Forssa: Opisto sata

lauantai 23. marraskuuta 2019

Mennään tuonne opistolle, ei tämmöisenä lauantaina muutakaan keksi

Pentti Vahtera kirjoittaa eloisasti osallistumisestaan sodanjälkeiseen opistoelämään ja kertoo senaikaisesta maailmanmenosta. Vahtera opiskeli Forssan työväenopistossa mm. matematiikkaa, konepiirustusta, sähköoppia ja ajoi opiston puitteissa myös ajokortin. Millaista oli istua opiston mökin laiturin päässä? Kaataako oppi ojaan? Mitä globalisaatio teki Forssassa?

Kuva: Forssan työväenopiston teoriapuoli Kartanonkadulla. Kuva Opistolaiskunnan albumista.

Minä ja opisto

Vahtera kirjoittaa:
”Olen sitä ikäluokkaa, että pääsimme siviiliin armeijasta sodan jälkeen heti ensimmäisenä. Työtä oli tiedossa, mutta harrastuksia olisi saanut olla jotain. Äitini oli kaukaa viisas, ettei poikaa veisi ’laulu, viini, naiset’. Hän toi sanomalehden eteeni ja sanoi: ’Katsoppas tuota, työväenopisto aloittaa taas toimintansa. Siellä saa opiskella ja harrastaa monenlaisia aineita, niistä on tulevaisuudessa hyötyä’. Myönsin asian näin olevan ja lupasin miettiä asiaa. Lokakuun puolivälissä oli rukouslauantai-ilta. Lauantain toivotut olivat menneet, kirkon kellot kumisivat viimeisiä lyöntejään. Ilta alkoi hämärtyä. Pienestä tihkusateesta huolimatta päätin lähteä pienelle kävelylenkille. Kauppalassa oli hiljaista. Pian huomasin seisovani Puistolinnan näyteikkunoiden äärellä. Eihän siellä paljon nähtävää ollut. Sodanjälkeinen ankeus näkyi vielä kaikkialla."

Kuva: Valokuvaamo Hellas. Kuvausaika 1940-luku. Vasemmalla Uuden kartanon työläisiä varten rakennettu pytinki. Puistolinna, ensimmäinen varsinainen kerrostalo Forssassa, on Finlaysonin 1940-luvun alussa rakennuttama asuin- ja liiketalo. Oikealla näkyy jyvämakasiinin nurkka. Makasiini purettiin 1960-luvun alussa. Lähde: piipunjuurella.fi, Forssan museon kuvakokoelmat.
(Kuvat saa isommiksi ja selkeämmiksi klikkaamalla.)

Vahtera jatkaa:
"Siinä kulmalla tuli vastaan eräs kaveri ja kysyi: ’Mihinkäs olet matkalla?’ Siihen sanoin: ’No en tiedä vielä’. Kaveri jatkoi: ’Mennään tuonne opistolle, Elli Laurila esitelmöi kirjallisuudesta, ei tämmöisenä lauantaina muutakaan keksi’.

Jaakko Laurilan pitkä hahmo toivotti meidät tervetulleiksi. Löysimme paikkamme huoneen perältä erään pöydän äärestä. Elli kertoi meille Runebergin ajan Porvoosta, ja luki katkelmia Runebergin laajasta tuotannosta. Syntyneen keskustelun aikana tulivat myös tutuiksi Kiven seitsemän veljestä. Näihin aikoihin ilmestyi Mika Waltarin ’Sinuhe Egyptiläinen’. Ihmettelimme Waltarin suurta asiantuntemusta muinaisen Egyptin elämästä. Siellä meni runsas kaksi tuntia ja tunsi jotain saaneensa. Se oli ensimmäinen kosketukseni työväenopistoon. Ulos päästyämme huomasimme, että vähäinen sade oli mennyt menojaan. Tummia pilven riekaleita ajelehti taivaalla. Kuu kurkisti joskus pilvien raosta."

Elli Laurila käytti opetuksessaan kirjailijoiden kuvia. Tässä kuvataulussa Mika Waltari. Aira Rauhalan kokoelmasta.

"Kuulin niihin aikoihin kerrottavan, että kun opisto perustettiin, niin Yhtiön sana painoi paljon. Maalta tuli nuoria tyttöjä työhön. Suurin onni kohtasi niitä, jotka pääsivät herrasväen piioiksi, vaikka eivät ruotsia osanneetkaan. Opistolla oppivat ruotsin lisäksi nöyriä ja kunnioittavia käytöstapoja ja niiaamaan kauniisti."

Kartanonkatu pytinkien aikana. Kuva Forssan kansalaisopiston leikekirjasta. Kuva mitä ilmeisemmin Forssan lehdestä.

"Kansakoulussa en oikein innostunut matematiikasta. Luin läksyt vain välttävästi. Myöhemmin huomasin, että matematiikka on tärkeä aine. Niimpä menin opistolle matematiikan tunneille. Meillä oli opettajana Kalle Pylkkänen. Lähellä eläkeikää oleva pienikokoinen ja ujonnäköinen mies. Kun hän pääsi vauhtiin, niin me oikein pelästyimme. Liitu lensi taulun reunasta reunaan. Siinä tuli numeroita pysty- ja vaakasuoraan, pilkkuja unohtamatta. Hyvä, että hitaammat pysyivät mukana. Jos häneltä kysyi jotain asiaa, niin vastaus tuli heti, ei siinä tarvinnut miettiä. Pätevä mies, hänellä oli pitkä kokemus.

Ammattikoulu aloitti toimintansa pian sodan jälkeen. Kaikilla oli suuri halu opiskella. Niinpä opistolle lainattiin opettajia ammattikoululta. Meille tuli opettajaksi rehtori insinööri Erkki Torkkola. Istuimme jo luokassa pöytien ääressä, kun ovesta tuli hymyilevä leveä hahmo. Luokkaan tultuaan hän hieroi kämmeniään vastakkain ja sanoi:’ Niin se on pojjaat, siellä koulussa ovat ruvenneet sanomaan minua ’Rymy-Eetuksi’, niin minä taidan ollakin’. Torkkola opetti meille aluksi konepiirustusta. Piirsimme erilaisia koneiden osia. Ensin piirrettiin luonnos ja sen jälkeen puhtaaksi toiselle paperille. Työvälineet olivat viivoitin ja harppi ja tietysti kynä. Oppi siinä ainakin piirustuksia lukemaan. (Minulla on vieläkin hallussani nämä piirustukset 60 vuoden takaa.)"

Kuva: Veturin ruuvikytkin

"Sen jälkeen opiskelimme sähköoppia. Torkkola piirsi taululle sähkömoottorin pyörimään. Sitten tuli koneopin vuoro. Ostimme kirjakaupasta oppikirjan sitä varten. Saimme läksyjä niin kuin koulussa ainakin. Siinä meni talvi opiskellessa. Torkkola sanoi lopuksi keväällä: ’Kone on siitä hyvä, että siitä näkee, missä on vika, mutta sähkölaitteissa sitä ei näe, sen tuntee ja se tunteminen voi olla hyvin ilkeää, joskus kohtalokasta.’

Saimme tehdä myös puusepän töitä. Aluksi oli opettajana Lauri Karento ja myöhemmin Mikko Oja. Kun en ole mikään viulunrakentaja, niin tein vain puutarhatuoleja ja muuta tarpeellista. Sai siellä ainakin kutterilastuja paidan sisälle, sen huomasi parhaiten illalla paitaa riisuessa. Siellä oppi tuntemaan kaikki puuntyöstökoneet.

Suunnittelimme onnistuisiko ajokortin ajaminen opiston puitteissa. Ja onnistuihan se. Saimme ammattikoulun auto-osastolta opettajaksi Eino Hentusen. Hänellä oli myöskin autokoulunopettajan pätevyys. Aluksi opettelimme kaikki liikennesäännöt ja –merkit. Sen jälkeen otimme käsittelyyn monet autotyypit. Moottorit ja muu rakenne tulivat tutuksi vähitellen. Ajo-opetuksen saimme Autotalon kuorma- ja henkilöautoilla. Insinööriajan jälkeen jokainen sai ajokortin.

Kevätjuhlan ohjelma oli tavallisesti omasta takaa. Aina kun kuulen Tchaikovskin Romanssin, muistuu mieleen Viljasen Ollin viulu, se soi kauniisti.

Kevätnäyttelyn jälkeen sulkeutuivat opiston ovet, eivät sentään kaikki.

Harjatanssia mökillä. Kuva opistolaiskunnan kuvakokoelmasta.

Vahtera jatkaa:
Pyhäjärvessä Hevoniemessä oli opiston kookas huvila ja sauna. Autoliikenne oli silloin vähäistä. Polkupyörällä ajaen soratietä, matka ei ollut matka eikä mikään. Kerran menimme saunaan liian aikaisin, siellä oli häkää niin, että kurkku kirveli. Peseminen jäi vähän lyhyeksi. Laiturin päästä vain veteen, sinne jäi häkä ja hiki. Istuin laiturin reunalla. Järvi oli aivan tyyni. Sorsapoikue ui emonsa perässä kohti Vohlasaarta, jättäen vanan jälkeensä. Lintujen laulu oli loppunut, jokainen oli löytänyt puolisonsa. Arka ahvenparvi siirtyi laiturin alle piiloon. Vilun väreet herättivät todellisuuteen, tai olisiko se ollut kahvin tuoksu, joka tuli ylempää huvilalta. Uutta pullaakin vielä. Siinä kahvikupin äärellä tuli keskusteltua viikon tapahtumista. Niin kuin saunaa ei olisi lähempää löytynyt. Siinä oli viehätyksensä, ehkä se luonnonläheisyys. Pyörällä kotiin ajaessani huomasin, että aurinko teki laskuaan Riihivalkaman suuntaan.

Tämä kaikki tapahtui entiseen hyvään aikaan. Pyhäjärven vesi oli vielä kirkasta ja puhdasta. Silloin ei puhuttu mitään saasteista eikä huumeista. Paljon olemme menettäneet, jota ei saada koskaan takaisin."

Kutomo, Finlayson-Forssan Viksbergin tehtailta. Kuva 1920-luvulta. Valokuvaamo Hellas. Lähde Piipun juurelta -tietokanta. https://bit.ly/2rlLgCQ

"Sitten tuli globalisaation aika. Sieltä ostettiin mistä halvemmalla saatiin. Ennen niin meluisana tunnettu kutomo hiljentyi vähitellen täydellisesti. Tuli työttömiä ja eläkeläisiä. Mitäs nyt tehdään? Opisto tuli taas avuksi. Perustettiin Miesten yhteiskunnallinen opinto- ja keskustelupiiri. Eikä ollut lajissaan ensimmäinen. Tämä miesten piiri on toiminut yli 20 vuotta (teksti kirjoitettu vuonna 2005). Se on korkea kasa lähdekirjallisuutta, jonka olemme käyttäneet näiden vuosien aikana. Se kirjakasa on ollut kuin pumputtava kaivo, meidän ikuiseen tiedon janoomme. Meillä oli aluksi opettajana Pertti Gylden. Hänet pyydettiin kotiseudulleen Jämsän kansalaisopiston opettajaksi. Siellä oli kotitalo valmiina ja ystäväpiiri. Ei hänellä ollut Forssassakaan mitään valittamista. Sitten tuli rehtoriksi Jukka Nummelin. Täällä syntyneenä hän ei parempaa paikkaa löytänyt.

Tuli outo mies, pysähtyi Kuhalan kosken partaalle. Mitähän mies mietti seisoessaan. Kosken pauhua kuunneltuaan, hän lähti päättäväisin askelin Ali-Heikan tilalle. Hän osti suuren maa-alueen. Koksen mukaan hän antoi paikan nimeksi Forssa. Myöhemmin osti Kossilan tilalta maan kutomoa varten. Näin alkoi esitelmä miespiirissä, kun aloimme käsitellä tehdasyhtiön perustamista ja sen myöhempiä vaiheita.

Raikon kartano. Kuva Lounais-Hämeen Luonnonsuojeluyhdistyksen sivulta: https://bit.ly/2OGzk6D

"Teimme retkiä Torrolle, Teurolle ja Raikon kartanoon. Tutkimme seudun historiaa satojen vuosien takaa. Venäjän vallanaika ja maamme teollistuminen oli opettavaista luettavaa. Luimme myös kaikkien presidenttien elämänkerrat ja heidän saavutuksensa. Syntyi vähän väittelyäkin. Tutustuimme myöskin kansalaissodan ja Lapuanliikkeen tapahtumiin. Varsinaisia sotatapahtumia emme paljoa käsitelleet, koska joukossamme oli useita rintamamiehiä, ja sota oli vielä tuoreessa muistissa. Sen sijaan meitä kiinnosti poliittinen historia, aina 1930-luvulta lähtien. Sota-aikana ei kaikkia kerrottu. Nyt kun arkistot ovat avautuneet, tutkijat ovat tuoneet ne kaikkien luettavaksi. ’Tämä on hirmuista’, sanoi Paasikivi. Niinhän se oli.

Viime vuoden aikana olemme opiskelleet Pohjoismaiden historiaa. Keväällä pidetään kokeet, että nähdään, mitä on oppinut. Tuntuu vähän turhalle opiskella tässä iässä, kun ei enää mihinkään valmistu. On se vähän virkistävää ja sosiaalista kanssakäymistä, pystyy keskustelemaan kun tuntee asioita. Tuntuu joskus, että pää on niin täynnä tietoa, ettei sinne mahdu enempää. Se mikä menee vasemmasta korvasta sisään, tulee oikeasta ulos. Olisiko se ollut sitä sementtiä, ei en muista. Onkohan ne vanhat ihmiset semmoisia. Huonomminkin voisi asiat olla. Oppia ei ole ojaan kaatanut.”

Pentti Vahtera

Vahtera opiskeli 2005 vuonna miesten yhteiskunnallisessa opinto- ja keskustelupiirissä ja osallistui tällä tekstillä Minä ja opisto –kirjoituskilpailuun. Teksti on julkaistu aiemmin Ajan virta –Minä ja opisto –kirjoituskilpailun antologiassa.
Antologian tekstit ovat monipuolisia, antavat erilaisia näkökulmia opistossa opiskeluun. Ne kertovat, että opistolla on ollut huomattava merkitys ihmisten elämässä.

Kirjoituksen kokosi Tanja Härmä.

Muut Opisto sata -blogikirjoitussarjan tekstit:

Kohti sataa vuotta:
https://opistosata.blogspot.com/2019/07/kokeilu.html

Työväenopiston mökin vieraita tapaamassa 1960-luvulla:

https://opistosata.blogspot.com/2019/08/tyovaenopiston-mokin-vieraita.html

Sivistysyhteiskunnan ja hyvinvoinnin yhtälö:
https://opistosata.blogspot.com/2019/08/sivistysyhteiskunnan-ja-hyvinvoinnin.html

Matka Aino Kilven kanssa työväenopiston näyttämölle:
https://opistosata.blogspot.com/2019/08/matka-aino-kilven-kanssa-tyovaenopiston.html

Aira Rauhala ja Lea Mäkelä -Silloin opiskelimme oppiaksemme elämää varten:

https://opistosata.blogspot.com/2019/09/silloin-opiskelimme-oppiaksemme-elamaa.html

Miina Sillanpää Forssan työväenopiston vieraana:
https://opistosata.blogspot.com/2019/09/miina-sillanpaa-forssan-tyovaenopiston.html

KÄSITYÖ -tuo uusi ja outo oppiaine. Forssan työväenopiston käsityöopetuksen vaiheita 1920-luvulta vuosituhannen vaihteeseen:
https://opistosata.blogspot.com/2019/09/kasityo-tuo-uusi-ja-outo-oppiaine.html

Tehtaankoululta Maakunnan kautta Kehräämölle -Forssan kansalaisopiston käsityöhistoriaa 1970-1980:
https://opistosata.blogspot.com/2019/10/tehtaankoululta-maakunnan-kautta.html

Kankuriopiston 1990-luku
https://opistosata.blogspot.com/2019/11/kankuriopiston-1990-luku.html

Tehtaankoulu ennen ja nyt
https://opistosata.blogspot.com/2019/11/tehtaankoulu-ennen-ja-nyt.html

Forssan työväenopiston kuusijuhla 1959
https://opistosata.blogspot.com/2019/12/forssan-tyovaenopiston-kuusijuhla-1959.html

Että ihminen ihmisen löytää -Toveritoiminta opistoissa
https://opistosata.blogspot.com/2020/01/etta-ihminen-ihmisen-loytaa.html

Työväenopiston Hammerfestin matka 1956 -Eila Alénin albumista:

https://opistosata.blogspot.com/2020/02/tyovaenopiston-hammerfestin-matka-1956.html

Ni lernas esperanto -me opiskelemme esperantoa

https://opistosata.blogspot.com/2020/03/ni-lernas-esperanto.html

Konekirjoituskurssilla

https://opistosata.blogspot.com/2020/03/konekirjoituskurssilla.html

Forssan työväenopiston äiti Elli Laurila

https://opistosata.blogspot.com/2020/03/forssan-tyovaenopiston-aiti-elli-laurila.html

Lauri Uusi-Hakimo ja pelimannien elosoitto
https://opistosata.blogspot.com/2020/05/vuonna-85-lauri-uusi-hakimo-ja.html

Opistosata-näyttely 2020

https://opistosata.blogspot.com/2020/03/puolet-sadasta-vuodesta.html

Puolet sadasta vuodesta -Forssan työväenopiston historiaa https://opistosata.blogspot.com/2020/03/puolet-sadasta-vuodesta.html

tiistai 5. marraskuuta 2019

Kankuriopiston 1990-luku

Ainoa pysyvä asia on muutos, todetaan opistossa taas jälleen 1990-luvulla. Mutta onneksi käsityö on taidekasvatuksen osa-alueena luovaan ongelmanratkaisuun perustuvaa toimintaa. Pitkäaikainen tekstiilityönopettaja Oili Jaatinen kertoo Opisto sata -sarjan kolmannessa osassa Forssan opiston käsitöiden vaiheista 1990-luvulla.
Nykyisin käsityöt kuuluvat itsestään selvästi opistojen kurssitarjontaan, mutta 1920-luvulla niiden ei ollenkaan katsottu kuuluvan työväenopistojen sivistävään ohjelmaan. Siitä ensimmäisessä osassa: Käsityö -tuo uusi ja outo oppiaine.

Kuva Tanja Härmä.

Jaatinen kirjoittaa: ”1990-luvulla käsityöopetuksen tuntien vähenemisen myötä oli taas harkittava kurssien sisältöä. Koetettiin järjestää toiveiden mukaisia kursseja. Vuosikymmenen alussa Kehräämöllä oli koko vuoden kursseista kuusi kudontaryhmää, kaksi ompeluryhmää, kaksi nypläysryhmää ja yksi kansallispukuryhmä. Lyhempiä kursseja oli 15. Lisäksi toimivat Tammelan ja Koijärven piirit.

Heti 90-luvun alkupuolella alkoi kuulua kummia: Upeita tilojamme tarvittaisiinkin kauppaopistolle. Uutista oli vaikea uskoa todeksi, seihän tällainen tuhlaus ollut mahdollista, Kehräämöllä kun oli muualla tiloja yllin kyllin. Mutta niin vain tapahtui. Keväällä 1994 meidän piti siirtää kangaspuut ja muut tavarat huhtikuun loppuun mennessä rakentamisen tieltä pois. Paikkaa tavaroille ei ollut, ennen kuin viime hetkellä kolmannesta kerroksesta löytyi varasto, johon jälleen sullottiin koko valtava tavaramäärä. Evakkoreissu taas, nyt saatiin muuttoapua keilamiehiltä. Tyhjässä suuressa tilassamme järjestettiin vielä sen vuoden kevätnäyttely. Hienon näyttelyn jälkeen olimme taas epävarmuuden tilassa.

Syksyllä saatiin tilat Kehräämön toisesta kerroksesta. Kutomo oli melko suuri ja valoisa, luokkia saatiin vain kaksi. Siitä aiheutui ongelmia kurssien sijoittamisessa ja vuorottelemisessa. Kun viikonloput otettiin käyttöön, saatiin jotenkuten taas opetus käyntiin. Ei meillä silloinkaan juuri valittamista ollut, monet sivupisteet toimivat tosi alkeellisissa olosuhteissa.

Kuva Tanja Härmä.

Tietokone saadaan kuin saadaankin

Olin hankkinut oman tietokoneen vuonna 1990. Toin sitä joskus opistolle kokeiltavaksi ja tein mallisuunnittelua kutojille kotona. Näyttelyn yhteydessä oli tullut yleisöltä kyselyjä, eikö olisi mitään myytävää. Niinpä päätettiin järjestää myyjäisiä, olihan esim. Kultaisen iän kerho pitänyt sellaisia jo useita vuosia. Kangaspuissa alkoi olla sen verran tilaa, että voitiin kutoa mattoja, kaitaliinoja ym. myytäväksi. Moni opistolainen kutoikin omalla kudontavuorollaan työnsä myyjäisiin. Oppimistahan senkin kutominen oli. Kun kalustorahatkin pienenivät pienenemistään, ostimme myyjäisrahoilla työvälineitä, kirjoja ym. tarpeellista materiaalia kaikkien yhteiseen käyttöön. Ne koituivat myös niiden kutojien hyväksi, jotka eivät ehtineet tai halunneet osallistua talkoisiin.

Vihdoin saatiin koottua rahat myös tietokonetta varten. Käytettynä sen ostaminen ei ollut mahdotonta. Eihän se nykyajan mittapuulla ole kuin vanhanaikainen hidas laite neulaprinttereineen, mutta omaan tarkoitukseensa riittävä, eikä vuosituhannen vaihteeseen mennessä kertaakaan sanonut sopimustaan irti, vaan oli meille suureksi avuksi. Ohjelma saatiin opistolta. Moni opistolainen kokeilikin mallin tekoa: Damastimallien tekemisessä kone oli verraton, samoin pöytäliinojen ja mattojen erilaisia versioita suunniteltaessa ja monessa muussa työssä. Silkkiset damastihuivimme pääsivät Taito-lehteenkin malleiksi. Sidosopin opetuksessa kone on oiva apu havainnollistamaan lankojen kulkua kankaassa. Olin sitä mieltä, että muillekin aloille pitää saada tietokone, koska ohjelmia oli saatavilla. Ohjasin ompeluopettajan kursseille ja niinpä aikanaan ompelupuolellakin tehtiin kaavoja tietokoneella.

Taiteen perusopetus ja käsityö

Uutena asiana opistoihin tuli käsityön taiteen perusopetus, niin myös meille Forssan kansalaisopistoon, jossa ensimmäiset lasten ryhmät aloittivat vuonna 1992. Ensin aloitettiin yhdellä ryhmällä ja vähitellen niitä lisättiin neljään. Koska Forssassa toimii myös kuvataidekoulu ja tuntimäärä alkoi vähentyä, päätettiin pitää lasten ryhmät neljässä, jotta aikuisille jäisivät omat piirinsä. Säästösyistä tunteja piti taas vähentää sillä seurauksella, että kursseja oli rukattava. Sivukylien tuntimäärää vähennettiin niin, että useat ryhmät voivat kokoontua vain joka toisella viikolla. Kutomaan sentään pääsi muinakin aikoina. Toinen toistaan auttamalla siitäkin selvittiin. Kehräämön kaikille kursseille sai myös tulla mistäpäin tahansa, vaikka eri pitäjästä.

Tärkeä alue oli mielestäni myös käsityön laaja-alaisuuden tunteminen. Myös kansainvälisyys kuuluu nykyaikaan. Unkarin ja Viron käsityömatkoilta toin terveisiä omille opistolaisilleni.

Ainoa pysyvä asia on muutos

Vuonna 1994 opiston nimi muuttui jälleen: Kuhalan lukion iltalinja yhdistettiin opistoon ja nimeksi tuli Forssan aikuisopisto. Nimi säilyi, vaikka lukio-opetus jäikin sittemmin opistosta pois.

Yllätys kohtasi käsitöitä taas vuosikymmenen lopulla. Tiloja tarvittiin ammattikorkeakoululle ja mistäpä muualta kuin opistolta! Nyt saatiin kuitenkin lupaus, että kangaspuita ei tarvitse siirtää välivarastoon, vaan suoraan tuleviin tiloihin ensimmäiseen kerrokseen. Pääsimme suunnitteluihin mukaan kuten aikaisemminkin.

Kuva Oili Jaatisen opiston albumista: Kudontatilan muuttotyöt.

Jatkuvat muutot ja taistelu tiloista veivät paljon energiaa, joka olisi ollut hyödyllisempää suunnata opetukseen. Asioille ei kuitenkaan mitään voitu. Vuoden 2000 kevätpuolella tiloja alkoi valmistua tähän ensimmäiseen kerrokseen vähän kerrallaan. Ensin saatiin luokat ja kudonta-asema, joka nyt sijoitettiin opiston kanssa samaan kerrokseen, seinän taakse. Sinne saatiin tilapäisesti muutamat kangaspuut myös opiston puolelta. Opiston puut olivat siten kahdessa kerroksessa, ilmastointiputkien ja pölyisen sekamelskan keskellä koetettiin sinnitellä. Monet joutuivat jättämään työvuoden kesken pölyallergian takia. Tilat tulivat valmiiksi, tällä kertaa puut voisiin siirtää tavarahissillä kokonaisina. Muutossa olivat taas apuna keilamiehet. Kun kudonta-asema oli seinän takana, sen kanssa tehtiin yhteistyötä työvälineiden ja mallien vaihdolla, tietokoneopetuksen parissa ym.

Lukuvuonna 2000-2001 tilat osoittautuivat toimiviksi ja olivat täystehollisessa käytössä varastoineen kahvioineen. Kurssitarjonta muotoutui niin, että kudontaryhmiä oli kolme ja ompelu- ja muita kursseja yhteensä 20. Työvälineet olivat riittävät, kangaspuitakin myyjäisrahoilla ostettiin 4-5 lisää, niin että puita oli yhteensä 28. Lehtiä ja kirjoja oli melkoinen määrä, myös aivan uusia.

Kurssien kysyntä ja tarjonta elää ajan mukana ja niin pitääkin olla. Opiston on joustava ja pienelläkin varoitusajalla pystyy järjestämään opetusta, jos joku suunnitelluista kursseista ei lähde käyntiin. Mikään muu laitos ei varmaan pysty samaan.

Forssan opisto tunnettiin aikanaan kankureiden opistona missä tahansa Suomessa opistolaiset liikkuvatkin. Käsityön opetukseen liittyneet edellä kerrotut seikat velvoittavat nykyisiä opettajia vaalimaan Forssan opiston pitkiä perinteitä ja pitämään hyvää huolta hyvistä tiloista historiallisessa ympäristössä Forssan syntysijoilla. Mikään ei ole itsestään selvää eikä lopullista. Perinne on voimavara, kivijalka, jolle on hyvä rakentaa ja kehittää toimintaa. Toivottavasti kukaan ei koe sitä taakaksi.”

Teksti: Opiston tekstiilityönopettajan Oili Jaatisen 2004 kirjoittama Työtuvasta tietokoneaikaan -Forssan opiston käsityöopetuksen vaiheita 1920-luvulta vuosituhannen vaihteeseen.
Oili Jaatinen (1938-2019) toimi virassaan 39 vuotta 1962-2001.

Kirjoituksen kokosi Tanja Härmä.

Ensimmäinen osa:
KÄSITYÖ -tuo uusi ja outo oppiaine. Forssan työväenopiston käsityöopetuksen vaiheita 1920-luvulta vuosituhannen vaihteeseen:
https://opistosata.blogspot.com/2019/09/kasityo-tuo-uusi-ja-outo-oppiaine.html

Toinen osa:
Tehtaankoululta Maakunnan kautta Kehräämölle -Forssan kansalaisopiston käsityöhistoriaa 1970-1980
https://opistosata.blogspot.com/2019/10/tehtaankoululta-maakunnan-kautta.html

Muut Opisto sata -blogikirjoitussarjan tekstit:

Kohti sataa vuotta:
https://opistosata.blogspot.com/2019/07/kokeilu.html

Työväenopiston mökin vieraita tapaamassa 1960-luvulla:

https://opistosata.blogspot.com/2019/08/tyovaenopiston-mokin-vieraita.html

Sivistysyhteiskunnan ja hyvinvoinnin yhtälö:
https://opistosata.blogspot.com/2019/08/sivistysyhteiskunnan-ja-hyvinvoinnin.html

Matka Aino Kilven kanssa työväenopiston näyttämölle:

https://opistosata.blogspot.com/2019/08/matka-aino-kilven-kanssa-tyovaenopiston.html

Aira Rauhala ja Lea Mäkelä -Silloin opiskelimme oppiaksemme elämää varten:

https://opistosata.blogspot.com/2019/09/silloin-opiskelimme-oppiaksemme-elamaa.html

Miina Sillanpää Forssan työväenopiston vieraana:
https://opistosata.blogspot.com/2019/09/miina-sillanpaa-forssan-tyovaenopiston.html

Mennään tuonne opistolle, ei tämmöisenä lauantaina muutakaan keksi. Pentti Vahteran teksti:
https://opistosata.blogspot.com/2019/11/mennaan-tuonne-opistolle-ei-tammoisena.html

Tehtaankoulu ennen ja nyt
https://opistosata.blogspot.com/2019/11/tehtaankoulu-ennen-ja-nyt.html

Forssan työväenopiston kuusijuhla 1959
https://opistosata.blogspot.com/2019/12/forssan-tyovaenopiston-kuusijuhla-1959.html

Että ihminen ihmisen löytää -Toveritoiminta opistoissa
https://opistosata.blogspot.com/2020/01/etta-ihminen-ihmisen-loytaa.html

Työväenopiston Hammerfestin matka 1956 -Eila Alénin albumista:

https://opistosata.blogspot.com/2020/02/tyovaenopiston-hammerfestin-matka-1956.html

Ni lernas esperanto -me opiskelemme esperantoa

https://opistosata.blogspot.com/2020/03/ni-lernas-esperanto.html

Konekirjoituskurssilla

https://opistosata.blogspot.com/2020/03/konekirjoituskurssilla.html

Forssan työväenopiston äiti Elli Laurila

https://opistosata.blogspot.com/2020/03/forssan-tyovaenopiston-aiti-elli-laurila.html

Lauri Uusi-Hakimo ja pelimannien elosoitto

https://opistosata.blogspot.com/2020/05/vuonna-85-lauri-uusi-hakimo-ja.html

Opistosata-näyttely 2020

https://opistosata.blogspot.com/2020/03/puolet-sadasta-vuodesta.html

Puolet sadasta vuodesta -Forssan työväenopiston historiaa https://opistosata.blogspot.com/2020/03/puolet-sadasta-vuodesta.html

sunnuntai 20. lokakuuta 2019

Tehtaankoululta Maakunnan kautta Kehräämölle -Forssan kansalaisopiston käsityöhistoriaa 1970-1980

Forssan opiston käsityöopetuksen vaiheita 1920-luvulta vuosituhannen vaihteeseen. Toinen osa: Vuosikymmenet 1970-1980.

Forssan työväenopiston tyyssija Tehtaankoulu, kuvassa vielä alkuperäisellä paikallaan. Kuva: https://bit.ly/2J84a6e

Opiston pitkäaikainen tekstiilityönopettaja Oili Jaatinen kirjoittaa: "Forssan kansalaisopisto tuli Forssan kaupungin omistukseen 1971. Tämä tarkoitti, että kaikkien opiston päätoimisten opettajien täytyi hakea omaa virkaansa uudelleen. Tammela ja Forssa tulivat opiston opetuksen piiriin. Koijärvellä opetusta oli kirkonkylässä, jossa opetettiin kudontaa ja ompelua, Matkussa kudontaa, Vuollussa oli kudontaa ja muita kursseja. Tammela maksoi Forssalle opetuksesta ja sinne piti järjestää kursseja samassa suhteessa. Niinpä vuosikymmenen varrella lisättiin opetusta kirkonkylässä alkaneen toiminnan lisäksi sivukyliin. Noin 20 % koko tuntimäärästä piti olla Tammelassa. Aluksi käsityökurssit olivat enimmäkseen ompeluja, kirkonkylässä oli sen lisäksi myös kudontaa. Vähitellen kankaankudonta tuli halutummaksi aineeksi ja kudontapisteitä oli Forssan ulkopuolella kymmenkunta. Kutojilta löytyi kangaspuita kotoa, opisto auttoi kykynsä mukaan. Kalustorahaa oli niukasti, mutta kaikki toimipisteet saivat jotakin. Opettajiakin niihin löytyi sopivasti."

Forssan lehti 13.5.1973:
"-Täällä aivan sormet syyhyvät, täältä kahmisi kaiken mukaansa, sanoi iki-ihastunut näyttelyvieras Forssan kansalaisopiston käsityö- ja askartelupiirien Kerholassa eilen avatussa kevätnäyttelyssä. Sormien syyhytystä ja silmän ruokaa on tarjolla salien täydeltä. Naisten käsityöpiiri hallitsee tyylikkäillä osastoillaan -tässä piirissä on jälleen lukuvuoden ajan käyty todellista hyvän maun koulua - mutta värikkään lisänsä tuovat myös monet askartelupiirit.
Omana osastonaan esittäytyy niinikään tuotteliaaksi osoittautunut taidepiiri parillakymmenellä maalauksella, ja mukana on jälleen myös porsliinimaalaus hienoilla aikaansaannoksillaan."

Forssan lehti 11.5.1974:

"Kudontapiirin osuus on entiseen tapaan hallitseva. Värillinen pellava tuli aikanaan jäädäkseen ja on nyt saanut yhä syvempiä sävyjä. Kuultokudokset näyttävät syrjäyttäneen täkänän ja vallanneen forssalaiset ja tammelalaiset parvekkeiden ovet. Esillä olevat ryijyt ovat kaikki modernia suunnittelua, raanuissa pitäydytään edelleen vanhoihin malleihin tai ainakin niiden sovelluksiin."

Kuvassa Tehtaankoulu vuonna 1953. Kuva Forssan kansalaisopiston opistolaiskunnan kokoelmasta. Rakennus jäi 1960-luvulla Kartanonkadulle rakennetun kerrostalon pihapiiriin. Rakennus siirrettiin lopulta Yhtiönpuiston puolelle marraskuussa 1979.
Tehtaankoulusta lisää Häme-Wikissä: https://bit.ly/2qpAPxD

Forssan lehti 3.11.1979.

Jaatinen kirjoittaa: "Vuonna 1977 tuli sitten aika, jolloin Tehtaankoulun aika käsitöiden osalta tuli päätökseensä. Olin itse työvuoden 1977-78 virkavapaalla (äitiysloma), kun käsky kuului, että kesken lukuvuoden, joululomalla 1978, on siirryttävä kimpsuineen kampsuineen Tehtaankoulusta muualle. Paikaksi osoitettiin entinen hotelli Maakunta Kauppakadulla, jossa oli ennen meitä toiminut väliaikaisesti musiikkikoulu. Muuttoruljanssin tekivät kutojat itse viransijaiseni kanssa."

Vaikka Tehtaankoulun kohtalo päättyikin onnellisesti kulttuuriystävien voittaessa sen purkupäätöksen esittäjät, ja rakennus siirrettiin mittansa päähän, talo ei kuitenkaan ollut enää riittävä käsityöpuolen tarpeisiin palata takaisin rakennukseen (Uusi-Hakimo 1995, 80-81).

Lean Mäkelän postikortti Ulla Nummikoskelle:
"Kyllä sydän sykähti ihan kurkkuun asti, kun astuin ovesta entiseen opinahjooni
Tehtaan kouluun. Kyllä oli ihanaa nähdä se kunnostettuna ja silti vanha säilytettynä.
Olin siellä Kultaisen isän piirin mukana sitä uudistamassa. Niin että kiitolliset terveiseni
puuhatytölle"

Kuva: Tämä Adolf Luomasen akvarellityössä oleva Maakunnan puurakenteinen osa tuhoutui vuonna 1989 tulipalossa, jonka jälkeen vähin vaurioin selvinnyt kivirakennus jatkoi majoitustoimintaansa ja on edelleen toiminnassa. Kuva: Tanja Härmä, Forssan museon kokoelmat
Kaikki kuvat saa isommiksi klikkaamalla.

Kuvassa vasemmalla puinen rakennus on entinen Lounais-Hämeen Kauppa Oy:n rakennes, johon perustettiin 1931 hotelliravintola Hotelli Maakunta Oy. Hotellin jatkeeksi rakennettiin 1938-1939 kuvassa oikealla oleva lisäosa.
Kuva Esko Aaltonen, ehkä vuonna 1939. Kuvalähde: Piipunjuurella.fi

Kuva: piipunjuurella.fi

Jaatinen jatkaa, että Maakunnan tila oli huonokuntoinen, lattiat notkuivat, sähkökatkaisijat olivat epäkunnossa, katto vuoti ja vuosikymmenien tupakansavu- ym. aromit olivat tallella. Hyvä puoli kuitenkin oli se, että saatiin yksi luokkahuone, jossa voitiin vihdoin aloittaa teoriaopetus. Pukuompelu joutui evakkoon vanhalle poliisitalolle Hämeentielle, johon sijoitettiin muutakin opiston toimintaa ja jota Kerhotaloksi kutsuttiin.

Vanha poliisitalo Hämeentiellä.
Valokuva: Tapio Tuomela. Forssan lehti 17.11.1991.

Forssan lehti 11.1.1978:

Kuvateksti: "Eilisiltana, kun vielä melkoinen osa kangaspuista, mm. mahtavat mattopuut oli pystyttämättä... Muuton ja toivottomilta näyttävien järjestelyjen suurimman helteen kantajina piirin ohjaaja Irja Myyryläinen ja opiston vahtimestari Impi Varjonen."

Muutossa purettiin ja kasattiin kahdetkymmenet kangaspuut ja muutto aiheutti keskeytyksen opintopiirin toiminnassa. Kangaspuihin on jonoa, joten vähentämiseen ei lähdetä. Forssan perinteisimpään opintopiiriin ilmoittautui syksyllä 250 kudonnan harrastajaa.

"Oppitunnin pituudeksi oli määrätty 45 minuuttia, koska kouluhallitus viisaudessaan katsoi, että mikään ryhmä ei jaksa opiskella tehokkaasti sitä pidempään. Kolme oppituntia peräkkäin välitunteineen tuli 2,5 tunnin pituiseksi. Koska käytännön ohjaustyö ja lisäksi puolen tunnin teoriajakso veivät ison osan tunneista, ruvettiin järjestelemään muuta käsityöopetusta uudella tavalla. Kirjonta ym. työtavoista alettiin pitää erillisiä kursseja, ns. lyhytkursseja. Kudontatunneista liikeni resursseja muihin käsitöihin, koska ryhmien kokoontumiskerran aika lyheni. Vuosikymmenen lopulla erilaisia lyhytkursseja olikin jo useita ja muissa opistoissa suuntaus oli samanlainen.

Luonnollisesti tarvittiin myös lisää opettajia. Ylhäältä oli tullut jo melkein määräyksiä, että opettajiksi pitää aina valita päteviä henkilöitä, jos heitä vain oli saatavissa. Tällöin jouduttiin tekemään vaikeitakin ratkaisuja. Meillä oli kuitenkin jo talossa opettajaharjoittelun suorittaneita ammattilaisia, joten kaikki ratkaisut tähtäsivät opistolaisten parhaaksi.

Ensimmäisen kudonnan teoriaa sisältäneen työvuoden lopussa tehtiin kysely, kuinka oppilaat halusivat jatkettavan, teorian kanssa vai ilman. 90 % vastasi, että teorian kanssa. Jotkut vastasivat oppineensa yhdessä vuodessa enemmän kuin kymmenessä edellisessä. Niinpä teoria jäi pysyvästi kudonnan opetuksen ohjelmaan. Perusasioiden lisäksi opetettiin monenmoista kangaspuissa toteutettavia tekniikoita käsityöhistoriaa ym.

Vuosikymmenen vaihteessa teimme yhdessä opiskelijoiden kanssa vetoomuksen kaupungille parempien tilojen puolesta.

Opettajan toimenkuva

Opistojen hallintoa organisoitiin 1980-luvulla oikein olan takaa. Päätoimisille opettajille annettiin vastuu koko oman alueensa toiminnasta. Työtehtävät jaettiin opetukseen ja ns. muuhun työvelvollisuuteen. Toimenkuva määriteltiin uudestaan; aikaisemmin riitti, että kaikki, mikä tehdään opiston hyväksi on ’oikeaa’ työtä.

Opettajan tehtäviin kuului tuntiopettajien hankkiminen, kurssien suunnittelu yhdessä tuntiopettajien kanssa, osallistuminen henkilökuntapalavereihin, järjestää palavereja tuntiopettajille, toimia heidän yhteyshenkilönään, osallistua täydennyskoulutukseen ja ohjata myös niihin tuntiopettajia, hankkia kirjallista oppimateriaalia, jota olikin jo pitkään ollut saatavilla ja myös hankittu. Opiston lukuvuoden ohjelmasisältö oman oppiaineen osalta tuli valmistaa, laatia toimintakertomus ja huolehtia monista muista oman alueen asioista. Arviointia korostettiin entisestään, vaikka varmasti jokainen vastuuntuntoinen opettaja teki sitä muutenkin. Kaikki aikaisemmin olemassa olleet omien kurssien työtehtävät eivät olleet mihinkään kadonneet, niin että toimenkuva muuttui paljon monimuotoisemmaksi.

Aikaa vuorokaudessa ei ollut enempää kuin ennenkään, mutta käsityöalueen hajaantuminen laajalle alueelle, ryhmien ja opettajien lukumäärän lisäännyttyä ja sen myötä ryhmien osallistumismäärän vähennettyä työn muuttuminen oli mahdollista. Mutta varsinkin kankaankudonta vaatii oppituntien ulkopuolella tehtävää käytännön ohjausta melko paljon, koska se on pitkäjänteistä työtä ja siinä on paljon yksityiskohtia, jotka vaativat kädestä pitäen neuvomista, varsinkin ensikertalaiset tarvitsevat paljon apua. Päätoimiselta opettajalta liikenee kuitenkin heille työaikaa muusta työvelvollisuudesta." (Jaatinen)

Käsityötilojen kulta-aika

Vuonna 1984 koitti Forssan kansalaisopiston käsityön opiskelijoille kulta-aika: Kehräämön neljänteen kerrokseen rakennettiin upouudet, loistavat työtilat. Opiston muutkin ryhmät saivat sieltä tiloja.
Opiston 75-vuotishistoriikki (Uusi-Hakimo 1995, 81-82) kertoo, että jo pitkään oli elätetty toivoa toimipaikasta, jossa päätoiminnot olisivat yhdessä hallinnon kanssa. Kun sitten Forssan kaupunki teki Oy Finlayson-Forssa Ab:n kanssa maakaupan, jossa tehtaanpuisto rakennuksineen siirtyi kaupungille, sai opistokin tulevat tilansa Kehräämöltä.

Jaatinen kirjoittaa: "Tosin tässäkin muutossa oli farssin piirteitä: Kangaspuut siirrettiin kesän ajaksi Tehtaankoululle, sieltä syksyllä Kehräämölle, mutta ei suinkaan vielä valmiiseen kutomaan, vaan tulossa olevan juhlasalin lattialle kasaan. Luokkahuoneet valmistuivat ensin, niitä saatiin kolme. Ompelukin voi tulla takaisin muun käsityön yhteyteen. Kudontaryhmiä oli yhdeksän, ompelua, nypläystä, kansallispukujen valmistusta ja lyhytkursseja yhteensä 11 ryhmää. Kursseja oli myös Paavolassa, Vieremässä ja vanhainkodilla.

Kutomo valmistui jouluksi, sitä ennen opeteltiin asioita teoriassa, suunniteltiin ja luotiin loimia valmiiksi. Varastotiloja oli yllin kyllin. Kopiokonekin oli samassa kerroksessa. Uusia työvälineitä hankittiin, mm. damastilisälaite yksiin kangaspuihin. Laitteella saadaan tehdyksi yksilöllisiä malleja monenlaisiin tekstiileihin, vain mielikuvitus on rajana. Monenlaista niillä tehtiinkin. Toivoimme myös sivukylien kankureiden tulevan kokeilemaan niitä ja jonkin verran heitä tulikin. Naapuriopistokin otti meistä mallia ja hankki kaikkiin kolmeen kudontapisteeseensä samalaisen laitteen.

Tuntiopettajia meillä oli tässä vaiheessa kymmenkunta ja heistä seitsemällä oli opettajakoulutus. Loputkin olivat toki kokeneita ammatin osaajia. Työt sujuivat hyvin. Kangaspuihin oli kuitenkin vielä tulijoita enemmän kuin ehdittiin kutoa. Siksi kaupunkiin alettiin suunnitella kudonta-asemaa kotiteollisuusneuvonnan yhteyteen helpottamaan opiston ruuhkaa. Siellä voisivat käydä kutomassa ne, jotka jo taidon osaavat ja jotka eivät halua tehdä kaikkia työvaiheita alusta asti vaan pääsisivät suoraan valmiiksi rakennettuun loimeen.

Hanke kudonta-asemasta toteutuikin: Toimipiste sijaitsi Hämeentiellä entisessä lääkärintalossa. Vuonna 1989 kotitalousneuvonta liitettiin kokonaan opiston hallintoon. Se merkitsi mm. sitä, että tunteja oli annettava sille, jotta se saataisiin valtionavun piiriin. Menetimme noin 500 tuntia. Muutenkin kaupunki supisti kulujaan myös opiston osalta, niin että tunnit menivät taas uusjakoon. Parhaimmillaan tekstiilitöihin oli osoitettu noin 2200 tuntia, nyt niitä oli noin 1700.

Ideoita kursseiksi saatiin kyselyillä näyttelyn yhteydessä, seuraamalla muiden opistojen ohjelmia, kollegoilta. Me Hämeen läänin, myöhemmin Kanta-Hämeen päätoimiset tekstiilityönopettajat järjestimme toisillemme koulutusta ja sitä kautta saatiin paljon uusia kurssi-ideoita. Myös lukuisista valo- ja diakuvista sekä erilaisista itse nauhoitetuista videofilmeistä poimittiin käsityötietoutta ja ideoita. Vähiten ei suinkaan uusia kursseja järjestetty täydennyskoulutuksen kautta. Kursseja tuli käytyä useita kymmeniä. Niitä voi hyödyntää suoraan kurssitarjontaan. Ne olivat mielestäni parempaa antia kuin laatuseminaarit, joiden hienot ajatukset helposti jäivät leijumaan ilmaan."

Tietokone tekee tuloaan

"Kaiken mullistava ihme tietokone alkoi tulla opistoihinkin. Oma reaktioni oli alussa, että ei enää sellaista opettelua, tähänkin asti on pärjätty ilman sitä. Mutta ensimmäisellä kurssilla, jossa jouduimme tutustumaan helppoon kudontasuunnitteluohjelmaan, olin myyty. Sehän helpottaisi mallien suunnittelua, auttaisi näkemään työn tuloksen etukäteen niin, ettei tarvitse yrityksen ja erehdyksen kauttakokeilla erilaisia versioita. Niinpä aloin heti pyydellä käsitöille tietokonetta. Eipä sitä tullut eikä ihmekään, sillä kansliassakaan ei sitä vielä silloin ollut. Kaupungiltakin sitä pyydettiin, tuloksetta. Asia siirtyi seuraavalle vuosikymmenelle.

Työolosuhteet olivat niin hyvät, että hehkutimme jo, ettei täältä (Kehräämön uusista tiloista) lähdetä kulumallakaan. Toisin kuitenkin kävi."

Tästä kerrotaan seuraavassa osassa, jossa Oili Jaatinen kirjoittaa Forssan kansalaisopiston käsitöiden vaiheista 1990 -luvulla.

Teksti: Opiston tekstiilityönopettajan Oili Jaatisen vuonna 2004 kirjoittama Työtuvasta tietokoneaikaan -Forssan opiston käsityöopetuksen vaiheita 1920-luvulta vuosituhannen vaihteeseen. Oili Jaatinen (1938-2019) toimi virassaan 39 vuotta 1962-2001. Seuraavassa osassa Oili Jaatinen kertoo Forssan opiston käsitöiden vaiheista 1990 -luvulla:
https://opistosata.blogspot.com/2019/11/kankuriopiston-1990-luku.html

Lähteenä on käytetty myös Lauri Uusi-Hakimon 1995 ilmestynyt opiston 75-vuotis historiikki Työväenopistosta Aikuisopistoksi, Forssan kansalaisopisto 75 vuotta.

Kirjoitus kuuluu Forssa: Opisto sata -sarjan kirjoituksiin. Kirjoituksen kokosi Tanja Härmä.