tiistai 5. marraskuuta 2019

Kankuriopiston 1990-luku


Ainoa pysyvä asia on muutos, todetaan opistossa taas jälleen 1990-luvulla. Mutta onneksi käsityö on taidekasvatuksen osa-alueena luovaan ongelmanratkaisuun perustuvaa toimintaa. Pitkäaikainen tekstiilityönopettaja Oili Jaatinen kertoo Opisto sata -sarjan kolmannessa osassa Forssan opiston käsitöiden vaiheista 1990-luvulla. 
Nykyisin käsityöt kuuluvat itsestään selvästi opistojen kurssitarjontaan, mutta 1920-luvulla niiden ei ollenkaan katsottu kuuluvan työväenopistojen sivistävään ohjelmaan. Siitä ensimmäisessä osassa: Käsityö -tuo uusi ja outo oppiaine.

Kuva Tanja Härmä.


Jaatinen kirjoittaa: ”1990-luvulla käsityöopetuksen tuntien vähenemisen myötä oli taas harkittava kurssien sisältöä. Koetettiin järjestää toiveiden mukaisia kursseja. Vuosikymmenen alussa Kehräämöllä oli koko vuoden kursseista kuusi kudontaryhmää, kaksi ompeluryhmää, kaksi nypläysryhmää ja yksi kansallispukuryhmä. Lyhempiä kursseja oli 15. Lisäksi toimivat Tammelan ja Koijärven piirit.

Heti 90-luvun alkupuolella alkoi kuulua kummia: Upeita tilojamme tarvittaisiinkin kauppaopistolle. Uutista oli vaikea uskoa todeksi, seihän tällainen tuhlaus ollut mahdollista, Kehräämöllä kun oli muualla tiloja yllin kyllin. Mutta niin vain tapahtui. Keväällä 1994 meidän piti siirtää kangaspuut ja muut tavarat huhtikuun loppuun mennessä rakentamisen tieltä pois. Paikkaa tavaroille ei ollut, ennen kuin viime hetkellä kolmannesta kerroksesta löytyi varasto, johon jälleen sullottiin koko valtava tavaramäärä. Evakkoreissu taas, nyt saatiin muuttoapua keilamiehiltä. Tyhjässä suuressa tilassamme järjestettiin vielä sen vuoden kevätnäyttely. Hienon näyttelyn jälkeen olimme taas epävarmuuden tilassa.

Syksyllä saatiin tilat Kehräämön toisesta kerroksesta. Kutomo oli melko suuri ja valoisa, luokkia saatiin vain kaksi. Siitä aiheutui ongelmia kurssien sijoittamisessa ja vuorottelemisessa. Kun viikonloput otettiin käyttöön, saatiin jotenkuten taas opetus käyntiin. Ei meillä silloinkaan juuri valittamista ollut, monet sivupisteet toimivat tosi alkeellisissa olosuhteissa.

Kuva Tanja Härmä.

Tietokone saadaan kuin saadaankin

Olin hankkinut oman tietokoneen vuonna 1990. Toin sitä joskus opistolle kokeiltavaksi ja tein mallisuunnittelua kutojille kotona. Näyttelyn yhteydessä oli tullut yleisöltä kyselyjä, eikö olisi mitään myytävää. Niinpä päätettiin järjestää myyjäisiä, olihan esim. Kultaisen iän kerho pitänyt sellaisia jo useita vuosia. Kangaspuissa alkoi olla sen verran tilaa, että voitiin kutoa mattoja, kaitaliinoja ym. myytäväksi. Moni opistolainen kutoikin omalla kudontavuorollaan työnsä myyjäisiin. Oppimistahan senkin kutominen oli. Kun kalustorahatkin pienenivät pienenemistään, ostimme myyjäisrahoilla työvälineitä, kirjoja ym. tarpeellista materiaalia kaikkien yhteiseen käyttöön. Ne koituivat myös niiden kutojien hyväksi, jotka eivät ehtineet tai halunneet osallistua talkoisiin.

Vihdoin saatiin koottua rahat myös tietokonetta varten. Käytettynä sen ostaminen ei ollut mahdotonta. Eihän se nykyajan mittapuulla ole kuin vanhanaikainen hidas laite neulaprinttereineen, mutta omaan tarkoitukseensa riittävä, eikä vuosituhannen vaihteeseen mennessä kertaakaan sanonut sopimustaan irti, vaan oli meille suureksi avuksi. Ohjelma saatiin opistolta. Moni opistolainen kokeilikin mallin tekoa: Damastimallien tekemisessä kone oli verraton, samoin pöytäliinojen ja mattojen erilaisia versioita suunniteltaessa ja monessa muussa työssä. Silkkiset damastihuivimme pääsivät Taito-lehteenkin malleiksi. Sidosopin opetuksessa kone on oiva apu havainnollistamaan lankojen kulkua kankaassa. Olin sitä mieltä, että muillekin aloille pitää saada tietokone, koska ohjelmia oli saatavilla. Ohjasin ompeluopettajan kursseille ja niinpä aikanaan ompelupuolellakin tehtiin kaavoja tietokoneella.

Taiteen perusopetus ja käsityö

Uutena asiana opistoihin tuli käsityön taiteen perusopetus, niin myös meille Forssan kansalaisopistoon, jossa ensimmäiset lasten ryhmät aloittivat vuonna 1992. Ensin aloitettiin yhdellä ryhmällä ja vähitellen niitä lisättiin neljään. Koska Forssassa toimii myös kuvataidekoulu ja tuntimäärä alkoi vähentyä, päätettiin pitää lasten ryhmät neljässä, jotta aikuisille jäisivät omat piirinsä. Säästösyistä tunteja piti taas vähentää sillä seurauksella, että kursseja oli rukattava. Sivukylien tuntimäärää vähennettiin niin, että useat ryhmät voivat kokoontua vain joka toisella viikolla. Kutomaan sentään pääsi muinakin aikoina. Toinen toistaan auttamalla siitäkin selvittiin. Kehräämön kaikille kursseille sai myös tulla mistäpäin tahansa, vaikka eri pitäjästä.
Tärkeä alue oli mielestäni myös käsityön laaja-alaisuuden tunteminen. Myös kansainvälisyys kuuluu nykyaikaan. Unkarin ja Viron käsityömatkoilta toin terveisiä omille opistolaisilleni.

Ainoa pysyvä asia on muutos

Vuonna 1994 opiston nimi muuttui jälleen: Kuhalan lukion iltalinja yhdistettiin opistoon ja nimeksi tuli Forssan aikuisopisto. Nimi säilyi, vaikka lukio-opetus jäikin sittemmin opistosta pois.
Yllätys kohtasi käsitöitä taas vuosikymmenen lopulla. Tiloja tarvittiin ammattikorkeakoululle ja mistäpä muualta kuin opistolta! Nyt saatiin kuitenkin lupaus, että kangaspuita ei tarvitse siirtää välivarastoon, vaan suoraan tuleviin tiloihin ensimmäiseen kerrokseen. Pääsimme suunnitteluihin mukaan kuten aikaisemminkin.

Kuva Oili Jaatisen opiston albumista: Kudontatilan muuttotyöt.

Jatkuvat muutot ja taistelu tiloista veivät paljon energiaa, joka olisi ollut hyödyllisempää suunnata opetukseen. Asioille ei kuitenkaan mitään voitu. Vuoden 2000 kevätpuolella tiloja alkoi valmistua tähän ensimmäiseen kerrokseen vähän kerrallaan. Ensin saatiin luokat ja kudonta-asema, joka nyt sijoitettiin opiston kanssa samaan kerrokseen, seinän taakse. Sinne saatiin tilapäisesti muutamat kangaspuut myös opiston puolelta. Opiston puut olivat siten kahdessa kerroksessa, ilmastointiputkien ja pölyisen sekamelskan keskellä koetettiin sinnitellä. Monet joutuivat jättämään työvuoden kesken pölyallergian takia. Tilat tulivat valmiiksi, tällä kertaa puut voisiin siirtää tavarahissillä kokonaisina. Muutossa olivat taas apuna keilamiehet. Kun kudonta-asema oli seinän takana, sen kanssa tehtiin yhteistyötä työvälineiden ja mallien vaihdolla, tietokoneopetuksen parissa ym.

Lukuvuonna 2000-2001 tilat osoittautuivat toimiviksi ja olivat täystehollisessa käytössä varastoineen kahvioineen. Kurssitarjonta muotoutui niin, että kudontaryhmiä oli kolme ja ompelu- ja muita kursseja yhteensä 20. Työvälineet olivat riittävät, kangaspuitakin myyjäisrahoilla ostettiin 4-5 lisää, niin että puita oli yhteensä 28. Lehtiä ja kirjoja oli melkoinen määrä, myös aivan uusia.

Kurssien kysyntä ja tarjonta elää ajan mukana ja niin pitääkin olla. Opiston on joustava ja pienelläkin varoitusajalla pystyy järjestämään opetusta, jos joku suunnitelluista kursseista ei lähde käyntiin. Mikään muu laitos ei varmaan pysty samaan.
Forssan opisto tunnettiin aikanaan kankureiden opistona missä tahansa Suomessa opistolaiset liikkuvatkin. Käsityön opetukseen liittyneet edellä kerrotut seikat velvoittavat nykyisiä opettajia vaalimaan Forssan opiston pitkiä perinteitä ja pitämään hyvää huolta hyvistä tiloista historiallisessa ympäristössä Forssan syntysijoilla. Mikään ei ole itsestään selvää eikä lopullista. Perinne on voimavara, kivijalka, jolle on hyvä rakentaa ja kehittää toimintaa. Toivottavasti kukaan ei koe sitä taakaksi.


Teksti: Opiston tekstiilityönopettajan Oili Jaatisen 2004 kirjoittama Työtuvasta tietokoneaikaan -Forssan opiston käsityöopetuksen vaiheita 1920-luvulta vuosituhannen vaihteeseen. 
Oili Jaatinen (1938-2019) toimi virassaan 39 vuotta 1962-2001.








Kirjoituksen kokosi Tanja Härmä.

Ensimmäinen osa: 

KÄSITYÖ -tuo uusi ja outo oppiaine. Forssan työväenopiston käsityöopetuksen vaiheita 1920-luvulta vuosituhannen vaihteeseen:
https://opistosata.blogspot.com/2019/09/kasityo-tuo-uusi-ja-outo-oppiaine.html

Toinen osa:
Tehtaankoululta Maakunnan kautta Kehräämölle -Forssan kansalaisopiston käsityöhistoriaa 1970-1980
https://opistosata.blogspot.com/2019/10/tehtaankoululta-maakunnan-kautta.html




Muut Opisto sata -blogikirjoitussarjan tekstit:

Kohti sataa vuotta:

https://opistosata.blogspot.com/2019/07/kokeilu.html 

Työväenopiston mökin vieraita tapaamassa 1960-luvulla:

Sivistysyhteiskunnan ja hyvinvoinnin yhtälö:
https://opistosata.blogspot.com/2019/08/sivistysyhteiskunnan-ja-hyvinvoinnin.html

Matka Aino Kilven kanssa työväenopiston näyttämölle:

Aira Rauhala ja Lea Mäkelä -Silloin opiskelimme oppiaksemme elämää varten:

Miina Sillanpää Forssan työväenopiston vieraana:
https://opistosata.blogspot.com/2019/09/miina-sillanpaa-forssan-tyovaenopiston.html

Mennään tuonne opistolle, ei tämmöisenä lauantaina muutakaan keksi. Pentti Vahteran teksti:
https://opistosata.blogspot.com/2019/11/mennaan-tuonne-opistolle-ei-tammoisena.html

Tehtaankoulu ennen ja nyt
https://opistosata.blogspot.com/2019/11/tehtaankoulu-ennen-ja-nyt.html

Forssan työväenopiston kuusijuhla 1959
https://opistosata.blogspot.com/2019/12/forssan-tyovaenopiston-kuusijuhla-1959.html

Että ihminen ihmisen löytää -Toveritoiminta opistoissa
https://opistosata.blogspot.com/2020/01/etta-ihminen-ihmisen-loytaa.html

Työväenopiston Hammerfestin matka 1956 -Eila Alénin albumista:


Lauri Uusi-Hakimo ja pelimannien elosoitto

Opistosata-näyttely 2020

Puolet sadasta vuodesta -Forssan työväenopiston historiaa https://opistosata.blogspot.com/2020/03/puolet-sadasta-vuodesta.html


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti