Forssa: Opisto sata: Sivistysyhteiskunnan ja hyvinvoinnin yhtälö

Samaan aikaan kun Forssassa keväällä 1920 perustettiin työväenopistoa, Forssan lehdessä oli kirjoitussarja vapaasta valistustyöstä.

Pulpetteja Tehtaankoulussa pidetystä näyttelystä 1978.
Kuvan lähde: https://bit.ly/2Mqoxiq

Kirjoitussarjan ensimmäisessä osassa 18.2.1920 pohditaan sivistyskysymystä ja ollaan huolissaan kaikkien kansanluokkien sivistymättömyydestä, mutta eritoten huomio kiinnitetään siihen, kun työväki nyt uutena säätynä kohoaa ylemmäksi ja on mukana yhteiskunnan ja valtion tehtävissä ja vaikuttaa elämän kehittämisessä. Sen kansanluokan pitää silloin omata tietoa ja taitoa ja esimerkiksi eduskuntatyössä tarvitaan monenlaisten elämäntaitojen perinpohjaista tuntemusta. Vaaraksi katsottiin kaltoin kasvaneet väestöpiirit, jotka ovat kiitollista maaperää kaikenlaiselle kiihotukselle ja kuohunnalle.

Parhainta pääomaa on sivistys, sillä raha ja rikkaus voivat kohtaloiden vaiheissa haihtua. Sivistys on myös korkeimman elämän edellytys ja se opettaa meitä järjestämään asiamme niin, että voimme viihtyä ja menestyä.

Sivistys: ”Se avaa silmämme näkemään luonnon, maailman ja kaikkeuden kauneutta. Se tarjoaa mielellemme virvoitusta ja hengellemme ravintoa. Ilman sitä eläisimme pimennossa, missä tulisimme surkastuneiksi. Sivistys liittää meidät siihen, mitä suurinta ja ylevintä on ihmisrinnoissa liikkunut. Se nostaa silloin, kun olemme elämässä erehtyneet. Se antaa meille voimaa pyrkiä eteenpäin totuuden päämääriä kohden. Ihmiskunnan suuret nerot, luojat ja rakentajat eivät ole suorittaneet työtään vain harvojen hyväksi. Kaikille täytyy elämän suuren ruokapöydän olla avoinna. On otettava huomioon, että työmiehen työllä on osuutensa yleisen sivistyksen kohottamisessa, siksi sen hedelmiäkin on hänelle tarjottava tinkimättä ja hyvällä mielellä. On järjestettävä opetustoiminta niin, että työnsä ohella työmieskin voi opiskella.”

Työväenopiston komiteamietintö (1948) muistuttaa, että opiskelija-aineksen työ on laadultaan pääasiassa fyysistä työtä, joka on omiaan totuttamaan sen sielunelämää suuressa määrin havainnoillisiin muotoihin.

Forssan puhelinaseman rakennustyömaalla Sepänhaassa 18.4.1939.
Kuvan lähde: https://bit.ly/2KHVpBb

Kirjoittaja pohtii myös ylempää kansanluokkaa, että he, jos heidänkin valistuneisuutensa oli suurempi, sivistyneisyydellään voisivat lieventää ristiriitaa heidän ja alempien kerrosten välillä ja työväki näin antaisi arvon oikealle kohtelulle ja henkiselle ylevyydelle. Niiden joiden pitäisi opettaa toisia, heidän joukossaan kuitenkin karsastellaan, kadehditaan, riidellään ja vihataan, käydään omanedun taisteluja. Sisäinen tyhjyys ja onttous verhotaan koruilla ja rihkamilla. Ylemmät pelkäävät jollakin tavalla pilaantuvansa, jos syvien rivien henkilöiden kanssa joudutaan avoimeen kosketukseen.

Tätä kautta luokkarajat ovat erittäin selvät, eikä osata antaa arvoa toiselle.

Tämä koskee yhtä hyvin tämän päivän yhteiskuntaa, jossa esimerkiksi erilaisissa sosioekonomisissa asemissa olevat, varsinkin paremmassa taloudellisessa asemassa olevat eivät aina kykene tiedostamaan heikommassa asemassa olevien elämäntilannetta ja sen vaikutusta sosiaaliseen ja psyykkiseen hyvinvointiin. Onneksi materian arvostus, omistamisen kulttuuri ovat laskemassa ja 'sivistys' ja oman elämän mielekkääksi kokeminen valtaavat alaa. Kansalaisopistojen liiton vuonna 2018 julkaiseman tutkimuksen mukaan suurin osa kansalaisopiston aikuisopiskelijoista on muuhun väestöön verrattuna hieman koulutetumpaa ja paremmassa sosioekonomisessa asemassa. (Tämä saattaa ehkä johtua kurssien ja materiaalien hinnoista?)

Kotitalouskurssi Tehtaankoululla. Kuvausaika 1945-1959. Aallon valokuvaamo.
Kuvan lähde: https://bit.ly/30gPAQq

1920 kirjoituksessa mainitaan, että yhteiskunnallinen tietoisuus on varsin vähäistä ja yhteiskunnallisia asioita ei harrasteta, koska niitä pidetään kuivina ja ikävinä. ”On paljon ihmisiä, jotka eivät osaa hoitaa sitä pientä yhteiskuntaa, jonka nimi on koti.” Kodeissa kasvaa nuorisoa, joka aikanaan ottavat ohjat ja jos kodit ovat huonoja, on valtiokin huono. Yhteiskunnallisten kysymysten ratkaisuihin tarvitaan valistunutta tahtoa. Vain sivistyen tullaan sivistysvaltioksi ja pitää puolemme olemassaolon taistelussa.

Osa II

Toisessa vapaan valistustyön osassa nostetaan esiin se, että koulussa tapahtuva opetus ei yksinään riitä, se kulkee aina jonkunverran jäljessä. ”Koulu ohjaa meitä määrätyn matkan ja jättää meidät.” Kouluja käydään varhaisessa vaiheessa, jolloin kaikkea ei pysty vielä omaksumaan. Vasta elävä elämä ja kokemukset auttavat saamaan irti sitä, mitä kirjat sisältävät. On myös ihmisiä, joiden koulunkäynti on jäänyt vaillinaiseksi ja he tarvitsevat mahdollisuutta myöhäisempään opiskeluun.

Työväenopistokomitean mietintö vuodelta 1948 kertoo opistojen vapaaehtoisesta luonteesta, että opistojen on jo yhteiskunnallisesta luonteestaan ja valinnanmahdollisuuksistaan johtuen pakko pysyä kiinteässä kosketuksessa elävään elämään ja ne mukautuvat elävän elämän alati muuttuviin vaatimuksiin ja yksilön kulloisiinkin tarpeisiin sekä olla kosketuksissa opiskelijoiden elämänpiiriin. Opistot saattavat helposti muuttua 'tarveopistoiksi', jollei yhteiskunnan asettamia vaatimuksia otettaisi huomioon. Komitea asetti tärkeimmäksi tavoitteeksi yhteiskunnallisen kasvatuksen, joka perustuu yhteiskunnallistaloudellisten aineiden opiskeluun.

Nykyisin yksi kansalaisopiston toiminnan pääperiaatteista on opetuksen tuominen lähelle ihmistä ja opistojen kuuluu lakisääteisesti vastata paikallisiin sivistystarpeisiin. Vapaan sivistystyön lain mukaan kansalaisopiston tavoitteena on edistää monipuolista kehittymistä, hyvinvointia sekä kansanvaltaisuuden, moniarvoisuuden, kestävän kehityksen, monikulttuurisuuden ja kansainvälisyyden toteutumista. (kansalaisopistot.fi)

Uusi-Hakimon historiikki kertoo, että vuonna 1924 esitettiin Forssan työväenopistolle toivomus oppikoulun ottamisesta ohjelmaan, mutta se koettiin silloin liian vaativaksi vapaa-aikana. Tieto sen suorittamisesta ja edusta etsiä töitä ja saada parempaa palkkaa oli lähipiirissä todistettua. Myöhemmin moni totesi, että olisi voinut käyttää aikansa opiskeluun niin elämä olisi ehkä ollut helpompaa. Ensimmäinen keskikoulukurssi otettiin opiston ohjelmaan 1957-58, keskikoulutodistus saatiin vuonna 1962. Pitkäjänteinen opiskelu oli vaativaa.

Työväenopistokomitean mietintö (1948) katsoo, että keskikoulun tutkinnon opiskelu saattaa aiheuttaa sen, että pienen opistot menettävät oman erityisen luonteensa ja muuttuvat oppikoulumaisiksi.

Forssan lehti 2.6.1966.

Valistustyökirjoituksessa painopiste siirretään ihmiselle itselleen, opiskelijasta täytyy tulla itsekseen opiskelija, joka oman tarpeensa mukaisesti ammentaa tietolähteistä. Tärkeä osuus nähdään myös tunteelle:

”Vielä on muistettava, että ihmisellä ei ole ainoastaan järki, vaan myöskin tunne ja että hän tarvitsee kehitystä ja ja ravintoa tunteelleenkin. Kurjimmillakin voi olla omat korkeimmat kaipuunsa. Jos tälle kaipuulle ei ole tarjota kunnollista ja kohottovaa, tyydytään huonoon, mennään elämässä nurin, sensijaan että olisi voitu nousta. Tarvitaan siis tunteen jalostamiseksi kunnollisia virkistystilaisuuksia ja taidekasvatusta.”

Ihmistä ei nähty pelkästään vastaanottavana oliona vaan että ihminen haluaan puolestaan myös antaa ja toimia. Tämä toiminta tarjoaa hänelle harjoitusta ja edelleen kehitystä ja hän on sitä kautta hyödyksi ympäristölleen.

Miten nämä sivistystarpeet tyydytetään. Siihen annetaan vastaukseksi:

-Yleiset iltamatilaisuudet, jotka sopivat herätystyöhön, joissa liikkuu pohjimmaistakin väkeä. Ääretön merkitys on myös sanomalehdistöllä.

-Herätyksestä siirrytäään opetukseen ja paikataan puuttuvat välttämättömät alkeistiedot, koulumainen opetus, sitten luennot, jos käytettävissä kunnolliset havaintovälineet. Kertauskurssit.

Tässä välissä kerrotaan, että sielutieteen tutkijat selittävät, että opiskelijan tajuisistakin luennoista puolen tunnin kuluttua unohdetaan puolet, kahdeksan tunnin kuluttua kaksi kolmasosaa ja kuukauden päästä neljä viidesosaa. Mutta nollaan ei mennä koskaan. Ja jos luennot menevät 'yli päiden', eivätkä ole kuulijoiden tasalla, on vaikutus pienempi.

-Itseopiskelu suunnitelmanmukaisesti suoritettuna. Tarvitaan selvä päämäärä, johon pyritään, sillä opiskelija kaipaa lopputulosta ja rajaa työlleen, niin kuin kaikki työntekijät. Tarvitaan myös kirjoja, kirjasto.

-Siellä missä työ on vakaisinta tarvitaan kipeimmin virkistystä ja taidetta. Pantava toimeen jalostavia juhlia ja puhtaita huveja lausuntoineen, lauluineen, soittoineen ja näytelmineen. Myös urheiluelämä ja luontoretkeily tuo virkistystä ja syntyy toimintaa.

Näin hahmottuu vapaa valistustyö koulun ohella omaksi erikoisalakseen ja suuren yleisön käytettäväksi ikään, säätyyn, varallisuuteen tai puolueeseen katsomatta. ”Se liikkuu keskellä päivänasioita, joten sillä on mahdollisuus vaikuttaa elettävään elämään.” Näitä inhimillisen sivistyksen muotoja oli vuonna 1920 muodostunut jo neljättäkymmentä vapaan valistuksen opistoa.

Chiewitzin suunnittelema Tehtaankoulu alkuperäisellä paikallaan.
Kuvausaika 1978.
Kuvan lähde: https://bit.ly/2KXpuvk

Osa III Opistot

Vapaita opistot ovat siksi, että opetusohjelmaan voidaan valita aineita paikallisolojen ja opettajatarjonnan mukaan, kunhan vain harrastetaan kansamme henkistä, terveydellistä ja aineellista kehitystä ja pysytään puolueriitojen ulkopuolella. Vapaita opistot ovat myös siksi, että opiskelija saa vapaasti valita mitä aineita opiskelee ja tutkinnon suorittaminen on myös vapaaehtoista.

Opistot levittävät siveellistä ja tiedollista sivistystä antaen säännöllistä opetusta ja itseopiskelua. Opetus liikkuu koulumaisen tuntiopetuksen ja luentojen välimaastossa, jossa opettaja esittää kerrallaan osan ja sitten keskustellaan opiskelijoiden kanssa ja näin jatketaan kunnes oppimäärä on suoritettu. Luennoilla kirkastetaan tietoja, joita tuntiopetuksessa on annettu, ja niihin voi osallistua myös muutkin kuin kerhoissa opiskelevat.

Opistot järjestävät myös erikoisia keskusteluiltoja joissa käsitellään kysymyksiä elämän eri aloilta.

Opistot huolehtivat myös virkistyksestä ja taidekasvatuksesta ja antavat opiskelijoille tilaisuuden valitukselliseen toimintaan ja erikoisille vapaille valistusriennoille. Tästä virkistyksestä ja esteettisestä kasvatuksesta huolehditaan alunalkaen jo siten, että opiston suojat järjestetään tarkoitustaan vastaaviksi ja kauniiksi. Herätystyötä suoritetaan painetun sanan avulla, järjestetään esitelmätilaisuuksia ja puhtaita huveja.

Mukaan kuvioon tulee myös toverielämä, jossa ei ole kyse vain virkistyksestä vaan jopa yhteiskuntaa rakentavasta työstäkin. Järjestetään toveri-iltoja, joissa ohjelmaa, joka kehittää esiintymistaitoa ja itsenäistä asioiden arvostelemiskykyä. Se kertaa opittua ja elävöittää henkistä elämää. Kehittyneemmät opiskelijat voivat edistää valistuksen etenemistä ja heitä on hyvä ohjata opintomatkoille ja erikoiskursseille.

Missä opintotoiminta on kehittyneempää, voidaan opiston huoneistoa tarjota myös erikoisille valistusjärjestöille, niin saadaan vapaassa valistustyössä jonkinlaista yhtenäisyyttä aikaan opistojen ja muiden valistusryhmien välille.

Vapaan valistustyön artikkelit loppuvat tähän. Neljättä osaa ei arkistokansiosta osunut silmiin.

Kirjoitus pohjautuu (on yhtä kuin referaatti) Forssan lehdessä 18.2.1920 alkaneeseen vapaan sivistystyön -kirjoituksiin. Kirjoittaja niissä on A.M. Kuka sitten näiden nimikirjainten takana onkaan?

Jutut kiinnostivat ensisijaisesti aikaisensa kielen ja ilmaisujen mielenkiintoisuuden vuoksi. Havahduttavaa on myös vain sata vuotta sitten vielä täysin näkyvä luokkajako, se piirsi ja hahmotti mieleen kuvan sen aikaisesta forssalaisesta 'kyläyhteisöstä'. Ida Maria Saarinen kirjoittaa (tuosta ajasta), että ruumiillinen ja henkinen työ jakavat koko ihmiskunnan kahteen eri säätyyn köyhälistöön ja sivistyneistöön, ja niiden raja oli jyrkkä. Nämä ihmisryhmät erottuivat erittäin selkeästi toisistaan kaikessa, asumisessa, puhetyylissä, pukeutumisessa.

Valistuskirjoitus herätti myös kysymyksen: Tekeekö sivistys/koulutus jne ihmisestä sivistyneen (kuitenkaan)? Mitä tarkoittaa esimerkiksi mielen köyhyys? Miten eri näkökulmista kaikkea voi katsoa? Ja mistä näkökulmasta kukin katsoo.
Työmarkkinayhdistys Akavan kysely Millainen on sivistynyt henkilö, vastattiin: "Merkittävimpinä sivistyneen henkilön piirteinä pidetään kaikkien ihmisten näkemysten kunnioittamista ja toisesta ihmisestä välittämistä. Myös tietämyksen laaja-alaisuutta ja hyviä käytöstapoja pidetään tärkeinä."
https://demokraatti.fi/millainen-on-sivistynyt-ihminen-tuore-selvitys-antaa-vastauksia/
Muita jutun asiasanoja ovat: koulutus, koulutusleikkaukset, eriarvoisuus, syrjäytyminen, yhteiskunnan jakautuminen, yhteiskunnan kehittäminen, yhteiskunnallinen vaikuttaminen.
Ei kaukana sadan vuoden asiasanoista.
Lukuvinkki: http://mikkosaari.blogspot.com/2016/01/uusi-pops-paivittaa-sivistyksen-2020.html

Lisäksi lähteinä on käytetty Lauri Uusi-Hakimon 1995 ilmestynyt opiston 75-vuotishistoriikki Työväenopistosta Aikuisopistoksi, Forssan kansalaisopisto 75 vuotta.
Työväenopistokomitean mietintö vuodelta 1948.

Tietoa kansalaisopistoista: kansalaisopistot.fi

Kuvat piipunjuurella.fi
Ihmisen ääni -teossarja: Ida Maria Saarinen. WSOY 1977.

Kirjoituksen kokosi Tanja Härmä.

Forssa: Opisto sata -blogikirjoitussarja:

Kohti sataa vuotta:
https://opistosata.blogspot.com/2019/07/kokeilu.html

Työväenopiston mökin vieraita tapaamassa 1960-luvulla:

https://opistosata.blogspot.com/2019/08/tyovaenopiston-mokin-vieraita.html

Matka Aino Kilven kanssa työväenopiston näyttämölle:
https://opistosata.blogspot.com/2019/08/matka-aino-kilven-kanssa-tyovaenopiston.html

Silloin opiskelimme oppiaksemme elämää varten -Aira Rauhala ja Lea Mäkelä

https://opistosata.blogspot.com/2019/09/silloin-opiskelimme-oppiaksemme-elamaa.html

Miina Sillanpää Forssan työväenopiston vieraana:

https://opistosata.blogspot.com/2019/09/miina-sillanpaa-forssan-tyovaenopiston.html

Käsityö -tuo uusi ja outo oppiaine:

https://opistosata.blogspot.com/2019/09/kasityo-tuo-uusi-ja-outo-oppiaine.html