Forssa: Opisto sata: opistotoiminta

Näytetään tekstit, joissa on tunniste opistotoiminta. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 4. marraskuuta 2020

Puolet sadasta vuodesta -Forssan työväenopiston historiaa

Kun Forssan kansalaisopisto täytti 50 vuotta oli vuosi 1970. (Vuonna 1963 työväenopisto nimi oli vaihdettu kansalaisopistoksi.)

Kartanonkatua 1970-luvulla. Kuva Liisi Aromaa. Lähde piipunjuurella.fi

Opiston historiapapereista löytyy kirjoituskoneellakirjoitettu nitojalla yhteenliitetty kuusisivuinen paperipino, jonka on kirjoittanut Lauri Uusi-Hakimo, toimiessaan opiston rehtorina 1959-1993. Se kertoo meille tiivistetysti opiston viisikymmenvuotisen historian:

Forssan kansalaisopisto 50-vuotias

”Maamme itsenäistymisvaiheessa (1917) koki myöskin kaksikymmentävuotias työväenopistoliike oman vapautensa koittavan. Venäjän vallan loppuaikoina oli opistojen työtä nimittäin vähintään epäilty maanalaisuudesta ja kumouksellisuudesta siitä huolimatta, että niiden ohjelmat jo silloin oli laadittu pelkästään kansansivistysperiaatteelle. Monien opistojen perustaminen lykkääntyi sen vuoksi odottamaan parempia aikoja.

Forssassakin oli opistoajatus ollut esillä työväestön keskuudessa, mutta varsinainen toimeenpaneva aloite lähti yksityisen kahviseurueen toimesta eräänä huhtikuun iltana 50 vuotta sitten. Maaliskuun 19 pnä pidettiin työväentalossa yleinen neuvottelu, johon oli kutsuttu esitelmöijäksi tri Engelberg. Hän puhui aiheesta 'Vapaan valistuksen opinlaitokset silmällä pitäen erikoisesti työväen opetusta'. Tilaisuus johti edelleen jatkotoimenpiteisiin. Valittiin toimikunta asiaa viemään eteenpäin. Siihen tulivat työväenyhdistyksen edustajina Aug. Hurme, Joose Palmén ja John Seppälä sekä yksityiset asianharrastajat K. Pylkkänen, Esko Aaltonen ja Elli Laurila. Lisäjäseneksi pyydettiin yhteiskoulun opettaja maiseteri J.G. Vuoriniemi, josta sitten tuli opiston ensimmäinen johtaja muutamaksi kuukaudeksi.

Vuoriniemi ryhtyi tarmokkaasti ajamaan asiaa. Seuraavana syksynä (1920) laitokselle laadittiin väliaikaiset säännöt ja pyydettiin rahaa Tammelan kunnanvaltuustolta ja Forssa Oy:ltä. Edellinen antoikin 8.000 mk ja yhtiö 6.000 mk ja lisäksi toimintaa varten luokkahuoneen tehtaan kansakoulusta.

Kuvan lähde piipunjuurella.fi Käsityöläiskadun ja Keskuskadun kulmassa sijaitsi

Forssan Vapaapalokunnan talon sali. Palokunta oli ostanut toimintansa lopettaneen

Käsityöläisklubin talon vuonna 1914.

Kun lokakuun 1 pnä 1920 pidettiin sisäänkirjoittautuminen palokunnan talolla, ilmoittautui heti 113 oppilasta, miehiä ja naisia suurin piirtein yhtä paljon. Innostus oli kova. Lisää oppilaita ilmottautui syksyn aikana niin että ensimmäisen lukukauden oppilasmäärä kohosi 142:een.

Ensimmäiset tunnit pidettiin marraskuun 4. pnä ja suurin osa oppilaista oli mukana kaikilla tunneilla ja piirit saattoivat sen vuoksi olla sadankin hengen ryhmiä.

Ensimmäisessä opetusohjelmassa oli suomenkieltä, kirjallisuuden historiaa, lausuntaa, esperantoa, laskentoa, historiaa, kemiaa ja laulua. Opettajina toimivat maisterit Esko Aaltonen, J. Saarinen, J.G. Vuoriniemi ja opettajat Janne Suonio, Aapo Mäkinen, K. Pylkkänen ja Elli Laurila sekä ins. J. Ignatius.

Oppilaat alkoivat toimia heti aktiivisesti myös opistolaiskuntana. Ensimmäisten opiskelijoiden joukossa olivat esimerkiksi seuraavat vieläkin opistossa tunnetut nimet: Reino Rantanan (opp. N:o 1), Kalle Jyly (ent. Gylden), kumpikin nykyisiä johtokunnan jäseniä, Aune Kilpinen, Elsa Manninen, Alma Nieminen (nyk. Kivinen), Rauha Salmi, Kosti Peltonen, Linda Lindstedt, Ebba Tallberg (nyk. Mansikkala), Eeva Autio ja Martti Laitinen.

Uusille linjoille

Ensimmäisen vuoden ohjelma oli siis varsin koulumainen, mutta jo toisena vuonna heräsi ajatus saada ohjelmaan jotakin käytännöllistä ja naisille sopivaa toimintaa. Kotitalous tuntui viehättävän, mutta mistä varat ja tilat. Onnelliset sattumat ovat usein johdatelleet hyviä yrityksiä, niin nytkin. Oy Forssan silloinen isännöitsijä prof. A. Gardberg, joka tunnettiin silloin lämpinä työväestön sivistysharrastuksen vaalijana, oli nimittäin suunnitellut jonkinlaista ilta-ammattikoulua naistyöläisilleen ja laatinut ohjelmankin sitä varten asiantuntijoille esitettäväksi. Suunnitelma tuli opiston johtokunnan tietoon ja sai aikaan toiveikkaan herätyksen. Johtokunnan asiantuntijat lähetettiin Gardbergin puheille taivuttamaan tätä opiston suunnitelmiin. Hänelle selitettiin, ettei kannattanut Forssan kokoisessa kylässä pitää kahta likipitäen samanlaista koulua, vaan voimat on keskitettävä. Opisto huolehtisi kyllä toiminnasta, jos vain professori hankkisi rahat ja tilat.

Perusteellisten harkintojen jälkeen prof. Gardberg taipui ja tuota pikaa oli talouskoulu valmis. Opettajaksi valittiin neiti Karin Wallström (kuvassa keskellä). Opetukseen oli sellainen ryntäys, että oli heti ryhdyttävä karsimaan. Valitut 48 soppakoululaista kokoontuivat sitten kaksi kertaa viikossa neljänä ryhmänä.

Kuvassa kotitalouden ryhmä. Forssan työväenopistossa kotitaloutta on ollut vuodesta 1922, ensimmäisenä koko valtakunnassa.

Liittyessään näin kiinteästi opiston työhön Oy Forssa vaati, että opistolla tuli olla myös johtajatar. Ehtoon luonnollisesti suostuttiin ja siitä alkaen op. Elli Laurila oli mukana opiston johtoportaassa, parin vuoden päästä johtajana.

Kun Forssa-yhtiöltä näin oli pikkusormi saatu, ruvettiin jo seuraavana syksynä mankumaan lisää. Kotikulttuurin alue kaipasi laajennusta opiston ohjelmassa ja tällä kertaa keskityttiin käsitöihin.

Prof. Gardberg ol isaanut hyvän käsityksen yhteistyöstä ja taipuikin nopeammin kuin ensimmäisellä kerralla. Hän sai yhtiön myöntämään vuosivoitoistaan niin suuren lisäavun, että opistolle saatettiin hankkia tarpeellinen kästyökalusto ja palkata opettaja. Ensimmäinen käsityönopettaja oli Emmi Seppälä. Opetusohjelman painopiste siirtyi näin joidenkin mielestä liikaakin käytännön linjoille, mutta sittenkin se oli opiston hyväksi.

Kesämökki hankitaan

Jo neljännen vuoden keväällä virisi opistolaisten keskuudessa toive oman kesänviettopaikan saamisesta. Pian osoittautuikin, ettei se ajatus ollutkaan vain sen kevään tuulen tuomaa, sillä se innosti vielä samana syksynä (1924) toimintaan, joka hakee vertaansa minkä järjestön historiassa tahansa.

Perustettiin ompeluseura, tehtiin arpajaisvoittoja, juostiin jalat rakoilla pitämässä iltamia naapuripitäjiä myöten. Sillä tavalla saatiin kuin saatiinkin kokoon rahat huvilan ostoa varten.

Sopiva huvila löytyi Pyhäjärven rannalta ja se ostettiin apteekkari Hjeltiltä huhtikuussa 1925. Seuraavina vuosina sitä kunnostettiin ja laajennettiin. Vuonna 1928 ostettiin myös sen 1,2 ha:n suurinen maapalsta omaksi. Kesämökki annettiin opiston johtokunnan haltuun. Kesämökin hankinnan yhteydessä on erityisesti tuotava esiin silloisen toverikunnan puheenjohtajan nimi, Kosti Peltonen.

Ohimenevästi pilvistä

Kun kesämökki parhaillaan loi uutta sisältöä opiston toimintaan, tuli Forssa Oy:ltä ikävä sanoma käsityö- ja kotitalouspiirien toiminnan lopettamisesta. Uusi isännöitsijä ilmoitti, ettei yhtiö voinut enää pitää yllä mainittua toimintaa. Johtokunta yritti pelastaa piirit kaikkia mahdollisia keinoja käyttäen, palkkoja ja maksuja myöten. On selvää, että toiminta kärsi siitä.

Tilanne selkiintyi, kun v. 1927 tuli voimaan ensimmäinen työväenopistolaki, joka takasi 50% valtionapua opiston todellisista menoista. Opisto joutui siinä vaiheessa muutenkin mukautumaan lain vaatimuksiin: juridiseksi omistajaksi oli perustettava kannatusyhdistys, opistolle oli vahvistettava ohjesääntö väliaikaisten sääntöjen tilalle, joiden mukaan oli toimittu tähän asti.

Toiminta vakiintuu

1930-luku on opiston historiassa vakiintumisen ja selkiintymisen aikaa. Pääkannattaja oli edelleen Forssa-yhtiö, vaikka se olikin sanoutunut irti käsityö- ja talousopetuksen ylläpitämisestä.

Oppilasmäärä vaihteli kolmen ja neljänsadan välillä. Toiminnan pääpaino oli edelleen käytännön aineissa, ja se pohja on pysynyt pitävänä tähän päivään asti. Ehkä siksi miesten suhteellinen lukumäärä pysyi verrattain alhaisena, muulloinkin kuin sotavuosina, jolloin miesten lukumäärä monena lukukautena jäi alle kahdenkymmenenkin.

Käytämmön linjat osoittautuivat pulavuosina tarpeellisiksi. Taitoja ja kikkoja tarvittiin, kun luotiin vanhasta vaatteesta uutta ja melkein tyhjästä poikkeusjan suuhunpantavaa. Sota-aikana toimi opiston sivuosasto myös Jokioisilla, missä sen johtajana oli opiston tämänhetkinen kirjanpidon opettaja opetusneuvos Olov Larkka.

Toverikunnalle vahvistettiin säännöt v. 1933 ja kesämökki Pyhäjärven rannalla oli tärkeä toiminnan keskus. Sinä aikana opiston näkyväksi henkilöksi tuli Pauli Virtanen, ensin toverikuntaan ja sen puheenjohtajaksi, sitten opiston johtokuntaan varauheenjohtakasi ja taloudenhoitajaksi jne. Hänen panoksensa opiston toiminnassa ja erityisesti kesäkiinteistön hoidossa on ollut korvaamaton. 1930-luvun tunnetuista opistolaisista olisi mainittava monia muitakin vielä mukana olevia opiston ystäviä, mutta koska ulkopuolisen on vaikea nähdä selvästi erottuvaa ryhmää, on viisanta kai olla nimeämättä ketään. Kuitenkin heidän joukostaan voi erottaa Lea Mäkelän jo senkin vuoksi, että hänestä tuli opiston johtokunnan jäsen kymmeniksi vuosiksi.

Sodan jälkeen paukkuivat kangaspuut entistä kiivaammin käsityösalissa. Muutkin piirit täyttyivät uuden innostuksen voimasta. Kuusi vuotta sodan päättymisen jälkeen tuli ensimmäinen johtajan vaihdos pitkästä aikaa. Rouva Laurilan terveys alkoi osoittaa horjuvuuden merkkejä ja lyhyiden virkavapauksien jälkeen hän luopui kokonaan johtajan tehtävistä. Mutta vuosia sen jälkeen 'Mamman' luomien perinteiden kunnioitus on ollut vallitseva henki työtä suunniteltaessa ja johdettaessa.

1950-luvulla opiston johtajina toimivat Sakari Linkola, Pentti Helle, Matti Luoma, Yrjö Helenius ja Lauri Uusi-Hakimo, joka on edelleen opiston rehtorina.

Uudistusten 1960-luku

Ratkaisevan parannuksen opistotyöhön toi uusi laki kansalais- ja työväenopistojen valtionavusta v. 1963. Sen mukaan valtionapu nostettiin 70%:iin ja muitakin uudistuksia työskentelyehtoihin hyväksyttiin. Pakollisen ohjesäännön uudistamisen yhteydessä Forssan työväenopisto muutettiin Forssan kansalaisopistoksi, monien muiden esimerkin tavoin. Uusi neutraalimmaksi katsottu nimitys oli otettu laissa ensisijaiseksi. Samaan aikaan oppilasmäärä alkoi selvästi lisääntyä. Kun oppilaita 1960-luvun alkuvuosina oli n. 550, on se kymmenessä vuodessa kaksinkertaistunut. Vuonna 1969 opisto sai siirtyä vanhasta puurakennuksesta Kartanonkadulta Lounais-Hämeen Kauppaoppilaitoksen viihtyisiin suojiin ja sekin muutos toi varmasti lisää oppilaita. Tällä hetkellä oppiaineita on kolmattakymmentä ja opintoryhmiä lähes 50. Käsityöpiirit toimivat edelleen vanhoissa paikoissa.

Opisto siirtyy kaupungille

Oppilasaineksen muuttuminen alkuperäisestä tehdastyöväestöstä heterogeeniseksi on vahvistanut sitä ajatusta, että 50-vuotiasta tehdasyhtiön suojattikoulua on ruvettu yleisesti pitämään julkisena palvelulaitoksena. Koska toiminnan laajentuminen kannatusyhdistyksen puitteissa tuntui epävarmalta, alkoi opiston johtokunta jo vuosia sitten suunnitella opiston siirtämistä kaupungin omistukseen. Forssan kaupunki tunteekin monien valtuutettujensa kautta opiston kuuluvan kiiteästi kaupungin historialliseen kuvaan ja kaupungin moderni johto on alun alkaen ymmärtänyt, että kansalaisopistotoiminta kuuluu tarpeellisena nykyaikaisen kaupungin palvelumuotoihin. Oman tehtävänsä kaupungin palvelujen joukossa opisto toivookin pystyvänsä täyttämään entistä paremmin.

Tällä hetkellä on vireillä myöskin opistotoiminnan laajentaminen Tammelaan. Mikäli suunnitelmat toteutuvat, opintopiirit saadaan käyntiin Tammelan kunnassa jo ensi syksynä. Forssan kansalaisopistolla on perinteitä, jotka vetävät sitä vanhaan emäpitäjään. Paljon puhuttu opiston kesähuvila on Tammelan kirkolla. Tammelan kunta on ollut ensimmäiseksi tukemassa opiston alkuun lähtöä Forssassa. Tammelasta opisto on myöskin saanut vuosien mittaan uskollisia opiskelijoita. Kun lisäksi kaikessa nykyaikaisessa kulttuurityössä pyritään siirtymään paikallisesta alueelliseen toimintaan, sopii toiminta-alueen laajentuminen hyvin ajan kuvaan.

Opiston johto

Opiston ensimmäisen johtokunnan muodostivat Tammelan kunnan edustajina op. T. Hirsjärvi ja joht. J. Rintala; Oy Forssan edustajina ins. J. Ignatius (puheenjohtajana v:een 1928) ja kehruumestari K. Aaltonen; oppilaiden edustajina Mikko Salmi ja John Seppälä. Sen jälkeen johtokunnan puheenjohtajina ovat toimineet isännöitsijät prof. Axel Cardberg 1928-1950, dipl.ins. Arvi Jäättelä 1951-1962 ja dipl.ins. Pentti Vaarna v:sta 1963 lähtien.

Nykyiseen johtokuntaan kuuluvat hänen lisäkseen Pauli Virtanen, varapuheenjohtajana ja taloudenhoitajana (kuulunut johtokuntaan v:sta 1936), Reino Rantanen (v:sta 1928 lähtien), Kalle Jyly (v:sta 1933 lähtien, Eila Soini, Veikko Mikkola ja opiston rehtori sekä opistolaiskunnan puhevaltaisina edustajina Impi Varjonen ja Tuija Sulonen. Muita johtokunnan pitkäaikaisia jäseniä ovat olleet Lea Mäkelä ja Viljo Wallenius, kumpikin yli 20 vuotta. Edellä mainittujen puheenjohtajien lisäksi toimi 1950-luvun alussa jonkin aikaa johtokunnan puheenjohtajana myös koulutuspäällikkö Matti Luoma.

Opiston johtajina ovat olleet seuraavat henkilöt:

Maist. J.G. Vuoriniemi, 1920 syysl.: opettajat Aapo Mäkinen 1921-1923, Ville Hynynen 1923-1924, Elli Laurila 1925-1951. (Hänen aikanaan viransijaisuuksia hoitivat maisterit Hj. Salomaa 1936-1937 ja Jouko Jaakko Laurila 1937-1938; maist. Sakari Linkola 1951-1952, maist. Pentti Helle 1953-1955, maist. Matti Luoma 1955-1956, maist. Yrjö Helenius 1956-1959 ja maist. Lauri Uusi-Hakimo v:sta 1959 alkaen.

Vakinaisina opettajina Kaisu Wallström, Liisa Melander, Vieno-Kaisa Lahdensuo, Eeva Toivonen, Saimi Sulkava, Helga Salonen ja Aino Rauvola kotitaloudessa; Emmi Seppälä, Elli Rosi (34 v.), Oili Järveläinen v:sta 1962 alkaen naisten käsitöissä.

Opiston taloudenhoitajina ovat tulleet tunnetuiksi Aarne Jäntti 1928-1934, Teofilus Kaivos 1934-1939 ja Pauli Virtanen v,sta 1940 alkaen.

Opiston vahtimestareina ovat olleet Laina Pakkanen v:een 1933, Uuno Honka 1933-1937, Maire Stark 1937-1960, Irja Viljanen 1961-1966, Kerttu Vanhtera 1966-1970 ja tällä hetkellä Impi Varjonen.

Tuntiopettajina ovat toimineet sadat henkilöt Forssasta ja sen ulkopuolelta.

Muut Opisto sata -blogikirjoitussarjan tekstit:

koonnut Tanja Härmä

Kohti sataa vuotta:
https://opistosata.blogspot.com/2019/07/kokeilu.html

Työväenopiston mökin vieraita tapaamassa 1960-luvulla:

https://opistosata.blogspot.com/2019/08/tyovaenopiston-mokin-vieraita.html

Sivistysyhteiskunnan ja hyvinvoinnin yhtälö:
https://opistosata.blogspot.com/2019/08/sivistysyhteiskunnan-ja-hyvinvoinnin.html

Matka Aino Kilven kanssa työväenopiston näyttämölle:
https://opistosata.blogspot.com/2019/08/matka-aino-kilven-kanssa-tyovaenopiston.html

Aira Rauhala ja Lea Mäkelä -Silloin opiskelimme oppiaksemme elämää varten:

https://opistosata.blogspot.com/2019/09/silloin-opiskelimme-oppiaksemme-elamaa.html

Miina Sillanpää Forssan työväenopiston vieraana:
https://opistosata.blogspot.com/2019/09/miina-sillanpaa-forssan-tyovaenopiston.html

KÄSITYÖ -tuo uusi ja outo oppiaine. Forssan työväenopiston käsityöopetuksen vaiheita 1920-luvulta vuosituhannen vaihteeseen:
https://opistosata.blogspot.com/2019/09/kasityo-tuo-uusi-ja-outo-oppiaine.html

Tehtaankoululta Maakunnan kautta Kehräämölle -Forssan kansalaisopiston käsityöhistoriaa 1970-1980:
https://opistosata.blogspot.com/2019/10/tehtaankoululta-maakunnan-kautta.html

Kankuriopiston 1990-luku
https://opistosata.blogspot.com/2019/11/kankuriopiston-1990-luku.html

Mennään tuonne opistolle, ei tämmöisenä lauantaina muutakaan keksi. Pentti Vahteran teksti:
https://opistosata.blogspot.com/2019/11/mennaan-tuonne-opistolle-ei-tammoisena.html

Forssan työväenopiston kuusijuhla 1959
https://opistosata.blogspot.com/2019/12/forssan-tyovaenopiston-kuusijuhla-1959.html

Että ihminen ihmisen löytää -Toveritoiminta opistoissa
https://opistosata.blogspot.com/2020/01/etta-ihminen-ihmisen-loytaa.html

Työväenopiston Hammerfestin matka 1956 -Eila Alénin albumista:

https://opistosata.blogspot.com/2020/02/tyovaenopiston-hammerfestin-matka-1956.html

Ni lernas esperanto -me opiskelemme esperantoa

https://opistosata.blogspot.com/2020/03/ni-lernas-esperanto.html

Konekirjoituskurssilla

https://opistosata.blogspot.com/2020/03/konekirjoituskurssilla.html

Forssan työväenopiston äiti Elli Laurila

https://opistosata.blogspot.com/2020/03/forssan-tyovaenopiston-aiti-elli-laurila.html

Lauri Uusi-Hakimo ja pelimannien elosoitto

https://opistosata.blogspot.com/2020/05/vuonna-85-lauri-uusi-hakimo-ja.html

Opistosata-näyttely

https://opistosata.blogspot.com/2020/06/opistosata-nayttely.html

keskiviikko 6. toukokuuta 2020

Lauri Uusi-Hakimo ja pelimannien elosoitto

Yksi opiston leikekirjoista 1970-luvun lopulta vuoteen 1998 on täynnä kansanmusiikkia, erityisesti pelimanneja.

Otsikoita: Häme valtasi Kaustisen, Hämeen kevätsoitto, Pelimannien elosoitto, Pelimanni-iltamat, Pelimanni-tanssiaiset, Pelimannivieraita Södertäljestä, Soittamisen ilo on pelimannin palkkio, Pelimannit tunteitten tulkkeina jne jne.
Leikekirjassa on myös paljon kuolinilmoituksia näistä 1900-luvun alussa syntyneistä pelimanneista.

Kuva otettu 26.5.1979 Rautatienkadulta Antin Valinnan edestä.

Lounaishämäläiset pelimannit ovat opinhaluista joukkoa, kertoo lehtileike vuodelta 1983. Lounaishämäläisten pelimannien ja kurtunsoittajien opinhaluisuudesta ei jää epäilystä. Sinä vuonna yhtenä sunnuntaina pidettiin Tehtaankoulussa alueen pelimanneille ja hanuristeille tarkoitettu kansanmusiikkikurssi ja osanotto oli lähes sataprosenttinen, yli 50 musiikkimielistä opiskeli kansanmusiikkitietoutta ja tämmäystä.
Selitetään myös, että tämmäys tarkoittaa mielenkiintoista ja vaihtelevaa säestystä hanurilla ja se tapahtuu niin, että vasemmalla kännyllä haetaan bassosävel ja oikealla näpelöidään sointuja.

Kuva Ronttismäen tehtaalaismuseolta vuodelta 1986. Etualalla Lauri Uusi-Hakimo.

Leikekirjan sisuksista löytyy myös 1985 vuonna tehty HAASTATTELU FORSSAN KANSALAISOPISTON JOHTAJASTA LAURI UUSI-HAKIMOSTA.

"-Minä olen Lauri Uusi-Hakimo, syntynyt Pohjanmaan porstuassa, eli Ähtärissä vuonna -30. Olen Forssan kansalaisopiston rehtori. Epävirallisia 'sivupersoonia' on kaksi, lähinnä -kirjailija ja pelimanni."

Uusi-Hakimo kertoo, että hän tuli Forssaan vuonna 1959 eli 26. vuosi on menossa (vuonna 1985). Sitä ennen hän oli kolme vuotta Suonenjoella. Ja koko elämänsä hän kertoo olevansa olleen kansalaisopistossa.
Hän kertoo, että työväenopistot ja kansalaisopistot ovat kehittyneet muutaman kymmenen vuoden aikana aivan toisenlaisiksi laitoksiksi, kuin silloin, kun hän lähti alalle. Aikaisemmin ne toimivat 'toisten nurkissa', kun ei oikein kansakouluihinkaan päässyt, nyt tilanne on toinen; saadaan valtionapua ja yleinen arvostus on noussut. Uusi-Hakimo sanoo, että hän ei muuta ammattia voisi ajatellakkaan näiden sivupersoonien suhteen. Työ on ollut erittäin mielenkiintoista ja paljon antavaa, jossa saa olla lähellä luovia voimia, jotka hakeutuvat vapaa-aikaopistoon, siellä on kuvaamataitoa, musiikkia ja teatteria.

Vuonna 1985 Forssan kansalaisopistossa opintoryhmiä oli alun kolmattasataa ja oppilaita kolmisentuhatta. Tuntiopettajia yhteensä 70 ja vakinaisia opettajia Uusi-Hakimon lisäksi neljä.
Opisto oli erittäin tyytyväinen tiloihinsa. Yhteistä opistorakennusta ei ole, opisto on hajallaan, mutta tilat ovat omia. Vanhalla poliisilaitoksella on puoli taloa ja Tehtaankoulu ja juuri valmistumassa Kehräämön yläkertaan 1100 neliötä hienoa toimitilaa, jota tehdään Kurssikeskuksen oppilastyönä. (Nykyisin tila on HAMK:in tiloina) Muuttoruljanssista kertoo Oili Jaatisen teksti:

Kysymykseen ovatko kaikki aineet yhtä suosittuja, vai onko paineita jollekin alueelle, Hakimo vastaa, että: "Vanhastaan meillä on kudontaan ja tekstiiliin paineita. Täällä ollaan kankaan varjossa eletty vuosikymmenet. Kun opiston on näinkin suureksi paisunut, ovat nämä aineet jääneet sentään suhteelliseen osaan. Ryhmiin tulee opiskelijoita n. 500-600. Muina suurina ryhminä ovat kielet. Niissä on myös satoja opiskelijoita. Taideaineissa on runsaasti opiskelijoita. Parin vuoden ajan on moderni tanssi ollut kova sana meillä, kun on ammattitaitoinen opettaja. Opettajan mukanahan ryhmät usein syntyvät, pysyvät ja kaatuvat."
Kyseisenä vuonna Uusi-Hakimolla oli 75 opetustuntia, hän piti kynäilypiiriä ja luentoja eri puolilla ryhmissä. Täällä oli ollut perinteinen tapa, että piti käydä ompeluseuroissa puhumassa joka ilta. "Kun tulin tänne, oli kauhea paikka keksiä aina puhuttavaa. Tilanne ajautui kirjallisuuden esittelyksi, mikä tavallaan olikin hyvä, kun joutui paneutumaan kirjoihin ja tekemään niistä analyysejä, etsimään niistä sanottava ja kertomaan enemmän kuin juonen. Se kasvatti kirjaan kiinni sisältäpäin."

Kirjailijanurastaan Uusi-Hakimo kertoo, että on harrastanut pienimuotoista kirjoittamista 60-luvulta lähtien ja lähetti kirjoituksiaan kustantajallekin saaden aina hyviä palautteita, joissa innostettiin jatkamaan. Aina välillä saattoi olla vuosikin kirjoittamatta. Sitten vuonna 1977 sattui sopiva kilpailu, kun Maaseudun sivistysliitto julisti romaanikilpailun, joka kuvaa maaseudun murrosta. Uusi-Hakimo voitti kilpailun Isältä pojalle -romaanilla.
Sen jälkeen on syntynyt kuusi romaania, seitsemäs oli haastattelun aikaan juuri kustantajalla ja tavallaan kahdeksas täysimittainen romaani julkaisiin Pellervo-lehdessä. Esitettyjä näytelmiä on kymmenen. Forssan teatterilla on harjoituksen alla Sampo, joka on tehty Kalevalan juhlavuoden merkeissä, ja viimeisenä on lapualaisille tehty Isänmaan miehet, joka kertoo Vihtori Kosolasta ja kumppaneista. Sampo-näytelmän sanoma on Sammon taonta, joka symbolisesti edustaa teollista kehitystä ja mitä se on tuonut lieveilmiöineen mukanaan.
"Voidaan todeta, että tämä teollisuus ei tuo ihmisen onnea lopultakaan, vaan se löytyy luonnonläheisestä elämästä -paluusta maalle."

"-Koskaan ei kysytä, kuinka monta näytelmää olet kirjoittanut, vaan kuinka monta romaania. Kaikki kirjailijat mitataan romaanien määrällä. Romaani on ylittänyt kynnyksen ja saanut tunnustusta. Se on eräänlainen arvonmitta."

Vuonna 1974 Uusi-Hakimo oli opiston kevätjuhlapuheessaan ollut huolissaan 'ihmisen paketoinnista'; Teollistunut yhteiskunta on vähentänyt keksimisen ja uuden luomisen tarvetta kaikilla elämän aloilla rakennustaiteesta pikkulasten leikkeihin. "-Nyky-yhteiskunnan tunnuspiirteenä on paketointi: Pellot pakettiin, karja pakettiin pois tuottamasta. Psykologit ovat viime vuosina heränneet sen totuuden edessä, että suurimpana henkisen kehityksen vaarana on ihmisen paketointi pois luovasta toiminnasta jonkin tuotannollisen toiminnan nimissä. Mielikuvitukselta leikataan siivet jo koulussa, se haudataan hyödyttömänä reaalitietojen alle. Yhä uudet sukupolvet puristetaan vanhentuneisiin kaavoihin. Uuden koulun opetussuunnitelmatkaan eivät tarjonne tässä suhteessa mullistavaa parannusta. Edelleen jää paljon nuorekasta luomisvoimaa paketoiduksi. On väärin luulla, että se energia voidaan käyttää hyväksi toisaalla, tuotantoelämässä.
-Henkinen kehitys ja luova toiminta edellyttävät aina jonkinlaista murtautumista materian kahleista, päätti rehtori Uusi-Hakimo runsaasti ajattelemisen aihetta antaneen puheensa."

Pelimanni

Pikkupojasta ja huuliharpusta lähtien on pelimanniasia ollut mukana Uusi-Hakimon elämässä. Hänellä on kymmenen haitaria ja vahvin laji niistä on kaksirivinen. Kaustisilla esiintymässä hän on ollut kymmenenä vuonna. Haudankorvan pelimannien nimellä he ovat kierrelleet tapahtumissa ja isommissa pelimanniyhtyeissä Hakimo on soittanut vielua ja jousiorkesterissa harmoonia.
"-Kansanmusiikki on nyt niin kehittynyttä, ettei siinä enää riitäkään jousen pärryyttäminen ja yhteen ääneen soittaminen, vaan siihen ovat tulleet sovitukset ja monet muut musiikilliset tunnusmerkit. Sitä on mukavampi kuunnella ja sille annetaan enemmän arvoa. Mutta sovitukset ovat tuoneet nuotit mukaan, eikä aidossa pelimannimusiikissa saanut ennen käyttää nuotteja."

Soittaminen on Uusi-Hakimolle vastapainoa työlle ja kirjoittamiselle. Pelimannit ovat käyneet paljon sairaaloissa, vanhainkodeissa ja laitoksissa soittamassa ja he ovat nähneet kuinka vähällä ihmiset saa iloisiksi.

Opistosata-näyttelyn (14.3.-2.4.2020) 'Lassenurkkaus'.

Työmatkalla

Uusi-Hakimolla riittää aikaa vielä pyöräilyyn ja kun tiet sulavat, hän kiertelee pyörällä Tammelan kautta töihin. Hän asuu omakotitalossa Kurkelanmäessä vaimonsa Hilkan kanssa. Kolme poikaa ovat jo lähteneet kotoa. Heidän seuranaan on koira Fiia.

Pohjanmaan poikana Uusi-Hakimo on aina sanonut Forssaan kotiutumisestaan, että on työmatkalla.
"-Mutta kyllä Lounais-Häme on sopiva paikka pohjalaiselle. Täällähän on pohjalainen yhdistys, jonka perustajajäseniä olen, ensimmäinen puheenjohtaja myös. Kaikkien mielestä tämä on hyvin sopivaa kotiseutua myöskin pohjalaiselle. Olemme samantapaisia ihmisiä, joilla on hidas ja jäyhä luonne. Pohjalaiset ovat hyvin kotiutuneet tänne."

Lauri Uusi-Hakimo toimi Forssan kansalaisopiston rehtorina 1959-1993, 34 vuoden ajan.
Hän kuoli 19.2.2018.
Hänen mittavasta tuotannostaan löytyy listaa:
https://fi.wikipedia.org/wiki/Lauri_Uusi-Hakimo

Tuomo Väkevä kuvassa vasemmalla. Kuva otettu opiston mökillä.

9.9.1995
Forssan lehden yleisönosastolla pelimanni Tuomo Väkevä kysyy: Miksi kenkää pelimanneille?

Väkevä oli selannut Aikuisopiston ohjelmaa, eikä löytänyt sieltä enää pelimannit-nimistä ryhmää. Tiedusteluunsa opiston rehtorilta, hän sai vastauksen, että uudelle opettajalle tarvittiin tunteja ja että pelimannit on ollut niin kauan toiminnassa ja jos sitten katsottaisiin kevätpuolella...
Väkevä tunsi itsensä loukatuksi kaikkien pelimannien puolesta. Viimeksi juuri pelimanneja oli pyydetty soittamaan opiston mökin 70-vuotisjuhlassa elokuussa. Homma hoidettiin kahdeksan miehen voimin ja sitten kuukauden kuluttua katsotaan, että meitä ei tarvita.

Kaupunkilaiset ovat kuulleet pelimanneja opiston tilaisuuksissa, Ronttismäellä, urheilutalossa ja monissa muissa paikoissa. Kahvipalkalla pelimannit ovat käyneet soittamassa vanhainkodissa parin viikon välein, vähän harvemmin Tammelan vanhainkodissa ja monena vuonna myös Nokan sairaalassa ym.
Vastataanko nyt Hämeen kansanmusiikkiyhdistyksen kevätsoittokutsuun, että pelimanneja ei virallisesti ole enää olemassa. Vuosittain tulee myös Kaustisen kansanmusiikkijuhlilta ilmoittautumiskaavake. Se voidaan katsoa kunnianosoitukseksi, sillä niille juhlille on esiintyjätungosta.
Nyt asianomaisia ei ole kuultu lainkaan, vaan ryhmä on vain lopetettu.

Väkevä pyytää vastausta seuraaviin kysymyksiin:
1) Kuka tai ketkä määräävät aikuisopiston piirien perustamisesta tai lopettamisesta?
2) Millä perusteilla pelimanneilta pyyhkäistiin tunnit pois?

Aikuisopiston silloinen rehtori Jyrki Jokinen vastaa 13.9.1995:
Aikuisopiston piirejä täytyy voida joskus myös lakkauttaa

Koska kevätkaudella oli varatusta määrärahasta mennyt jo 2/3 oli pakko ryhtyä karsimaan jo suunniteltuja opintopiirejä. Opintopiirien laukkauttamisen kriteerit olivat jo keväällä hyväksytyt opiston vapaan sivistystyön tuloksellisuuskriteerit, joita ovat mm. piirin ikä, uusiutuminen, ainutlaatuisuus, ryhmän koko jne.
Tästä syystä juuri pelimannipiiri oli heikoilla, huolimatta pitkään tehdystä hyvästä työstä, esiintymisistä jne. oli tilaa saatava vaihteeksi myös muulle musiikille, koska opiesto oli palkannut yhdessä musiikkiopiston kanssa uuden musiikinopettajan. Samoin tilaa tarvittiin kuvataiteille ja tanssitaiteelle.

"On hyvä että piirit reagoivat lakkauttamiseen, mutta täytyy myös voida ymmärtää se , että joskus on vanhojen piirien tilalle saatava uutta; aina ei voida mennä niinkuin ennenkin."

Leikekirjan loppu:

Uusi-Hakimo kirjoitti Forssan lehteen nimellä Tarhuri. 28.6.1996 hän on kirjoittanut ns. muistokirjoituksen Allan Valolle

Allanin laulu

"Vaikka syntymä ja kuolema kuuluvat elämän kuvaan luonnollisina tapahtumina, on jokainen lähtö omaisten ja tuttavien keskuudessa ainutkertainen ja hiljentävä tapahtuma. Forssalaisen pelimannin Allan Valon matkan pää oli nähtävissä jo monen vuoden ajan, mutta syntymälahjana saatu mielen virkeys ja hyvä fyysinen peruskunto pitivät elämää yllä vielä sairasvuoteellakin keskimääräistä pitempään. Ensi vuonna olisi tullut 90 vuotta täyteen.

Edellisen kymmenluvun täyttyessä Allanille omistettiin oma laulu, jossa vanhan pelimannin mandoliini soittaa kiitosta koko elämälle ja sen muistoille Kaukolanharjun maisemien lapsuusvuosista Tehtaanpuiston pikkuiseen kamariin, josta ohikulkija saattoi kuulla mandoliinin helisevän vielä viimeisinä vuosina. Siihen väliin mahtui elämänikäinen päivätyö tehdasyhtiön palveluksessa. Muistoissaan Allan usein kiersi hevosen perässä kartanon peltoja. Niillä ei miehen kertoman mukaan löytynyt yhtään hänen tallaamattansa jäänyttä paikkaa. Aikanaan oli juhlava näky, kun kymmenien hevosten kulkue lähti aamukuudelta talleilta peltotöihin. Niiden aikojen terveellinen ulkotyö oli omiaan vahvistamaan hyvää fyysistä kuntoa.

Pelimannimusiikki oli aina ollut Allanille tie arjesta juhlaan. Nimensä mukaan tämä sympaattinen ja kaikille ystävällinen mies säteili musiikin valoa myös ympäristöönsä. Syntymälahjana saatu musikaalisuus ohjasi miehen jo nuoruusvuosina soiton pariin, näppäilemään maniskaa ja rumpaliksi tanssiyhtyeisiin. Vanhan rumpalin rytmitaju ja tarkka sävelkorva kelpuuttivat miehen vielä myöhäisilläkin ikävuosillaan minkä tahansa pelimanniporukan jäseneksi. Parikymmentä vuotta Allan Valo oli kansalaisopiston pelimannien uskollinen jäsen ja siinä ohessa myös pienempien ryhmien luotettava soittaja. Tunnettua oli, että hän soitti nuotteja tuntematta outojakin kappaleita ryhmän mukana mistä sävellajista hyvänsä ja osasi pysytellä taustalla silloin, kun epävarmuus yllätti. Usein tarvittiin Allanin maniskan aata, kun joukko viritteli soittimiaan eikä virallista koneaata ollut saatavilla.

Vanhainkodit ja muut laitokset olivat myös Allanille viimeiseen asti mieluisia vierailukohteita. Heikanrinteestä tuli myös hänen viimeinen kotinsa. Sielläkin otettiin huomioon entisen musikantin tausta. Käytännössä hänen soittimensa vaikeni jo muutama vuosi sitten, kun sormet kieltäytyivät hyppimästä otelaudalla yhtä vikkelästi kuin parhaina vuosina. Mutta rapistuvan kuoren alla eli pelimanni loppuun asti. Vielä muutama viikko sitten Heikanrinteen hoitajat työnsivät Allanin vuoteen soittoryhmän viereen ruokasaliin. Se oli hoitoa parhaimmillaan. Vanha pelimanni eli mukana täysin aisten, vaikka suullinen yhteydenpito oli jo vaikeaa.

Allanin laulu on jäänyt soimaan nyt matkansa päättäneen pelimannin muistoksi. Viimeksi tämä Erkki Lehtisen säveltämä ja Tarhurin sivupersoonan sanoittama laulu esitettiin Hämeen kevätsoitossa Tammelassa pari kuukautta sitten. Solistina oli Lintulan Taisto. Allanin muisto elää siinä laulussa vielä pitkälle ensi vuosituhannelle. Sellaisena se on myös kunniaksi koko pelimannien perinnekulttuurille."

Tarhuri

Tekstin kokosi Tanja Härmä.

Muut Opisto sata -blogikirjoitussarjan tekstit:

Kohti sataa vuotta:
https://opistosata.blogspot.com/2019/07/kokeilu.html

Työväenopiston mökin vieraita tapaamassa 1960-luvulla:

https://opistosata.blogspot.com/2019/08/tyovaenopiston-mokin-vieraita.html

Sivistysyhteiskunnan ja hyvinvoinnin yhtälö:
https://opistosata.blogspot.com/2019/08/sivistysyhteiskunnan-ja-hyvinvoinnin.html

Matka Aino Kilven kanssa työväenopiston näyttämölle:
https://opistosata.blogspot.com/2019/08/matka-aino-kilven-kanssa-tyovaenopiston.html

Aira Rauhala ja Lea Mäkelä -Silloin opiskelimme oppiaksemme elämää varten:

https://opistosata.blogspot.com/2019/09/silloin-opiskelimme-oppiaksemme-elamaa.html

https://opistosata.blogspot.com/2020/02/tyovaenopiston-hammerfestin-matka-1956.html

Ni lernas esperanto -me opiskelemme esperantoa

https://opistosata.blogspot.com/2020/03/ni-lernas-esperanto.html

Konekirjoituskurssilla

https://opistosata.blogspot.com/2020/03/konekirjoituskurssilla.html

Forssan työväenopiston äiti Elli Laurila

https://opistosata.blogspot.com/2020/03/forssan-tyovaenopiston-aiti-elli-laurila.html

Opistosata-näyttely 2020 https://opistosata.blogspot.com/2020/03/puolet-sadasta-vuodesta.html

Puolet sadasta vuodesta -Forssan työväenopiston historiaa https://opistosata.blogspot.com/2020/03/puolet-sadasta-vuodesta.html

keskiviikko 18. maaliskuuta 2020

Forssan työväenopiston äiti Elli Laurila

"Mitä nainen on tänään, sitä kansa on huomenna."

ELLI LAURILA (1882-1966) on jättänyt nimensä Forssan ja koko opistoliikkeen historiaan. Vuosikymmenien ajan Forssan työväenopiston (perustettu 1920) toiminta keskittyi Elli Laurilan ympärille niin tiiviisti, että hän sai opistolaisilta opistoäidin kunnioittavan nimityksen. Omassa käytössä tämä nimitys kuului pehmeämmin 'mamma'.

Elli Laurila oli työväenopistontyön edelläkävijä. Laurilan opistotyö rakentui paikallisten opiskelutarpeiden realistiselle pohjalle ja se loi arvostetun perustan koko toiminnalle. Käytännön aineiden (kotitalous 1922 ja käsityöt 1923) opetuksen merkitys nähtiin ensin opistotyöhön kuulumattomana ja sen valtakunnallinen arvostus nousi esiin myöhemmissä vaiheissa (sota-aika).

Paikalliset olosuhteet ja opiskelutarpeet antavat pääkehyksen koko toiminnalle. Harrastuspohjaista opistotyötä on vaikea säännellä teoreettisilla suunnitelmilla. Jokainen vuosi on kokeilun vuosi ja toiminta etenee aina siltä pohjalta.

Laurilan oma valmistautuminen opistotyöhön oli tapahtunut ns. pitkän linjan tietä, mikä monessa kasvatusalan ja elävää elämää palvelevassa työssä on korvaamaton tie. Elämänkoululla ja omalla kokemuspääomalla ja käytännöntaidoilla on opistotyössä ratkaiseva merkitys. Siinä suhteessa Laurila oli enemmän kuin sopiva kasvattaja ja opettaja opistotyöhön.

Elli Maria Vihonen syntyi Porvoossa 1882. Ensimmäisen kerran Lounais-Hämeeseen ja Forssaan hänen tiensä kulki, kun hänet Senaatin juhlallisella päätöksellä hyväksyttiin farmasian oppilaaksi samoilla edellytyksillä kuin miespuoliset hakijat.
Ollessaan Lopella apteekkiharjoittelijana Elli hakeutui Forssan yhteiskoulun yksityisoppilaaksi ja suoritti loput kesken jääneestä keskikoulusta eli 4. ja 5. luokan työnsä ohessa ja sai todistuksen vuonna 1903, tuona Forssan merkkivuotena, jolloin paikkakunnalla valettiin pohjaa laajemmallekin tulevaisuudelle historiallisessa puoluekokouksessa.
Keskikoulututkinnon suorittaminen yksityisesti lienee myös ensimmäisiä lajissaan ja osoittaa sitä, että ihminen halusi elämässään eteenpäin. Se edistäminen oli siitä alkaenkin oman tien raivaamista.

Farmasiaoppilas Elli Wihonen Lopella.

Vihonen oli Kannuksessa apteekkioppilaana ja tutustui opettaja Jaakko Laurilaan, ja pari kihlautui. Lapuan Haapakosken koulussa oli sijaisen paikka, johon Vihonen haki ja pääsi. Pirteä ja paikalliseen elämänmenoon alusta alkaen osallistuva opettajatar otettiin avosylin vastaan Lauriloitten sukuun. Koulunpito tuntui heti luontuvan hyvin ja ilmeisesti perheen yhteiselle päätökselle hän anoi Keisarilliselta senaatilta alemman opettajan tutkinnon. Vanhan ajan upeassa asiakirjassa myönnettiin Elli Laurilalle oikeus hakea opettajan virkoja useampiopettajaisiin kouluihin (ala- ja yläkoulu) sen jälkeen, kun hän on seminaarin opettajakunnan edessä suorittanut hyväksyttävän soittonäytteen ja tutkinnot muutamissa tärkeimmissä aineissa. Todistus tästä pätevyyestä tuli 1912, kun Elli Laurila oli 30-vuotias.

Muutaman vuoden kuluttua hän suoritti vielä ylemmän opettajatutkinnon ja silloin oli tie auki kaikkiin kouluihin. Se olikin tarpeen, koska aviomies Jaakko Laurila eteni koulu-urallaan tarkastajana ja perhe muutti paikkakunnalta tiselle hänen virkapaikkojensa mukaan. Muutama vuosi meni Mikkelin kouluissa. Mikkelissä Elli valittiin eduskuntaan 1918, aika jäi kuitenkin lyhyeksi eduskunnan hajottamisen takia.

Sitten tuli muutto Forssaan 1919 (37-vuotias). Ellin osalta samaan kouluun, josta hän 16 vuotta aikaisemmin oli saanut keskikoulutodistuksen. Tällä välin hän opettajatutkinnon lisäksi oli suorittanut ylimääräisiä kursseja esimerkiksi lausunnassa, äänenmuodostuksessa ja piirustuksessa sekä hankkinut mm. käsityönopettajan pätevyyden ja tehnyt opintomatkoja myös ulkomaille. Kaiken lisäksi hän oli ehtinyt hankkia jo monipuolista kokemusta yhdistyselämässä ja kunnallisessakin toiminnassa. Mikkelissä hän oli ehtinyt jo kunnallisvaltuustoonkin.

Forssaan Laurila tuli yhteiskoulun opettajaksi ja opetti äidinkieltä, historiaa, kirjoitusta, piirustusta ym. sellaisia aineita, jotka sopivat kansakoulun opettajalle. Oli luonnollista, että kansakoulujen tarkastajan perhe osallistui Forssan kulttuuririentoihin. Elli-rouvakin sitä huolimatta, että perheessä oli kolme poikaa. Lapset olivat syntyneet jo Lapuan aikoina 1906, 1907 ja 1909.

Forssan työväenopisto

Eräillä kahvikutsuilla (helmikuussa 1920) keskusteltiin Forssan kulttuurielämästä ja kuinka ollakaan, tuli puheeksi, että paikkakunnalle tulisi perustaa työväenopisto.
Kenties Laurila jo siinä vaiheessa näki tulevaisuutensa kuvia sellaisessa opistossa. Suomessa oli siihen aikaan vain kahdeksan opistoa, joten hanke li todella edistyksellinen. - Forssan työväenopisto oli ensimmäinen maalaiskuntaan perustettu työväenopisto. (Kohti sataa vuotta, opiston perustaminen)

Kun työväenopisto myöhemmin samana vuonna 1920 perustettiin, kävi ilmi, että tehdasyhtiössä (Forssa Ab, myöhemmin Oy Finlayson-Forssa Ab) suunniteltiin talouskursseja tehtaan nuorille naisille. Siitä ajatus, että eikö työväenopisto ja nämä kurssit voisi yhdistää.

Se onnistui: Tehdasyhtiö antoi Tehtaankoulun (Tehtaankoulun historia) käyttöön käytännönaineiden pitopaikaksi ja pytingin Kartanonkadulta muiden aineiden opetustiloiksi ns. teoriapuoleksi. Sillä nimellä tilat kulkivat kymmeniä vuosia. Opiston muodolliseksi omistajaksi perustettiin kannatusyhdistys, jonka johtokunnan puheenjohtaja oli itseoikeutetusti tehtaan isännöitsijä, ensimmäisenä professori Gardberg. Yhtiö antoi tilojen lisäksi pääosan kaikista menoista. Valtionapu oli alkuaikoina harkinnanvaraista, ensimmäinen sitä koskeva laki tuli vuonna 1927. Myös kauppalan tuki oli vielä pitkään neuvottelujen takana.

Laurila oli luonnollisesti mukana opiston toiminnassa alusta alkaen, ensin pari vuotta tuntiopettajana, sitten johtajattarena kansanopistojen mallin mukaan lähinnä tyttöjä varten, kunnes hänet vuonna 1924 valittiin opiston varsinaiseksi johtajaksi.

Opiston johtokunta. Laurila edessä oikealla.

Yhteys tehdasyhtiöön oli kiinteä ja opisto palveli aluksi melkein yksinomaan tehtaanväkeä. Talousopetuksen rinnalle syntyi heti käsityöt, ja niistä sen perinne alkoi. Tietysti teoriapuolella opiskeltiin muitakin aineita, osittain samoja kuin kansakoulussakin. Ohjelmassa oli kirjoittamista ja laskentoa, asioimiskirjoitusta, konekirjoitusta, lausuntaa jne.

Myöhemmin erityisesti teatteri sai vahvan sijan opistotyön henkisellä puolella. Useimpia ryhmiä opetti alkuaikoina Laurila itse, mutta tietenkin opettajakunta kasvoi vuosien myötä. Oppilaita ilmoittautui varsinkin käytännön puolelle syksyisin enemmän kuin voitiin ottaa vastaan. Se oli selvä osoitus opiston tarpeellisuudesta.

Myös vapaan opistotoiminnan osalta opisto perustettiin kuin ajan tilauksesta. Elli Laurilan persoonan ympärille syntyi aktiivinen opistolaisjoukko, joka oli valmis kaikkeen innostavan johtajansa perässä.

Sen joukon aikaansaamisista on vieläkin valtaisena todistuksena huvila Tammelan Hevoniemssä. Loputtomia talkoita, iltamia, myyjäisiä, arpajaisia tarvittiin, ennen kuin päästiin omaan saunaan ja huvilaan. Ilman Elli Laurilaa sitä tuskin olisi saatu koskaan. Ei ainakaan siinä vaiheessa.

Jokainen retki ja yhdessäolo oli myös kasvatustapahtuma. Niissä sovellettiin käytäntöön niitä hyviä käytöstapoja, joita Laurila korosti joka vaiheessa. Sen aikaiset opistolaiset muistelevat, miten retkellä oltaessa oli ruokalassa syötävä ihmisiksi veitsellä ja haarukalla, monen ensimmäistä kertaa koko elämässään. Pöydästä ottaminen kohteliaassa järjestyksessä, tervehtiminen ja vanhemman ihmisen puhutteleminen ynnä muut tärkeät käytännön asiat olivat opetustilanteen yleisiä aiheita.

Nykyään uhutaan täydennyskoulutuksesta myös opettajien osalta. Siinäkin suhteessa Laurila lienee ollut vapaaehtoinen edelläkävijä. Vaikka hän oli jo opistoon tullessaan monipuolisesti valmentautunut tehtäväänsä, on tallessa todistuksia jatko-opiskelusta tietojen ja käytännöntaitojen kehittämiseksi mm.yliopistokursseja myöten.

Vuosikymmenien ajan opiston toiminta keskittyi Elli Laurilan ympärille niin tiiviisti, että hän sai opistolaisilta opistoäidin kunnioittavan nimityksen. Opistoäidille 'mammalle' pojat lähettivät kiitoskirjeensäkin rintamalta saatuaan paketin, jonka tämä koko joukostaan huolehtiva äiti oli saanut aikaan opiston sotilaspojille.

Vastuunkantamisesta ja uhrautumisesta on useita todistuksia ja kunniakirjoja. Ne ovat kiitoksena työstä opiston ulkopuolellakin. Näitten huomionosoitusten rinnalla oli väkevässä ristiriidassa se epäkohta, ettei yhteiskunta voinut maksaa hänelle eläkettä, kun voimat vähenivät ja työaika päättyi. Epäkohta tunnustettiin aivan kouluhallitusta myöten, ja jonkinlaiseksi kiertotieksi siellä hyväksyttiin Elli Laurilan pitäminen opiston palkkalistoilla kuolemaansa asti opettajana ja apulaisjohtajan epämääräisessä tehtävässä. Sitä jatkui kokonaista 15 vuotta. Eläkeasiat korjaantuivat vasta samoihin aikoihin, kun suuri opistolaisjoukko vuonna 1966 saatteli mammansa Tammelan hautausmaahan.

1950-luvulla Laurilan johtajanpaikkaa kokeilivat monet miehet. Mutta ainakin minua (pohjalla Lauri Uusi-Hakimon teksti) edeltänyt Yrjö Helenius oli vielä sitä mieltä, että paikka oli vieläkin liian kuuma rauhallisen miehen täytettäväksi. Ei Elli Laurila pyrkinyt vaikuttamaan eikä ohjailemaan seuraajiensa työtä, vaikka olikin nimellisesti apulaisjohtaja, mutta koko opiston henkin oli niin lujasti kiinni hänen perinnössään, että se tuntui joka paikassa.

Kaiken kaikkiaan Elli Laurila on jättänyt nimensä ei vain Forssan historiaan, vaan koko opistoliikkeen historiaan. Hän on ollut yksi uranuurtaja koko opistokentällä ja sellaisena hänen arvonsa vain nousee ajan kuluessa.

Vuodelta 1951: Forssan Työväenopiston johtaja jättää toimensa

"Kun kuulimme, että Forssan Työväenopiston johtaja Elli Laurila aikoo jättää toimensa, pyysimme pientä haastattelua.

'Kuinka kauan olette olleet opistotyössä?' kysyimme aluksi.
-'Vaatimattomat 31 vuotta. Aluksi olin opettajana, sitten johtajattarena ja syksystä 1924 johtajana.'

'Työ on kai miellyttänyt, koska olette siinä niin kauan olleet.'
'On se miellyttänyt. Olisin jäänyt paljosta vaille tässä elämässä, ellen, melkein kuin sattumalta olisi joutunut tähän työhön. Olen nähnyt ympärilläni niin paljon hyvää, että taidan jo liiaksikin luottaa elämän myönteisyyteen. Se elämänusko, että ihminen on paha hamasta jne., on minulle melkein vieras. Ja kuinka paljon todella hienoja luonteita olen oppinut tuntemaan ja kuinka voimakasta eteenpäinpyrkimystä olen nähnyt. Ja kaikki ovat olleet minulle hyviä. Valitan vain sitä, etten ole voinut antaa niin paljon, kuin olisi pitänyt. Se on koko ajan painanut tuntoani, joskus siinä määrin, että olen aikonut erota, mutta sydän on ollut kiinni työssä, etten taas ole malttanutkaan.'
'Haluaisitte varmaankin sanoa jotain ikään kuin viimeisenä sanananne. Mitähän se mahtaisi olla?'

'Ensin ja ennen muuta. Käyttäkää hyväksenne opiston tarjoamaa opetusta. Elämässänne tarvitsette tietoja ja taitoja. Älkää peljätkö liittyä opistoon senvuoksi, että tiedätte siellä olevan toisinkin ajattelevia. Ne 'toisinajattelevat' ovat opistossa vain ihmisiä, jotka eivät halua muuttaa kenenkään elämänkatsomusta'."

Kirjoituksen kokosi Tanja Härmä.
Kirjoituksen alku pohjautuu Lauri Uusi-Hakimon tekstiin Elli Laurilasta.

Lisää Elli Laurilasta:
https://www.hamewiki.fi/wiki/Elli_Laurila

sekä edellisiä kirjoituksia Elli Laurilaan liittyen:
https://opistosata.blogspot.com/2020/01/etta-ihminen-ihmisen-loytaa.html