Näytetään tekstit, joissa on tunniste teatteri. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste teatteri. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 6. toukokuuta 2020

Lauri Uusi-Hakimo ja pelimannien elosoitto

Yksi opiston leikekirjoista 1970-luvun lopulta vuoteen 1998 on täynnä kansanmusiikkia, erityisesti pelimanneja.

 Otsikoita: Häme valtasi Kaustisen, Hämeen kevätsoitto, Pelimannien elosoitto, Pelimanni-iltamat, Pelimanni-tanssiaiset, Pelimannivieraita Södertäljestä, Soittamisen ilo on pelimannin palkkio, Pelimannit tunteitten tulkkeina jne jne. 
Leikekirjassa on myös paljon kuolinilmoituksia näistä 1900-luvun alussa syntyneistä pelimanneista.
Kuva otettu 26.5.1979 Rautatienkadulta Antin Valinnan edestä.

 Lounaishämäläiset pelimannit ovat opinhaluista joukkoa, kertoo lehtileike vuodelta 1983. Lounaishämäläisten pelimannien ja kurtunsoittajien opinhaluisuudesta ei jää epäilystä. Sinä vuonna yhtenä sunnuntaina pidettiin Tehtaankoulussa alueen pelimanneille ja hanuristeille tarkoitettu kansanmusiikkikurssi ja osanotto oli lähes sataprosenttinen, yli 50 musiikkimielistä opiskeli kansanmusiikkitietoutta ja tämmäystä. 
Selitetään myös, että tämmäys tarkoittaa mielenkiintoista ja vaihtelevaa säestystä hanurilla ja se tapahtuu niin, että vasemmalla kännyllä haetaan bassosävel ja oikealla näpelöidään sointuja. 

Kuva Ronttismäen tehtaalaismuseolta vuodelta 1986. Etualalla Lauri Uusi-Hakimo.
Leikekirjan sisuksista löytyy myös 1985 vuonna tehty HAASTATTELU FORSSAN KANSALAISOPISTON JOHTAJASTA LAURI UUSI-HAKIMOSTA. 

"-Minä olen Lauri Uusi-Hakimo, syntynyt Pohjanmaan porstuassa, eli Ähtärissä vuonna -30. Olen Forssan kansalaisopiston rehtori. Epävirallisia 'sivupersoonia' on kaksi, lähinnä -kirjailija ja pelimanni."

Uusi-Hakimo kertoo, että hän tuli Forssaan vuonna 1959 eli 26. vuosi on menossa (vuonna 1985). Sitä ennen hän oli kolme vuotta Suonenjoella. Ja koko elämänsä hän kertoo olevansa olleen kansalaisopistossa.
Hän kertoo, että työväenopistot ja kansalaisopistot ovat kehittyneet muutaman kymmenen vuoden aikana aivan toisenlaisiksi laitoksiksi, kuin silloin, kun hän lähti alalle. Aikaisemmin ne toimivat 'toisten nurkissa', kun ei oikein kansakouluihinkaan päässyt, nyt tilanne on toinen; saadaan valtionapua ja yleinen arvostus on noussut. Uusi-Hakimo sanoo, että hän ei muuta ammattia voisi ajatellakkaan näiden sivupersoonien suhteen. Työ on ollut erittäin mielenkiintoista ja paljon antavaa, jossa saa olla lähellä luovia voimia, jotka hakeutuvat vapaa-aikaopistoon, siellä on kuvaamataitoa, musiikkia ja teatteria. 

 Vuonna 1985 Forssan kansalaisopistossa opintoryhmiä oli alun kolmattasataa ja oppilaita kolmisentuhatta. Tuntiopettajia yhteensä 70 ja vakinaisia opettajia Uusi-Hakimon lisäksi neljä.
Opisto oli erittäin tyytyväinen tiloihinsa. Yhteistä opistorakennusta ei ole, opisto on hajallaan, mutta tilat ovat omia. Vanhalla poliisilaitoksella on puoli taloa ja Tehtaankoulu ja juuri valmistumassa Kehräämön yläkertaan 1100 neliötä hienoa toimitilaa, jota tehdään Kurssikeskuksen oppilastyönä. (Nykyisin tila on HAMK:in tiloina) Muuttoruljanssista kertoo Oili Jaatisen teksti: 

 Kysymykseen ovatko kaikki aineet yhtä suosittuja, vai onko paineita jollekin alueelle, Hakimo vastaa, että: "Vanhastaan meillä on kudontaan ja tekstiiliin paineita. Täällä ollaan kankaan varjossa eletty vuosikymmenet. Kun opiston on näinkin suureksi paisunut, ovat nämä aineet jääneet sentään suhteelliseen osaan. Ryhmiin tulee opiskelijoita n. 500-600. Muina suurina ryhminä ovat kielet. Niissä on myös satoja opiskelijoita. Taideaineissa on runsaasti opiskelijoita. Parin vuoden ajan on moderni tanssi ollut kova sana meillä, kun on ammattitaitoinen opettaja. Opettajan mukanahan ryhmät usein syntyvät, pysyvät ja kaatuvat."
Kyseisenä vuonna Uusi-Hakimolla oli 75 opetustuntia, hän piti kynäilypiiriä ja luentoja eri puolilla ryhmissä. Täällä oli ollut perinteinen tapa, että piti käydä ompeluseuroissa puhumassa joka ilta. "Kun tulin tänne, oli kauhea paikka keksiä aina puhuttavaa. Tilanne ajautui kirjallisuuden esittelyksi, mikä tavallaan olikin hyvä, kun joutui paneutumaan kirjoihin ja tekemään niistä analyysejä, etsimään niistä sanottava ja kertomaan enemmän kuin juonen. Se kasvatti kirjaan kiinni sisältäpäin."


Kirjailijanurastaan Uusi-Hakimo kertoo, että on harrastanut pienimuotoista kirjoittamista 60-luvulta lähtien ja lähetti kirjoituksiaan kustantajallekin saaden aina hyviä palautteita, joissa innostettiin jatkamaan. Aina välillä saattoi olla vuosikin kirjoittamatta. Sitten vuonna 1977 sattui sopiva kilpailu, kun Maaseudun sivistysliitto julisti romaanikilpailun, joka kuvaa maaseudun murrosta. Uusi-Hakimo voitti kilpailun Isältä pojalle -romaanilla. 
Sen jälkeen on syntynyt kuusi romaania, seitsemäs oli haastattelun aikaan juuri kustantajalla ja tavallaan kahdeksas täysimittainen romaani julkaisiin Pellervo-lehdessä. Esitettyjä näytelmiä on kymmenen. Forssan teatterilla on harjoituksen alla Sampo, joka on tehty Kalevalan juhlavuoden merkeissä, ja viimeisenä on lapualaisille tehty Isänmaan miehet, joka kertoo Vihtori Kosolasta ja kumppaneista. Sampo-näytelmän sanoma on Sammon taonta, joka symbolisesti edustaa teollista kehitystä ja mitä se on tuonut lieveilmiöineen mukanaan. 
"Voidaan todeta, että tämä teollisuus ei tuo ihmisen onnea lopultakaan, vaan se löytyy luonnonläheisestä elämästä -paluusta maalle."

"-Koskaan ei kysytä, kuinka monta näytelmää olet kirjoittanut, vaan kuinka monta romaania. Kaikki kirjailijat mitataan romaanien määrällä. Romaani on ylittänyt kynnyksen ja saanut tunnustusta. Se on eräänlainen arvonmitta."

Vuonna 1974 Uusi-Hakimo oli opiston kevätjuhlapuheessaan ollut huolissaan 'ihmisen paketoinnista'; Teollistunut yhteiskunta on vähentänyt keksimisen ja uuden luomisen tarvetta kaikilla elämän aloilla rakennustaiteesta pikkulasten leikkeihin. "-Nyky-yhteiskunnan tunnuspiirteenä on paketointi: Pellot pakettiin, karja pakettiin pois tuottamasta. Psykologit ovat viime vuosina heränneet sen totuuden edessä, että suurimpana henkisen kehityksen vaarana on ihmisen paketointi pois luovasta toiminnasta jonkin tuotannollisen toiminnan nimissä. Mielikuvitukselta leikataan siivet jo koulussa, se haudataan hyödyttömänä reaalitietojen alle. Yhä uudet sukupolvet puristetaan vanhentuneisiin kaavoihin. Uuden koulun opetussuunnitelmatkaan eivät tarjonne tässä suhteessa mullistavaa parannusta.  Edelleen jää paljon nuorekasta luomisvoimaa paketoiduksi. On väärin luulla, että se energia voidaan käyttää hyväksi toisaalla, tuotantoelämässä.
-Henkinen kehitys ja luova toiminta edellyttävät aina jonkinlaista murtautumista materian kahleista, päätti rehtori Uusi-Hakimo runsaasti ajattelemisen aihetta antaneen puheensa."

Pelimanni

 Pikkupojasta ja huuliharpusta lähtien on pelimanniasia ollut mukana Uusi-Hakimon elämässä. Hänellä on kymmenen haitaria ja vahvin laji niistä on kaksirivinen. Kaustisilla esiintymässä hän on ollut kymmenenä vuonna. Haudankorvan pelimannien nimellä he ovat kierrelleet tapahtumissa ja isommissa pelimanniyhtyeissä Hakimo on soittanut vielua ja jousiorkesterissa harmoonia.
"-Kansanmusiikki on nyt niin kehittynyttä, ettei siinä enää riitäkään jousen pärryyttäminen ja yhteen ääneen soittaminen, vaan siihen ovat tulleet sovitukset ja monet muut musiikilliset tunnusmerkit. Sitä on mukavampi kuunnella ja sille annetaan enemmän arvoa. Mutta sovitukset ovat tuoneet nuotit mukaan, eikä aidossa pelimannimusiikissa saanut ennen käyttää nuotteja."

Soittaminen on Uusi-Hakimolle vastapainoa työlle ja kirjoittamiselle. Pelimannit ovat käyneet paljon sairaaloissa, vanhainkodeissa ja laitoksissa soittamassa ja he ovat nähneet kuinka vähällä ihmiset saa iloisiksi.



Opistosata-näyttelyn (14.3.-2.4.2020) 'Lassenurkkaus'.
Työmatkalla

 Uusi-Hakimolla riittää aikaa vielä pyöräilyyn ja kun tiet sulavat, hän kiertelee pyörällä Tammelan kautta töihin. Hän asuu omakotitalossa Kurkelanmäessä vaimonsa Hilkan kanssa. Kolme poikaa ovat jo lähteneet kotoa. Heidän seuranaan on koira Fiia. 

 Pohjanmaan poikana Uusi-Hakimo on aina sanonut Forssaan kotiutumisestaan, että on työmatkalla. 
"-Mutta kyllä Lounais-Häme on sopiva paikka pohjalaiselle. Täällähän on pohjalainen yhdistys, jonka perustajajäseniä olen, ensimmäinen puheenjohtaja myös. Kaikkien mielestä tämä on hyvin sopivaa kotiseutua myöskin pohjalaiselle. Olemme samantapaisia ihmisiä, joilla on hidas ja jäyhä luonne. Pohjalaiset ovat hyvin kotiutuneet tänne."

Lauri Uusi-Hakimo toimi Forssan kansalaisopiston rehtorina 1959-1993, 34 vuoden ajan. 
Hän kuoli 19.2.2018.
Hänen mittavasta tuotannostaan löytyy listaa: 
https://fi.wikipedia.org/wiki/Lauri_Uusi-Hakimo


Tuomo Väkevä kuvassa vasemmalla. Kuva otettu opiston mökillä.
9.9.1995
Forssan lehden yleisönosastolla pelimanni Tuomo Väkevä kysyy: Miksi kenkää pelimanneille?

 Väkevä oli selannut Aikuisopiston ohjelmaa, eikä löytänyt sieltä enää pelimannit-nimistä ryhmää. Tiedusteluunsa opiston rehtorilta, hän sai vastauksen, että uudelle opettajalle tarvittiin tunteja ja että pelimannit on ollut niin kauan toiminnassa ja jos sitten katsottaisiin kevätpuolella...
Väkevä tunsi itsensä loukatuksi kaikkien pelimannien puolesta. Viimeksi juuri pelimanneja oli pyydetty soittamaan opiston mökin 70-vuotisjuhlassa elokuussa. Homma hoidettiin kahdeksan miehen voimin ja sitten kuukauden kuluttua katsotaan, että meitä ei tarvita. 

 Kaupunkilaiset ovat kuulleet pelimanneja opiston tilaisuuksissa, Ronttismäellä, urheilutalossa ja monissa muissa paikoissa. Kahvipalkalla pelimannit ovat käyneet soittamassa vanhainkodissa parin viikon välein, vähän harvemmin Tammelan vanhainkodissa ja monena vuonna myös Nokan sairaalassa ym. 
Vastataanko nyt Hämeen kansanmusiikkiyhdistyksen kevätsoittokutsuun, että pelimanneja ei virallisesti ole enää olemassa. Vuosittain tulee myös Kaustisen kansanmusiikkijuhlilta ilmoittautumiskaavake. Se voidaan katsoa kunnianosoitukseksi, sillä niille juhlille on esiintyjätungosta. 
Nyt asianomaisia ei ole kuultu lainkaan, vaan ryhmä on vain lopetettu. 

 Väkevä pyytää vastausta seuraaviin kysymyksiin:
1) Kuka tai ketkä määräävät aikuisopiston piirien perustamisesta tai lopettamisesta?
2) Millä perusteilla pelimanneilta pyyhkäistiin tunnit pois?


Aikuisopiston silloinen rehtori Jyrki Jokinen vastaa 13.9.1995:
Aikuisopiston piirejä täytyy voida joskus myös lakkauttaa

 Koska kevätkaudella oli varatusta määrärahasta mennyt jo 2/3 oli pakko ryhtyä karsimaan jo suunniteltuja opintopiirejä. Opintopiirien laukkauttamisen kriteerit olivat jo keväällä hyväksytyt opiston vapaan sivistystyön tuloksellisuuskriteerit, joita ovat mm. piirin ikä, uusiutuminen, ainutlaatuisuus, ryhmän koko jne. 
Tästä syystä juuri pelimannipiiri oli heikoilla, huolimatta pitkään tehdystä hyvästä työstä, esiintymisistä jne. oli tilaa saatava vaihteeksi myös muulle musiikille, koska opiesto oli palkannut yhdessä musiikkiopiston kanssa uuden musiikinopettajan. Samoin tilaa tarvittiin kuvataiteille ja tanssitaiteelle. 

 "On hyvä että piirit reagoivat lakkauttamiseen, mutta täytyy myös voida ymmärtää se , että joskus on vanhojen piirien tilalle saatava uutta; aina ei voida mennä niinkuin ennenkin."

Leikekirjan loppu: 
Uusi-Hakimo kirjoitti Forssan lehteen nimellä Tarhuri. 28.6.1996 hän on kirjoittanut ns. muistokirjoituksen Allan Valolle 

 Allanin laulu

 "Vaikka syntymä ja kuolema kuuluvat elämän kuvaan luonnollisina tapahtumina, on jokainen lähtö omaisten ja tuttavien keskuudessa ainutkertainen ja hiljentävä tapahtuma. Forssalaisen pelimannin Allan Valon matkan pää oli nähtävissä jo monen vuoden ajan, mutta syntymälahjana saatu mielen virkeys ja hyvä fyysinen peruskunto pitivät elämää yllä vielä sairasvuoteellakin keskimääräistä pitempään. Ensi vuonna olisi tullut 90 vuotta täyteen.

 Edellisen kymmenluvun täyttyessä Allanille omistettiin oma laulu, jossa vanhan pelimannin mandoliini soittaa kiitosta koko elämälle ja sen muistoille Kaukolanharjun maisemien lapsuusvuosista Tehtaanpuiston pikkuiseen kamariin, josta ohikulkija saattoi kuulla mandoliinin helisevän vielä viimeisinä vuosina. Siihen väliin mahtui elämänikäinen päivätyö tehdasyhtiön palveluksessa. Muistoissaan Allan usein kiersi hevosen perässä kartanon peltoja. Niillä ei miehen kertoman mukaan löytynyt yhtään hänen tallaamattansa jäänyttä paikkaa. Aikanaan oli juhlava näky, kun kymmenien hevosten kulkue lähti aamukuudelta talleilta peltotöihin. Niiden aikojen terveellinen ulkotyö oli omiaan vahvistamaan hyvää fyysistä kuntoa.

 Pelimannimusiikki oli aina ollut Allanille tie arjesta juhlaan. Nimensä mukaan tämä sympaattinen ja kaikille ystävällinen mies säteili musiikin valoa myös ympäristöönsä. Syntymälahjana saatu musikaalisuus ohjasi miehen jo nuoruusvuosina soiton pariin, näppäilemään maniskaa ja rumpaliksi tanssiyhtyeisiin. Vanhan rumpalin rytmitaju ja tarkka sävelkorva kelpuuttivat miehen vielä myöhäisilläkin ikävuosillaan minkä tahansa pelimanniporukan jäseneksi. Parikymmentä vuotta Allan Valo oli kansalaisopiston pelimannien uskollinen jäsen ja siinä ohessa myös pienempien ryhmien luotettava soittaja. Tunnettua oli, että hän soitti nuotteja tuntematta outojakin kappaleita ryhmän mukana mistä sävellajista hyvänsä ja osasi pysytellä taustalla silloin, kun epävarmuus yllätti. Usein tarvittiin Allanin maniskan aata, kun joukko viritteli soittimiaan eikä virallista koneaata ollut saatavilla.

 Vanhainkodit ja muut laitokset olivat myös Allanille viimeiseen asti mieluisia vierailukohteita. Heikanrinteestä tuli myös hänen viimeinen kotinsa. Sielläkin otettiin huomioon entisen musikantin tausta. Käytännössä hänen soittimensa vaikeni jo muutama vuosi sitten, kun sormet kieltäytyivät hyppimästä otelaudalla yhtä vikkelästi kuin parhaina vuosina. Mutta rapistuvan kuoren alla eli pelimanni loppuun asti. Vielä muutama viikko sitten Heikanrinteen hoitajat työnsivät Allanin vuoteen soittoryhmän viereen ruokasaliin. Se oli hoitoa parhaimmillaan. Vanha pelimanni eli mukana täysin aisten, vaikka suullinen yhteydenpito oli jo vaikeaa.

 Allanin laulu on jäänyt soimaan nyt matkansa päättäneen pelimannin muistoksi. Viimeksi tämä Erkki Lehtisen säveltämä ja Tarhurin sivupersoonan sanoittama laulu esitettiin Hämeen kevätsoitossa Tammelassa pari kuukautta sitten. Solistina oli Lintulan Taisto. Allanin muisto elää siinä laulussa vielä pitkälle ensi vuosituhannelle. Sellaisena se on myös kunniaksi koko pelimannien perinnekulttuurille."

 Tarhuri


Tekstin kokosi Tanja Härmä.


Muut Opisto sata -blogikirjoitussarjan tekstit:

Työväenopiston mökin vieraita tapaamassa 1960-luvulla:

Sivistysyhteiskunnan ja hyvinvoinnin yhtälö:
https://opistosata.blogspot.com/2019/08/sivistysyhteiskunnan-ja-hyvinvoinnin.html

Matka Aino Kilven kanssa työväenopiston näyttämölle:
https://opistosata.blogspot.com/2019/08/matka-aino-kilven-kanssa-tyovaenopiston.html 

Aira Rauhala ja Lea Mäkelä -Silloin opiskelimme oppiaksemme elämää varten:

Miina Sillanpää Forssan työväenopiston vieraana:
https://opistosata.blogspot.com/2019/09/miina-sillanpaa-forssan-tyovaenopiston.html

KÄSITYÖ -tuo uusi ja outo oppiaine. Forssan työväenopiston käsityöopetuksen vaiheita 1920-luvulta vuosituhannen vaihteeseen:
https://opistosata.blogspot.com/2019/09/kasityo-tuo-uusi-ja-outo-oppiaine.html

Tehtaankoululta Maakunnan kautta Kehräämölle -Forssan kansalaisopiston käsityöhistoriaa 1970-1980:
https://opistosata.blogspot.com/2019/10/tehtaankoululta-maakunnan-kautta.html

Kankuriopiston 1990-luku
https://opistosata.blogspot.com/2019/11/kankuriopiston-1990-luku.html

Mennään tuonne opistolle, ei tämmöisenä lauantaina muutakaan keksi. Pentti Vahteran teksti:
https://opistosata.blogspot.com/2019/11/mennaan-tuonne-opistolle-ei-tammoisena.html

Forssan työväenopiston kuusijuhla 1959
https://opistosata.blogspot.com/2019/12/forssan-tyovaenopiston-kuusijuhla-1959.html

Että ihminen ihmisen löytää -Toveritoiminta opistoissa
https://opistosata.blogspot.com/2020/01/etta-ihminen-ihmisen-loytaa.html

Työväenopiston Hammerfestin matka 1956 -Eila Alénin albumista:

Forssan työväenopiston äiti Elli Laurila

Puolet sadasta vuodesta -Forssan työväenopiston historiaa https://opistosata.blogspot.com/2020/03/puolet-sadasta-vuodesta.html
klo Ei kommentteja:
Tunnisteet: , , , , , , , , , , , ,

perjantai 13. joulukuuta 2019

Forssan työväenopiston kuusijuhla 1959


60 vuotta sitten Kerholassa vietettiin Forssan työväenopiston kuusijuhlaa 13.12.1959.




Työväenopistolla arvokas joulujuhla

"Forssan Työväenopiston pikkujoulujuhlaa vietettiin sunnuntaina Forssan Kerholassa. Sali oli ääriään myöten täynnä opistolaisia ja muuta juhlayleisöä.

 Aluksi kuultiin Olavi Viljasen johtaman opiston orkesterin esittämä Tonttujen vauhtiparaati, minkä jälkeen opistolainen Altti Luuppala piti tervehdyspuheen. Koulutuspäällikkö Eero Leppä lauloi kolme hengellistä neekerilaulua, joiden sisällön hän esityksensä jälkeen selosti. Tämän jälkeen luki Yrjö Virtanen joulukertomuksen, jota seurasivat Olavi Viljasen viulusoolot. Opistolaisten ryhmä esitti hauskan tonttuleikin, jonka jälkeen laulettiin yhteisesti Kun maas on hanki. Opistonjohtaja L. Uusi-Hakimo piti juhlapuheen, jonka alussa hän käsitteli kuluneen syksyn opiston toimintaa.
-Joulun sanoman omaksuminen voi tehdä hajanaisenkin kansan yhtenäiseksi ja onnelliseksi, oli opistonjohtaja Uusi-Hakimon puheen pääajatuksena.

 Väliajan jälkeen esiintyi opiston orkesteri toistamiseen ja sen jälkeen laulettiin yhteisesti On hanget korkeat nietokset. Toiminnanjohtaja Johannes Hämäläinen lausui tämän jälkeen runoja, jotka läheisesti liittyivät opistolaisten esittämään Kyllikki Mäntylän näytelmään Tapahtui Beetlehemissä. Näytelmän ohjasi Tauno Tähti. Viihtyisä pikkujoulu päättyi yhteisesti veisattuun jouluvirteen."

Forssan lehti. Lehtileike Forssan Työväenopiston leikekirjasta. 
Kuten valokuvat ja ohjelma.
Ja kuvat saa isommiksi ja selkeämmiksi klikkaamalla.






Nykyisin Kerholaksi-kutsutussa rakennuksessa, Hämeentie 15, on Forssan vapaaseurakunnan rukoushuone, Torikirkko. Rakennus on valmistunut vuonna 1900 ja sen on suunnitellut arkkitehti Hugo Lindberg. 
Forssa-yhtiö rakennutti seuratalon tarjotakseen tilat tekstiilitehtaiden työntekijöiden vapaa-ajan viettoon. Rakennuksessa oli näyttämö, voimistelusali, käsityöhuone, lukusali ja kirjasto. Talo tunnettiinkin pitkään kirjastotalon nimellä vuoteen 1930 asti, jonka jälkeen nimi Kerhola yleistyi.

 Kerholassa pidettiin myös Forssan työväenopiston valokuvien kertomana monia opiston käsityönäyttelyitä sekä näyttämöesityksiä.
Kirjastotalo/Kerhola
Kuva piipunjuurella.fi https://bit.ly/34M5415

Tekstin kokosi Tanja Härmä.

Muut Opisto sata -blogikirjoitussarjan tekstit:

Kohti sataa vuotta:
https://opistosata.blogspot.com/2019/07/kokeilu.html 

Työväenopiston mökin vieraita tapaamassa 1960-luvulla:

Sivistysyhteiskunnan ja hyvinvoinnin yhtälö:
https://opistosata.blogspot.com/2019/08/sivistysyhteiskunnan-ja-hyvinvoinnin.html

Matka Aino Kilven kanssa työväenopiston näyttämölle:
https://opistosata.blogspot.com/2019/08/matka-aino-kilven-kanssa-tyovaenopiston.html 

Aira Rauhala ja Lea Mäkelä -Silloin opiskelimme oppiaksemme elämää varten:

Miina Sillanpää Forssan työväenopiston vieraana:
https://opistosata.blogspot.com/2019/09/miina-sillanpaa-forssan-tyovaenopiston.html

KÄSITYÖ -tuo uusi ja outo oppiaine. Forssan työväenopiston käsityöopetuksen vaiheita 1920-luvulta vuosituhannen vaihteeseen:
https://opistosata.blogspot.com/2019/09/kasityo-tuo-uusi-ja-outo-oppiaine.html

Tehtaankoululta Maakunnan kautta Kehräämölle -Forssan kansalaisopiston käsityöhistoriaa 1970-1980:
https://opistosata.blogspot.com/2019/10/tehtaankoululta-maakunnan-kautta.html

Kankuriopiston 1990-luku
https://opistosata.blogspot.com/2019/11/kankuriopiston-1990-luku.html

Mennään tuonne opistolle, ei tämmöisenä lauantaina muutakaan keksi. Pentti Vahteran teksti:
https://opistosata.blogspot.com/2019/11/mennaan-tuonne-opistolle-ei-tammoisena.html

 Tehtaankoulu ennen ja nyt
https://opistosata.blogspot.com/2019/11/tehtaankoulu-ennen-ja-nyt.html

Että ihminen ihmisen löytää -Toveritoiminta opistoissa
https://opistosata.blogspot.com/2020/01/etta-ihminen-ihmisen-loytaa.html

 Työväenopiston Hammerfestin matka 1956 -Eila Alénin albumista:

klo Ei kommentteja:
Tunnisteet: , , , , , , , , , , , ,

maanantai 26. elokuuta 2019

Matka Aino Kilven kanssa työväenopiston näyttämölle


Opiston mökki on ihmeellinen paikka. Olimme siellä juhannuksen jälkeisellä viikolla Wahren-opiston järjestämällä kurssilla. Ja siellä Aino otti minua kädestä kiinni ja johdatti opiston saunan nurkalta eteenpäin. En vielä silloin tiennyt hänen nimeään, saati edes olemassaolostaan. Nyt tiedän, että hän kävi paljon omalla mökillä ollessaan opiston saunassa.

Tämän ensimmäisen kohtaamisen kautta vietin seuraavan viikon tiiviisti Ainon seurassa, eikä hän ole hellittänyt otettaan tämän jälkeenkään. Tähän kirjoitukseen olen koonnut ne Ainoon liittyvät tiedot, jotka sivuavat Forssan työväenopistoa, kertoen oman aikansa tarinaa.

Veneellä opiston mökille 1920-luvulla. Kuva Elli Laurilan kokoelmasta.


Kun kuljimme Ainon kanssa opiston saunalta eteenpäin, viereisellä tontilla on entisen opiston kesäpaikan isännän, opiston taloudenhoitajana 1941-1971 toimineen Pauli Virtasen mökki. Hänen tyttärensä opistolaiskunnan puheenjohtajanakin toiminut Maija Sulanto kertookin ensimmäisenä, että olen törmännyt Aino Kilpeen ja että Rauhalan Aira, opistolaiskunnan aktiivi, tietää Ainosta lisää. 

 Ensimmäisen kerran Aira näki Ainon vuonna 1952 opiston saunan lauteilla. Tuomiston Pirkko oli pyytänyt lähettämään Aino-tädille terveisiä. Pirkko oli kouluaikanaan asunut Kilvillä 'Amerikassa' (puutaloasuinalue Forssan keskustassa). Saunan lauteilla Aira kysyy: Onko hän Kilven täti? Ja niin Aira tutustuu Ainoon. (Aino oli tuolloin 64-vuotias.) Aino kävi opiston saunalla kun oli mökillään. Oli hyvä ystävä opiston vahtimestarin Maire Starkin kanssa, joka asui kesät opiston mökillä. (Stark toimi vahtimestarina 1937-1961.)

 Kun näen Airan, hän kertoo myös että Aino oli näyttelijätär ja samana päivänä kun oli Ainon 80-vuotisjuhlat Kerholassa, mentiin myös Loimaalle työväenopiston kevätpäättäjäisiin. Myöhemmin täksi vuodeksi selviää 1968.

 Näyttelijätär-sanan kautta päästään Hannu Lahtosen kirjaan Forssalaista teatteria vuodesta 1880 (1972). Ajatus forssalaisen teatteritoiminnan historiikin laatimisesta heräsi syksyllä 1968 kulttuuripäivien yhteydessä pidetyssä muistojen illassa, jossa paikalla olivat näyttelijäveteraanit Aino Kilpi ja Onni Melttu ja he muistelivat Forssan työväenteatterin voimavuosia.

 Kirjassa kerrotaan, että Forssan työväenopiston oli aika jatkaa forssalaista näyttämötoimintaa. Tulisieluinen Elli Laurila oli se henkilö, jonka ympärille näyttämöharrastus kietoutui kolmenkymmenen vuoden ajan. Aikaisemmin Laurila oli ohjannut 5-osaisen kuvaelmasarjan Vänrikki Stoolin tarinoista 1921 Forssan Lotta Svärd-yhdistykselle ja näytellyt itse Lotta Svärdin roolin. 

 Opistossa näytelmäharrastus pääsi vauhtiin 1925, jolloin toiminnan kasvuun vaikutti Työväen teatterin toiminnan lakkaaminen, jolloin osa näyttelijöistä siirtyi työväenopiston piiriin. Yksi heistä oli Aino Kilpi. Forssan työväenopisto antoi aikanaan voimakkaan teatteripanoksen. (Ja neljäkymmentä vuotta sitten 1979 forssalaisia teatterianharrastajia pohditutti teatteritoiminnan irrottaminen kansalaisopistosta ja haettiin ratkaisuja tila-, kalusto-, hallinta- ja ohjaajakysymyksiin. -> Forssan teatteri perustettiin 1980.)

Palataan vuoteen 1936:


1936 Laurila ohjasi Niskavuoren naiset. Aino Kilpi kuvissa vasemmalla Niskavuoren vanhana emäntänä. (Kuvat voi klikata isommiksi.)

 Arkistosta löytyneitä Forssan Työväenopiston näytelmäjulisteita:


1937 Laurila ohjasi Mika Waltarin näytelmän Kuriton sukupolvi, joka osoittautui suureksi menestykseksi ja jossa Aino näytteli professorin Varavaaran vaimoa. 


Samana vuonna 1936 Laurila ohjasi vielä näytelmän Justiina, jossa Aino oli myös mukana. 


 Forssan Työväenopiston toveritoimikunnan pöytäkirjamerkintä 21.10.1937 kertoo, että: "Luettiin ja hyväksyttiin tilitys näytelmäillasta 16.10.37, jolloin esitettiin Juhani Tervapään kirjoittama näytelmä Justiina. Puhdasta voittoa tuli Smk 1813:-." Päätettiin myös esittää Justiina toisintona Forssan Työväentalolla 6.11. "R. Rantanen lupautui ottamaan vastaan taasen lippujen ennakkomyynnin ja ovella ovat Lea Mäkelä ja Maire Stark." Justiina päätettiin esittää myös Karkkilassa, jos saadaan huone. Seuraava pöytäkirja 9.11.1937 kertoo, että huonetta Karkkilasta ei saatu, sen sijaan tiedustellaan huonetta Jokioisilta. 


Nukkekoti esitettiin vuosiluvusta päätellen 1938:


Jossakin kohdassa esitettiin myös Niskavuoren leipä, jossa Ainolla vanhan emännän rooli:


Forssan 100-vuotisjuhlan yhteydessä 1947 työväenopiston näyttelijät esittivät Minna Canthin näytelmän Anna-Liisa. ”Mieliinpainuvia ja yleisön suosion saavuttaneita osasuorituksia oli rouva Kilven Kortesuon emäntä ja Hilja Hyypän Husso.”
Työväenopiston näyttämötyön piiriä. Aino kuvassa toinen oikealla, istumassa. Kuva opistolaiskunnan arkistosta.
Kilpi oli mukana myös toverikunnan toiminnassa:

 Forssan työväenopiston toverikunnan ja toveritoimikunnan vuosikertomuksessa vuodelta 1936 kerrotaan, että Aino Kilpi on kuulunut viime lukuvuoden aikana toveritoimikuntaan. Myös vuosien 1937-1938 ja 1939 vuosikertomus kertoo saman ja lisäksi Aino on kuulunut tällöin myös näyttämötoimikuntaan.
Toveritoimikunta 1936-1937. Aino istumassa vasemmalla, hänen vieressään Elli Laurila. Kuva opistolaiskunnan arkistosta. 
Toveriyhdistyksen pöytäkirjassa vuodesta 1923 eteenpäin, Aino Kilven nimi esiintyy ensimmäisen kerran 8.9.1935, jolloin Aino on ehdolla toveritoimikuntaan ja saa 58 ääntä, joka on kolmanneksi eniten ja tulee valituksi. -Siihen aikaan toveritoimikuntaan oli paljon halukkaita ja siis äänestettiin. Toisin on nyt.

22.4.1936 kokouksen pöytäkirjan tarkistaja on Aino Kilpi:

13.9.1936 Toveritoimikunnan vaaleissa Aino on ehdolla ja saa 34 ääntä ja tulee valituksi. Aino valittiin Toveritoimikuntaan myös 12.9.1937, sekä 18.9.1938 ja 30.9.1939. Kokouksessa 5.10.1940 Aino on ehdolla, mutta ei tule valituksi. Tämän jälkeen Ainon nimeä ei ole mukana ehdokkaissa. 

Toveritoimikunnan pöytäkirjassa kerrotaan, että 8.4.1938 kokouksessa opiston päättäjäisissä, jotka entiseen tapaan pidetään äitienpäivänä, Yrjö Virtanen ja Aino Kilpi esittävät kaksinlausuntaa. 
Rva Kilpi valittiin myös kesämökkitoimikuntaan 9.5.1938 kokouksessa. Kesämökkitoimikunnan pohdittavana oli järjestetäänkö kesämökin ruokailu entiseen tapaan vai perustetaanko kiinteä emännän virka. Toimikunta pohtisi tätä yksityiskohdittain. (Vuonna 1940 yhteistä taloutta ei katsottu voitavan järjestää, koska useat elintarpeet jo ovat kortilla.)

20.9.1938 näytelmätoimikuntaan valittiin Aino Kilpi. 
Saman päivän pöytäkirjassa kerrotaan, että erittäin vilkkaan keskustelun aiheutti kysymys siitä, otetaanko syyskauden ohjelmaan mitään huomattavaa näytelmää. Ilmeni seuraavia näkökohtia: Jos näytelmäilta järjestetään, tulee  opistotyö siitä kärsimään, sillä johtajan pitää olla mukana harjoituksissa, ja näin ollen poissa opetustunneilta. Jos taas saataisiin joku pysyvä henkilö ohjaamaan näytelmää, kärsisi näyttelijöiden omat opiskelut jokatapauksessa. Toisaalta oltiin sitä mieltä, että toveritoimikunta jäisi hyvin heikoksi ilman näytelmäharrastusta ja se tekisi loven säästövarojen hankinnassa. "Sitäpaitsi on paikkakuntamme teatterissa käyvä väki jo tottunut odottamaan opiston järjestämiä tilaisuuksia, jotka näin ollen antavat yleisölle selventävän kuvan  johtajan ja opistolaisten kehitystasosta." Näyttämötoimikunnan huoleksi annettiin pohtia otetaanko näytelmää.
Seuraavassa kokouksessa 29.9.1938 puheenvuoroissa esitettiin seuraavaa, että ohjelmaan ei oteta näytelmien valmistamista siinä laajuudessa kuin edellisinä vuosina, etteivät opistotyön säännöllisyys ja opistolaisten opiskelumahdollisuudet joutuisi kärsimään. Toveritoimikunta ei kuitenkaan tehnyt asiasta mitään kiinteää päätöstä. Toverikunnan ja näyttelijöiden saavuttava maine opiston ulkopuolella pidettiin vaalimisen arvoisena.

Lahden Työväenopiston vierailulla 5.-6.11.1938 Aino Kilpi esitti aamiaisella lausuntaa. Sitä ennen vieraille kerrottiin opiston toiminnasta, paikkakunnan historiasta ja sen merkityksestä. 
Rouva Kilpi on esittänyt  lausuntaa opistolaishäissä, joissa 5.12.1938 opiston käsityösali koristeltiin hääkuntoon, kun Maire Vieno ja Yrjö Virtanen häätilaisuuttaan siellä viettivät. 

3.10.1939 Toveritoimikunnan kokouksessa Aino Kilpi valittiin näyttämötoimikuntaan ja ravintolatoimikuntaan.

Toveri-illoissa, kuusijuhlissa jne jne oli yhtenä ohjelmanumerona näytelmä. Oletettavasti Aino Kilpi oli mukana useissa näistä.

Seuraava maininta Aino Kilvestä löytyy Forssan Työväenopiston Toveritoimikunnan pöytäkirjasta 4.4.1948:
"Rouva Kilven täyttäessä 60-vuotta kävivät rva Laurila, Kerttu Karhu ja Yrjö Virtanen onnittelemassa Häntä vieden opistolaisilta lahjana kukkia ja kirjan "Sammatin sisarukset".
Forssan Työväenopiston Toverikunnan tilikirjasta löytyy merkintä 3.4.1948:
-Tulppaaneja rva Kilvelle 180-
ja 6.4. Lahja rva Kilvelle 60v. päivänä kirja "Sammatin sisarukset" 460- 


Aira Rauhala kertoo myös, että Aino kävi opistossa Lauri Uusi-Hakimon sielutiede/ihmistuntemus-piirissä, joka kokoontui Kartanonkadun teorialuokassa, se luokka, missä oli ennen tehtaan sairaala.

Kuvassa Aino kolmantena vasemmalta. Lauri Mäkilä seisomassa ja hänen oikealla puolellaan Impi Varjonen. Kuva opistolaiskunnan kuvakokoelmasta.


Aino Kilpi oli aina pirteä persoonallisuus, joka kuului forssalaiseen teatterimaailmaan ja katukuvaan. Hän kävi aina katsomassa kaikki Forssan näytelmät ja halusi näytelmän loputtua tavata näyttelijät.

Aino vietti loppuelämänsä Forssan vanhainkodissa. Hänet muistetaan lempeänä ja hymyilevänä runonlausujana. Ainolla oli usein päällään kirkkaanpunainen aamutakki ja hänellä oli hiukset palmikoituna. Hän muisti runoja ulkoa huomattavat määrät.
Aino eli 92-vuotiaaksi ja hänelle pidettiin kauniit ja arvokkaat hautajaiset. Myös opistolaiskunnan edustajat olivat paikalla.



Kokopitkä tutkimuspäiväkirja Ainosta löytyy: 
https://mantanhistoriaploki.blogspot.com/2019/07/tormasin-aino-kilpeen.html
Tähän lyhentämättömään versioon liittyvät myös Väinö Kilpi, Sirkka ja Kasper Lindholm ja autoliike Autotalo.


Lähteet:
Forssan työväenopiston leikekirjat. 
Forssan kansalaisopiston opistolaiskunta ry:n leikekirjat. 
Lahtonen, H. (1972). Forssalaista teatteri vuodesta 1880. Forssa: Forssan Kirjapaino Oy.
Forssan Työväenopiston toveritoimikunnan pöytäkirja 1937-1953
sekä tilikirja ja Toveritoimikunnan vuosikertomukset
Forssan lehti 10.11.1979 ja 16.12.1979

Kirjoituksen kokosi Tanja Härmä.
Jos tiedät Ainosta lisää tai henkilön joka tietäisi, ota yhteyttä: tanjamantaharma@gmail.com


Forssa: Opisto sata -blogikirjoitussarja:

Kohti sataa vuotta:
https://opistosata.blogspot.com/2019/07/kokeilu.html 

Työväenopiston mökin vieraita tapaamassa 1960-luvulla:

Sivistysyhteiskunnan ja hyvinvoinnin yhtälö. Miten sivistys nähtiin sata vuotta sitten?

Silloin opiskelimme oppiaksemme elämää varten -Aira Rauhala ja Lea Mäkelä

Miina Sillanpää Forssan työväenopiston vieraana:

Käsityö -tuo uusi ja outo oppiaine:

Tehtaankoululta Maakunnan kautta Kehräämölle -Forssan kansalaisopiston käsityöhistoriaa 1970-1980:

Kankuriopiston 1990-luku

Mennään tuonne opistolle, ei tämmöisenä lauantaina muutakaan keksi. Pentti Vahteran teksti:

Tehtaankoulu ennen ja nyt

Forssan työväenopiston kuusijuhla 1959

Että ihminen ihmisen löytää -Toveritoiminta opistoissa

Työväenopiston Hammerfestin matka 1956 -Eila Alénin albumista:

klo Ei kommentteja:
Tunnisteet: , , , , , , , , , , , , ,
Tilaa: Blogitekstit (Atom)