Näytetään tekstit, joissa on tunniste sauna. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sauna. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 4. marraskuuta 2020

Puolet sadasta vuodesta -Forssan työväenopiston historiaa

Kun Forssan kansalaisopisto täytti 50 vuotta oli vuosi 1970. (Vuonna 1963 työväenopisto nimi oli vaihdettu kansalaisopistoksi.)

Kartanonkatua 1970-luvulla. Kuva Liisi Aromaa. Lähde piipunjuurella.fi

Opiston historiapapereista löytyy kirjoituskoneellakirjoitettu nitojalla yhteenliitetty kuusisivuinen paperipino, jonka on kirjoittanut Lauri Uusi-Hakimo, toimiessaan opiston rehtorina 1959-1993. Se kertoo meille tiivistetysti opiston viisikymmenvuotisen historian:


Forssan kansalaisopisto 50-vuotias

”Maamme itsenäistymisvaiheessa (1917) koki myöskin kaksikymmentävuotias työväenopistoliike oman vapautensa koittavan. Venäjän vallan loppuaikoina oli opistojen työtä nimittäin vähintään epäilty maanalaisuudesta ja kumouksellisuudesta siitä huolimatta, että niiden ohjelmat jo silloin oli laadittu pelkästään kansansivistysperiaatteelle. Monien opistojen perustaminen lykkääntyi sen vuoksi odottamaan parempia aikoja.

Forssassakin oli opistoajatus ollut esillä työväestön keskuudessa, mutta varsinainen toimeenpaneva aloite lähti yksityisen kahviseurueen toimesta eräänä huhtikuun iltana 50 vuotta sitten. Maaliskuun 19 pnä pidettiin työväentalossa yleinen neuvottelu, johon oli kutsuttu esitelmöijäksi tri Engelberg. Hän puhui aiheesta 'Vapaan valistuksen opinlaitokset silmällä pitäen erikoisesti työväen opetusta'. Tilaisuus johti edelleen jatkotoimenpiteisiin. Valittiin toimikunta asiaa viemään eteenpäin. Siihen tulivat työväenyhdistyksen edustajina Aug. Hurme, Joose Palmén ja John Seppälä sekä yksityiset asianharrastajat K. Pylkkänen, Esko Aaltonen ja Elli Laurila. Lisäjäseneksi pyydettiin yhteiskoulun opettaja maiseteri J.G. Vuoriniemi, josta sitten tuli opiston ensimmäinen johtaja muutamaksi kuukaudeksi.
Vuoriniemi ryhtyi tarmokkaasti ajamaan asiaa. Seuraavana syksynä (1920) laitokselle laadittiin väliaikaiset säännöt ja pyydettiin rahaa Tammelan kunnanvaltuustolta ja Forssa Oy:ltä. Edellinen antoikin 8.000 mk ja yhtiö 6.000 mk ja lisäksi toimintaa varten luokkahuoneen tehtaan kansakoulusta.


Kuvan lähde piipunjuurella.fi Käsityöläiskadun ja Keskuskadun kulmassa sijaitsi
 Forssan Vapaapalokunnan talon sali. Palokunta oli ostanut toimintansa lopettaneen 
Käsityöläisklubin talon vuonna 1914. 

Kun lokakuun 1 pnä 1920 pidettiin sisäänkirjoittautuminen palokunnan talolla, ilmoittautui heti 113 oppilasta, miehiä ja naisia suurin piirtein yhtä paljon. Innostus oli kova. Lisää oppilaita ilmottautui syksyn aikana niin että ensimmäisen lukukauden oppilasmäärä kohosi 142:een.
Ensimmäiset tunnit pidettiin marraskuun 4. pnä ja suurin osa oppilaista oli mukana kaikilla tunneilla ja piirit saattoivat sen vuoksi olla sadankin hengen ryhmiä.

Ensimmäisessä opetusohjelmassa oli suomenkieltä, kirjallisuuden historiaa, lausuntaa, esperantoa, laskentoa, historiaa, kemiaa ja laulua. Opettajina toimivat maisterit Esko Aaltonen, J. Saarinen, J.G. Vuoriniemi ja opettajat Janne Suonio, Aapo Mäkinen, K. Pylkkänen ja Elli Laurila sekä ins. J. Ignatius.

Oppilaat alkoivat toimia heti aktiivisesti myös opistolaiskuntana. Ensimmäisten opiskelijoiden joukossa olivat esimerkiksi seuraavat vieläkin opistossa tunnetut nimet: Reino Rantanan (opp. N:o 1), Kalle Jyly (ent. Gylden), kumpikin nykyisiä johtokunnan jäseniä, Aune Kilpinen, Elsa Manninen, Alma Nieminen (nyk. Kivinen), Rauha Salmi, Kosti Peltonen, Linda Lindstedt, Ebba Tallberg (nyk. Mansikkala), Eeva Autio ja Martti Laitinen.



Uusille linjoille

Ensimmäisen vuoden ohjelma oli siis varsin koulumainen, mutta jo toisena vuonna heräsi ajatus saada ohjelmaan jotakin käytännöllistä ja naisille sopivaa toimintaa. Kotitalous tuntui viehättävän, mutta mistä varat ja tilat. Onnelliset sattumat ovat usein johdatelleet hyviä yrityksiä, niin nytkin. Oy Forssan silloinen isännöitsijä prof. A. Gardberg, joka tunnettiin silloin lämpinä työväestön sivistysharrastuksen vaalijana, oli nimittäin suunnitellut jonkinlaista ilta-ammattikoulua naistyöläisilleen ja laatinut ohjelmankin sitä varten asiantuntijoille esitettäväksi. Suunnitelma tuli opiston johtokunnan tietoon ja sai aikaan toiveikkaan herätyksen. Johtokunnan asiantuntijat lähetettiin Gardbergin puheille taivuttamaan tätä opiston suunnitelmiin. Hänelle selitettiin, ettei kannattanut Forssan kokoisessa kylässä pitää kahta likipitäen samanlaista koulua, vaan voimat on keskitettävä. Opisto huolehtisi kyllä toiminnasta, jos vain professori hankkisi rahat ja tilat.
Perusteellisten harkintojen jälkeen prof. Gardberg taipui ja tuota pikaa oli talouskoulu valmis. Opettajaksi valittiin neiti Karin Wallström (kuvassa keskellä). Opetukseen oli sellainen ryntäys, että oli heti ryhdyttävä karsimaan. Valitut 48 soppakoululaista kokoontuivat sitten kaksi kertaa viikossa neljänä ryhmänä.

Forssan työväenopistossa kotitaloutta on ollut vuodesta 1922. Ensimmäisenä koko valtakunnassa.
Kuvassa kotitalouden ryhmä. Forssan työväenopistossa kotitaloutta on ollut vuodesta 1922, ensimmäisenä koko valtakunnassa.


Liittyessään näin kiinteästi opiston työhön Oy Forssa vaati, että opistolla tuli olla myös johtajatar. Ehtoon luonnollisesti suostuttiin ja siitä alkaen op. Elli Laurila oli mukana opiston johtoportaassa, parin vuoden päästä johtajana.

Kun Forssa-yhtiöltä näin oli pikkusormi saatu, ruvettiin jo seuraavana syksynä mankumaan lisää. Kotikulttuurin alue kaipasi laajennusta opiston ohjelmassa ja tällä kertaa keskityttiin käsitöihin.
Prof. Gardberg ol isaanut hyvän käsityksen yhteistyöstä ja taipuikin nopeammin kuin ensimmäisellä kerralla. Hän sai yhtiön myöntämään vuosivoitoistaan niin suuren lisäavun, että opistolle saatettiin hankkia tarpeellinen kästyökalusto ja palkata opettaja. Ensimmäinen käsityönopettaja oli Emmi Seppälä. Opetusohjelman painopiste siirtyi näin joidenkin mielestä liikaakin käytännön linjoille, mutta sittenkin se oli opiston hyväksi.

Kesämökki hankitaan

Jo neljännen vuoden keväällä virisi opistolaisten keskuudessa toive oman kesänviettopaikan saamisesta. Pian osoittautuikin, ettei se ajatus ollutkaan vain sen kevään tuulen tuomaa, sillä se innosti vielä samana syksynä (1924) toimintaan, joka hakee vertaansa minkä järjestön historiassa tahansa.

Perustettiin ompeluseura, tehtiin arpajaisvoittoja, juostiin jalat rakoilla pitämässä iltamia naapuripitäjiä myöten. Sillä tavalla saatiin kuin saatiinkin kokoon rahat huvilan ostoa varten.
Sopiva huvila löytyi Pyhäjärven rannalta ja se ostettiin apteekkari Hjeltiltä huhtikuussa 1925. Seuraavina vuosina sitä kunnostettiin ja laajennettiin. Vuonna 1928 ostettiin myös sen 1,2 ha:n suurinen maapalsta omaksi. Kesämökki annettiin opiston johtokunnan haltuun. Kesämökin hankinnan yhteydessä on erityisesti tuotava esiin silloisen toverikunnan puheenjohtajan nimi, Kosti Peltonen.



Ohimenevästi pilvistä

Kun kesämökki parhaillaan loi uutta sisältöä opiston toimintaan, tuli Forssa Oy:ltä ikävä sanoma käsityö- ja kotitalouspiirien toiminnan lopettamisesta. Uusi isännöitsijä ilmoitti, ettei yhtiö voinut enää pitää yllä mainittua toimintaa. Johtokunta yritti pelastaa piirit kaikkia mahdollisia keinoja käyttäen, palkkoja ja maksuja myöten. On selvää, että toiminta kärsi siitä.

Tilanne selkiintyi, kun v. 1927 tuli voimaan ensimmäinen työväenopistolaki, joka takasi 50% valtionapua opiston todellisista menoista. Opisto joutui siinä vaiheessa muutenkin mukautumaan lain vaatimuksiin: juridiseksi omistajaksi oli perustettava kannatusyhdistys, opistolle oli vahvistettava ohjesääntö väliaikaisten sääntöjen tilalle, joiden mukaan oli toimittu tähän asti.

Toiminta vakiintuu

1930-luku on opiston historiassa vakiintumisen ja selkiintymisen aikaa. Pääkannattaja oli edelleen Forssa-yhtiö, vaikka se olikin sanoutunut irti käsityö- ja talousopetuksen ylläpitämisestä.

Oppilasmäärä vaihteli kolmen ja neljänsadan välillä. Toiminnan pääpaino oli edelleen käytännön aineissa, ja se pohja on pysynyt pitävänä tähän päivään asti. Ehkä siksi miesten suhteellinen lukumäärä pysyi verrattain alhaisena, muulloinkin kuin sotavuosina, jolloin miesten lukumäärä monena lukukautena jäi alle kahdenkymmenenkin.

Käytämmön linjat osoittautuivat pulavuosina tarpeellisiksi. Taitoja ja kikkoja tarvittiin, kun luotiin vanhasta vaatteesta uutta ja melkein tyhjästä poikkeusjan suuhunpantavaa. Sota-aikana toimi opiston sivuosasto myös Jokioisilla, missä sen johtajana oli opiston tämänhetkinen kirjanpidon opettaja opetusneuvos Olov Larkka.

Toverikunnalle vahvistettiin säännöt v. 1933 ja kesämökki Pyhäjärven rannalla oli tärkeä toiminnan keskus. Sinä aikana opiston näkyväksi henkilöksi tuli Pauli Virtanen, ensin toverikuntaan ja sen puheenjohtajaksi, sitten opiston johtokuntaan varauheenjohtakasi ja taloudenhoitajaksi jne. Hänen panoksensa opiston toiminnassa ja erityisesti kesäkiinteistön hoidossa on ollut korvaamaton. 1930-luvun tunnetuista opistolaisista olisi mainittava monia muitakin vielä mukana olevia opiston ystäviä, mutta koska ulkopuolisen on vaikea nähdä selvästi erottuvaa ryhmää, on viisanta kai olla nimeämättä ketään. Kuitenkin heidän joukostaan voi erottaa Lea Mäkelän jo senkin vuoksi, että hänestä tuli opiston johtokunnan jäsen kymmeniksi vuosiksi.


Sodan jälkeen paukkuivat kangaspuut entistä kiivaammin käsityösalissa. Muutkin piirit täyttyivät uuden innostuksen voimasta. Kuusi vuotta sodan päättymisen jälkeen tuli ensimmäinen johtajan vaihdos pitkästä aikaa. Rouva Laurilan terveys alkoi osoittaa horjuvuuden merkkejä ja lyhyiden virkavapauksien jälkeen hän luopui kokonaan johtajan tehtävistä. Mutta vuosia sen jälkeen 'Mamman' luomien perinteiden kunnioitus on ollut vallitseva henki työtä suunniteltaessa ja johdettaessa.
1950-luvulla opiston johtajina toimivat Sakari Linkola, Pentti Helle, Matti Luoma, Yrjö Helenius ja Lauri Uusi-Hakimo, joka on edelleen opiston rehtorina.

Uudistusten 1960-luku

Ratkaisevan parannuksen opistotyöhön toi uusi laki kansalais- ja työväenopistojen valtionavusta v. 1963. Sen mukaan valtionapu nostettiin 70%:iin ja muitakin uudistuksia työskentelyehtoihin hyväksyttiin. Pakollisen ohjesäännön uudistamisen yhteydessä Forssan työväenopisto muutettiin Forssan kansalaisopistoksi, monien muiden esimerkin tavoin. Uusi neutraalimmaksi katsottu nimitys oli otettu laissa ensisijaiseksi. Samaan aikaan oppilasmäärä alkoi selvästi lisääntyä. Kun oppilaita 1960-luvun alkuvuosina oli n. 550, on se kymmenessä vuodessa kaksinkertaistunut. Vuonna 1969 opisto sai siirtyä vanhasta puurakennuksesta Kartanonkadulta Lounais-Hämeen Kauppaoppilaitoksen viihtyisiin suojiin ja sekin muutos toi varmasti lisää oppilaita. Tällä hetkellä oppiaineita on kolmattakymmentä ja opintoryhmiä lähes 50. Käsityöpiirit toimivat edelleen vanhoissa paikoissa.

Opisto siirtyy kaupungille

Oppilasaineksen muuttuminen alkuperäisestä tehdastyöväestöstä heterogeeniseksi on vahvistanut sitä ajatusta, että 50-vuotiasta tehdasyhtiön suojattikoulua on ruvettu yleisesti pitämään julkisena palvelulaitoksena. Koska toiminnan laajentuminen kannatusyhdistyksen puitteissa tuntui epävarmalta, alkoi opiston johtokunta jo vuosia sitten suunnitella opiston siirtämistä kaupungin omistukseen. Forssan kaupunki tunteekin monien valtuutettujensa kautta opiston kuuluvan kiiteästi kaupungin historialliseen kuvaan ja kaupungin moderni johto on alun alkaen ymmärtänyt, että kansalaisopistotoiminta kuuluu tarpeellisena nykyaikaisen kaupungin palvelumuotoihin. Oman tehtävänsä kaupungin palvelujen joukossa opisto toivookin pystyvänsä täyttämään entistä paremmin.
Tällä hetkellä on vireillä myöskin opistotoiminnan laajentaminen Tammelaan. Mikäli suunnitelmat toteutuvat, opintopiirit saadaan käyntiin Tammelan kunnassa jo ensi syksynä. Forssan kansalaisopistolla on perinteitä, jotka vetävät sitä vanhaan emäpitäjään. Paljon puhuttu opiston kesähuvila on Tammelan kirkolla. Tammelan kunta on ollut ensimmäiseksi tukemassa opiston alkuun lähtöä Forssassa. Tammelasta opisto on myöskin saanut vuosien mittaan uskollisia opiskelijoita. Kun lisäksi kaikessa nykyaikaisessa kulttuurityössä pyritään siirtymään paikallisesta alueelliseen toimintaan, sopii toiminta-alueen laajentuminen hyvin ajan kuvaan.

Opiston johto

Opiston ensimmäisen johtokunnan muodostivat Tammelan kunnan edustajina op. T. Hirsjärvi ja joht. J. Rintala; Oy Forssan edustajina ins. J. Ignatius (puheenjohtajana v:een 1928) ja kehruumestari K. Aaltonen; oppilaiden edustajina Mikko Salmi ja John Seppälä. Sen jälkeen johtokunnan puheenjohtajina ovat toimineet isännöitsijät prof. Axel Cardberg 1928-1950, dipl.ins. Arvi Jäättelä 1951-1962 ja dipl.ins. Pentti Vaarna v:sta 1963 lähtien.
Nykyiseen johtokuntaan kuuluvat hänen lisäkseen Pauli Virtanen, varapuheenjohtajana ja taloudenhoitajana (kuulunut johtokuntaan v:sta 1936), Reino Rantanen (v:sta 1928 lähtien), Kalle Jyly (v:sta 1933 lähtien, Eila Soini, Veikko Mikkola ja opiston rehtori sekä opistolaiskunnan puhevaltaisina edustajina Impi Varjonen ja Tuija Sulonen. Muita johtokunnan pitkäaikaisia jäseniä ovat olleet Lea Mäkelä ja Viljo Wallenius, kumpikin yli 20 vuotta. Edellä mainittujen puheenjohtajien lisäksi toimi 1950-luvun alussa jonkin aikaa johtokunnan puheenjohtajana myös koulutuspäällikkö Matti Luoma.

Opiston johtajina ovat olleet seuraavat henkilöt:
Maist. J.G. Vuoriniemi, 1920 syysl.: opettajat Aapo Mäkinen 1921-1923, Ville Hynynen 1923-1924, Elli Laurila 1925-1951. (Hänen aikanaan viransijaisuuksia hoitivat maisterit Hj. Salomaa 1936-1937 ja Jouko Jaakko Laurila 1937-1938; maist. Sakari Linkola 1951-1952, maist. Pentti Helle 1953-1955, maist. Matti Luoma 1955-1956, maist. Yrjö Helenius 1956-1959 ja maist. Lauri Uusi-Hakimo v:sta 1959 alkaen.

Vakinaisina opettajina Kaisu Wallström, Liisa Melander, Vieno-Kaisa Lahdensuo, Eeva Toivonen, Saimi Sulkava, Helga Salonen ja Aino Rauvola kotitaloudessa; Emmi Seppälä, Elli Rosi (34 v.), Oili Järveläinen v:sta 1962 alkaen naisten käsitöissä.
Opiston taloudenhoitajina ovat tulleet tunnetuiksi Aarne Jäntti 1928-1934, Teofilus Kaivos 1934-1939 ja Pauli Virtanen v,sta 1940 alkaen.
Opiston vahtimestareina ovat olleet Laina Pakkanen v:een 1933, Uuno Honka 1933-1937, Maire Stark 1937-1960, Irja Viljanen 1961-1966, Kerttu Vanhtera 1966-1970 ja tällä hetkellä Impi Varjonen.
Tuntiopettajina ovat toimineet sadat henkilöt Forssasta ja sen ulkopuolelta.




Muut Opisto sata -blogikirjoitussarjan tekstit:

koonnut Tanja Härmä

Kohti sataa vuotta:
https://opistosata.blogspot.com/2019/07/kokeilu.html 

Työväenopiston mökin vieraita tapaamassa 1960-luvulla:

Sivistysyhteiskunnan ja hyvinvoinnin yhtälö:
https://opistosata.blogspot.com/2019/08/sivistysyhteiskunnan-ja-hyvinvoinnin.html

Matka Aino Kilven kanssa työväenopiston näyttämölle:
https://opistosata.blogspot.com/2019/08/matka-aino-kilven-kanssa-tyovaenopiston.html 

Aira Rauhala ja Lea Mäkelä -Silloin opiskelimme oppiaksemme elämää varten:

Miina Sillanpää Forssan työväenopiston vieraana:
https://opistosata.blogspot.com/2019/09/miina-sillanpaa-forssan-tyovaenopiston.html

KÄSITYÖ -tuo uusi ja outo oppiaine. Forssan työväenopiston käsityöopetuksen vaiheita 1920-luvulta vuosituhannen vaihteeseen:
https://opistosata.blogspot.com/2019/09/kasityo-tuo-uusi-ja-outo-oppiaine.html

Tehtaankoululta Maakunnan kautta Kehräämölle -Forssan kansalaisopiston käsityöhistoriaa 1970-1980:
https://opistosata.blogspot.com/2019/10/tehtaankoululta-maakunnan-kautta.html

Kankuriopiston 1990-luku
https://opistosata.blogspot.com/2019/11/kankuriopiston-1990-luku.html

Mennään tuonne opistolle, ei tämmöisenä lauantaina muutakaan keksi. Pentti Vahteran teksti:
https://opistosata.blogspot.com/2019/11/mennaan-tuonne-opistolle-ei-tammoisena.html

Forssan työväenopiston kuusijuhla 1959
https://opistosata.blogspot.com/2019/12/forssan-tyovaenopiston-kuusijuhla-1959.html

Että ihminen ihmisen löytää -Toveritoiminta opistoissa
https://opistosata.blogspot.com/2020/01/etta-ihminen-ihmisen-loytaa.html

Työväenopiston Hammerfestin matka 1956 -Eila Alénin albumista:


Forssan työväenopiston äiti Elli Laurila

Lauri Uusi-Hakimo ja pelimannien elosoitto

Opistosata-näyttely



maanantai 27. tammikuuta 2020

Että ihminen ihmisen löytää -Toveritoiminta opistoissa


Pitkäaikainen Forssan työväenopiston johtaja Elli Laurila (1882-1966) painotti vuonna 1964 ihmiselämän yhtä tärkeää osa-aluetta, eli ystäviä: Että ihminen ihmisen löytää. Hän nostaa esiin professori Casterinin puheesta opistoelämää koskevia ajatuksia, että opistosta voidaan lähestyä toisiaan vailla minkäänlaisia estoja ja raja-aitoja, avoimesti ja vain ihmisinä.


Kuvassa opistolaisia, toverikuntalaisia, opiston kesämökin kuistilla Tammelassa. Kuvassa takana keskellä Veikko Mikkola ja oikealla puolella Simo Virtanen. Huivi päässä oikealla on Lea Mäkelä.  
Toveritoiminta on nykyiseltä nimeltään opistolaiskuntatoimintaa. Wahren-opistossa toimii opistolaiskunta nimellä: Forssan kansalaisopiston opistolaiskunta. Opistolaiskunnan nimeä ollaan juuri muuttamassa muotoon: Wahren-opiston opistolaiskunta. (Kuvat saa isommiksi klikkaamalla.)

Teksti on tässä samassa muodossa, kuin se ruutupapereille Laurilan kirjoittmana on:

”Työväenopisto-aatteen henkinen isä professori Zachris Castren (1868-1936), esitti eräässä 1920-luvun alkupuolella pidetyssä, koko maata käsittävässä  kesä opistojen kesäjuhlassa alustuksen toveritoiminnasta ja sen merkityksestä.  Alustuksen sisältö oli suurin piirtein seuraavanlainen:
Pysyäksemme ajan tasalla tässä nopeasti muuttuvassa maailmassa tarvitsemme entistä enemmän tietoja ja taitoja. Siksi on hyvin tärkeää, että me jatkuvasti kartutamme niitä. Siksi on ollut mieluisaa todeta sekin, että mm. muun muassa työväenopistojen lukumäärä on kasvanut ja että niissä toimivien opintopiirien työ on sekä monipuolistunut että syventynyt. Mielihyvin onkin todettava, että aikuisopetus on maassamme entistään laajentunut. Mm. on perustettu useita uusia työväenopistoja ja entisten opistojen opintopiirejä on monipuolistettu sekä työtä niissä syvennetty. Toivottavaa on, että työ niissä saadaan myös kiinteämmäksi ja säännöllisemmäksi ja siten entistään enemmän tuloksia tuottavaksi.

Toveritoimikunta 1930-1931. Kuva opistolaiskunnan kuvakokoelmasta.

Mutta yhtä tärkeää kuin säännöllinen opiskelu, on myöskin opistojen toveritoiminta ja sitä monestakin syystä. Tärkeimpänä syynä pidän sitä, että sen avulla päästään paraiten lähemmäs toisiamme. Johtaja oppii tuntemaan oppilaansa ja opiskelijat toinen toisensa. Jos istumme vaikkapa ihan vierekkäin, koko talvikauden oppitunnilla jonkun kanssa, emmekä ole missään muussa kosketuksessa häneen, emme on kaveri keväällä edelleen vain neiti, rouva tai herra, ’Se ja Se’, jota ehkä ter korkeintaan tervehdimme kadulla, mutta ihmisenä on hän meille täysin vieras. Ja kuitenkin eräs opisto-aatteen tarkoitus on – tai pitäisi olla – se, että opistopiirissä ihminen ihmisen löytää. Elämässähän kuljemme yleensä liian kaukana toisistamme. Katselemme kyräillen ja epäluuloisina toisiamme ja rakennamme välillemme kaikenlaisia raja-aitoja, joiden yli emme uskalla emmekä ehkä voikaan hypätä. 
Jaamme ihmiset monenlaisiin piireihin ja piirien väliin rakennamme raja-aitoja, joiden yli emme uskalla tai ehkä voikaan hypätä. Oman aitauksemme raoista katselemme sitten toisiamme kyräillen ja epäluuloisina. Siksi vallitseekin kaikkien sota kaikkia vastaan. Siksi moni yhteistä hyvää tarkoittava ajatus ja työ ei kannakaan hedelmää. Ja siksi on toivottavaa, että edes jossain – oman toivoni mukaan työväenopistoissa – voidaan lähestyä toisiaan vailla minkäänlaisia estoja, avoimesti ja vain ihmisinä. Reipas monipuolinen ja hyvin ohjattu toveritoiminta antaa siihen hyvän tilaisuuden.

Yhteiskunnassa tarvitaan ansiotyön rinnalla paljon ja monenlaista vapaaehtoista kansalaistoimintaa. Kunnallis- kirkollis- nuoriso – ym toiminta kaipaa taitavia, harkitsevia ja laajakatseisia työntekijöitä. Pohjakoulutuksen tällaisille toiminnoille voi hyvin monipuolinen toveritoiminta antaa
Sen puitteissa voi oppia, esim. kokoustekniikan, ajattelemaan omilla aivoillaan, sanomaan ajatuksensa selvästi ja johdonmukaisesti, sekä oppia punnitsemaan mielipiteensä sekä antamaan arvoa toistenkin mielipiteille.
Oma-aloitteisia, järjestely- ja esiintymiskykyisiä henkilöitä on yleensä hyvin vähän. Ja näin on siksi, ettei ole ollut tilaisuutta kehittyä sellaiseksi. Toveritoiminta ei vain anna tilaisuutta, se melkein pakottaa jäsenensä esiintymään milloin puhujana, lausujana, näyttelijänä, kuuluttajana jne.. Se pakottaa myös olemaan mukana järjestämässä juhlia, retkiä ym sentapaisia. Alku on jokaiselle aina hankala ja epämieluisa. Kukapa nyt haluaisi esim. pitää puheen. Mutta työ tekijänsä neuvoo ja harjoituksen avulla ovat monet piilevät lahjat tulleet esille sekä omaksi iloksi että yhteiskunnan hyödyksi.

Opistolaiskunnan mökillä Tammelassa kesätoiminta oli vilkasta. 
Kuvat opistolaiskunnan kuvakokoelmasta.



Ja vielä. Toveritoiminta tarjoaa rajattomat mahdollisuudet hyvälle vapaa-ajan vietolla. Melkein joka opistossa on oma kesäkoti saunoineen ja saunarantoineen. Missäpä kesä kuluisi riemullisemmin kuin siellä? Voi saunoa, uida, soudella, tunnelmoida kuutamossa tai laulujen herkistämissä illan istujaisissa vieläpä voi päästää ilon irti oikein kattoon asti kesäkodin pikku hipoissa. Ja missään ei ole mitään mikä ei kestä arvostelua tai siedä päivänvaloa. Ilo ja ilonpito, sehän on osa elämää sekin. Ja sille voi ja pitääkin toveri-elämässä varata sijansa.
Näin suunnilleen puhui vanha, valkohapsinen kunnioitettu työväenopistoliikkeen kunnioitettu johtaja ja tienviitoittaja. Me nuoremmat sekä johtajat että opiskelijat kuuntelimme vastaanottavin sydämin hänen puhettaan ja koetimme sitten kukin parhaansa mukaan soveltaa käytäntöön hänen ajatuksiaan ja neuvojaan. Koko maata ajatellen olikin työväenopistojen toveritoiminnassa loistokausi Castrenin ajalla, toisin sanoen n. 1920-39.


Edellä olevan lisäksi eli loppulausunnoksi lisään vielä omana mielipiteenä yhden asian, joka sekin puhuu elinvoimaisen toveritoiminnan puolesta. Ne ystävyyssiteet, jotka solmittiin ns. Castrenin kaudella silloisissa opistoissa tuskin koskaan katkeavat. Kun tulemme vanhoiksi, meidät tavallisesti unohdetaan. Mutta se ystäväpiiri, johon liityimme opistossa noina nuoruuden kultaisina vuosina, ei meitä koskaan jätä. Kun taas ja taas yhtenen yhymme, elämme mennehet uudelleen. Muistatko? ” kysymme toisiltamme. Muistatko silloin Kuopiossa, kun pojat ostivat kokkelipiimää torilta?” ja iloinen nauru säestää tapauksen kerrontaa. Mutta jonkun silmästä kiiltää kaihoisa muiston kyynel.”

Elli Laurila
kirjoitettu sairaalassa keväällä 1964 Toverikunnan Kirjomus-lehteä varten


Elli Laurila kuvassa eturivissä toinen oikealla.
Elli Laurila (1882-1966) toimi Forssan työväenopiston johtajana
Lisää Elli Laurilasta seuraavassa blogikirjoituksessa, jonka tekstin on kirjoittanut Forssan kansalaispiston rehtorina 1959-1993 toiminut Lauri Uusi-Hakimo.





Kirjoituksen kokosi Tanja Härmä.


Opisto sata -blogikirjoitussarjan tekstit:

Kohti sataa vuotta:
https://opistosata.blogspot.com/2019/07/kokeilu.html 

Työväenopiston mökin vieraita tapaamassa 1960-luvulla:

Sivistysyhteiskunnan ja hyvinvoinnin yhtälö:
https://opistosata.blogspot.com/2019/08/sivistysyhteiskunnan-ja-hyvinvoinnin.html

Matka Aino Kilven kanssa työväenopiston näyttämölle:
https://opistosata.blogspot.com/2019/08/matka-aino-kilven-kanssa-tyovaenopiston.html 

Aira Rauhala ja Lea Mäkelä -Silloin opiskelimme oppiaksemme elämää varten:

Miina Sillanpää Forssan työväenopiston vieraana:
https://opistosata.blogspot.com/2019/09/miina-sillanpaa-forssan-tyovaenopiston.html

KÄSITYÖ -tuo uusi ja outo oppiaine. Forssan työväenopiston käsityöopetuksen vaiheita 1920-luvulta vuosituhannen vaihteeseen:
https://opistosata.blogspot.com/2019/09/kasityo-tuo-uusi-ja-outo-oppiaine.html

Tehtaankoululta Maakunnan kautta Kehräämölle -Forssan kansalaisopiston käsityöhistoriaa 1970-1980
https://opistosata.blogspot.com/2019/10/tehtaankoululta-maakunnan-kautta.html

Kankuriopiston 1990-luku
https://opistosata.blogspot.com/2019/11/kankuriopiston-1990-luku.html

Mennään tuonne opistolle, ei tämmöisenä lauantaina muutakaan keksi. Pentti Vahteran teksti:
https://opistosata.blogspot.com/2019/11/mennaan-tuonne-opistolle-ei-tammoisena.html

Tehtaankoulu ennen ja nyt
https://opistosata.blogspot.com/2019/11/tehtaankoulu-ennen-ja-nyt.html

Forssan työväenopiston kuusijuhla 1959
https://opistosata.blogspot.com/2019/12/forssan-tyovaenopiston-kuusijuhla-1959.html

Työväenopiston Hammerfestin matka 1956 -Eila Alénin albumista:
https://opistosata.blogspot.com/2020/02/tyovaenopiston-hammerfestin-matka-1956.html


Lauri Uusi-Hakimo ja pelimannien elosoitto

Puolet sadasta vuodesta -Forssan työväenopiston historiaa https://opistosata.blogspot.com/2020/03/puolet-sadasta-vuodesta.html


lauantai 23. marraskuuta 2019

Mennään tuonne opistolle, ei tämmöisenä lauantaina muutakaan keksi


Pentti Vahtera kirjoittaa eloisasti osallistumisestaan sodanjälkeiseen opistoelämään ja kertoo senaikaisesta maailmanmenosta. Vahtera opiskeli Forssan työväenopistossa mm. matematiikkaa, konepiirustusta, sähköoppia ja ajoi opiston puitteissa myös ajokortin. Millaista oli istua opiston mökin laiturin päässä? Kaataako oppi ojaan? Mitä globalisaatio teki Forssassa?


Kuva: Forssan työväenopiston teoriapuoli Kartanonkadulla. Kuva Opistolaiskunnan albumista.

Minä ja opisto

Vahtera kirjoittaa:
”Olen sitä ikäluokkaa, että pääsimme siviiliin armeijasta sodan jälkeen heti ensimmäisenä. Työtä oli tiedossa, mutta harrastuksia olisi saanut olla jotain. Äitini oli kaukaa viisas, ettei poikaa veisi ’laulu, viini, naiset’. Hän toi sanomalehden eteeni ja sanoi: ’Katsoppas tuota, työväenopisto aloittaa taas toimintansa. Siellä saa opiskella ja harrastaa monenlaisia aineita, niistä on tulevaisuudessa hyötyä’. Myönsin asian näin olevan ja lupasin miettiä asiaa. Lokakuun puolivälissä oli rukouslauantai-ilta. Lauantain toivotut olivat menneet, kirkon kellot kumisivat viimeisiä lyöntejään. Ilta alkoi hämärtyä. Pienestä tihkusateesta huolimatta päätin lähteä pienelle kävelylenkille. Kauppalassa oli hiljaista. Pian huomasin seisovani Puistolinnan näyteikkunoiden äärellä. Eihän siellä paljon nähtävää ollut. Sodanjälkeinen ankeus näkyi vielä kaikkialla."

Kuva: Valokuvaamo Hellas. Kuvausaika 1940-luku. Vasemmalla Uuden kartanon työläisiä varten rakennettu pytinki. Puistolinna, ensimmäinen varsinainen kerrostalo Forssassa, on Finlaysonin 1940-luvun alussa rakennuttama asuin- ja liiketalo. Oikealla näkyy jyvämakasiinin nurkka. Makasiini purettiin 1960-luvun alussa. Lähde: piipunjuurella.fi, Forssan museon kuvakokoelmat.
(Kuvat saa isommiksi ja selkeämmiksi klikkaamalla.)

Vahtera jatkaa:
"Siinä kulmalla tuli vastaan eräs kaveri ja kysyi: ’Mihinkäs olet matkalla?’ Siihen sanoin: ’No en tiedä vielä’. Kaveri jatkoi: ’Mennään tuonne opistolle, Elli Laurila esitelmöi kirjallisuudesta, ei tämmöisenä lauantaina muutakaan keksi’.
Jaakko Laurilan pitkä hahmo toivotti meidät tervetulleiksi. Löysimme paikkamme huoneen perältä erään pöydän äärestä. Elli kertoi meille Runebergin ajan Porvoosta, ja luki katkelmia Runebergin laajasta tuotannosta. Syntyneen keskustelun aikana tulivat myös tutuiksi Kiven seitsemän veljestä. Näihin aikoihin ilmestyi Mika Waltarin ’Sinuhe Egyptiläinen’. Ihmettelimme Waltarin suurta asiantuntemusta muinaisen Egyptin elämästä. Siellä meni runsas kaksi tuntia ja tunsi jotain saaneensa. Se oli ensimmäinen kosketukseni työväenopistoon. Ulos päästyämme huomasimme, että vähäinen sade oli mennyt menojaan. Tummia pilven riekaleita ajelehti taivaalla. Kuu kurkisti joskus pilvien raosta."


Elli Laurila käytti opetuksessaan kirjailijoiden kuvia. Tässä kuvataulussa Mika Waltari. Aira Rauhalan kokoelmasta. 

"Kuulin niihin aikoihin kerrottavan, että kun opisto perustettiin, niin Yhtiön sana painoi paljon. Maalta tuli nuoria tyttöjä työhön. Suurin onni kohtasi niitä, jotka pääsivät herrasväen piioiksi, vaikka eivät ruotsia osanneetkaan. Opistolla oppivat ruotsin lisäksi nöyriä ja kunnioittavia käytöstapoja ja niiaamaan kauniisti."

Kartanonkatu pytinkien aikana. Kuva Forssan kansalaisopiston leikekirjasta. Kuva mitä ilmeisemmin Forssan lehdestä.

"Kansakoulussa en oikein innostunut matematiikasta. Luin läksyt vain välttävästi. Myöhemmin huomasin, että matematiikka on tärkeä aine. Niimpä menin opistolle matematiikan tunneille. Meillä oli opettajana Kalle Pylkkänen. Lähellä eläkeikää oleva pienikokoinen ja ujonnäköinen mies. Kun hän pääsi vauhtiin, niin me oikein pelästyimme. Liitu lensi taulun reunasta reunaan. Siinä tuli numeroita pysty- ja vaakasuoraan, pilkkuja unohtamatta. Hyvä, että hitaammat pysyivät mukana. Jos häneltä kysyi jotain asiaa, niin vastaus tuli heti, ei siinä tarvinnut miettiä. Pätevä mies, hänellä oli pitkä kokemus.
Ammattikoulu aloitti toimintansa pian sodan jälkeen. Kaikilla oli suuri halu opiskella. Niinpä opistolle lainattiin opettajia ammattikoululta. Meille tuli opettajaksi rehtori insinööri Erkki Torkkola. Istuimme jo luokassa pöytien ääressä, kun ovesta tuli hymyilevä leveä hahmo. Luokkaan tultuaan hän hieroi kämmeniään vastakkain ja sanoi:’ Niin se on pojjaat, siellä koulussa ovat ruvenneet sanomaan minua ’Rymy-Eetuksi’, niin minä taidan ollakin’. Torkkola opetti meille aluksi konepiirustusta. Piirsimme erilaisia koneiden osia. Ensin piirrettiin luonnos ja sen jälkeen puhtaaksi toiselle paperille. Työvälineet olivat viivoitin ja harppi ja tietysti kynä. Oppi siinä ainakin piirustuksia lukemaan. (Minulla on vieläkin hallussani nämä piirustukset 60 vuoden takaa.)"

Kuva: Veturin ruuvikytkin

"Sen jälkeen opiskelimme sähköoppia. Torkkola piirsi taululle sähkömoottorin pyörimään. Sitten tuli koneopin vuoro. Ostimme kirjakaupasta oppikirjan sitä varten. Saimme läksyjä niin kuin koulussa ainakin. Siinä meni talvi opiskellessa. Torkkola sanoi lopuksi keväällä: ’Kone on siitä hyvä, että siitä näkee, missä on vika, mutta sähkölaitteissa sitä ei näe, sen tuntee ja se tunteminen voi olla hyvin ilkeää, joskus kohtalokasta.’
Saimme tehdä myös puusepän töitä. Aluksi oli opettajana Lauri Karento ja myöhemmin Mikko Oja. Kun en ole mikään viulunrakentaja, niin tein vain puutarhatuoleja ja muuta tarpeellista. Sai siellä ainakin kutterilastuja paidan sisälle, sen huomasi parhaiten illalla paitaa riisuessa. Siellä oppi tuntemaan kaikki puuntyöstökoneet.

Suunnittelimme onnistuisiko ajokortin ajaminen opiston puitteissa. Ja onnistuihan se. Saimme ammattikoulun auto-osastolta opettajaksi Eino Hentusen. Hänellä oli myöskin autokoulunopettajan pätevyys. Aluksi opettelimme kaikki liikennesäännöt ja –merkit. Sen jälkeen otimme käsittelyyn monet autotyypit. Moottorit ja muu rakenne tulivat tutuksi vähitellen. Ajo-opetuksen saimme Autotalon kuorma- ja henkilöautoilla. Insinööriajan jälkeen jokainen sai ajokortin.

Kevätjuhlan ohjelma oli tavallisesti omasta takaa. Aina kun kuulen Tchaikovskin Romanssin, muistuu mieleen Viljasen Ollin viulu, se soi kauniisti.
Kevätnäyttelyn jälkeen sulkeutuivat opiston ovet, eivät sentään kaikki. 



Harjatanssia mökillä. Kuva opistolaiskunnan kuvakokoelmasta.

Vahtera jatkaa: 
Pyhäjärvessä Hevoniemessä oli opiston kookas huvila ja sauna. Autoliikenne oli silloin vähäistä. Polkupyörällä ajaen soratietä, matka ei ollut matka eikä mikään. Kerran menimme saunaan liian aikaisin, siellä oli häkää niin, että kurkku kirveli. Peseminen jäi vähän lyhyeksi. Laiturin päästä vain veteen, sinne jäi häkä ja hiki. Istuin laiturin reunalla. Järvi oli aivan tyyni. Sorsapoikue ui emonsa perässä kohti Vohlasaarta, jättäen vanan jälkeensä. Lintujen laulu oli loppunut, jokainen oli löytänyt puolisonsa. Arka ahvenparvi siirtyi laiturin alle piiloon. Vilun väreet herättivät todellisuuteen, tai olisiko se ollut kahvin tuoksu, joka tuli ylempää huvilalta. Uutta pullaakin vielä. Siinä kahvikupin äärellä tuli keskusteltua viikon tapahtumista. Niin kuin saunaa ei olisi lähempää löytynyt. Siinä oli viehätyksensä, ehkä se luonnonläheisyys. Pyörällä kotiin ajaessani huomasin, että aurinko teki laskuaan Riihivalkaman suuntaan.

Tämä kaikki tapahtui entiseen hyvään aikaan. Pyhäjärven vesi oli vielä kirkasta ja puhdasta. Silloin ei puhuttu mitään saasteista eikä huumeista. Paljon olemme menettäneet, jota ei saada koskaan takaisin."


Kutomo, Finlayson-Forssan Viksbergin tehtailta. Kuva 1920-luvulta. Valokuvaamo Hellas. Lähde Piipun juurelta -tietokanta. https://bit.ly/2rlLgCQ

"Sitten tuli globalisaation aika. Sieltä ostettiin mistä halvemmalla saatiin. Ennen niin meluisana tunnettu kutomo hiljentyi vähitellen täydellisesti. Tuli työttömiä ja eläkeläisiä. Mitäs nyt tehdään? Opisto tuli taas avuksi. Perustettiin Miesten yhteiskunnallinen opinto- ja keskustelupiiri. Eikä ollut lajissaan ensimmäinen. Tämä miesten piiri on toiminut yli 20 vuotta (teksti kirjoitettu vuonna 2005). Se on korkea kasa lähdekirjallisuutta, jonka olemme käyttäneet näiden vuosien aikana. Se kirjakasa on ollut kuin pumputtava kaivo, meidän ikuiseen tiedon janoomme. Meillä oli aluksi opettajana Pertti Gylden. Hänet pyydettiin kotiseudulleen Jämsän kansalaisopiston opettajaksi. Siellä oli kotitalo valmiina ja ystäväpiiri. Ei hänellä ollut Forssassakaan mitään valittamista. Sitten tuli rehtoriksi Jukka Nummelin. Täällä syntyneenä hän ei parempaa paikkaa löytänyt.
Tuli outo mies, pysähtyi Kuhalan kosken partaalle. Mitähän mies mietti seisoessaan. Kosken pauhua kuunneltuaan, hän lähti päättäväisin askelin Ali-Heikan tilalle. Hän osti suuren maa-alueen. Koksen mukaan hän antoi paikan nimeksi Forssa. Myöhemmin osti Kossilan tilalta maan kutomoa varten. Näin alkoi esitelmä miespiirissä, kun aloimme käsitellä tehdasyhtiön perustamista ja sen myöhempiä vaiheita.


Raikon kartano. Kuva Lounais-Hämeen Luonnonsuojeluyhdistyksen sivulta: https://bit.ly/2OGzk6D

"Teimme retkiä Torrolle, Teurolle ja Raikon kartanoon. Tutkimme seudun historiaa satojen vuosien takaa. Venäjän vallanaika ja maamme teollistuminen oli opettavaista luettavaa. Luimme myös kaikkien presidenttien elämänkerrat ja heidän saavutuksensa. Syntyi vähän väittelyäkin. Tutustuimme myöskin kansalaissodan ja Lapuanliikkeen tapahtumiin. Varsinaisia sotatapahtumia emme paljoa käsitelleet, koska joukossamme oli useita rintamamiehiä, ja sota oli vielä tuoreessa muistissa. Sen sijaan meitä kiinnosti poliittinen historia, aina 1930-luvulta lähtien. Sota-aikana ei kaikkia kerrottu. Nyt kun arkistot ovat avautuneet, tutkijat ovat tuoneet ne kaikkien luettavaksi. ’Tämä on hirmuista’, sanoi Paasikivi. Niinhän se oli.

Viime vuoden aikana olemme opiskelleet Pohjoismaiden historiaa. Keväällä pidetään kokeet, että nähdään, mitä on oppinut. Tuntuu vähän turhalle opiskella tässä iässä, kun ei enää mihinkään valmistu. On se vähän virkistävää ja sosiaalista kanssakäymistä, pystyy keskustelemaan kun tuntee asioita. Tuntuu joskus, että pää on niin täynnä tietoa, ettei sinne mahdu enempää. Se mikä menee vasemmasta korvasta sisään, tulee oikeasta ulos. Olisiko se ollut sitä sementtiä, ei en muista. Onkohan ne vanhat ihmiset semmoisia. Huonomminkin voisi asiat olla. Oppia ei ole ojaan kaatanut.”

Pentti Vahtera
Vahtera opiskeli 2005 vuonna miesten yhteiskunnallisessa opinto- ja keskustelupiirissä ja osallistui tällä tekstillä Minä ja opisto –kirjoituskilpailuun. Teksti on julkaistu aiemmin Ajan virta –Minä ja opisto –kirjoituskilpailun antologiassa. 
Antologian tekstit ovat monipuolisia, antavat erilaisia näkökulmia opistossa opiskeluun. Ne kertovat, että opistolla on ollut huomattava merkitys ihmisten elämässä.

Kirjoituksen kokosi Tanja Härmä.


Muut Opisto sata -blogikirjoitussarjan tekstit:

Kohti sataa vuotta:
https://opistosata.blogspot.com/2019/07/kokeilu.html 

Työväenopiston mökin vieraita tapaamassa 1960-luvulla:

Sivistysyhteiskunnan ja hyvinvoinnin yhtälö:
https://opistosata.blogspot.com/2019/08/sivistysyhteiskunnan-ja-hyvinvoinnin.html

Matka Aino Kilven kanssa työväenopiston näyttämölle:
https://opistosata.blogspot.com/2019/08/matka-aino-kilven-kanssa-tyovaenopiston.html 

Aira Rauhala ja Lea Mäkelä -Silloin opiskelimme oppiaksemme elämää varten:

Miina Sillanpää Forssan työväenopiston vieraana:
https://opistosata.blogspot.com/2019/09/miina-sillanpaa-forssan-tyovaenopiston.html

KÄSITYÖ -tuo uusi ja outo oppiaine. Forssan työväenopiston käsityöopetuksen vaiheita 1920-luvulta vuosituhannen vaihteeseen:
https://opistosata.blogspot.com/2019/09/kasityo-tuo-uusi-ja-outo-oppiaine.html

Tehtaankoululta Maakunnan kautta Kehräämölle -Forssan kansalaisopiston käsityöhistoriaa 1970-1980:
https://opistosata.blogspot.com/2019/10/tehtaankoululta-maakunnan-kautta.html

Kankuriopiston 1990-luku
https://opistosata.blogspot.com/2019/11/kankuriopiston-1990-luku.html

Tehtaankoulu ennen ja nyt
https://opistosata.blogspot.com/2019/11/tehtaankoulu-ennen-ja-nyt.html

Forssan työväenopiston kuusijuhla 1959
https://opistosata.blogspot.com/2019/12/forssan-tyovaenopiston-kuusijuhla-1959.html

Että ihminen ihmisen löytää -Toveritoiminta opistoissa
https://opistosata.blogspot.com/2020/01/etta-ihminen-ihmisen-loytaa.html

Työväenopiston Hammerfestin matka 1956 -Eila Alénin albumista:


Forssan työväenopiston äiti Elli Laurila

Opistosata-näyttely 2020

Puolet sadasta vuodesta -Forssan työväenopiston historiaa https://opistosata.blogspot.com/2020/03/puolet-sadasta-vuodesta.html