulukuussa 1941 Forssan työväenopiston syksyn käsityönäyttelystä: "Ehdimme jo ihmetellä mistä työainekset on saatu tähän kaikkeen, kun lähemmin tarkasteltuamme huomasimme, että osaksi oli käytetty korvikkeita, mutta niin kekseliäästi, että tulos veti täysin vertoja vanhan hyvän ajan aikaansaannoksille. 
Yhden ryijyn kyllä näimme, tiheän, villanukkaisen, mutta varsin sieviä korvikeryijyjä oli saatu nukittamalla silkkitrikoosta kudotulle pohjalle kuvioita vain sinne tänne. Erääseen mattoon oli kude otettu purkamalla karkeita ruskeita säkkejä." 


Käytännölliset aineiden suosio

Viisikymmentäluvulla Forssan työväenopistossa opiskeli noin 400 opiskelijaa. Heistä yli puolet osallistuivat naisten käsityöpiireihin. (1952 Forssassa oli 9000 asukasta ja vuonna 1957 se oli kohonnut 10000 asukkaaseen.) Yhdyslanka-lehdessä (1957?) kerrotaan, että piirien opettaja Elli Rosi kiinnittää erikoista huomiota käsitöiden taiteelliseen täysipainoisuuteen ja opiskelijoiden silmän ja maun kehittämiseen tässä suhteessa. Mitään epätaiteellisia ryijyaiheita ei valmisteta, vaan pyritään vaalimaan vanhoja kansallisia perinteitä, ja harrastetaan myös näihin pohjautuvaa modernia suomalaista ryijytaidetta. Opiskelijoiden väriaistin kouliminen on erittäin tärkeää. Käsityöpiirien kevätnäyttelyssä huomion kiinnitti juuri tämä värien hillitty ja tasapainoinen sommittelu.

Kansalaisopiston käsityöt

Jaatinen kirjoittaa: ”Uusi kansalaisopistolaki tuli voimaan vuonna 1963 ja sen seurauksena, samalla kun Forssasta tuli kaupunki, opiston nimi muutettiin Forssan kansalaisopistoksi.
Väkeä riitti. Vuonna 1962, jolloin tulin taloon, käsitöillä oli noin 150 henkilöä, parin vuoden päästä lähes 200 ja määrä paisui lopulta 300 paikkeille. Olihan selvää, että työmäärä nousi kohtuuttomaksi, varsinkin työvuorojen jako, materiaalien hankinta, mallien valmistelu, työnohjaus ja seuranta ja oppilaiden kannalta odottelu kävi lähes sietämättömäksi aiheuttaen monenlaisia ristiriitoja. Tässä vaiheessa ei ollut suositeltavaa rajoittaakaan oppilaiden määrää. Niinpä alettiin jakaa töitä useammalle henkilölle; otettiin kirjontatöihin tuntiopettaja. Päätoimisen opettajan tehtäviin kuului jo 1960- ja 1970-luvuilla opettajaharjoittelijoiden ottaminen seuraamaan tunteja, myös käsityön opetusta.


Opetuksellisuus onkin se johtolanka, joka varmaankin alusta asti on ohjannut forssalaisia opistolle tekemään kodintekstiilit siellä ja samalla oppimaan uusia asioita ja tapaamaan samanhenkisiä ihmisiä.
Kudontaa ja käsitöitä oli viitenä iltana viikossa, pukuompelua kolme, myöhemmin neljä. Oppitunti oli täydet kuusikymmentä minuuttia. Totesin heti 1960-luvun alussa, että teoriaopetus olisi paikallaan, koska se auttaisi kutojia oppimaan asioita nopeammin ja auttaisi itsenäiseen työskentelyyn kangaspuissa. Koska luokkatiloja ei ollut, ei varsinaisia oppitunteja ollut mahdollista järjestää. Kokeilimme luentotyyppistä opetusta, mutta se osoittautui liian hankalaksi. Niinpä opetus jatkui yksilöllisenä käytännön ohjauksena seuraavalle vuosikymmenelle.

Oppimateriaali oli lähes olematonta, mallikirjoja ei ollut, Kotiteollisuus-lehtiä kyllä. Tosin nekin olivat vanhanpuoleisia, mutta aito kotiteollisuustuote ja malli on ajaton, vaikka muoti kudonnassakin ajoittain muuttuu. Niinpä malleja oli tehtävä itse ja ohjattava oppilaitakin mahdollisuuksien mukaan siihen.
’Työtuvassa’ oli huisketta, tehtiin ryijyjä, raanuja, täkänöitä, mattoja, pöytäliinoja, vaatetuskankaita, pyyhe- ja tyynyliinoja ja paljon muuta. Kudontamateriaalit olivat enimmäkseen opettajan vastuulla, mutta muut tarvikkeet oppilaat toivat tullessaan. Työvälineet olivat melko vanhoja ja kuluneita. Opiston johtokunnalta saatiin kuitenkin lupa hankkia vuosittain yhdet uudet kangaspuut. Myöhemmin, kun toiminta laajentui useisiin työpisteisiin, välineitä tarvittiin myös niihin ja ’pääpaikan’ tarvikkeista jouduttiin tinkimään.

Heti 1960-luvun alussa opistolle tehtiin tiettäväksi, että Tehtaankoulun viereen rakennetaan kerrostalo ja opiston on siirryttävä muualle. Aikaa annettiin viisitoista vuotta. Tästä alkoi käsityöpuolen pitkä ja vaiherikas muuttoseikkailu.”


Tekstin pohjana Oili Jaatisen 21.10.2004 kirjoittama Työtuvasta tietokoneaikaan -Forssan opiston käsityöopetuksen vaiheita 1920-luvulta vuosituhannen vaihteeseen. Oili Jaatinen (1938-2019) toimi tekstiilityön opettajan virassaan 39 vuotta vuodet 1962-2001.

Lähteinä Lauri Uusi-Hakimon 1995 ilmestynyt opiston 75-vuotis historiikki Työväenopistosta Aikuisopistoksi, Forssan kansalaisopisto 75 vuotta ja Risto Peltovuoren 1993 ilmestynyt Forssan historia. Sekä Forssan Työväenopiston toverikunnan ja toverikuntatoiminnan vuosikertomus lukuvuodelta  1939-40, 1940-1942 ja 1942-1944 ja Forssan Työväenopiston vuosikertomus vuodelta 1940. Yhdyslanka-lehden artikkeli (1957?) Forssan työväenopiston monipuoliselta työsaralta. Forssan lehden artikkeli Työväenopiston käsityönäyttely 16.12.1941. Turun Sanomat 8.1.1955. 
Lisää käsitöiden vaikutuksista: 
https://www.aineetonkulttuuriperinto.fi/assets/itsetekemisen-perinne.pdf

Sirosäkistä lisää: 
http://vorssammuseo.blogspot.com/2017/02/oli-kuin-joulu.html 
sekä 
http://vorssammuseo.blogspot.com/2017/02/elama-on-kuin-tilkkutakki.html

Kirjoituksen kokosi Tanja Härmä.


Toinen osa: Oili Jaatinen kertoo Forssan kansalaisopiston käsitöiden vaiheista 1970-1980 -luvuilla
Tehtaankoululta Maakunnan kautta Kehräämölle -Forsssan kansalaisopiston käsityöhistoriaa 1970-1980
https://opistosata.blogspot.com/2019/10/tehtaankoululta-maakunnan-kautta.html

Kolmas osa:
Kankuriopiston 1990-luku
https://opistosata.blogspot.com/2019/11/kankuriopiston-1990-luku.html




Forssa: Opisto sata -blogikirjoitussarja:

Kohti sataa vuotta:
https://opistosata.blogspot.com/2019/07/kokeilu.html 

Työväenopiston mökin vieraita tapaamassa 1960-luvulla:

Sivistysyhteiskunnan ja hyvinvoinnin yhtälö:
https://opistosata.blogspot.com/2019/08/sivistysyhteiskunnan-ja-hyvinvoinnin.html


Matka Aino Kilven kanssa työväenopiston näyttämölle:
https://opistosata.blogspot.com/2019/08/matka-aino-kilven-kanssa-tyovaenopiston.html 

Aira Rauhala ja Lea Mäkelä -Silloin opiskelimme oppiaksemme elämää varten:

Miina Sillanpää Forssan työväenopiston vieraana:
https://opistosata.blogspot.com/2019/09/miina-sillanpaa-forssan-tyovaenopiston.html

Mennään tuonne opistolle, ei tämmöisenä lauantaina muutakaan keksi. Pentti Vahteran teksti:
https://opistosata.blogspot.com/2019/11/mennaan-tuonne-opistolle-ei-tammoisena.html

Tehtaankoulu ennen ja nyt
https://opistosata.blogspot.com/2019/11/tehtaankoulu-ennen-ja-nyt.html

Forssan työväenopiston kuusijuhla 1959
https://opistosata.blogspot.com/2019/12/forssan-tyovaenopiston-kuusijuhla-1959.html

Että ihminen ihmisen löytää -Toveritoiminta opistoissa
https://opistosata.blogspot.com/2020/01/etta-ihminen-ihmisen-loytaa.html

Työväenopiston Hammerfestin matka 1956 -Eila Alénin albumista:


Lauri Uusi-Hakimo ja pelimannien elosoitto

Puolet sadasta vuodesta -Forssan työväenopiston historiaa https://opistosata.blogspot.com/2020/03/puolet-sadasta-vuodesta.html