Forssa: Opisto sata: KÄSITYÖ -tuo uusi ja outo oppiaine

Forssan työväenopiston käsityöopetuksen vaiheita 1920-luvulta vuosituhannen vaihteeseen.
Ensimmäinen osa: Vuosikymmenet 1920-1960.

Nykyisin käsityön, kädentaitojen yhteys hyvinvointiin on todistettua; käsityöt lisäävät elämän tarkoituksellisuuden tunnetta. Tuottamisprosessi on monipuolinen ja usein monimateriaalinen hidas prosessi, jossa opitaan kunnioittamaan materiaaleja ja tekniikoita, ja se vaatii intensiivista paneutumista. Käsityönä syntyvä tuote on tekijänsä persoonallisuuden ilmentymä ja saa usein arvostusta osakseen.

Kun Forssan työväenopistoon 1923 tuli käsityön opetusta, se ei ollut lainkaan sen aikaisten opistojen pyrkimyksien mukaista ja koettu yhteiskunnallisesti sivistäväksi ja valistavaksi. Tälle tielle Forssan työväenopisto kuitenkin jälleen edelläkävijänä lähti huolimatta halventavista mielipiteistä ja vastustuksesta niin kouluhallituksessa kuin Työväenopistojen liitossakin. Tarmokkaan toiminnan ansiosta kotitalous (1922) ja käsityöt (1923) hyväksyttiin opetusohjelmaan.

Käsityön opetus sai mahdollisuuden alkaa, kun tehtaan (Forssa Aktie Bolag, fuusioitiin 1934 Finlaysoniin, jonka nimi muuttui silloin Oy Finlayson-Forssa Ab:ksi) isännöitsijä professori Axel Werner Gardberg suostuteltiin järjestämään rahaa opetukseen. Vuonna 1922 Gardberg oli maininnut Forssan työväenopiston johtajattarelle Elli Laurilalle, että Forssaan olisi perustettava tyttöjen ammattikoulu, ammattikoulun tapainen iltakoulu naistyöntekijöille. Tässä asiassa opistotyön läpitunkema rouva Laurila oli nähnyt pahan uhan juuri 1920 perustetun opiston toiminnalle mm. opetustilojen poisottamisen muodossa, ja oli ehdottanut, että kun ammattikoulun aineista puuttui opistosta ainoastaan kotitalous ja käsityöt, otettaisiin nekin opiston aineiksi. Näin opisto tyydyttäisi ammattikoulun tarpeen paikkakunnalla.
Harkinnan jälkeen tehdas suostui ehdotukseen ja rahoitti opettajat ja opetuksesta koituvat menot. Tehdasyhtiö tuki siis suureksi osaksi opistoa alusta alkaen ja varsinkin köyhinä aikoina tehtaan kankaiden jäännöspalat ja sekundat (sirosäkki) oli arvokasta materiaalia.

Lehtikirjoitus 5.5.1949:
"Forssan työväenopisto on monessakin mielessä merkittävä laitos. Se on pian 30 vuotta toiminut paikkakunnallaan paisuen aivan pienestä, puoli leikillä ja kokeilumielessä toimeenpannusta alusta eräässä mielessä yhdeksi maamme johtavista työväenopistoista. Siellä on nimittäin jo varhain oivallettu teoreettisten opintojen rinnalla käytännöllisten taitojen kehittämisen tarpeellisuus, ja opiston kotitalous- ja käsityöpiirit ovat niin laajoja ja monipuolisesti toimivia, että moni maamme työväenopistoista ei varmaan voi vastaavaa esittää."

Tehtaankoulusta työväenopiston käsityösalista otetussa kuvassa: ”Pieni ryhmä käsityöpiiriläisiä. Kangaspuut seisovat jo tyhjinä lukukauden ollessa lopuillaan, mutta talvella ne ovat jatkuvasti käytössä.”

Forssan kansalaisopiston 75-vuotishistoriikki (Uusi-Hakimo 1995, 19-23) kertoo, että yhtiö tuli mukaan ensisijaisesti ajatellen oman työväkensä harrastusmahdollisuuksia ja Gardberg oli asettanut ehdoksi sen, että oppilaiksi valitaan ensisijaisesti tehtaan työläisiä ja heidän lapsiaan. Myöhemmin opisto taloudellisen vaikeuksien aikana vetosi siihen, että opisto oli yksi yhtiön sosiaalisista työmuodoista. Tehtaanjohto esittelikin mielellään vierailleen opistoa kotikulttuurin vaalimisen esimerkkinä ja vieraat vietiin joskus jopa tehtaantytön pieneen asuntoon katsomaan, mitä tämä oli tehnyt tehtaan ylläpitämässä opistossa. Opisto toimi näin myös yhtiön imagon luomisessa.

Käsitöiden ottaminen mukaan opiston opetusohjelmaan piti alkuvuosina perustella kouluhallitukselle, koska sen ei katsottu olevan riittävän sivistävää toimintaa. Kaikkien käsityökursseille osallistuvien olikin velvoitteena kuunneltava kerran viikossa jokin yleissivistävä luento. Senaikaiset muiden opistojen ohjelmat painottuivat yksinomaan teoreettisiin opintoihin alkuperäisen työopistoaatetta seuraten ja kouluhallitus muistutti Forssan opiston liiallista painottumista käytännön aineisiin. Käsitöiden ohjelmaan ottamisen myötä Forssan opisto sai maankuulun maineen kankurien opistona vuosikymmeniksi eteenpäin, se oli yksi Forssan opiston laatumerkki. (kankuri = kankaankutoja). Aina kuitenkin, kun tehdään jotain uranuurtavaa, jota jäljitellään muualla, kuten työväenopiston suuntautuminen käytännönaineisiin, joissakin työväenopistopiireissä esiintyi arvostelua, että Forssassa oli alennettu keittiötasolle (Peltovuori 1993,443).

Valtakunnan ensimmäinen käsityönopettajan virka

Vuonna 1923 perustettiin Forssan työväenopistoon käsityönopettajan virka, joka oli myös ensimmäinen laatuaan koko valtakunnassa. Seuraava vastaava virka Suomessa perustettiin vasta 45 vuotta myöhemmin vuonna 1968. Tuota ensimmäistä käsityönopettajan virkaa hoiti viisi vuotta käsityönopettaja Emmi Seppälä. Hänen seuraajansa kotiteollisuusopettaja Elli Rosi toimi opiston käsityönopettajana 34 vuotta (1928-1962). Vuodesta 1962 työn jatkajaksi tuli kotiteollisuusopettaja Oili Järveläinen (myöh. Jaatinen) toimien virassaan 39 vuotta, vuoteen 2001 asti.

Kuvassa Suomen ensimmäisen käsityönopettajan virkaa opistosaralla hoitanut Emmi Seppälä työskenteli Forssan työväenopistossa 1923-1928.

Kuvassa vasemmalla Tehtaankoulun rappusilla kotiteollisuusopettaja Elli Rosi, joka toimi käsityönopettajana 1928-1962. Kuvassa oikealla talousopettaja Saimi Sulkava. Forssan lehti 31.8.1948 kertoo, että Elli Laurilan kotiin järjestettiin juhlatilaisuus neiti Rosin 20-vuotisopettajuuden johdosta Forssan työväenopistossa. Opiston johtokunnan puheenjohtaja A. Gardberg kiitti Rosia hänen Forssan kotien kaunistamiseksi tehdystä suuriarvoisesta työstä ja uskollisuudesta työtään ja opistoa kohtaan ja ojensi hänelle hopeisen maljan.

Laurila kertoo (Fl 100/1949), että Rosi on sellainen 'oikein vanhan hyvän ajan ihminen', joka ei laske työtuntejaan, eikä uhrauksiaan, ja on erinomaisen taitava ja innostava opettaja. Samassa lehtijutussa kerrotaan, että: "Materiaalipula on jo helpottunut, mutta varsinkin loimien kohdalla antavat työväenopiston käsityöpiiriläiset todellisen sisun ja kärsivällisyyden mestarinäytteitä solmiessaan kymmenien metrien pituisten kutomatöidensä loimet vajaan metrin mittaisista langanpätkistä, joita tehtaan koneiden hampaissa syntyneinä sieltä myydään. Valmiissa työssä eivät tuhkatiheät solmut lainkaan häiritse, mutta aikamoinen näpertäminen noissa sadoissa solmuissa on."

"Melkein jokaisessa kodissa lienee merkkejä opiston käsityöryhmien toiminnasta. Ehkä arvokkaimman ja pysyvimman jäljen on Forssan koteihin jättänyt kudonnanopettaja Elli Rosi pitkäaikaisella toiminnallaan."

Oili Jaatinen toimi virassaan 39 vuotta vuoteen 2001 asti.

Kuva Forssan työväenopiston albumista 1930-luvulta. ”Käsityöopetus. Käsityöt on tyttöjen mieluisin opetusaine. Käsityöpiirejä on 5, yksi kunakin viikon iltana. Piirissä on 30-35 oppilasta. Käsityöopetukseen on liitetty teoreettista opetusta siten, että jokaisen oppilaan on kuunneltava luento viikossa.”
(Kuvat voi klikata isommiksi)

Kotikulttuuria luomassa

1930-luvulla työväenopisto oli saanut hyvän aseman kauppalan kulttuurikuvassa, jossa talous- ja käsityöpuoli antoivat monipuolisen mahdollisuuden sen kotikulttuurin luomisessa, jota varten kyseiset piirit alkujaan perustettiin. Tehtaan tilkut ja jäännöspalat muotoutuivat tehtaankoulun seinien sisällä erilaisiksi asusteiksi ja kodin tekstiileiksi. 1930-luvulla käsityöpiirit olivat suorastaan ylikansoitettuja ja yhdelle opettajalle melkein ylivoimaisen suuria. 1940-luvulla ohjelmaan otettiin myös pukuompelu, jonka opettajana tehtävää hoiti 34 vuotta Kerttu Virta.

Oili Jaatinen kirjoittaa: ”Vaatetukseen liittyvät tuotteet tehtiin pukuompelussa kahdessa pienessä huoneessa ja koko muu käsityö isossa salissa. Kangaspuiden lisäksi huoneessa oli suuria pöytiä, joiden ääressä ommeltiin liinavaatteita, tehtiin kansallispukuja, opeteltiin kirjontaa, reikäompeleita, virkkausta, neuleita ym. soveltaen niitä kodintekstiileihin. Näitä muita käsitöitä tehtiin odottaessa vuoroa kangaspuihin ja samalla opittiin valtava määrä erilaisia arvokkaita suomalaisia käsityötekniikoita. Käsityöt olivat niin suosittuja, että yhdessä vaiheessa ei saanut osallistua molemmille puolille. Parin vuoden tauko tuli sota-aikana, kun Tehtaankoulua tarvittiin muihin tarkoituksiin.”

Sota-aikana Tehtaankoulu toimi sotilaskeskuksena, muistelevat silloin nuoret opistolaiset: ”Paikattiin, parsittiin sotilasvarusteita.”

Kuva Forssan työväenopiston albumista 1930-luvulta.” Käsityöpiireissä opetetaan kankaankudontaa, puku- ja liinavaateompelua y.m. Tarkoituksena on kätevyyden kehittäminen ja kotien kaunistaminen.”

Kansallispuvuissaan Ester Viljanen-Lampi ja Beda Hintsanen-Palmen. Kuva Forssan työväenopiston albumista 1930-luvulta

Sota-ajalla käsityöt saivat jatkaa 20.3.1940 asti (konekirjoituksen, kirjallisuuden ja ruotsin kielen ohella, muut piirit oli lopetettu väliaikaisesti 9.10.1939), sen jälkeen Tehtaankoulusta tuli sotasairaala. Opistolaiset tekivät kuitenkin vaatetavaraa sotilaille lähetettäväksi, sekä auttoivat siirtoväen majoituksessa ja muonituksessa. Kesäkuussa 1940 aloitettiin opetustyö siirtolaisten hyväksi: Käsitöitä tehtiin joka päivä ja teoria-aineita oli kahtena päivänä viikossa. Syksyllä käsitöihin olisi siirtolaisten lisäyksenä tullut enemmän opiskelijoita, kuin voitiin ottaa. Jatkosodan syttyessä 1941 opisto luovutti taas uudestaan tilojaan puolustusvoimien käyttöön ja opistotoimintaa supistettiin poikkeustilanteen vaatimuksiin. (Hakimo 1995, 40-41)

Forssan Työväenopiston vuosikertomus vuodelta 1940 kertoo, että kulunut vuosi oli monessa suhteessa poikkeuksellinen. Kesäkuun alussa alkoi työ siirtoväen hyväksi. Vanhemmalle väellä annettiin käsityöopetusta viitenä päivän viikossa 9-14. Nuoremmille teoreettista opetusta kahdesti viikossa:

Forssan Työväenopiston toverikunnan ja toverikuntatoiminnan vuosikertomuksessa vuodelta 1939-1940 kerrotaan että toiminta keskittyi pääasiallisesti ompeluiltoihin, joita pidettiin monen viikon aikana joka ilta opistolla ja joissa valmistettiin sukkia, lapasia, flanellisia alusvaatekertoja ym. Kaiken kaikkiaan valmistettiin 3000 vaatekappaletta.

Lukuvuodelta 1940-1942 vuosikertomus kertoo, että lukuvuosi 1942 asetti toiminnalle määrätyt rajansa. Poikkeuksellisten olojen vallitessa toiminta on keskittynyt ajan vaatimiin toimiin ja tehtäviin. Talvella kokoonnuttiin monina iltoina ompeluseuroihin, joissa ommeltiin ja kudottiin lämpöisiä vaatteita Itä-Karjalan lapsille, samoin parsittiin ja paikattiin puolustusvoimien sukkia.

Vuosikertomuksessa kiitetään Elli Laurilaa väsymättömästä työstä opiston hyväksi ja samalla kiitetään käsityönopettaja Elli Rosia, joka itseään säästämättä tänä poikkeuksellisena aikana, jolloin käsityötarpeiden saanti on ollut hyvinkin vaikeaa, on sanoisinko ’tuhattaiturina’ keksinyt ja ohjannut kaikkea mahdollista vanhasta uutta työtä ja opettanut tekemään yksinpä tilkuista kauniita käsitöitä.

Vuosikertomuksessa 1942-1944 kerrotaan, että opiston huoneet ovat olleet pariinkin otteeseen puolustusvoimien käytössä ja ajankohtaista toimintaa on ollut paikata ja kunnostaa Suomen Huollon siirtoväelle jaettavaksi koottuja vaatteita.

Forssan lehti kirjoittaa joulukuussa 1941 Forssan työväenopiston syksyn käsityönäyttelystä: "Ehdimme jo ihmetellä mistä työainekset on saatu tähän kaikkeen, kun lähemmin tarkasteltuamme huomasimme, että osaksi oli käytetty korvikkeita, mutta niin kekseliäästi, että tulos veti täysin vertoja vanhan hyvän ajan aikaansaannoksille.
Yhden ryijyn kyllä näimme, tiheän, villanukkaisen, mutta varsin sieviä korvikeryijyjä oli saatu nukittamalla silkkitrikoosta kudotulle pohjalle kuvioita vain sinne tänne. Erääseen mattoon oli kude otettu purkamalla karkeita ruskeita säkkejä."

Käytännölliset aineiden suosio

Viisikymmentäluvulla Forssan työväenopistossa opiskeli noin 400 opiskelijaa. Heistä yli puolet osallistuivat naisten käsityöpiireihin. (1952 Forssassa oli 9000 asukasta ja vuonna 1957 se oli kohonnut 10000 asukkaaseen.) Yhdyslanka-lehdessä (1957?) kerrotaan, että piirien opettaja Elli Rosi kiinnittää erikoista huomiota käsitöiden taiteelliseen täysipainoisuuteen ja opiskelijoiden silmän ja maun kehittämiseen tässä suhteessa. Mitään epätaiteellisia ryijyaiheita ei valmisteta, vaan pyritään vaalimaan vanhoja kansallisia perinteitä, ja harrastetaan myös näihin pohjautuvaa modernia suomalaista ryijytaidetta. Opiskelijoiden väriaistin kouliminen on erittäin tärkeää. Käsityöpiirien kevätnäyttelyssä huomion kiinnitti juuri tämä värien hillitty ja tasapainoinen sommittelu.

Kansalaisopiston käsityöt

Jaatinen kirjoittaa: ”Uusi kansalaisopistolaki tuli voimaan vuonna 1963 ja sen seurauksena, samalla kun Forssasta tuli kaupunki, opiston nimi muutettiin Forssan kansalaisopistoksi.

Väkeä riitti. Vuonna 1962, jolloin tulin taloon, käsitöillä oli noin 150 henkilöä, parin vuoden päästä lähes 200 ja määrä paisui lopulta 300 paikkeille. Olihan selvää, että työmäärä nousi kohtuuttomaksi, varsinkin työvuorojen jako, materiaalien hankinta, mallien valmistelu, työnohjaus ja seuranta ja oppilaiden kannalta odottelu kävi lähes sietämättömäksi aiheuttaen monenlaisia ristiriitoja. Tässä vaiheessa ei ollut suositeltavaa rajoittaakaan oppilaiden määrää. Niinpä alettiin jakaa töitä useammalle henkilölle; otettiin kirjontatöihin tuntiopettaja. Päätoimisen opettajan tehtäviin kuului jo 1960- ja 1970-luvuilla opettajaharjoittelijoiden ottaminen seuraamaan tunteja, myös käsityön opetusta.

Opetuksellisuus onkin se johtolanka, joka varmaankin alusta asti on ohjannut forssalaisia opistolle tekemään kodintekstiilit siellä ja samalla oppimaan uusia asioita ja tapaamaan samanhenkisiä ihmisiä.

Kudontaa ja käsitöitä oli viitenä iltana viikossa, pukuompelua kolme, myöhemmin neljä. Oppitunti oli täydet kuusikymmentä minuuttia. Totesin heti 1960-luvun alussa, että teoriaopetus olisi paikallaan, koska se auttaisi kutojia oppimaan asioita nopeammin ja auttaisi itsenäiseen työskentelyyn kangaspuissa. Koska luokkatiloja ei ollut, ei varsinaisia oppitunteja ollut mahdollista järjestää. Kokeilimme luentotyyppistä opetusta, mutta se osoittautui liian hankalaksi. Niinpä opetus jatkui yksilöllisenä käytännön ohjauksena seuraavalle vuosikymmenelle.

Oppimateriaali oli lähes olematonta, mallikirjoja ei ollut, Kotiteollisuus-lehtiä kyllä. Tosin nekin olivat vanhanpuoleisia, mutta aito kotiteollisuustuote ja malli on ajaton, vaikka muoti kudonnassakin ajoittain muuttuu. Niinpä malleja oli tehtävä itse ja ohjattava oppilaitakin mahdollisuuksien mukaan siihen.

’Työtuvassa’ oli huisketta, tehtiin ryijyjä, raanuja, täkänöitä, mattoja, pöytäliinoja, vaatetuskankaita, pyyhe- ja tyynyliinoja ja paljon muuta. Kudontamateriaalit olivat enimmäkseen opettajan vastuulla, mutta muut tarvikkeet oppilaat toivat tullessaan. Työvälineet olivat melko vanhoja ja kuluneita. Opiston johtokunnalta saatiin kuitenkin lupa hankkia vuosittain yhdet uudet kangaspuut. Myöhemmin, kun toiminta laajentui useisiin työpisteisiin, välineitä tarvittiin myös niihin ja ’pääpaikan’ tarvikkeista jouduttiin tinkimään.

Heti 1960-luvun alussa opistolle tehtiin tiettäväksi, että Tehtaankoulun viereen rakennetaan kerrostalo ja opiston on siirryttävä muualle. Aikaa annettiin viisitoista vuotta. Tästä alkoi käsityöpuolen pitkä ja vaiherikas muuttoseikkailu.”

Tekstin pohjana Oili Jaatisen 21.10.2004 kirjoittama Työtuvasta tietokoneaikaan -Forssan opiston käsityöopetuksen vaiheita 1920-luvulta vuosituhannen vaihteeseen. Oili Jaatinen (1938-2019) toimi tekstiilityön opettajan virassaan 39 vuotta vuodet 1962-2001.

Lähteinä Lauri Uusi-Hakimon 1995 ilmestynyt opiston 75-vuotis historiikki Työväenopistosta Aikuisopistoksi, Forssan kansalaisopisto 75 vuotta ja Risto Peltovuoren 1993 ilmestynyt Forssan historia. Sekä Forssan Työväenopiston toverikunnan ja toverikuntatoiminnan vuosikertomus lukuvuodelta 1939-40, 1940-1942 ja 1942-1944 ja Forssan Työväenopiston vuosikertomus vuodelta 1940. Yhdyslanka-lehden artikkeli (1957?) Forssan työväenopiston monipuoliselta työsaralta. Forssan lehden artikkeli Työväenopiston käsityönäyttely 16.12.1941. Turun Sanomat 8.1.1955.
Lisää käsitöiden vaikutuksista:
https://www.aineetonkulttuuriperinto.fi/assets/itsetekemisen-perinne.pdf

Sirosäkistä lisää:
http://vorssammuseo.blogspot.com/2017/02/oli-kuin-joulu.html
sekä
http://vorssammuseo.blogspot.com/2017/02/elama-on-kuin-tilkkutakki.html

Kirjoituksen kokosi Tanja Härmä.

Toinen osa: Oili Jaatinen kertoo Forssan kansalaisopiston käsitöiden vaiheista 1970-1980 -luvuilla
Tehtaankoululta Maakunnan kautta Kehräämölle -Forsssan kansalaisopiston käsityöhistoriaa 1970-1980
https://opistosata.blogspot.com/2019/10/tehtaankoululta-maakunnan-kautta.html

Kolmas osa:
Kankuriopiston 1990-luku
https://opistosata.blogspot.com/2019/11/kankuriopiston-1990-luku.html