Forssa: Opisto sata: Silloin opiskelimme oppiaksemme elämää varten -Aira Rauhala ja Lea Mäkelä

”Opistolla on opittu monenlaisia taitoja; Ensin opiskeltiin työelämää varten, myöhemmin itseään kehittäen.”

Aira Rauhala on ollut yksi opistolaiskunnan kantavista voimista ja hänellä on hallussaan suunnaton tietomäärä opiston historiasta.

Ellin syntymäpäivillä

19. maaliskuuta 1952 teorialuokan ovessa Kartanonkadulla oli lappu, että kaikki ruotsinryhmäläiset Laurilaan Keskuskadulle. Aira katseli lappua hiihtovaatteet yllä; takana oli aamuinen pyörämatka Loimosista töihin Tammelan puhelinkeskukseen ja sieltä töiden jälkeen Forssaan opistoon. Vaikka tänään olisi vain opistolaisia ’rääppiäisissä’, ei Aira tuntisi sieltä kuin Mäkelän Lean.

Sinä päivänä Laurilassa Aira söi ensimmäistä kertaa elämässään hedelmäsalaattia. Ja oli kivaa, vaikka ei ensin tuntenut kuin Lean.

Kuva: Äidinkielen opiskelijoita opiston teoriapuolen toisessa luokkahuoneessa Kartanonkadulla. Opettajana Elli Laurila.
"Oven takaa kuuluu opistonjohtaja Elli Laurilan kantava ja miellyttävä ääni. Hän opettaa tottuneesti ja tiiviisti ruotsinkielen alkeita. Hän on kaikille opistolaisille tuttu ja kaikkien jakamattoman suosion saavuttanut. Hänen opetuksessaan ei synny kuolleita kohtia, eikä asian viereen sivuamisia." Näin kuvailee 'Aliisa' 31.10.1946 Laurilaa kirjoituksessaan Naisen näkökulmasta Työnvalta-lehdessä.

Aira Rauhala tutustui ensimmäisen kerran opistoon vuotta aiemmin 1951. Hän tuli opiskelemaan ruotsia ja suomea Elli Laurilan johdolla. Elli on jäänyt erityisesti mieleen ’vaikuttavana daamina’.
-Elli oli ihme, Aira sanoo.
Kieliopintoja seurasivat kirjanpitokurssi ja konekirjoituskurssi, jonka Turun konekirjoituskoulu järjesti työväenopistossa. Sen jälkeen opistolla on opittu monenlaisia taitoja; Ensin opiskeltiin työelämää varten, myöhemmin itseään kehittäen. Erityisesti Erkki Tammen pikakirjoituskurssi on jäänyt mieleen.
-Olisi tarvinnut harjoitella paljon, mutta ei ollut aikaa.

1960-luvulla Aira kävi pitkään Uusi-Hakimon ’ihmistuntemuspiirissä’, siinä Uusi-Hakimo luki kirjaa, mistä sitten keskusteltiin. Piiri oli suosittu. Airalta löytyy myös autokouluopetuksen opinnot ja kirjakin on vielä tallessa. Parhaiksi työkseen opistolta hän mainitsee reikäompeleet Elli Rosin ja Oili Järveläisen opastuksella, sekä revinnäistyöt ja karjalankirjonta.

Opiston Lapin matkalta 1970: Aira tekee reikäommelta Tammelan pukuun Kemin kaupungintalon portailla.

(Kuvat saa selvemmiksi ja isommiksi klikkaamalla.)

Rauhala on ollut yksi opistolaiskunnan kantavista voimista vuodesta 1963 asti. Kuten työssään konttoristina Finlaysonilla vuoteen 1985, on Rauhala myös opistolaiskunnassa hoitanut tarkkuutta vaativia sihteerintehtäviä erinomaisesti ja asialle omistautuen yhteensä 31 vuoden ajan, sekä on toiminut myös opistolaiskunnan rahastonhoitajana ja tilintarkastajana. Hän on aina ollut valmis auttamaan omaa aikaansa säästämättä. Vuonna 1974 Kotkan opiston juhlassa Aira Rauhala ja Eila Alen saivat mitalin esimerkillisestä opistotoiminnastaan.

Opiston mökin 60-vuotisjuhlilla 16.6.1985. Aira vasemmalla.

-Opistotoiminta oli aktiivista, kaikki olivat aktiivisia.
Opistolaiskunnan Kirjomus-lehteä tehtiin 1960-luvulla Airan työhuoneessa Kutomolla. Aira hoiti monistuksen ja mukana oli mm. Oili Järveläinen (myöh. Jaatinen), joka teki lehteen mm. ristisanatehtäviä. Opistolaiskunnalla oli vähän rahaa ja juhlista otettiin pääsymaksua. Aira monisti monistuskoneella työpaikalla liput juhlia varten. Uusi-Hakimo vieraili myös usein työhuoneella, sillä opistolla ei ollut kanslistia ja monenlaista tekemistä riitti.

Aira kuvassa oikealla.

Aira on pitänyt 1960-luvulta lähtien leikekirjaa opiston tapahtumista ja oma leikekirjansa on myös tehtaankoulusta, josta kirjoiteltiin paljon sen siirtämisen aikaan. Ilman Airaa moni tieto olisi hävinnyt; Aira on säilyttänyt suojissaan opiston ja opistolaiskunnan materiaalia, joka muuten olisi vailla kontekstia ja hävitetty. Nyt ne ovat olleet korvaamaton tietolähde.

Aira leikkaa kakkua opiston 80-vuotisjuhlassa Tehtaankoululla 29.10.2000.

Askartelukerhon pikkujoulu 2002. Aira oikealla.

Airan materiaalin joukosta löytyy Lea Mäkelän vastaukset:

Silloin opiskelimme oppiaksemme elämää varten

Opistossa seitsemällä eri vuosikymmenellä 1920-luvulta 1980-luvulle mukana ollut Lea Mäkelä (1908-1986) vastasi vuonna 1980 opiston rehtorin Lauri Uusi-Hakimon lähettämiin kysymyksiin, kun opisto lähestyi 60-vuotisjuhliaan. Nykyajan opisto on vallan erilaista, kun alkuaikojen opisto, Mäkelä kirjoittaa. ”Ei se voikaan olla sellaista ihmisläheistä, koska koko toiminta on niin laajaa. Siinä ei tulla kosketuksiin niin paljon kuin pienessä yhteisössä. Ja opiskelun tarvekin on niin erilaista. Kaikilla on pohjakoulutus ja valmius jo suurempi kuin meillä aikanaan.”

Monelle yksineläjälle opisto on tarjonnut omanlaisensa perheen ja kaivattua sosiaalista kanssakäymistä. Tätä aikakautta on peilattava Forssan naisvaltaisen tehdasyhdyskunnan ja kansalaissodan ja sota-ajan kautta.

24.9.1980: Hyvä opistolainen!

Kuten ehkä tiedättekin jo kansalaisopisto täyttää tänä syksynä 60 vuotta ja juhlia pidetään 25.-26-10.80. Juhlatoimikunta päätti että tehtäisiin muutamia lyhyitä haastatteluja entisistä opiston ajoista Forssan lehteä varten ja nimettiin 6 ansioitunutta ”uhria”, nimittäin Lea Mäkelä, Aune Kilpinen, Saara Wikström, Kalle Jyly, Akseli Mansikkala ja Pauli Virtanen.

Jutun teko kävisi mukavammin, jos jokainen vaivautuisi pistämään lyhyet vastaukset seuraaviin kysymyksiin. Saa kirjoittaa pitempäänkin. Ei tarvitse muotoa miettiä, sillä minä muutan niitä kuitenkin jonkin verran. Vastauslaput pyytäisin toimittamaan opiston kansliaan kauppaoppilaitokselle. Mieluummin jo viikon kuluessa. Kiitoksia etukäteen ja hyvää syksyä.

Opistoterveisin, Lauri Uusi-Hakimo

Lea Mäkelä vastaa:

Vastauksia kysymyksiinne syyskuun 24 päivältä yritän tässä vastata. Lyhyesti en osannut vastata, onhan tässä toimintaa lähes kuusikymmentä vuotta, siihen mahtuu niin paljon, paljon.

1. Milloin tulitte opistoon ja kuinka kauan suunnilleen olette olleet opiston kirjoissa?

Opistoon tulin vuonna 1923 (tai oikeastaan jo v.1922, mutta se oli sellainen epävirallinen piiri alaikäisille, joka toimi ilman laillista lupaa. Siellä sai opiskella vain tavallista laskentoa, suomea ja voimistelua. Opettaja oli maist. Jukka Saarinen ja voim.opettaja Helmi Numminen, myöhemmin rva Vuoriniemi.) Siitä alkaen olen ollut yhtäjaksoisesti opiston kirjoissa, siis 57 vuotta. Enkä ainoastaan kirjoissa, aina olen osallistunut johonkin opinto- tai luentopiiriin sekä toveritoimintaan.

(Vuonna 1922 Mäkelä oli 14-vuotias.)

2. Mitä aineita olette opiskellut?

Kyllä tänä aikana on tullut opiskeltua jo lukemattomia aineita. Käytännönaineista näyttämöpiiriin ja lausuntatunneille: Kotitaloutta, käsitöitä, matematiikkaa, kirjallisuutta, suomenkieltä, kunnallistietoa, yhteiskuntatietoa, kotiseutuoppia, ruotsinkieltä, asioimiskirjoitusta, kirjanpitoa, konekirjoitusta y.m. Nyt vanhempana Kultaisen iän piiri on mukava kun saa tavata niitä vuosien, sanoisinko kymmenien vuosien takaisia tovereita ja muistella menneitä.

3. Mitä luottamustehtäviä olette hoitanut opistossa ja kuinka kauan (johtokunta, toverikunta yms)?

Aikoja en tarkalleen muista, mutta vuosiahan niistä on kertynyt kaikista. Johtokunnassa olin ehkä 10-12 vuotta. Toverikunnassa n. kolmevuosikymmentä. (Niistä sihteerinä 15 vuotta.) Ravintolatoimikunnassa tuli häärityksi samoin n. 30 vuotta. Näiden lisäksi oli Kesämökkitoimikunta y.m.s. toimikuntia. Kesämökkihän hankittiin huhtikuussa 1925 toverikunnan ja koko opistoväen ripeän toiminnan ansiosta. Järjestettiin arpajaiset, iltamia j.m.s.

4. Ketkä opettajat ovat jääneet alkuajoilta erikoisesti mieleen ja miksi?

Alkuaikojen opettajista väikkyy aina päällimmäisenä mielessä Elli Laurila, joka ihmisläheisenä veti mukaan tällaisetkin hitaat hämäläiset ja tehtaanvarjossa elävät nuoret. Toinen oli pankinjohtaja Hemmi Helle, joka opetti laskentoa. Hän oli opettaja, joka opetti kaikkia yhteisesti ja jokaista erikseen, ei siinä päässyt pinnaamaan, jos nyt kenelläkään olisi ollut haluakaan pinnata. Silloin opiskelimme oppiaksemme elämää varten. Sitten tietysti talousopettaja Kaarin Walström ja käsityönopettaja Emmi Seppälä on jäänyt mieleeni, jotka kädestä pitäen meitä opettivat. Eihän silloin ollut vielä kouluissa kotitaloutta ja käsitöissäkin useimmiten oli epäpäteviä opettajia. Ei ollut jatkokouluja, tavallisesti 4-6 vuotta kansakoulua. Kaikilla ei sitäkään.

5. Mitkä tapahtumat tai asiat ovat jääneet erikoisesti mieleen opiston menneisyydestä?

Minulle on sekä omasta että opiston varhaisnuoruudesta muistikuvat joulujuhlista ja äitienpäiväjuhlista, jolloin Kerholan seinät olivat liian lähellä toisiaan. Oli eteistä myöden täynnä väkeä. Ja tietysti ne matkat, kun pääsi matkustamaan oikein Helsinkiin saakka junalla. Pääsiäisenä v.1924 (Mäkelä oli 16-vuotias) olimme ensimmäisellä opiston matkalla Helsingissä. Se oli jotain se. Se ei koskaan ole peittynyt myöhempien pitkienkään matkojen kokemuksiin. Silloin en ollut nähnyt paljon muuta kuin Ronttismäen linjat ja Wiksbergin tehtaan tien.
Ryhmäkuva tästä Helsingin matkasta kirjoituksessa:
https://opistosata.blogspot.com/2019/07/kokeilu.html

6. Mikä on suhteenne tämän hetken kansalaisopistoon ja mitä siltä mahdollisesti toivotte?

Tämän hetken opistosta en oikein osaa sanoa mitään, koska en tunne sitä kovin hyvin. Tietysti se on vallan erilaista kun alkuvuosien opisto. Ei se voikaan olla sellaista ihmisläheistä, koska koko toiminta on niin laajaa. Siinä ei tulla kosketuksiin niin paljon kuin pienessä yhteisössä. Ja opiskelun tarvekin on niin erilaista. Kaikilla on pohjakoulutus ja valmius jo suurempi kuin meillä aikanaan. Toivon, että opisto edelleenkin olisi tiennäyttäjä nuorille. Kyllä sitä tietoa ja taitoa tarvitaan aina. Eikä sitä paljon puhuttua vapaa-ajan ongelmaakaan taitaisi suuremmin olla.

7. Muuta opistoaiheista kerrottavaa?

Muistan aina kiitollisuudella kaikkia opiston opettajia, joista niin monet jo ovat muuttaneet ajan rajan yli. Samoin opistotovereita vuosikymmenien takaa. Olen elänyt koko elämäni niin lähellä opistoa ja saanut niin paljon hyvää opistosta, että väkisinkin nyt myöhemmin kun ajattelee tuota kaikkea, niin tulee millaista elämä olisi ollut ilman tällaista opinahjoa. Ei tämä pitkän tien kulkeminen ole ollut mitään epäitsekkyyttä kohdallani, se on ollut pakon sanelemaa. Oppia elämää varten. Se kai on ollut minun elämäni laatua.

(Kuvat saa siis isommiksi ja selvemmiksi klikkaamalla)